Miltä tekeminen tuntuu?

Ihminen tahtoo
oppia, kehittyä,
tehdä yhdessä.

Tiimin tarinat
ja tunteet – ajattelu
tarvitsee tilaa.

Projekti kirjaa
työtunnit rahakuuhun,
kertoo tulokset.

Erkki Takatalo kommentoi Otavan Opiston henkilöstön työskentelyä kehittämispäivillä Järvisydämessä 6.-7.8.2012.
Oman pelin pelaaminen antaa voimaa toisin kuin toisten saneleman. Jokainen voi sovittaa pelinsä yhteiseen peliin, kun ymmärtää, mistä siinä on kysymys. Voisiko työpäivä synnyttää samanlaista flowta kuin majan rakentaminen? Osaisimmeko sanoa jokaiselle jotain kiinnostavaa kuten Alastalon Herman Mattsson vierailleen, jotka tulivat merkitsemään parkkilaivaosuuksiaan.
Tekemistä tutkitaan ja arvioidaan jatkuvasti. Kulkeeko karavaani perässä vai onko irronnut? Tutkimuksen alussa on hyvä muodostaa mentaalinen malli lopputuloksesta. Kun se tuntuu hyvältä, tiedetään, että edetään oikeaan suuntaan. Malli ei kuitenkaan saa kahlehtia etenemistä.
Joskus pitää osata myöntää, ettei voi tehdä enempää. Ei rakenneta Baabelin tornia eikä ajeta ihmistä nurkaan ähkimään. Pahimmillaan kehittäminen voi muuttua työpaikkakiusaamiseksi, joka on kuin limasieni, menee puun läpi ja muuttaa muotoaan.
Millainen vuorovaikutuksen kieli on tiimin sisällä? ”Kyllä me susta tykätään, mutta…” Pitää hyväksyä, että on asioita, joita ei itse ymmärrä. Axel Munthen  Huvilassa meren rannalla rakennetaan erilaisia tiloja, koska ihmisen ajatus toimii tiloissa. ”On eri asia ajatella viemärissä kuin järven jäällä.”
Tiimi ei kaipaa sääntöjä vaan ihmisen halun toimia. Joka pajan jälkeen pienfraktaali voisi pohtia, miten pajan anti vaikuttaa ryhmän toimintaan. Ohjaus tarvitsee arviointia, tarinoita, joissa on haju ja maku.
Missä ovat tutkimustulokset, jotka osoittaisivat, että nettikoulutus on parempaa kuin perinteinen? Mitä opiskelijoille tapahtuu nettikoulutusta seuraavien kolmen vuoden aikana? Miten heidän itsetuntonsa kehittyy?
Erkki Takatalo kertoi seitsenvuotiaan pojan kysyneen häneltä, miltä tuntuu perata kalaa tai tehdä perhoja. Ihminen osaa vasta, kun pystyy kertomaan, miltä tekeminen tuntuu. Pelkistetyn järkipuheen rinnalle voidaan nostaa tunnetodellisuuden kollaasi: miltä yhteistyö tuntuu, kun tietää toisen vahvuudet ja heikkoudet?
SWOT-analyysi ja sinisen meren strategia tarjoavat analyysimalleja. Miten voimme, kun homma toimii? Mikä on tärkeintä, kun löydämme yhteisiä tarkoituksia? Missä tunteet ovat mukana? Mikä hohtaa ja loistaa? Mikä kohottaa ihmiskuntaa? Millaiseen tarinaan tämä liittyy? Löydämmekö linkkejä kokemuksiimme?
Jokainen tiimi voisi nostaa esiin itselleen avautuneen tärkeimmän asian ja esittää sen tanssina, musiikkina tai vaikka haikuna.

IT kaipaa naisia

Uuden kulttuurin
arvoketju hymyilee
raidetytöille.

Naista kutsuvat
nosturIT ja verkkotaidot
IT-alalle.

ICT Ladies -verkosto  kokoontui Teknologiateollisuuden auditorioon Eteläranta kymppiin 20.3.2012 kuulemaan projekteista, joilla tyttöjä ja naisia pyritään innostamaan ICT-alalle.
Jukka Viitasaari, Tietotekniikka-toimialan johtaja, esitteli Teknologiateollisuuden toimintaa ja tutkimuksia eri teknologia-alojen yritysten liikevaihdosta, henkilöstöstä ja koulutuksesta. Suomalaiset yritykset työllistävät entistä enemmän ulkomailla. Maantieteestä riippuen Suomen osuus tuotosta vaihtelee 17 % – 77 %. Tietotekniikka-alalla Suomeen voisi kuitenkin jäädä lähes 100 % tuotosta, siksi kyseiseen alaan pitäisi panostaa.
Tietotekniikka-ala tarvitsee uusia liiketoimintamalleja, palvelukulttuuria, asiakkaan ja asiakkaan asiakkaan ymmärtämistä, asiakkaiden ottamista mukaan tuotekehitykseen. Sosiaaliset taidot nousevat ohi kapea-alaisen teknisen osaamisen. Jukka Viitasaari kertoi itsekin valmistuneensa valtiotieteellisestä tiedekunnasta, josta opiskelukaveri meni Nokialle kehittämään 1990-luvun edistyksellisiä käyttöliittymiä.
Kun väestö vanhenee ja työntekijöiden määrä vähenee, tarvitaan innovatiivisia työskentelytaitoja, prosessien muuttamista, joustavaa osa-aika- ja etätyötä. Tietotekniikka-ala on rakennemuutoksessa, kun työt teetetään Aasiassa, mutta tietotekniikkaa tarvitaan kuitenkin vientiteollisuudessa. Tästä voisi lukea vaikka raportista Kenelle arvoketju hymyilee?
Digitaalisuus luo arvoa, se vaikuttaa tuottavuuteen, palvelukokemukseen, innovointiin ja johtamiseen. Verkostojohtaminen on ansaittua johtajuutta ilman arvomerkkejä tai nimityksiä. Innovointi siirtyy verkoon; kun annat paljon, saat paljon.
Puhelimiin tuleva NFC  luo uusia palvelumahdollisuuksia ja synnyttää valtavasti uutta dataa. Olisiko Suomi palvelinkeskusten Sveitsi?
Tuota kysyttiin pari vuotta sitten Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaarissa.
Piia Simpanen kertoi Naisia ICT-alalle -tutkimuksesta, uudesta tytöille ja naisille suunnatusta nelivuotisesta vetovoimaohjelmasta, e-Skills 2012 -viikosta,  josta löytyy tietoa myös Facebookista, NosturIT-festarista sekä kansainvälistä innostusta keränneestä Rails Girls  -koodaustyöpajasta naisille, jossa opitaan verkkosovellusten suunnittelun ja rakentamisen alkeita sekaryhmissä.
Tytöt osaavat käyttää älykännyjä ja verkostopalveluita, mutta eivät koe ICT-alaa houkuttelevana; se ei vaikuta luovalta tai ihmisläheiseltä. Silti alalla työskentelevät naiset viihtyvät työssään.
Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutukseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta opettajat jo alaluokilla altistaisivat lapset tietotekniikalle. Nyt monet opettajat sanovat, että ICT on vain nörttien hommaa.
Otammeko tuosta kopin IT-kouluttajien ensi viikon laivaseminaarissa Koulutus taskussa?
Tytöille pitäisi kertoa esimerkkejä, mitä IT-alalla oikeasti tehdään, että esimerkiksi projektipäällikön työ sisältää paljon viestintää ja markkinointia. Maailmassa koodia on kirjoitettu paljon ja sitä pitäisi hyödyntää, uudelleenkäyttää. Kun koodaus siirtyy Aasiaan, Suomeen jäävät ihmisläheiset osat IT-työstä.
Pitäisikö lyhenne ”IT” tulkita uudestaan. Kyse ei enää olisikaan informaatioteknologiasta vaan ihmisteknologiasta, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa, tai interaktioteknologiasta? Tämän ajatuksen esitti Ville Venäläinen IT-kouluttajien 10-vuotisseminaarissa viime marraskuussa.
Tietotekniikka-alalla työskentelevien koulutustausta on kirjava, nörttien sekaan mahtuu kauppa- ja valtiotieteilijöitä sekä humanisteja. Digi.fi-palveluun on kerätty mm. alalla työskentelevien haastatteluja.
Sini Kaukonen pohti, miksi naisia on niin vähän IT-johtajina. Vaikuttavatko siihen koulutusvalinnat, asenteet ja puuttuvat verkostot? Suomessa työtehtävät valitaan koulutusalan mukaan paljon useammin kuin muualla Euroopassa. Tarvittaisiin asennemuutosta, roolimalleja, joustavia ja selkeitä työjärjestelyjä. Rekrytoijat toteavat, että naisia pitää pyytää tehtäviin kun taas miehet hakeutuvat niihin. Auttaisivatko kiintiöt vai pahentaisivatko ne naisjohtajien tilannetta?

Ketterä monimutkaisuus

susi vai lammas
tylsyys vai yksinäisyys?
valitse siitä

unohda mallit
luokittelut, kuuntele
hiljaa kaaosta

Scandinavian Agile Conference 2012  keräsi naistenpäivästä huolimatta miesvoittoisen esiintyjäkaartin ja yleisön Helsingin Marina Congress Centeriin 8.3.2012. Pääsin mukaan TTL:n Systeemityöyhdistys Sytyken edustajana. Avaussanoissa todettiin, että IT-alalla työskentelijöistä vain 6-8 % on naisia, ja naisia kaivataan alalle lisää. Konferenssissa twiitattiin hashtagilla #scanagile.
Dave Snowden  ehdotti kielteisten määrittelyjen muuttamista myönteisiksi ja teorian vuorovaikutusta käytännön kanssa. Usein merkitykselliset asiat syntyvät sattumalta. Mukautumisen sijaa pitäisi etsiä poikkeuksia.
Järjestelmäkehityksessä ei voida olettaa, että asiakkaat aina tietäisivät, mitä haluavat. Heidät pitäisi johtaa tilanteisiin, joissa he oivaltavat tarpeensa. Tätä havainnollisti järjestystä kuvaava pieni pursi ja kaoottisesti vyöryvä valtameri. Järjestys asettaa rajoituksia ja liika kontrolli tuhlaa työpanosta. Satunnainen systeemi on kaoottinen; ei voida ennustaa, mitä tapahtuu, kun lähestyt toista – eikä tilannetta voida toistaa.
Hiljainen tieto on tärkeä voimavara organisaatiossa, mutta yleensä asiat alkavat tapahtua, kun ne tehdään näkyviksi.
Perinteisessä systeemiajattelussa kiinnitetään tavoitetila ja askeleet siihen, muu ympäristö jäädytetään eikä jätetä tilaa oppimiselle. Monimutkaisessa systeemissä taas tavoitetilaa ei voida tarkkaan määritellä. Inhimillistä toimintaa yritetään kuvata mallilla, jotta sitä voitaisiin kontrolloida, mutta monimutkaisuutta ei voi mallintaa. Tätä havainnollisti yksinkertaistettu malli monimutkaisesta liikenneympyrästä.
Ihminen käyttäytyy eri paikoissa ja eri tilanteissa eri tavoin; ihminen on kotonaan erilainen kuin työpaikallaan. Monimutkaisuus ei välttämättä ole hyvä, mutta se on osa elämää. Ihmisen pitäisi oppia kuuntelemaan omaa inhimillisyyttään.
Monissa organisaatioissa tietohallinnon toiminnot periytyvät 1980-luvulta. Tietohallinnon pitäisi olla taidetta, jolla nopeutetaan asiakkaan pääsyä tavoitteeseensa. Päivittäiset tarinat ja päiväkirjat avaavat todelliset tarpeet nopeammin kuin tarpeiden kyseleminen.
Suuressa organisaatiossa valtaosa ajasta kuluu säilyttämiseen ja vain pieni osa todelliseen työhön. Lampaan elämä voi olla tylsää kun taas susi voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Valitse siitä! Inhimillinen heikkous on parempi kuin robotin voima. Kulttuuri on kaikkein monimutkaisin. Eikä monimutkaisuus pääty milloinkaan.
Joseph Pelrine  aloitti esityksensä kysymällä, miksi ketteryys toimii tai toimiiko ketteryys. Aikoinaan Dracula hämmensi todellisuutta, kun oli totuttu siihen, että ihminen oli joko elävä tai kuollut eikä muita vaihtoehtoja ollut. Kun ihminen joutuu pois mukavuusalueeltaan, hän alkaa oppia – päästäkseen uudelleen mukavuusalueelleen.
Ihmiset eivät ole rationaalisesti ajattelevia muurahaisia, Bobeja, jotka voisi korvata toisillaan. Jokaisella ihmisellä on ainutlaatuinen historiansa, muisti, josta ammentaa; siksi yritykset ihmisen toiminnan luokittelemiseksi ja mallintamiseksi pitäisi hylätä.
Perinteisessä tietojärjestelmän kehittämisessä on kyse monimutkaisesta epäjärjestystilanteesta, jossa ennustaminen tulee mahdottomaksi. Jälkikäteen on toki helppo nähdä, paljonko aikaa eri vaiheisiin meni ja miksi. Mutta se ei helpota seuraavassa arviointitilanteessa, jossa on taas kysymys monimutkaisesta epäjärjestyksestä.
Joseph Pelrine esitteli Dave Snowdenin Cynefic-rakennetta. Ketterä järjestelmäkehitys sopii monimutkaisiin tilanteisiin. Kaikki menetelmät, myös vesiputousmalli, toimivat, kun niitä käytetään niihin sopivissa tilanteissa. Jos jokin voidaan tehdä yksinkertaisesti, niin miksi se pitäisi tehdä monimutkaisemmin? Vasara ja naula eivät kuitenkaan ole kaikissa tilanteissa oikeita työkaluja.
Kati Vilkki Nokia Siemens Networkilta keräsi salin täyteen yleisöä kuuntelemaan konkreettisia kokemuksia siitä, miten luodaan jatkuvasti kehittyvä kulttuuri.
Ihmisille pitää antaa aikaa oppia ja kehittää, jatkuva kehittyminenhän on ketteryyden ja leanin kulmakivi. Jos halutaan erilaisia tuloksia, niin jotain pitää tehdä eri tavalla; tarvitaan uudenlaista ajattelua ja vanhan poisoppimista.
Kati Vilkki kysyi, mitä arvelisimme tavalliselle ihmiselle ensimmäisenä tulevan mieleen, jos hänelle puhuu ohjelmistosta. Niinpä: ongelmat, esimerkiksi kun viime syksynä junalippuja ei voinut ostaa.
Jos yritys pyrkii minimoimaan kustannuksia, se ennen pitkää minimoi laatua. Tuottavuus ei ole sitä, että kustannukset painetaan alas; tuottavuus on sitä, että tuotos suhteessa kustannuksiin olisi mahdollisimman suuri.
Monissa organisaatioissa palautekierros on niin pitkä, että voi kestää vuosia ennen kuin yritysjohto saa palautteen.  Palautekierrosta voidaan lyhentää keräämällä jatkuvasti tietoa (data) ja tarinoita.
Oppiminen on arvo sinänsä; sitä ei saa sysätä hetkeen, jolloin sattuu olemaan aikaa. Oppimisen pitää olla turvallista; ihmisellä pitää olla mahdollisuus sanoa: ”En tiedä.” Tiimillä pitää olla tunne vastuustaan ja vaikutusmahdollisuuksistaan, myös vakautta ja tietoa tilastaan. Johtamisen pitäisi perustua merkityksiin, ei numeroihin.
Oppiminen on vaikeaa. Hämmennys on terveellinen tila mielelle. Kokemuksesta oppiminen tarkoittaa tekemisen tuloksen reflektointia ja analysointia, uuden työskentelyteorian muodostamista ja uudenlaista tekemistä.
Mitä on viisaus? Sitä, ettei tee samaa virhettä kahteen kertaan; nimenomaan sitä, että oppii kokemuksestaan.
Scrumin retrospektioita pidetään tylsinä. Ensimmäisellä kerralla voidaan vielä olla innostuneita, mutta kun samaa listaa toistetaan kerrasta toiseen, innostus laantuu. Retrospektioista voisi tehdä retrospektioita; miten tylsän asian voisi tehdä toisin? Kuitenkin tarvitaan palautetta, muuten ei tiedetä, missä ollaan ja miten tilannetta parannetaan. Tarvitaan yhteisöllistä, systemaattista ongelmanratkaisua ja syvällistä suunnittelua: Mikä on ongelma? Miksi se on ongelma? Mitä siitä seuraa? Miten ongelma ratkaistaan?
Voimmeko vaikuttaa toisiimme? Ketään ei saa halukkaasti tekemään asioita, joista tämä ei pidä. Jokainen pitkään naimisissa ollut on huomannut sen – tai jokainen muistellessaan, miltä tuntui lapsena, kun äiti käski huonetta siivoamaan.
Vuorovaikutus on paras tapa vaikuttaa. Kun toinen pyytää apua, auttamisesta nauttii, esimerkiksi lastenvaunujen kanssa julkisissa liikennevälineissä. Miten vähän tätä käytetään organisaatioissa? Kun muutamme omaa käyttäytymistapaamme, toinen ei voi käyttäytyä vanhalla tavalla. Ihmiset kuuntelevat uskottavaa ja merkityksellistä puhetta, joka on heidän puolellaan.
Ajattele työuraasi: Milloin olit täynnä energiaa? Parin minuutin porinatuokio toi esiin tilanteita, joissa ihminen oli kokenut voivansa itse vaikuttaa tekemisiinsä.
Laura Snellman-Junna Reaktorilta kertoi empaattisuuden mekanismeista. Ihmiset unohtavat sanasi ja tekosi, mutta eivät sitä, millaisia tunteita olet heissä herättänyt. Omat lapset ovat opettaneet empaattisuutta enemmän kuin koulu tai työelämä.
Empaattisuus tuo informaatiota päätöksentekoon, tehostaa keskustelua ja on perusta kaikille inhimillisille suhteille. Miten tulkitsemme toisen tunteita? Ensin kuulemme sanat, tarkkailemme kehon kieltä ja lopuksi kuuntelemme omaa sydäntämme.
Ryhmäempatiaan kuuluu ryhmän kehittämät omat normit, joilla ryhmä pysyy koossa. Ne vaikuttavat ihmissuhteisiin, tekemiseen, luovuuteen ja tuloksiin. Ryhmäempatia helpottaa keskustelussa ja synnyttää luottamusta.
Kysy enemmän, oleta vähemmän! Havainnoi, ole avoin! Meditoi; se kasvattaa empaattisuutta, emotionaalista itseohjautuvuutta ja itsetietoisuutta.
Empaattisuuteen liittyviä mekanismeja havainnollistettiin kuvilla ja värillisillä liimalapuilla, kynällä suussa ja muutamalla videolla. Videoiden äänentoisto vaati luovuutta: kokousmikrofonia pidettiin Macin kaiuttimen luona.
Marko Taipale Huitaleelta näytti sellaista, jota ei voi nähdä (showing unseen), tapauskertomuksia erilaisista ketteristä ohjelmistokehityksistä. Piirros ja tarina auttaa yleensä asian ymmärtämistä.
Miksi projekti ei etene? Kun projektihuoneessa on fäppejä liimalappuineen, mutta ei projektitiimiä. Työn eri vaiheiden kesto olisi yhteensä ollut kolme kuukautta, mutta  odotteluun vaiheiden välissä kului puolitoista vuotta. Mitä opittiin? Koko arvovirta (value stream) pitäisi optimoida.
Toisessa tapauskertomuksessa ohjelmistokehityksen dokumentit eivät täsmänneet. Vähitellen selvisi, ettei kellään ollut kokonaisvastuuta vaan jokainen vastasi vain tietyistä yksityiskohdista. Kun tästä otettiin oppia seuraavassa projektissa, säästettiin miljoonia euroja vuodessa. Mitä opittiin? Näyttäminen ei vielä ole kuntoon saattamista. Haluatko oikeutta vai olla avulias? Unohda dogmit, kuuntele ja näe tarpeet!
Kolmannessa tapauskertomuksessa tiimi kehitti samaa osaa ohjelmistosta, jota jo edellisenä vuonna oli kehitetty. Asiakas hermostui, kun toimittajan edustajat kyselivät samoja asioita uudestaan. Tilanne selittyi sillä, että tiimin kaikki jäsenet olivat välillä vaihtuneet eikä edellisen kehityksen tuloksia ollut otettu käyttöön, kun ne olisivat vaikuttaneet moneen muuhun tietojärjestelmään.
Visualisointi on hyvä keino, mutta se ei ratkaise kaikkea. Kuvatuissa tapauskertomuksissa ongelmat olivat johtamisessa. Konsultti voi näyttää totuuden, mutta hänen ei kannata leikkiä muulia vaan hakea tukea.
Lopuksi Reidar Wasenius  tutustutti meidät Aivobiciin, jota voi harrastaa mm. vasta avatussa Aivokuntokeskuksessa. Monen asian tekeminen samanaikaisesti, multitasking, on tärkeää, mutta siinä on jo menty liian pitkälle. Ihmiset ovat hajamielisiä eivätkä osaa keskittyä. Niinpä konferenssipäivän päätteeksi istuimme silmät kiinni ja musiikin rytmissä luettelimme Reidar Waseniuksen johdolla mielessämme helpohkoja numerosarjoja – keskityimme hetkeen, jossa olimme!

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

Uusien ideoiden viehättävää kierrätystä

alakoulussa
harppaus tasa-arvoon
digimaailmaan

opimme uutta
känny kulkee taskussa
pilvi palvelee

”Yhdessä olemme enemmän”, julisti Jarmo Viteli käynnistäessään kahdennenkymmenennentoisen ITK-konferenssin Aulangolla 7.4.11. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1990 mukana oli reilut sata osallistujaa, nyt kolmen päivän aikana yhteensä tuhatkuusisataa osallistujaa.
”Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus” lauloi Heikki Mäenpää.
Avatessaan konferenssia opetusministeri Henna Virkkunen kertoi kuulleensa, että paikalla ovat maamme kaikki interaktiivisen tekniikan opetuskäytön edelläkävijät. Koulutuksen muutosvauhti maailmalla on nopea, meillä ei. Nuorille nopeus on arkea, aikuisia taas muutosvauhti pelottaa. 1990-luvun lopulla olimme tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä edelläkävijöitä,  mutta enää emme ole.
Erot koulujen välillä ovat kasvaneet luvattoman suuriksi. Vieläkin on kouluja, joissa opettajat jonottavat työasemalle lukemaan sähköpostiaan.  Kouluissa käytetään toimisto-ohjelmia, nuorten arjessa viestinnän ja itsensä ilmaisemisen välineitä. Kouluissa kehitykseen vaikuttavat yksittäisen opettajan halukkuus, rehtoreiden suhtautuminen sekä kunnan päättäjät. Facebookin opetuskäyttö on herättänyt nurinaa, kun vapaa-ajan välineellä tehdään läksyjä.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä on viime syksynä valmistunut esitys, tiekartta, neljäkymmentäkuusi konkreettista esitystä harppaukseen, jolla saadaan koulut ja lapset tasa-arvoisiksi. Ajatus paperittomasta koulusta pelottaa vanhempia, mutta innostaa nuoria.
Opettajien koulutukseen ja osaamiseen pitää panostaa. Laitteet vanhenevat luokissa eikä niitä osata hyödyntää opetuksessa. Uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti ja tähän tarvitaan mukaan opettajienkoulutuslaitoksia ja yliopistoja.
Peruskoulun työ- ja oppimistapoja pitää uudistaa. Ylioppilastutkinnossa verkkoa pitäisi voida käyttää tiedon haussa. Miten sosiaalista mediaa pitäisi hyödyntää kouluissa? Lapsille pitäisi tarjota valmiuksia ymmärtää, mitä verkossa voi jakaa ja vanhemmille mediakasvatukseen liittyviä teemailtoja. Kuntatason päätöksenteossa pitäisi ymmärtää, että opettajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita.
Oppimismateriaalien tuottajien pitäisi panostaa entistä enemmän digitaaliseen oppimismateriaaliin.
Ministerin puheen jälkeen Digiveikot esittivät ministerille luomansa laulun ”Minä ja ministeri”. He luovuttivat laulun sanat kehystettyinä seuraavaan tilaisuuteen kiirehtivälle opetusministerille.
Pierre Dillenbourg EPFL:stä Sveitsistä kertoi innostuneesti luokkahuoneen orkesteroinnista. Hän korosti, ettei kyse ole virtuaaliopetuksesta vaan luokkaopetuksesta erilaisten laitteiden keskellä.
Hän esitteli joukon yksinkertaisia oppimista tehostavia ja havainnollistavia fyysisiä laitteita, jotka eivät ole erityisen älykkäitä ja ovat taustalla.
Logistiikan opetuksessa osa opiskelijoista koosti rakennuksia pienistä fyysisistä elementeistä, palikoista, osa taas koosti vastaavia rakennuksia simulointiohjelman nappuloita painelemalla. Edellinen ryhmä oppi paremmin kuin jälkimmäinen ymmärtämään, miksi jokin ratkaisu oli parempi kuin toinen.
Puhuminen ja osallistuminen edistävät oppimista. Kun opiskelija pyytää viittaamalla luokassa kiertävää tuutoria luokseen ja istuu sitten passiivisena odottamassa, että tämä vapautuu neuvomasta toista opiskelijaa, hän menettää paljon hyvää aikaa, jolloin voisi puhumalla ja osallistumalla edistää omaa oppimistaa.
Luokkaan tuotiin lamppu, jonka väri osoittaa opiskelijan etenemistä tehtävissään. Näin tuutor näkee jo kaukaa, ketkä etenevät hitaasti ja voi tulla auttamaan heitä.
Ryhmäkeskusteluissa toiset voivat jäädä passiivisiksi, toiset taas dominoida kaikkia muita. Ryhmät työskentelevät pöytien ääressä, joissa kunkin kohdan valopisteet osoittavat keskustelun määrän. Dominoivan puhujan valopisteet valtaavat pöydän muilta.
Lamppu ja pöytä ovat taustalla, eivät häiritse opiskelua, mutta tekevät oppimisprosessin näkyväksi. Pierre Dillenbourg kehotti unohtamaan ajatukset opettajan asettamisesta oppimisprosessin sivuun fasilitaattoriksi: opettaja valta on oppimisprosessin keskiössä.
Avajaisohjelman päätteeksi Pekka Ollikainen Tekesiltä kertoi lyhyesti oppimisratkaisut-ohjelmasta, jonka haku on parhaillaan meneillään.
Tekijänoikeuksista
Istumapaikat salista olivat loppuneet jo ennen kuin Tarmo Toikkanen aloitti esityksensä Opettajan tekijänoikeusoppaasta.
Tekijänoikeus rajoittaa teosten kopiointia, muuntamista, esittämistä ja välittämistä. Näitä voidaan välttää kolmella tavalla:

  • toimimalla yksityistilaisuudessa
  • käyttämällä teoskynnyksen alittavia tuotoksia
  • käyttämällä avoimesti lisenssioitua materiaalia.

Uuden tulkinnan mukaan valtaosa peruskoulun opetuksesta voidaan katsoa yksityistilaisuuksiksi: opetukseen osallistuu pääsääntöisesti pieni joukko oppilaita, joiden nimilista on tiedossa. Jos opetustilaisuudessa vierailee oppilaiden vanhempia tai tarkastajia, siitä yleensä sovitaan erikseen. Tämä  tulkinta helpottaa tekijänoikeuslain noudattamista luokkaopetuksessa.
Verkko-opetusmateriaaliin muiden tekemiä teoksia ei voi kopioida tai muuntaa ilman asianmukaista lupaa. Tällöin avoimet sisällöt, joita löytyy mm. LeMill-oppimismyllystä, helpottavat sisällöntuotantoa.
Kokonainen tutkinto verkossa
Sanna Kukkasniemi ja Jarmo Talvivaara Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta kertoivat kokonaisen tutkinnon suorittamisesta verkossa. Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu sijaitsee Joensuussa, mutta opiskelijat tulevat eri puolilta Suomea. Verkossa voi opiskella ja opettaa vaikka istumalla Kolin huipulla.
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa verkko-opetus alkoi Tietie-yhteistyössä vuonna 1996. Kokonaisen tietojenkäsittelyn verkkotutkinnon pilotti käynnistyi vuonna 2009 ja toimintatapa vakinaistettiin vuonna 2010.
Verkko-opetuksessa lähtökohtana on opiskelija ja hänen oppimisensa. Käytännönläheisyys korostuu erilaisissa oppimisympäristöissä. Kyse ei ole yksin opiskeltavista verkkokirjekursseista eikä nonstop-kursseista, joissa opiskelijat voivat opiskella oman aikataulunsa mukaisesti. Olennaista verkko-opiskelussa on ohjaus ja yhdessätekeminen. IT-alan ammattilaistenhan pitää projekteissa osata työskennellä yhdessä toisten ihmisten kanssa.
Moodlen lisäksi verkko-opiskelussa käytetään etäluokkaa ja sosiaalisen median välineitä. Esim. Twitteriä voidaan käyttää tiedotuskanavana, jolla välitetään kiinnostavia linkkejä. Opetuksen organisointi muuttuu, kun monimuotoisuutta lisätään. Opiskelijoihin luotetaan ja heille annetaan vastuuta.
IT-alan opintoihin verkko-opetus istuu helposti ja luontevasti, jolloin virtuaalisissa organisaatioissa toimiminen tulee jouhevaksi jo opintojen aikana. Verkossa toimiminen kehittää opiskelijoita enemmän kuin perinteinen luokkahuoneissa toimiminen. Heitä kannattaa kuunnella ja antaa heidän osallistua opetuksen kehittämiseen. Erityisesti ryhmäytyminen vaatii vielä kehittämistä.
Muutos otetaan kehittämisen työkaluksi ja tehtyjä valintoja kyseenalaistetaan. Jatkossa panostetaan pedagogisiin valintoihin ja menetelmiin sekä niitä tukeviin ympäristöihin ja sisältöihin. Ohjaus on keskiössä, samoin ajoitus ja kattavuus. Tarvitaan rohkeutta, uskallusta kokeilla; epäonnistuminen voidaan ottaa voimavaraksi.
Verkkoon ei mennä teknologiakylki edellä; työvälineet määräytyvät pedagogisten tarpeiden mukaan. Opetuksenhallintavälineet kohdistuvat usein pieniin sirpaleisiin, tutkinnon yhteen riviin. Kuitenkin, on vaikea hallita sitä, mitä ei tunne.
Lähikehityksen vyöhykkeen tukirakenteet pitää ajoittaa oikein. Liian varhain tarjotut tukirakenteet haittaavat ongelmanratkaisukyvyn kehittymistä, liian myöhään tarjotut taas aiheuttavat turhautumista. Oppilaitoksen pitäisi nähdä roolinsa ammatillisen kasvun oppimispotentiaalin vapauttajana. Tähän tarvitaan sekä teknistä että pedagogista ympäristöä ja osaamista ja niiden kehittämistä – sekä innostuneita ja motivoituneita opettajia.
Blogit, tubet ja wikit
Mikko Horila pohdiskeli sosiaalisen median käyttöä alakoulussa ja opettajakoulutuksen perusopinnoissa motolla ”Eilispäivän kouluissa toissapäivän opettajat valmistavat keskiaikaisin menetelmin oppilaita ylihuomisen ongelmiin”.
Sosiaalisen median toisessa aallossa friikkien rinnalle nousevat tavalliset opettajat, jotka alkavat laajamittaisesti käyttää blogeja ja muita sosiaalisen median välineitä omassa opetuksessaan. Blogeihin syntyy paljon tietoa, lukija käyttää siitä, minkä haluaa. Blogi voi olla projektin julkaisuväline, luokan verkkosivu tai ryhmätyöväline.
Koulu 3.0 -hanke tuotti kouluille kärryllisen miniläppäreitä jaettaviksi oppilaille ja langattoman verkon kattamaan koko koulun. Enää ei mennä erikseen laiteluokkaan, läppäriä käytetään osana mitä tahansa opetustuokiota tarkoituksenmukaisella tavalla. Oppilaat käyttävät palveluita, eivät koneita.
Kuten opetusministeri avauspuheessaan totesi, koulujen pitäisi siirtyä toimisto-ohjelmista käyttämään viestinnän ja itseilmaisun välineitä. Kun tavallinen opettaja kertoo jonkin sosiaalisen median palvelun käyttöönoton olevan helppoa, se vaikuttaa ihan eri tavoin kuin jonkun some-friikin leiman saaneen opettajan vakuuttelut. Onnistumisten ja epäonnistumisten jakaminen sekä toisten kokemuksista oppiminen on tärkeää. Niitä löytää myös koulu 3.0:n blogista.
Mikko Horila kertoi, miten lapset ja opettajaopiskelijat työstävät samoja tehtäviä eri yhteisöissä. Videoprojekti tehdään molemmissa oppilaitoksissa päivässä. Lasten yhteisöjä ovat IRC-galleria, Habbo, Gosupermodel, Panfu, ii2 ja Kuvake.
Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnittelun toimenpideohjelma, jonka opetusministeri avajaispuheessaan mainitsi, tarvitsisi toteutuakseen 397 miljoonaa euroa.
Lapselle tehdään karhunpalvelus, jos häntä ei jo alakoulussa valmenneta mediamaailmaan. Kymmenen vuotta sitten panostettiin tekniikkaan, mutta laitteet sinänsä eivät tuoneet parempia oppimismahdollisuuksia. Vähällä tekniikalla voidaan päästä pitkälle ja paljo tekniikka ei takaa, että sitä käytettäisiin.
Sosiaalisen median työtapapankki sisältää osahankkeiden kuvauksia ja tutkimuksia, jotka julkaistaan keväällä 2011.
Ilmiökahvila
Ilmiökahvila keräsi väkeä neljän hengen tunnelmallisiin pöytiin nauttimaan kahvista, teestä, pikkuleivistä, rypäleistä sekä tietysti oppimisesta yhdessä tehden ja keskustellen hyvässä seurassa. Ville Venäläinen johdatti pöytäkunnat kahvilan ideaan pohtien tunnelman ja onnellisuuden merkitystä oppimiselle ja nuorten passiivisuutta hyvistä Pisa-tuloksistamme huolimatta. Kun tietoa on paljon ja se on helposti saatavilla, niin mitä kouluissa pitäisi opettaa? Tiedon- ja ajanhallintaa? Yhteistyötä ja innostumista? Lopuksi vastaukseksi kiteytyivät:

  • yhdessä tekemistä
  • tiedon hakua ja arviointia
  • tietotekniikkaa.

Jos ylioppilaskirjoitukset voisi tehdä Google docsissa, niin mitä arvioitaisiin? Kykyä lisätä omia ajatuksia olemassa oleviin? Yhteistyötä ja ideointia? Jakamista? Vuorovaikutusta? Ajanhallintaa? Yhteisistä pelisäännöistä sopimista?
Ilmiökahvilassa keskustelu on olennaista. Avoin dialogi nousee olemassa olevien totuuksien sijaan.
Keskustelu oppimisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista eteni joka pöydässä vilkkaasti. Olennainen tallennettiin pöytäliinaan. Ensimmäistä keskustelua seurasi pölytys, kolme keskustelijoista siirtyi eri pöytiin, pöytään jäänyt puheenjohtaja kertoi tiivistelmän keskustelusta, jota jatkettiin uusin voimin. Toinen pölytys sirotti meidät kolmanteen pöytään.
Oli mielenkiintoista nähdä, miten eri tavoin samaan aiheeseen eri pöytäseurueissa oli tartuttu, samoin, miten aiheen käsittely uudistui jokaisessa pölytyksessä. Kun kokemuksia purettiin, moni totesi toisaalta saaneensa uusia ideoita aiheesta, jonka kuvitteli osaavansa, toisaalta tutustunut yhdeksään ihmiseen, joihin ei muuten olisi päivän aikana tutustunut. Ville Venäläinen tiivisti, että oli kiva olla mukana tilaisuudessa, jossa oli 97 keynote-puhujaa.
Lasten nettikasvatus toimimaan
Toiminnallisia menetelmiä lasten nettikasvatukseen tarjosivat Riitta Kauppinen Pelastakaa Lapset -yhdistyksestä ja Liisa Toukonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta. Aloitimme esityksen seuraamisen toiminnallisesti nostamalla käsiämme ja taivuttamalla vartaloitamme.
FIAS-hanke edistää kansallista nettiturvallisuutta. Lastensuojelujärjestöjen rooli mediakasvattajina on suojelu ja osallistaminen sekä lasten digitaalisten taitojen edistäminen.
Nettikasvatuksen lähtökohtana on digitaalisten taitojen merkitys ja niiden nostaminen esille nykyistä aiemmin. Ala-asteilla pitäisi opettaa sisällöntuotantoa, sosiaalisisa taitoja, osallistumista sekä turvataitoja, miten suojella yksityisyyttään.
Netti on luonteva osa arkea ja lapset hakevat sieltä vertaistukea. Pelastakaa Lapset -Hiiripiirissä tarjotaan mediatyökaluja varhaiskasvatukseen. Kun lasten kanssa laaditaan kuvakollaasi luokan seinälle, keskustellaan siitä, kuka sen voi nähdä? Entä, jos kuvakollaasi olisikin koulun pihalla? Entä, jos se olisi netissä? Lapset voivat itsekin keksiä lisää netinkäytön sääntöjä.
Paneeli
Ensimmäisen konferenssipäivän päätti Johanna Korhosen juontama paneeli tietoyhteiskunnan koulutuspoliittisia vaalilupauksia. Jokainen panelisti aloitti kertomalla tarinan ”koulu, tietotekniikka ja minä”. Jyrki Kasvi muisteli atk-luokkaa, joka saatiin kouluun samana päivänä kun hän sai valkolakkinsa, Timo Heinonen romppuja ja tietotekniikkaa, jota oli opettajana käyttänyt, Timo Laaninen X-kirjaimilla tulostuslakanalle aikaansaatua RESSU-sanaa sekä survo-kurssia, Iisakki Kiemunki Tervakosken ala-asteella tietokonetta innolla räpeltänyttä opettajaa, joka jäi tunnin jälkeen neuvomaan pelien käytössä ja Pertti Virtanen psykologian laitoksen korrelaatio- ja faktorilaskentaa sekä reikäkorttien järjestelemistä.
Miten saadaan lapset tasa-arvoisempaan asemaan eri puolilla Suomea? Nyt osa kouluista on kuin museoita. Tähän tarjottiin vastaukseksi opettajien koulutusta, laitteiden integroimista kaikkeen opetukseen eikä erillisiin atk-luokkiin, toimivia laajakaistoja koko maahan sekä pilvipalveluita. Lisäksi tarvitaan koulujen välistä kokemustenvaihtoa, jos samalla rahalla yksi rehtori kehittää kouluaan innovatiivisesti ja toinen säilyttää sitä kuin museota. Jyrki Kasvi peräänkuulutti myös 10-sormijärjestelmän opettamista jo koulussa, koska sen avulla säästää vuosia myöhemmässä kirjoittamisessa.
Millaisin ideoin voisi auttaa tasa-arvoa tieto- ja viestintätekniikan keinoin? Eikö kuntien rajamailla voisi tehdä yhteistyötä eikä lakkauttaa kouluja? Jyrki Kasvi kertoi, että valtionosuuksia ei voi maksaa verkkoetäopetuksesta, kun lakiin on jäänyt bugi, joka pitäisi korjata heti seuraavalla kaudella. Paneeli tuntui olevan yksimielinen lakipykälän korjaamisesta ja koulumatkojen lyhentämisestä verkkoetäopetuksen avulla. Matka kirkonkylään, jossa verkkoetäopetus on saatavilla, saattaa silti olla 150 kilometriä.
Paneelin lopussa todettiin, että kymmenen vuotta sitten Suomi oli tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edelläkävijä. Nyt ITK:ssa on samat teemat kuin kymmenen vuotta sitten. Milloin saadaan ope-wiki, johon opettajat voivat yhdessä tuottaa materiaalia, ettei tarvitsisi katsella kymmenen vuotta vanhoja PowerPoint-kalvoja? Twitterissä tuli oitis yleisövastaus jo olemassa olevista kouluwikeistä: LeMill ja Kouluwiki.
Tarinoita
Satu Nurmela aloitti toisen konferenssipäivän aamun digitaalisilla tarinoilla. Jokaisella on tarina kerrottavanaan. Miten selittäisit vierustoverillesi kuvia, joita säilytät kännyssäsi? Kertoisitko kuvaan liittyvän tarinan?
Tarinapajassa luovat menetelmät yhdistetään ryhmässä työskentelyyn. Ero oppimisen ja terapian välillä ei ole suuri. Tieto- ja viestintätekniikan työpajassa kukaan ei ole itkenyt, tarinapajassa on.
Tarinan voi kuvata numeroina: 2-3 min, 200-300 sanaa, 20-30 kuvaa. Nämä voi koota olemassa olevista, tarinaan ei tarvitse välttämättä tuottaa mitää uutta.
Tarinanteko prosessina lähtee kertomisen tarpeesta ja tunteista, jatkuu käsikirjoituksilla, editoinnilla, ensi-illalla ja jakamisella. Tarinapuu kasvaa erilaisia tarinoita: ihmisen kasvu, menneestä oppiminen, tunteet.
Tarinat aktivoivat verkko-oppijoita, ne eivät opeta vain tekniikkaa vaan voimaannuttavat. Ne sopivat organisaation toimintaan, ne kertovat ja perustelevat. Ymmärrys ja taito kuunnella kehittyvät. Tarinat aktivoivat aisteja kokonaisvaltaiseen havaitsemiseen.
Viro – Suomi
Viro ja Suomi -yhteisistunto toteutettiin videoneuvotteluna Hämeenlinnan ja Tarton välillä. Anne Villems juonsi Tartossa, Teemu Leinonen Hämeenlinnassa.
Mart Laanpere kertoi käyneensä ensimmäisen kerran ITK:ssa vuonna 1999. Virossa vastaava konferenssin on järjestetty vuodesta 2004 lähtien ja Viron virtuaaliyliopisto on toiminut vuosina 2004-2007. Virossa on opittu Suomen menestystarinoista ja haasteista.
Viron it-hallinnon sateenvarjohankkeessa, jossa on mukana 7 yliopistoa, 25 ammattikoulua ja 13 ammattikorkeakoulua (applied high education institutions), keskitytään sisällöntuotantoon vuosina 2009-2013. yhteiseen tietovarastoon on jo tallennettu yliopistojen 557 oppimisaihiota ja 1643 verkkokurssia sekä ammattikoulujen 200 oppimisaihiota ja 153 opintoviikkoa verkkokursseja. Videoluentojen määrä on  räjähtänyt valtavaksi.
Mitä tulevaisuus pilvien tuolla puolen tuo? Virossa laadunvarmistusohjeistus on keskeinen. Kaikki oppimisaihiot ja kurssit esitellään julkisesti koko Virolle ja julkisuus on tärkein keino nostaa oppimisaihioiden laaatua.
Valtaosa oppimisaihioista on laadittu oppimisalustoilla: Moodle, BB Vista ja IVA. Kun kirjastot halusivat oppimisaihioita myös paikallisiin tietovarastoihin, niin jokaisesta oppimisaihiosta on kaksi kopiota. Voi arvata, kumpi on paremmin ajan tasalla.
Virossa oppimisaihioita tallennetaan koolielu-varastoon tai LeMilliin.
Ville Venäläinen ja Tarmo Toikkanen kertoivat tarttolaisille Sometusta,  social media in support of learning. Ning-alustalla toimiva yhteisö on kerännyt jo yli 3800 jäsentä opettajista, tutkijoista ja kaikista muista opetuksesta kiinnostuneista. Sometu on itseorganisoituva, hajautettu toisten auttamisen kaveriverkosto, jota ei suunniteltu, vaan joka syntyi marraskuussa vuonna 2007.
Anne Villems kysyi, miten teini-ikäisten kulttuuri on edustettuna Sometussa. Tarmo Toikkanen totesi, ettei se näy Sometussa lainkaan. Virosta kysyttiin myös, aikooko Sometu jatkaa Ning-alustalla vai siirtyykö se Facebookiin. Ville Venäläinen totesi, että Ning on selkeä yksi paikka, johon ihmiset osaavat tulla, ja johon Twitter ja Facebook ovn linkitetty.
Teemu Leinonen herätteli keskustelua mahdollisesta Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä esimerkiksi oppimisaihioiden ja verkkokurssien laadunarvioinnissa, josta Virolla on paljon kokemusta ja toimivat prosessit.
Jarmo Viteli kertoi, että virolaisten kummeksumat ITK-hatut ovat hänen vaimonsa suunnittelemia ja teetetty Tallinnassa. ITK-konferenssi on ensi vuonna 18.-20.4.2012. Jos vastaava konferenssi on Virossa pari vuotta myöhemmin, ihmisillä on mahdollisuus osallistua molempiin.
Anne Villems oli vaikuttunut Ville Venäläisen ja Tarmo Toikkasen tiimiesityksestä ja toivoi, että ensi vuonna järjestettäisiin tiimiesitys niin, että toinen osapuoli olisi Virosta, toinen Suomesta.
Mitä huominen tuo tullessaan?
Jukka Ruponen kertoi kielen tunnistamisen haasteista ja esitteli jeopardypelaajat tietovisassa voittaneen IBM-Watsonin. Vihdoinkin on päästy tasolle, jolla kone on parempi kuin ihminen strukturoimattoman tiedon käsittelyssä. Watsonia sovelletaan mm. terveydenhuollossa niin, että se auttaa ja tukee lääkäriä analyysin tekemisessä.
Teemu Arina pohti pilvioppimista. Millaista on työ, johtaminen ja oppiminen oppivissa organisaatioissa sosiaalisen teknologian aikana? Tietoa pitäisi jakaa, mutta ihmiset eivät halua jakaa sitä. Tietoa pitäisi rakentaa yhteisöllisesti, mutta ihmiset eivät halua antaa omaa tuotostaan muiden muokattavaksi.
1980-luvulla tulivat tietoverkot, 1990-luvulla www, 2000-luvulla web 2.0 ja 2010 pilvipalvelut, digitaalisesti hajautetut tavat tehdä asioita. Informaatio mukanamme kulkeviin pieniin laitteisiin tulee pilvistä. Kymmenen vuoden aikana sosiaalista mediaa on rakennettu samalla infralla.
Muutos on kuitenkin isompi kuin ymmärrämme. Keskeinen muutos ei ole teknologinen vaan kulttuurinen; puhelimesta on tullut itseilmaisun väline. Puhutaan verkosto-organisaatioista, joukkoistamisesta, joukkoulkoistamisesta, vertaistuotannosta ja läpinäkyvyydestä.
Miten innovaatioita osataan hyödyntää uudella tavalla? Newtonilainen logiikka koostuu rituaaleista, prosesseista, ennakoitavuudesta – entä, jos ympäristö muuttuu?
Ympäristöstä oppiminen on ajattelun tarkkuutta ja interaktiivisessa arvonluonnissa opitaan asiakkailta. Apuun tulevat ketterä suunnittelu ja kehittäminen sekä systeemiajattelu, yhteisöllinen vertaistuotanto, avoin innovaatio, henkilökohtaiset oppimisympäristöt sekä oppiminen omasta toiminnasta.
Kukaan ei pysty suunnittelemaan minulle tai sinulle parasta mahdollista oppimisympäristöä; jokainen on itse vastuussa omastaan. Kuinka monessa oppimisympäristössä on feedback-nappi todellisille käyttäjille niin, että palautteeseen oikeasti reagoidaan?
Digitaalisesti hajautetuilla teknologia-alustoilla kuten elance-palvelussa voi teettää itselleen logon, saada siitä sata eri versiota ja maksaa sille, jonka suunnitteleman logon kelpuuttaa. Palvelussa ei voi huijata cv:llä tai kavereiden kehuilla: tehdyn työn jälki näkyy ja ratkaisee.
Teemu Arina sai Quora-palvelusta seitsemän erinomaista artikkelia vastaukseksi kysymykseensä oppimisen tulevaisuudesta verkossa.
Opetammeko opiskelijoillemme, miten tällaisessa maailmassa toimitaan? Miten toimitaan maailmassa, jossa vastaamme itse henkilökohtaisista oppimisympäristöistämme, josta löydämme miljardit sisällöt ja miljoonat muut käyttäjät, jossa verkostot ovat ruumiin ja tajunnan jatke?
Luodaanko edelleen vakiintuneita työympäristöjä työntekijöille? Käytämmekö kirjaa interaktiivisena sovelluksena niin, että sosiaalinen verkosto korostaa sen tiettyjä kohtia? Flipboard palvelulla voi koostaa itselleen aamun hesarin niistä linkeistä, joita tuottavat ne, joita seuraa. Symbaloo kokoaa eri palvelut nätisi esiin. Kaikki palvelut voi kytkeä yhteen omaksi oppimisympäristökseen. Vielä vuosi sitten tämä ei ollut mahdollista.
Meetin.gs on virtuaalisen kohtaamisen ja voimaantumisen verkkopalvelu, jota Teemu Arina on rakentamassa.
Menestyminen tässä maailmassa perustuu jakamiselle, kytköksille, vuorovaikutukselle, sille, että antaa jotain arvokasta muille. Esko Kilpi puhuu toisiaan tarvitsevuuden logiikasta. Yksin tehtävä työ voidaan ulkoistaa, yhteistyö tarjoaa työpaikkoja edelleen Suomessa.
Opiskelijat ovat oppilaitosten huonoimmin käytetty resurssi, innovaation antimateriaa. Minkä kontribuution opiskelijat tuovat oppilaitokseensa opiskeluvuosiensa aikana. He olisivat valmiit kehittämään monia asioita, mutta osaammeko hyödyntää heitä?
Suomen kieli sosiaalisessa mediassa
Lari Kotilainen pohdiskeli suomen kieltä sosiaalisessa mediassa. Pilaako netti suomen kielen, kuten usein kuulee väitettävän? Esimerkkien valossa näkee nopeasti, että netissä on monenlaista suomen kieltä: Twitterissä, opetusministeriön verkkosivustolla, Facebookissa, Helsingin Sanomien verkkojulkaisussa tai verkkojulkaisun keskustelualueella. Tekstilaji vaikuttaa kieleen. Voihan pilattua kieltä löytää opetusministeriön sivustoltakin, tosin eri mielessä kuin Twitteristä.
Kieltä käytetään vuorovaikutukseen. Jos poliitikko hioo vastaustaan turhan kauan, hän ehtii vastata vain murto-osaan saamistaan kysymyksistä: viestiketjuun ilmestyy parikymmentä kysymystä ennen kuin poliitikko on hionut ja julkaissut huolitellun ja pitkän vastauksen niistä ensimmäiseen.
Verkon kieli on puheen ja kirjoituksen välimaastossa. Suomalaisten blogien kieltä on tutkittu opinnäytetöissä. Osa muotiblogeista käyttää huoliteltua kieltä possessiivisuffikseineen, osa taas huolittelematonta tai rentouden illuusioon pyrkivää kieltä ”oon”, ”tuun”, ”meen”. Rennossa tekstissä voivat kuitenkin yhdyssanojen ”blankko-viivat” olla huolellisesti oikein. Hymiöitä käytetään runsaasti, mutta selvät murrerepliikit näyttävät puuttuvan blogeista.
Chatista tai ircistä löytyy murteita, kuten Stacky Blyth gradussaan esittää. Murteet nousevat esiin erityisesti, kun käsitellään suomalaisia aiheita kuten saunaa ja lunta. Murteilla voi myös osoittaa identiteettiään. Oulun murre leviää lähialueille; sillä halutaan erottua hesalaisista eli eteläsuomalaisista.
Sekakoodeja tapaa yhä enemmän – bastuface, öbaut, pliis, sii juu piipl – ja niihin törmää muuallakin kuin netissä.
Mitä suomen kielelle on tapahtumassa? Kielet ovat aina saaneet vaikutteita muista kielistä. Lari Kotilainen ennustaa, että suomen kirjakieleen hyväksytään vaihtelua, mutta vain hieman. Juontajat puhuvat jo puhekieltä, verkko on muutoksessa täysillä mukana.
Sosiaalisen median myötä suomen kielen asema verkossa on parantunut; yhä useampi voi tuottaa tietoa omalla äidinkielellään. Olennaista on, että suomen kieltä puhutaan ja että sitä käytetään verkossa. Itse asiasssa yliopistot ovat suomen kielelle vaarallisempia kuin nuoriso, yliopistoissahan pyritään yhä enemmän julkaisemaan vain englannnin kielellä, mikä jarruttaa suomen kielen kehittymistä tieteen kielenä.
Lari Kotilainen ei tyrmännyt edes Googlen kielikäännöksiä. Ne auttavat häntä seuraamaan englanniksi, mitä hänen matkoistaan Venäjällä paikallisesti kirjoitetaan.

Oppimalla muutokseen

into oppia
organisaatiossa
johtaa muutosta

luodaan tavoitteet
kuunnellaan, ymmärretään
muutos tulevaan

Sytyken Prosyn ja Haaga-Helian Prolabin järjestämä miniseminaari Organisaatioiden kehittäminen ja muutos 2015 keräsi toistasataa aktiivista ja tiedonjanoista asiantuntijaa eri organisaatioista Haaga-Helian Pasilan auditorioon 17.3.2011.
Ketterä ja dynaaminen lean-konsultti Ari Tikka aloitti kysymällä, miten hyvin luottamus, huolenpito ja rakkaus toteutuvat omassa organisaatiossasi tai tiimissäsi. Hän kuvasi organisaatiokulttuurin voimaa jäävuorella, joka vahvistuu, kun näkyvä huippu ja piilossa olevat toteutuvat arvot ja perusoletukset tukevat toisiaan. Ahdistuksen hallintaan ja ulkoisista ongelmista selviytymiseen löydetään tavat, jotka opetetaan organisaation uusille jäsenille oikeana tapana havaita, ajatella ja tuntea.
Organisaatiokulttuuri muodostuu tarinoista, joita kerromme itsestämme. Hiljainen tieto voi muutoksissa vanhentua. Yksittäiset tehtävät voivat muuttua nopeasti, ajattelu ja osaaminen hitaammin ja arvot vielä hitaammin.
Halutaanko oppimisen johtavan muutokseen? Luoko ymmärrys oikeaa toimintaa uusissa tilanteissa? Syventävässä oppimisessa sovelletaan opittua omaan ainutlaatuiseen tilanteeseen ja rakennetaan omaa identiteettiä. Kokemuksellisessa oppimisessa osallistujat tuovat prosessiin omat merkityksensä. Kun törmätään rajoihin, verkosto auttaa voimaantumisessa.
Ari Tikka kuvasi muutoshanketta kolmiolla, jonka huipulla istuu hankkeen johtoryhmä ja pohjalla luodaan yhteistä kieltä tietoiskuin ja keskusteluin.  Peruskurssien päälle asettuvat syventävät, soveltavat kurssit ja näiden yläpuolelle johtoryhmän alle muutosagentit.
Muutos voidaan aloittaa jostain pilotista ja laajentaa uusi kulttuuri ja osaaminen vähitellen koko organisaatioon.
Organisaation vieraantuminen syntyy ylierikoistumisella, konfliktien välttämisellä vaikenemalla niin, että ne paisuvat liian suuriksi ennen kuin niihin tartutaan. Vieraantumista voidaan torjua leveällä vastuulla, oppimisen intohimolla ja asioiden käsittelyllä jatkuvana virtana.
Pertti Melonen aloitti mukaansatempaavan esityksensä kysymyksin. ”Onko muutosta ilmassa?” Vuodenajoista päätelleen ainakin jonkin verran. ”Kuka tuntee olevansa muutosagentti?” Kaikkien pitäisi nostaa kätensä! Me kaikkihan haluamme vaikuttaa siihen, mihin yhdessä olemme matkalla ja miksi.
Muutoksen johtaminen on tavoitteiden luomista, läsnäoloa ja keskustelua yhteisillä foorumeilla, kykyä kuunnella ja ymmärtää, myös sietää erilaisia pölinöitä. Muutosvastarinta on ihmisen henkilökohtainen tapa ottaa itselleen aikaa muutokseen, mutta missään organisaatiossa ei oikeasti ole ihmisiä, jotka vastustaisivat tulevaisuuteen suuntautuvaa muutosta.
Muutoksessa tarvitaan kipinää, viestintää ja kuohuntaa. Esimiehen esimerkki ja suhtautuminen ovat ratkaisevia. Ihmiselle turvallisuus ja elämänhallinta ovat olennaisia. Organisaatiokulttuurin muutoksen pitäisi edetä pienin askelin oppimalla.
Missä on foorumi, jossa yhdessä keskustellaan muutoksesta? Onko muutos taakka vai mahdollisuus? Muutos vaatii energiaa; energisoiko se ihmistä? Muutos vaatii myös epävarmuuden ja keskeneräisyyden sietokykyä. Muutoksen pitää perustua tosiasioihin eikä sen tavoitetta saa kadottaa matkan aikana.
Vesa Ilama luotsasi englanninkielisin dioin meidät hankejohtamisen maailmaan. Hankehallinnassa olennaista on johtaminen, leadership.
Projektipäällikkö katsoo projektiaan laatikon sisältä; huolehtii siitä, että toimitaan annettujen speksien mukaan. Hankepäällikkö näkee laatikon ulkopuolelta – itse asiassa monia laatikoita – ja ottaa huomioon niihin vaikuttavat muutokset.
Portfolion hallinnassa poimitaan uudet bisnesideat ja laaditaan niistä esiselvitykset ja esivalmistelut, tarkistetaan bisnesideoiden suhde strategiaan. Yrityksen portfoliossahan ei saisi olla useita päällekkäisiä tuotteita. Ylläpito on myös hanke ja siinä tarvitaan vähintään yhtä paljon osaamista kuin kehitystöissä.
Muutoshankkeessa mikä tahansa voi muuttua. Osa muutoksista tulee sisältä, osa ulkoa, osa tunnistetuista riskeistä. Niihin pitäisi tarttua proaktiivisesti eikä jäädä katsomaan peräpeiliin.
Hankkeeseen pitäisi jättää tilaa muutoksille ja suunnitteluun pitäisi varata riittävästi aikaa. Ketterät menetelmät auttavat. Hankkeen voi myydä kokonaisuutena, mutta määritellä vain puolet, jolloin muutoksille jää tilaa.
Hyviä mittareita ovat sellaiset, jotka voidaan mitata ja jotka vetävät tekemistä oikeaan suuntaan.
Miniseminaarin päätteeksi, kun osa mikrofoneista oli jo mykistynyt, Pertti Melonen valotti meille muutosjohtamista organisaation näkökulmasta. Jokaisella organisaatiolla on historia, nykytila ja tulevaisuus. Hyvä organisaatio osaa ennakoida toimintaympäristön muutoksia ja tunnistaa muutosvoimat.
Muutosten tuoksinassa organisaation pitää muistaa perustehtävänsä, joihin muutokset aina kytkeytyvät. Millä keinoin erottua muista? Yhteistyökumppanit tuovat lisäarvoa, mutta heille ei pidä luovuttaa strategisia asioita. Strategiasta nousevat keskeiset muutosvoimat, mutta strategia pitää muuntaa eri organisaatiotasoille ymmärrettäväksi.
Mihin muutoksella pyritään? Millaista osaamista tarvitsemme tulevaisuudessa? Johtamiseen liittyvää vastuuta ei voi delegoida. Jos johtaja ei tiedä muutoksen tavoitetta, hänen pitää se tunnustaa ja ottaa tavoitteesta selvää. Olisi tärkeää kerätä myös muutoksen vastustajien ajatukset, kokemukset ja ideat.
Muutokseen liittyvät kriittiset vaiheet ovat:

  1. muutostarpeen määrittely
  2. yhteinen visio
  3. muutosvalmiudet
  4. ensimmäiset toimenpiteet
  5. prosessit.

Ketteryys ja hoikkuus pilvessä

hoikka ketterä
pilvipalvelu, Akva
suuntaa tulevaan

turvallisuutta
osaamista, viestintää
huumori suolaa

Akvan laivaseminaari Ketteryys ja pilvipalvelut 29.9.-1.10.2010 kokosi Vikingin auditorion täyteen innokkaita ict-ammattilaisia bongaamaan uutta tietoa ja verkostoitumaan. Tilaisuuden juontanut Jari Petersen-Jessen toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi Akvasta.
Avauspuheessaan Robert Serén Tietotekniikan liitosta korosti seminaarin ja ict-alan naisvaltaisuutta,  ict:n roolia yhteiskunnassa ja julkishallinnon suurta osuutta koko Suomen ict-markkinoista.
Ketterästi pilvessä
Arto Saario Ixonokselta kertoi, miten pilvipalvelut mahdollistavat ketterän toiminnan. Menestyvillä yrityksillä on toimiva organisaatiokulttuuri, jatkuvan organisaatiomuutoksen sykli. Ketteryys näkyy muutostilanteissa: muutos tunnistetaan, selvitetään sen vaikutukset prosesseihin ja sidosryhmiin, koordinoidaan ja toteutetaan. Muutoksen monimutkaisuutta on vaikea ennustaa.
Perinteisesti palveluita on kehitetty eri yksiköille, vaikka horisontaalinen, kokonaisvaltainen kehittäminen palvelisi paremmin koko organisaatiota. Infrastruktuuri pilvipalveluna IaaS voisi olla sopiva ratkaisu. Alkuinvestointi on pieni, koska pilvipalvelu kestää mahdolliset käyttöpiikit. Pilvimarkkinan kotimaiset palvelut puuttuvat vielä.
Pilvipalveluiden oikeudellisia ongelmia
Pia Ek Asianajotoimisto Hannes Snellmanista valotti meille pilvipalveluiden oikeudellisia ongelmia. ”Insinöörien tehtävänä on keksiä ongelmiin ratkaisut, juristien tehtävänä keksiä ratkaisujen ongelmat.” Ulkoistus ei ole samaa kuin pilvipalvelut (vrt. juokseminen ja lenkkarit).
Jos rekisterinpitäjä on suomalainen, voidaan soveltaa Suomen lakia. Rekisterinpitäjä on osapuoli, joka määrittelee käsittelyn tarkoituksen ja keinot. Sen tulee valita sopivat henkilötietojen käsittelijät ja turvata rekisteröityjen oikeudet sopimusteitse: Miten tietoja käsitellään? Kuka pääsee niihin käsiksi? Missä maassa tiedot sijaitsevat? Lainsäätäjä olettaa, että yksi rekisterinpitäjä vastaa tiedoista. Henkilötietojen käsittelijä on ”mykkä toimija”.
Pilvipalvelut vähentävät suoraa kontrollia, mutta lainsäätäjän mielestä kontrollia pitää olla – vaikka   tieto olisi päivällä jossain ja yöllä jossain muualla sen mukaan, missä milloinkin tiedon säilyttäminen olisi halvinta.
EU- ja ETA-alueen ulkopuolella tietosuojan kannalta turvallisia maita ovat Argentiina, Kanada ja Sveitsi. Yhdysvalloissa tietosuojaa ei ole juuri lainkaan. Siellä Safe Harbour -säännöksiin liittyneiden palveluntarjoajien kanssa tilanne on hiukan helpompi, mutta silti nyrkkisääntö on, että kannattaa käyttää ainoastaan sellaista pilvipalveluntarjoajaa, jonka tietokeskus sijaitsee EU- tai ETA-alueella. Kannattaa myös varmistaa, että sopimuksessa pilvipalveluntarjoajan kanssa käytetään komission hyväksymiä mallilausekkeita, ja ottaa huomioon mahdollinen alihankinta.
Palvelusopimusmaailman viidakosta löytyvät palvelutasosopimus (SLA), joka takaa palveluiden toimimisen sovitulla tavalla, vuokrasopimus esimerkiksi ASP-palveluissa, palvelusopimus ja ulkoistussopimus. Pilvipalvelut tarjoavat matalan kynnyksen sisäänpääsyn ja mitoitusmahdollisuudet, mutta monet julkisesti saatavilla olevista pilvipalvelusopimuksista rajoittavat tarjoajan vastuuta niin paljon, ettei se ole linjassa mahdollisen riskin kanssa. Mistä saadaan korvaus, jos ei päästä pilvessä olevaan kirjanpito-ohjelmistoon? Millaiset ehdot ovat asiakkaan kannalta? Voiko hintoja tarkistaa? Voiko niitä yksipuolisesti muuttaa?
Tarkastus- ja auditointivaatimukset on hyvä ottaa huomioon. Mihin fyysisesti menet auditoimaan palveluntarjoajan aineistoa? Mitä teet, jos palveluntarjoaja menee konkurssiin? Mitä lakia sopimukseen sovelletaan?
Pilvipalvelut ovat harmaita pilviä juristin näkökulmasta. Toimittaja haluaisi yhtenäistettyjä palveluita ja pitkäaikaisia sopimuksia, mahdollisuutta nopeaan hinnan tarkistukseen ja pakettiratkaisuihin ilman asiakaskohtaista palvelutasosopimusta. Asiakas taas haluaisi räätälöityjä, muokattavia palveluita, varmuutta ja joustavuutta, vakaata hinnoittelua.
Palvelusopimuksissa palvelu pitäisi kuvata selkeästi, palvelutasosopimuksessa määritellä palvelutaso sanktioineen. Onko sopimuksissa määritelty vasteaika, korjausaika ja korjauskeinot? Onko varmistettu tiedon erottelu pilvessä kolmansien osapuolien tiedoista? Mitä tiedoille tehdään, kun sopimus päättyy? Mikä on tietojen palautusstrategia? Pitäisi pyrkiä sopimaan, että oman maan lakeja sovelletaan, mutta onnistuuko se aina?
Pilvipalvelun hankkijan muistilistalla pitäisi olla:

  • SLA:t sekä sopimuksen muodossa että käytännössä
  • Sovellettavat standardit
  • Kenellä on pääsy tietoihin? Alihankinta?
  • Missä tietoja säilytetään? Mitä lakia sovelletaan?
  • Miten ylivoimainen este on määritelty?
  • Sopimuksen päättyminen ja tarjottavat palvelut tietojen siirtämiseen?
  • Hinnoittelu?

Hoikka ja ketterä ohjelmistoturvallisuus
Antti Vähä-Sipilä Nokialta kertoi, miten turvallisuus ja laatu kulkevat käsi kädessä. Ohjelmistoturvallisuudessa avainasia on riittävä koulutus. Turvallinen ohjelmistokehitys sisältää uhka-analyysin, kontrollien valinnan ja jäännösriskien hyväksymisen. Aktiviteettilistoja on useita, esim.  bsimm2, opensamm, ms, safecode.
Uhat analysoidaan vapaamuotoisesti keskustellen, ehkä musta hattu päässä miettien, mitä kaikkea voisi tapahtua. Askel askeleelta -prosesseja ovat tietovuoanalyysi ja STRIDE-malli, jossa kuvataan kaikki prosessit fläppitaululle ja mietitään kunkin uhat. Väärinkäyttötapausten-mallia käytetään vaatimustenhallinnassa: business caseihin lisätään käyttäjätarinoita siitä, mitä ei saisi tapahtua.
Lean tulee sanasta leanness, hoikkuus. Lean tarkoittaa, että kaikki pyritään tekemään mahdollisimman vähäisellä turhuudella. Miten riskienhallintasyklin osat voidaan jalkauttaa niin, etteivät ne riko hoikkuutta? Lean-periaatteen rikkominen rikkoo myös scrumin. Kaikki järjestelmään lisättävät asiat pitää lean-testata. Esimerkiksi hoikkuus rikkoutuu ja flow tuhoutuu, jos keskitetyltä tietoturvatiimiltä pitää hakea hyväksyntä jokaiselle tehtävälle asialle. Hyväksyttävät asiat kasautuvat ja käsiteltäväksi jää isoja möhkäleitä. Hoikkuus säilyy, jos jokainen tiimi hoitaa asian itse ”soihdunkantajan” johdolla käyttämällä valmiita malleja – ja pyytää neuvoa keskitetyltä tietoturvatiimiltä vain tarvittaessa. Soihdunkantaja, keskitetty tiimin sisäinen konsultti, on henkilö, joka kysyy juuri ne hankalat kysymykset.
Hoikkuus rikkoutuu, jos uhka-analyysit ja tietoturvatestaus tehdään muun ohessa, omassa sprint-työjaksossaan tai erikseen järjestettynä aktiviteettina, koska sellaista ei pystytä hallinnoimaan srcumilla. Tietoturvatyö kannattaisi aikatauluttaa samanlaisiksi backlog-tehtäviksi kuin muutkin työt.
Tietoturva pitäisi analysoida vaatimusmäärittelyssä ja suunnittelussa. Koodin mukana toimitetaan jäännösriski koodin vastaanottajan hyväksyttäväksi. Kukin hyväksyy jäännösriskin omalla tasollaan, jolloin epäonnistuminen ei ole katastrofi ja ylempänä on aina veto-oikeus. Virheellinen hyväksyntä hukkaa korkeintaan yhden sprintin työn, jos ylempänä todetaan toisin.
Ohjelmistokehityksessä erotetaan vaatimustenhallinnan ja toteutuksen taso. Edelliseen liittyvät käyttötapaukset ja bisness caset, jälkimmäiseen koodi ja bitit. Vaatimustenhallinnassa ohjelmistoturvallisuudesta huolehditaan niin, että tuotteen omistaja käy lävitse käyttäjäkertomuksia ja generoi niistä turvallisuuskertomuksia mallien pohjalta (jotka heijastavat yrityksen ongelmia) ja väärinkäyttökertomuksia (mitä ei saa tapahtua; hyökkääjänä en saa pystyä tekemään tätä ja tätä, jotta tätä ei tapahtuisi). Näitä voidaan käyttää toiminnallisina vaatimuksina tai testitapauksina. Turvallisuuskertomukset ovat toiminnallisia tietoturvavaatimuksia.
Ohjelmistoturvallisuus scrumissa tarkoittaa, että scrum-tiimi ottaa tehtävän backlogista ja katsoo, pitääkö tehdä uhkatarkastus; käsitteleekö tehtävä käyttäjätietoja tai luottokorttitietoja? Näin uhka-analyysitehtävät aikataulutetaan ja voidaan sanoa, onko ne tehty vai ei. Erillistä listaa kontrolleista ei tarvita vaan kaikki syötetään tehtäväjonoon.
Jäännösriski hyväksytään sprintin katselmuksessa, jossa päätetään, ovatko sprintin tehtävät valmiita. Tällöin tarkastellaan suorituskykyä ja tietoturvaa: Kun otetaan huomioon uhat, jotka olemme löytäneet, niin onko tehty työ kunnossa turvallisuusnäkökulmasta? Koodin mukana tuleva jäännösriski voidaan esittää esimerkiksi wikisivulla.
Ketterä ostaminen
Perttu Tolvanen Sinisestä meteoriitista pohdiskeli ketterää ostamista. Organisaatio voi hankkia uuden tiedonhallintojärjestelmän tai toiminnanohjausjärjestelmän, mutta miten se saa yksilöt työskentelemään yhteisillä alueilla henkilökohtaisten alueiden sijaan? Ihmisiähän ei voi pakottaa muuttamaan toimintaansa.
Tiedonhallintajärjestelmiä on tuotteistettu aktiivisesti yli 10 vuotta, niillä on tietynlainen filosofia, jonka mukaan ne toimivat, ja se vaikuttaa tuotteiden ratkaisuihin. Kuitenkaan ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä ryhmätöitä. Järjestelmiä ei voi määritellä kuoliaiksi: tärkeimmät käyttötapaukset selviävät ja hioutuvat vasta käyttöönoton jälkeen. Ensimmäiset kuusi kuukautta ovat ratkaisevia, niiden aikana uusi järjestelmä muovataan tutkemaan tietotyöläisten tarpeita.
Kustannustehokkuus ja hyvä käytettävyys syntyvät siitä, että tuotteita käytetään niiden filosofian mukaisesti, kun taas tuotteiden taivuttaminen filosofiasta eriäviin käyttötarkoituksiin on vaikeaa ja kallista. Järjestelmä pitäisi saada käyttöön mahdollisimman pian, jotta päästään keräämään käyttökokemuksia.
Korjauksiin pitää varautua heti käyttöönoton jälkeen ja tiedot virhetilanteista välittää toimittajalle heti. Jos niitä kerätään palaute-exceliin ja soitetaan toimittajalle, niin tämä ehkä löytää aikaa listan läpikäyntiin vasta kuukausien kuluttua, jolloin saattaa mennä vuosi ennen kuin käyttäjien ensimmäisenä päivänä havaitsemat virheet on korjattu. Tiedonhallinta- ja tuotepohjaisilla järjestelmillä pitäisi aina edetä pilotilla.
Asiakkaan pitää ottaa vastuu hankinnoistaan, tehdä riittävän hyvä esitutkimus ja priorisoitu vaatimusmääritys. Enää ei voida lähettää tarjouspyyntöjä toimittajille ja odottaa, että nämä vastaisivat jotain fiksua, ei myöskään lähettää pitkää ominaisuuslistaa ja kysyä, vastaako tuote niihin. Järkevämpää on selvittää, miten kentällä olevat tuotteet hoitaisivat kymmenen tärkeintä vaatimusta. Asiakkaan on valittava, haluaako hän valmiin tuotteen vai räätälöidyn tuotteen, ne eivät toimi filosofisesti yhdessä. Maailmassa on myyty miljoonia maksavia portaaliratkaisuja asiakkaille, jotka eivät olisi sellaista tarvinneet.
Ketterä hankinta
Petri Heiramo Agilecraftista totesi, että ketteryys on haastavaa ja tarjouspyynnössä luodaan pohja onnistumiselle tai epäonnistumiselle. Jos pyydetään vaiheittaista toimitusta, toimittaja ei voi toimittaa ketterästi. Hankintalainsäädännön mukaisesti on hankalaa tilata ketterästi, muttei mahdotonta. Ketterässä hankinnassa asiakas sitoutuu ohjaamaan projektia koko ajan ja ottaa siitä vastuun.
Ketteryys koskettaa koko organisaatiota ja johto määrittelee viime kädessä ketteryyden onnistumisen. Ongelmat on tunnustettava ja korjattava, muuten mikään ei muutu. Ketteryys tuottaa kustannussäästöjä pitkällä tähtäimellä, mutta alkuvaiheen kustannukset ovat isot.
Laatu ei ole parametri, josta voidaan neuvotella. Mitä enemmän on tehty purkkaa ja teknistä velkaa, sitä vaikeammaksi tulee tiimin ketteryys. Jos hyväksytään tavoitteeksi 95 %:n laatu, ei kasvateta nälkää tehdä hyvin.
Älä yritä liian suurta kerralla, koska ympäristö muuttuu jatkuvasti eikä isoa projektia ole helppo ohjata. Jos tuloksia ei tule, vaihda toimittajaa. Ketterässä projektissa budjettivastuu siirtyy asiakkaalle, tuotepohjaisessa pikselien viilaaminen on kallista. Jos tietoturva on tärkeää, siihen pitää käyttää aikaa ja rahaa. Tiimi voi kertoa, mitä oikeasti tapahtuu. Tiimillä pitäisi olla suora yhteys todellisiin käyttäjiin, ei vain tilaajaan. Vaatimusten tarkentamiseen ja priorisointiin tarvitaan aikaa.
Älä hajauta, jos se ei ole välttämätön pakko. Viestintä on ketteryydessä olennaista ja hajautus luo aina kynnyksiä keskustelulle. Jos ulkoistat Kaukoitään, niin vaikka työvoima siellä olisi paikallista  halvempaa, kustannuksia syntyy ja yleensä alihankintatyöt ovat muita kalliimpia. Ainoat järkevät syyt ulkoistamiselle ovat joko se, että läheltä ei saa tarvittavaa osaamista tai että läheltä ei saa riittävästi kapasiteettia. Mikään ei muutu, jos mitään ei muuteta.
Allekirjoitus pilvessä
Kai Linnervuo Signomista totesi, että sopimuksia ja muita asiakirjoja tulostetaan ja allekirjoitetaan yhä vielä käsin, vaikka sähköinen allekirjoitus on teknisesti mahdollista. Perinteinen tapa sopimusten allekirjoittamiseen on tuttu: tulostetaan nippu sopimuksia, lähetetään ne postitse allekirjoitettaviksi, odotetaan, kysellään perään muutaman kuukauden kuluttua. Onko meillä todellinen varmuus siitä, että tietyllä henkilöllä on valtuudet allekirjoittaa ja onko allekirjoitus kyseisen henkilön? Kun sopimukset sitten tulevat allekirjoituskierrokselta, ne arkistoidaan mappeihin hyllyyn ja mahdollisesti skannataan arkistointijärjestelmiin.
Yritykset allekirjoittavat vuosittain satoja sopimuksia. Signom-tavassa sopimukset allekirjoitetaan luontevasti osana sopimusprosessia. Luotettavuus saavutetaan, kun kolmas osapuoli, patentti- ja rekisterihallitus, autentikoi sopimukset. Allekirjoittaja todennetaan vahvan tunnistamisen menetelmällä, tarkistetaan toimivalta ja varmistetaan allekirjoitettavan sopimuksen eheys. Järjestelmä on juridisesti vahvempi ja parempi kuin perinteinen.
Signomin allakirjoitusprosessissa vaihdetaan ja hiotaan sähköpostitse ensin doc-tiedostoja, kuten perinteisessäkin prosessissa. Kun sopimuksen lopullinen sanamuoto on valmis, sopimus muutetaan pdf-muotoon. Toinen osapuoli lataa sopimuksen Signomin palveluun ja kertoo toisen osapuolen, valitsee kielen ja maksutavan, esim. sopimuksen lähettäjä maksaa vastaanottajan puolesta kuten perinteisissä vakuutusyhtiön ja asiakkaan välisissä sopimuksissa ”vastaanottaja maksaa kulut” -vastauskuorineen. Järjestelmä tarkistaa lähettäjän oikeudet ja lähettää sopimuksen kryptatulla varmenteella vastaanottajalle. Vastaanottaja voi allekirjoittaa sähköisesti, mutta halutessaan hän voi tulostaa sopimuksen ja allekirjoittaa sen perinteiseen tapaan.
Jos allekirjoittajia on useita, palvelu tarkistaa, että allekirjoitetut versiot täsmäävät. Kun sopimus on allekirjoitettu, jokainen osapuoli saa viestin ja voi vuorokauden sisällä ladata allekirjoitetun sopimuksen itselleen. Sopimus poistetaan järjestelmästä, mutta sopimusloki jää jäljelle, jotta riitatapauksessa vuosien kuluttua voidaan nähdä, kuka on allekirjoittanut ja millaisin tunnuksin.
Tavoitteena on, että Signomin sähköinen allekirjoitus olisi standardi vuoteen 2016 mennessä.
Muistan hyvin perinteisen allekirjoitusprosessin Tietie-yhteistyön ja Virtuaaliammattikorkeakoulun sopimuksista 2000-luvun alkupuolelta. Itsekin kannoin sopimuksia rehtorillemme allekirjoitettavaksi, postittelin niitä muihin oppilaitoksiin ja soittelin perään, kun sopimusnippu oli kesälomalla juuttunut jonkun pöydälle.
Elisan pilvet
Kari Terho Elisalta kertoi eCloud-palveluista. Asiakas saa tarvitsemansa kapasiteetin ja maksaa vain siitä. eCloud joustaa myös alaspäin. Palvelimet saa käyttöön minuuteissa, virtuaalisen tietokonekeskuksen perustamiseen menee noin puoli tuntia, kun perinteisen konesalin perustamiseen menisi useita viikkoja.
Yrityspilvi – EnterpriseCloud, sisältää intergrointipalvelut ja vahvan tunnistuksen. Pilven ohjelmisto on auditoitavissa, sitä voi tulla vaikka taputtelemaan. Kari Terho vakuutti myös, että Elisa ei mene konkurssiin.
Tulevaisuuden pilvipalvelut
Janne Järvinen F-Securelta kertoi Tivitin kanssa käynnissä olevasta tutkimushankkeesta, jonka tavoitteena on luoda uudenlaista suomalaista liiketoimintaa. Tunnistettuja haasteita ovat kasvavat käyttäjävaatimukset, nopeus vaihtaa palvelusta toiseen ja palvelutason jatkuva nostaminen. Avoimet palvelut tulevat ja niitä voidaan yhdistää pilvessä, mutta kuka vastaa tietoturvasta?
Perinteisen ohjelmistotuotannon sijaan painopiste on pilven ohjelmistokehityksessä. Millaisia olisivat tulevaisuuden pilvipalvelut? Organisaation pitäisi olla huipputehokas ja sen pitäisi tavoitella  kestävää kehitystä, ylivertaista käyttäjäkokemusta ja tietoturvaa. Millainen olisi hoikin ja ketterin ict-organisaatio? Lean-konferensseissa kehitetään hoikkia arvoketjuja toiminnan tehostamiseksi, mutta ohjelmistoalan yrityksiä siellä ei juurikaan tapaa.
Projektin laajuuden arviointi
Paula Männistö Qentineliltä puhui projektin työmääräarviosta, joka perustuu vaatimuksiin. Projektin laajuuteen vaikuttavat halutut ominaisuudet ja niiden toteuttamiseen tarvittava työmäärä. Kohdealue nähdään usein pilvenä. Kuinka tarkasti pitäisi määritellä, ettei määriteltäisi kuoliaaksi?
Vaatimusmäärittelyä tarvitaan tarjouspyyntöön ja tarjoukseen ja testaukseen. Jokaisen pienen käyttäjän tarpeet pitäisi selvittää, samoin yhteydet muihin järjestelmiin. Vaatimusten kerääminen ja kirjoittaminen eivät ole helppoja tehtäviä, mutta ilman niitä ulkopuolisen toimittajan on vaikea laatia tarjousta. oskus kuvaus voi olla niin sekava, että oikeiden asioiden löytäminen on vaikeaa. Joskus taas vaatimuksia kirjoitetaan testausvaiheessa, jotta pystytään testaamaan. Mitenkähän järjestelmä on rakennettu ilman vaatimuksia?
Kumpi tärkeämpää, asiakkaan vai toimittajan osaaminen? Keskustellaanko paperinipun kanssa vai keskustelevatko ihmiset keskenään? Kaikki toimittajat pitäisi saada saman pöydän ääreen. Jos projektin alkupäässä hommat viivästyvät, niin pidetäänkö silti kiinni sovitusta valmistumisajankohdasta? Muutosten hallintaan liittyy vaatimusten hallinta, jossa sekä asiakas että toimittaja oppivat.
Paula Männistö havainnollisti tilannetta kolmiolla, jonka kärjissä olivat osaaminen, prosessi ja esitystapa ja jonka keskellä oli viestintä ja yhteistyö.
Keskustelussa pohdittiin, haluaako tilaaja oikeasti tietojärjestelmää vai jotain ihan muuta. Onnistuneissa projekteissa tavoitteena on yleensä jokin toiminnan muutos, ja tietojärjestelmän kehittäminen on vain osa toiminnan muutosta. Valitettavan usein kuitenkin tilataan vain tietojärjestelmää eikä toiminnan muutos näy toimittajalle asti.
Prosessien kuvaukset helpottavat kokonaistilanteen hahmottamista. Käyttäjien ja roolien avulla  pitäisi löytää vaatimukset. Tilaajan vastuulla on tehtävien jatkuva priorisointi, toimittaja ei priorisoida.
Ketteryys Itellassa
Pipsa Ylä-Mononen kertoi ketteryydestä Itellassa, jossa scrumia on käytetty nelisen vuotta aikatauluvaatimusten vuoksi. Vaatimukset syvenevät, niitä arvioidaan ja todennetaan jatkuvasti. Toteutustapa on testauslähtöinen ja liiketoiminta pääsee konkreettisesti iholle, vaikka liiketoiminnan edustajat eivät pääse ulkoistamaan vastuutaan.
Projekteja katselmoidaan säännöllisesti kahden viikon iteraatioissa. Varttitunnin mittaisia scrum-kokouksia pidetään päivittäin. Projekteissa tarvitaan avointa ja jatkuvaa viestintää. Parhaiten se onnistuisi samassa työhuoneessa, mutta joskus tiimin edustajat ovat eri kaupungeissa. Jos asiantuntijat eivät saa vaatimuksia paperille, joudutaan lypsämään, työstämään ja esittämään hypoteeseja siitä, miten asia voisi olla.
Projekti eri vaiheissaan onnistuu parhaiten tasaisesti työskennellen ja huumorilla ammatti- ja viestintätaitoisten ihmisten kanssa. Jos ostetaan ulkoa, kuvataan prosessit ja niiden muutokset sekä käyttötapaukset. Jos tehdään itse, kootaan ryhmä omia suunnittelijoita eri taloista, koodataan parityöskentelynä ja valvotaan laatua sisäisesti.
Scrum ei tee tai automatisoi määrittelyä tai tahtotilaa, ei hyväksymis- tai käyttöliittymätestausta eikä arkkitehtuuri- ja teknologiavalintoja. Tilaaja päättää, onko järjestelmä valmis. Scrumiin liittyvät käsitteet täytyy kouluttaa, jotta ihmiset ymmärtävät, mistä on kyse. Taannoin joku tuli puolen vuoden kuluttua kysymään, mitä inkrementti on, kun siitä oli koko syksy puhuttu. Käsite olisi pitänyt selittää ja avata heti alussa.
Onnistumisen edellytyksiä ovat jatkuvan ja avoimen tiedonkulun varmistaminen, riittävä suunnittelu, sprintin ulkopuolisten tehtävien vaatiman työajan ennakointi ja tiimin itseohjautuvuus. Liiketoimintayksiköistä tarvitaan riittävää resurssointia, sitoutumista ja priorisointia. Jos sama henkilö on ydinasiantuntija yli kymmenessä projektissa, miten hän jakaa aikansa? Lojaalisuus ja ymmärrys järjestelmien linkittymisestä toisiinsa on uskomatonta kavereilla, jotka ovat olleet talossa kymmeniä vuosia, mutta mitä tapahtuu, kun he jäävät eläkkeelle?
Tekemällä oppii, muutaman sprintin jälkeen tekeminen lähtee kunnolla käyntiin. Testaus on osa sprinttiä. Joka sprintillä on oma bugibudjettinsa, jotta virheet eivät kasaantuisi. Bugittomia tarinoita seurataan. Kun sprintti meni ilman bugeja, jaetaan kakkua kaikille, kun bugeja tulee paljon, istutaan töttöröhattu päässä – idea oli suunnittelijoiden oma. Olennaista kuitenkin on, ettei haeta syyllisiä vaan tehdään uutta ja katselmoidaan se, ettei tarvitsisi myöhemmin ihmetellä.
Itellassa tiimille hankittiin oma valkotaulu ja pöytä – josta sai aika pitkään keskustella arkkitehdin kanssa. Tiimihengen luominen ja motivaatio on tärkeää, jotta tiimi toimisi itseohjautuvana asianomistajana ja kehittäisi laatua oma-aloitteisesti.
Ketterä testaus

Maaret Pyhäjärvi Ilmarisesta kertoi ketterästä testaamisesta. Testauksessa on yleensä rajallinen budjetti, kohteena monimutkainen ja laaja kokonaisuus,  jossa tulee vastaan yllättäviä ongelmia ja  jatkuvaa muutosta, jolloin on mahdotonta suunnitella mitään yksityiskohtaisesti etukäteen.
Maaret Pyhäjärvi havainnollisti testausta 20 kysymyksen budjetilla, videolla 14 koripalloilijasta sekä wordpadin fonttidialogiin syötetystä luvusta 1639. Videon katselu osoitti, miten perinteinen testaus tekee sokeaksi emmekä huomaa olennaisia virheitä, joita emme osaa odottaa. Wordpadin fonttidialogista Maaret Pyhäjärvi totesi, että testauksessa pitää olla hauskaa, bugeista pitää nauttia, kun niitä löytää. Testaukseen tarvitaan riittävästi vapausasteita, jos halutaan todellisia tuloksia.
Tutkivan testauksen guru on twiitannut: ”Miksi kutsutaan ammattitaitoista lääkäriä? Lääkäriksi. Entä ammattitaitoista testaajaa? Tutkivaksi testaajaksi.”
Testaaja osaa kertoa omasta työkentästään. Maaret Pyhäjärvi kertoi kysyvänsä muutaman kerran viikossa testaajilta, mihin heidän aikansa on kulunut ja trendi on mielenkiintoinen. Toimittajien testausmallien muuttaminen vienee kuitenkin vuosia.
Ketterässä tiimissä testaus on ketterää. Testaajilla on vastuu kokonaislaadusta; ei eletä päiväunissa vaan katsotaan, että päiväunet toteutuvat. Sprintin aikana käytetään automatisoituja testejä. Yksikkötestaus pitäisi määritellä ennen toteutusta. Testiohjattu koodaus ei sovi kaikille, joillekin se aiheuttaa ahdistusta, joten muitakin toimintatapoja sallitaan.
Virheet ja vaatimusmuutokset pitää suhteuttaa hintalappuun. Bugi on bugi, mutta ketterässä kehityksessä se voi löytyä jo alkumetreillä eikä vasta lopussa. Suorituskyky pitää testata niin, että tiimi saa siitä myös palautteen.
Ketterää kehitystä ei tehdä ilman määritystä. Vaatimukset voidaan kirjoittaa vaikka valkotaululle ja kuvata eri värein ja täydentää ja lopuksi muokata parempaan muotoon. Palautemekanismi, tuotebacklogi ja muutosten hallinta ovat olennaisia.
Kaikki tiimissä testaavat ja testaaja on tiimin jäsen. Lyhyet sprintit alkuun ovat hyviä, koska ne edistävät oppimista. Tiimi paranee jokaisen sprintin aikana.
Onnistumisen mahdollisuudet lisääntyvät, kun ihmiset saadaan lähemmäs toisiaan ja keskustelemaan. Testaus on  osaavien ja tahtovien ihmisten yhteistyötä, jonka edellytyksinä ovat sopiminen ja sopimukset, työrauha ja luottamus.
Ulkoistaminen
Katriina Joki Tiedosta kertoi ketteristä menetelmistä ja ulkoistamisesta. Vaatimusmääritys tehdään edelleen samalla tavalla kuin aikaisemminkin. Odotusten pitää olla realistiset: Suomen työeläkeosaaaminen on hankittu vuosien aikana eikä sitä hetkessä siirretä muualle eivätkä hinnat putoa heti kun ulkoistetaan. Jokainen suomalainen tietää, mikä on lapsilisä ja millainen ongelma syntyy, jos sen maksu viivästyy – mutta intialainen ei ymmärrä.
Ulkoistamiseen liittyy vastarintaa ja epäluuloja. Monet asiakkaat haluavat dokumentoida suomeksi ja on osa-alueita, joilla ei kunnollista englanninkielistä termistöä olekaan. Ihminen saattaa pelätä menettävänsä työnsä; muualla tehdään sitä, mitä tein aikaisemmin! Voidaanko luottaa siihen, että poissa näkyvistä oleva etäprojektilainen tekee sitä mitä häneltä odotetaan? Entä mitä etäjohtaja tekee, jos jossain työtehtävässä ei voida edetä?
Projektin henkilöstölle pitäisi viestiä selvästi, mitä he ulkoistamisesta hyötyvät. Projektibudjetissa pitää varautua koulutukseen ja matkustamiseen. Matkustaminen ei ole niin kallista kuin miltä se ensin tuntuu, koska toimittajan ja asiakkaan kohtaaminen on tärkeää ja projektiin osallistuvien pitää oppia ymmärtämään muiden osapuolten mallia. Liiketoimintatukeen ja selvittelyyn tarvitaan tavallista enemmän resursseja, työnohjaukseen pitää kiinnittää huomiota ja aikatauluissa pitää varautua tekstien kääntämiseen. Miten projektin organisointi muuttuu, kun maailman ympärillä muuttuu? Miten käännösprosessi etenee, kun määritys ja toteutus iteroidaan?
Kulttuurieroja ei pidä kieltää. Intiassa vaihtuvuus on suurta, ja kuitenkin ihmiset pitäisi sitouttaa projektiin. Intialaisten on vaikea myöntää ongelmiaan, tarvitaan ilmapiiriä, jossa ongelmista voidaan puhua.Tarvitaan myös jämäkkyyttä ja herkkyyttä, erilaisuuden sietämistä ja tasaista työkuormaa, tuska ja kiitos täytyy jakaa kaikille.
Älä hajauta

  • jos et osaa laskea hajauttamisen kustannuksia
  • jos sinulla ei ole työkaluja kokouksiin
  • jos et kouluta ja sitouta henkilöstöä
  • jos laiminlyöt viestinnän etkä kerro, mitä ihmiset hajauttamisesta saavat
  • jos et ole valmis kohtaamaan uutta ja erilaista.

Nextdoor
Marko Taipale Huitaleesta kertoi nextdoor.fi-verkkopalvelusta,  josta kuluttajat voivat ostaa kotitalouspalveluita. Tuotteen rakentamiseen meni 20 miestyöpäivää. Ensimmäisenä päivänä hankittiin tietokone, 70 päivää meni toiminnallisuuden ja 50 päivää käyttöliittymän rakentamiseen ja hiomiseen. Tuotteen elinkaaren eri vaiheissa syntyi erilaisia käyttöliittymiä.
Mikään kuluttajatuote ei elä verkossa yksin. Nextdoorin Facebookin sivulla on 30 000 vierailijaa kuukaudessa ja yli 2000 aktiivista käyttäjää, ilmoitustaulu, 300 avointa ilmoitusta ja 3 päivän vastausaika.
Nextdoorin verkkopalvelua monitoroidaan automaattisesti. Liiketoimintaraportit ja varmuuskopiot tuotetaan päivittäin. Verkkopalveluun imetään Uranuksesta keikkailmoituksia, jotka saavat entistä laajempaa näkyvyyttä.
Verkkopalvelun kehittämisessä teemat selvitetään kahden tunnin istunnossa, jossa kerätään liiketoimintaraportteja, kilpailija-analyyseja ja käytettävyyteen liittyviä pyyntöjä. Teemoista poimitaan kolme, joita halutaan parantaa. Tämän jälkeen parin vuorokauden ideamyrskyssä nostetaan esiin konkreettisia ominaisuuksia, joilla on liiketoiminnallista arvoa ja jotka asetetaan jonoon. Kehitystyö kestää kuusi päivää, joiden päätteeksi tehty ominaisuus testataan varttitunnin automaattiajolla. Ominaisuuden julkaisemiseen menee minuutti.
Ominaisuuden matka ideasta tuotantoon kestää siis kahdeksan päivää. Jos tuotejonossa on seitsemän ominaisuutta, läpimenoaika = (7*8)/2 = 28 päivää.
Ongelmatiimi kuvaa ongelman, jonka ratkaisutiimi ratkaisee. Aiemmin ominaisuus ei mennyt tuotantoon, jos sitä ei hyväksytty. Nyt se menee tuotantoon, jos prosessia ei keskeytetä. Järjestelmästä ajetaan tilastoja ominaisuuksien käytöstä ja poistetaan ne ominaisuudet, joita ei käytetä. Minkä tahansa lapun voi ottaa pois, lapun seinältä tai keskeneräisen tai valmiin palan sovelluksesta.
Huitaleen blogista löytyy yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten scrum tähän taipui.
Ketterä ostaminen
Ralf Sontag Huoltovarmuuskeskuksesta kertoi ketterästä ostamisesta. Projektin alussa koulutettiin kaikki projektin organisatioon kuuluvat. Tarjouspyynnössä painotettiin järjestelmäarkkitehtuuria, jossa kuvattiin, mitä ainakin pitäisi saada ja mitä lisäksi voisi olla. Tarjouksen jättäneet koottiin yhteiseen palaveriin, jotta kaikkia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti.
Käyttäjätarina kehittyi projektin aikana kumulatiivisesti ja sprinteittäin. Kun määrittely oli karkealla tasolla, ei ollut yllätys, että löytyi tarkennettavia asioita. Gartner Groupin verkkopalvelussa on ketterien menetelmien vastaväitekokoelma.
Akva, 30-vuotias nuorukainen
Loppupuheenvuorossaan Akvalle, 30-vuotiaalle nuorukaiselle, Robert Serén korosti, että ict-alan palkat ovat naisten ja miesten välillä tasa-arvoisempia kuin monella muulla alalla. IT-barometri 2010 -tutkimus kertoo mm., että ict-projektien lopputulokset vastaavat yleensä sovittua, mutta projekteista iso osa ei pysy aikataulussaan ja ict-hankintojen tavoitteista saavutetaan vain puolet. Kaikesta ei tarvitse tehdä hypeä; asiat voidaan pitää yksinkertaisina.

Ideapakasta tekijänoikeuksiin

masu arvottaa
merisiga naurattaa
tieto luo laadun

ympyrät, nuolet
salama-alustuksin
käsitekarttaan

IT-kouluttajien kevätseminaari Tekijänoikeudet ja aktivoivat työtavat koulutuksessa 9.-10.4.2010 keräsi parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa Tallinnaan. Ideat myrskysivät ideapakasta, hullunkuristen perheiden fläpit täyttyivät liimalapuista, tekijänoikeudet hämmensivät, herättivät  kysymyksiä enemmän kuin antoivat vastauksia.
Aktivoivat menetelmät
Reetta Koski luonnehti aktivoivien menetelmien ideaa kilpikonnalla, jonka elämänviisaus muodostaa toisaalta suojaavan panssarin, toisaalta oppimisen esteen. Aktivoivat menetelmät luovat säröjä suojapanssariin,  mahdollistavat uuden oppimisen.
Oppimisen tavoite määrää, mitä työvälinettä kannattaa käyttää. Esimerkiksi mm. Sometun pikkujouluissa innostusta herättänyt Powerpoint-karaoke saa toisaalta kuulijat pohtimaan, mitä itse sanoisivat vastaavassa tilanteessa, toisaalta antaa diojen laatijalle palautetta niiden selkeydestä.
Yritysvierailu Tieto Estoniaan
Ave Lindberg kertoi, miten Tieto Estonian henkilökunta on viidessätoista vuodessa kasvanut 5:stä 125:een henkilöön. Uusiin toimitiloihin muutettiin viime vuonna. Pääasiallinen kohderyhmä on julkinen sektori, mutta paikalliset yritykset ovat tulleet sen rinnalle.
Nuoret naiset opiskelevat IT:tä ja kolmannes Tieto Estonian työntekijöistä onkin naisia. Ave Lindberg kertoi tähän liittyvän kaskun: Naisohjelmoijaa saatetaan nimittää marsuksi, viroksi merisiga. Miksi? Eihän marsuillakaan ole mitään tekemistä meren eikä sian kanssa.
Vuoden 2009 lamassa (masu – majandus surutis) Tieto huolehti henkilöstöstään tarjoamalla tukea ja mahdollisuuksia sekä hyvän työskentelyilmapiirin. Lama antoi aikaa parantaa laatua ja löytää parempia it-ammattilaisia. Virossa valtio ei ymmärrä it-ammattilaisten tarvetta, joten heitä koulutetaan liian vähän. Työttömyys olisi vähäisempi, jos useammat opiskelisivat it-alaa, ja sitä voisi opettaa ammattikouluissakin. Viron sadasta tuhannesta työttömästä suurin osa on kouluttamattomia tai rakennusalalla.
Koulutukseen on vaikea löytää aikaa, jos tekee ylitäysiä työpäiviä. Ratkaisuja voisivat tarjota seminaarit ja koulutukselliset tapahtumat.
Lama on tuonut paljon hyvää: arvot ovat muuttuneet ja laatu parantunut.
Petteri Puurunen kertoi Tiedon jatkuvista palveluista, käyttöpalveluista ja koulutuksesta. Baltiassa on sovellusosaamista ja Venäjä on mielenkiintoinen toimintaympäristö. Venäjällä ei ulkoisteta, vaikka Suomessa ulkoistukset lisääntyvät. Tieto on 140 yrityksen kokoelma, yksi Euroopan suurimmista tuotekehitystaloista. Koulutukseen panostetaan vuosittain 2000-3000 euroa henkilöä kohti.
Hannes Seeberg Provoke Estoniasta innosti meidät avoimista innovaatioista, joita syntyy, kun kuunnellaan asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi jos asiakastiloihin halutaan lisää tuoleja, kun jonot ovat pitkiä ja ihmiset haluavat istua, voidaan kysyä: Miksi jonot ovat pitkiä? Havaitaan, että tietojärjestelmä toimii liian hitaasti. Asiakkaan ongelma ratkaistaankin korjaamalla tietojärjestelmää eikä hankkimalla lisää tuoleja.
Toinen esimerkki kertoi äidistä vauvan kanssa kylpylässä. Miten kantaa vauvaa ja pestä sitä? Läppärin kantolaukku voisi tarjota idean. Äidille voisi kehittää vedenkestävän, olalla kannettavan kantokassin, jossa hän voisi kantaa lasta. Kassi voisi olla sellainen, josta vesi valuu pois, jolloin äiti voisi kantaa lasta myös vedessä ja pestä sitä. Kylpylässä voisi olla nouseva lattia tai kävelykaista niin, että toiset voisivat kävellä kuin uimarannalla samalla kun toiset uivat.
Keskustelussa todettiin, että Moodle ei ole oppimisympäristö vaan opetusympäristö. Uusi sukupolvi on oppinut toimimaan toisin, ei perinteisen opetusympäristön tavoin.
Tekijänoikeudet opetuksessa
Lauantaina perehdyimme aktivoivin menetelmin tekijänoikeuksiin. Keskustelua viritti Tarmo Toikkasen kolme kuuden minuutin salama-alustusta tekijänoikeuden perusteista, tekijänoikeudesta opetuksessa ja Creative commons -lisensseistä.
Mikä on teos? Onko luennoijan diapakka teos, jos kaksi opettajaa samoista lähtökohdista voisi tuottaa olennaisesti samanlaisen diapakan? Tarvitaanko tallenteen tekemiseen aina lupaa? Millainen tekijänoikeussuoja on valokuvalla?
Miten tekijänoikeudet verkko-opetuksessa eroavat muusta opetuksesta? Mitä  creative commons -lisenssit tarkoittavat? Miten ne pitäisi esittää omassa verkkotuotoksessa?
Laivalla hahmottelimme ryhmissä käsitekarttaa (concept map) tekijänoikeuksista. Sen jälkeen pohdimme, mitkä aktivoivista menetelmistä toimisivat Kolben kokemuksellisen oppimisen mallin eri vaiheissa. Kouluttajan sudenkuoppahan on jättää osa mallista, ehkä itselleen vierain, käyttämättä, jolloin tietynlaiset oppijat eivät saa tarpeeksi välineitä omaan oppimiseensa.

Laatu kasvussa

mistä mittarit
virtuaalisen laadun
arvioimiseen?
Korkeakoulujen arviointineuvosto julkisti perjantai-iltapäivänä 13.6.08 arviointiraportin ”Hyvässä kasvussa – Yhdessä kehittäen kohti ammattikorkeakoulujen laadukasta verkko-opetusta”. Kun tilaisuutta oli jatkunut noin puoli tuntia, tiedotettiin lähistöllä olevasta tulipalosta, jonka vuoksi ilmastointi kytkettiin pois.
Irja Leppisaari kertoi arvioinnin keskeisistä tuloksista. Työelämälähtöisyyttä pitäisi kehittää, sulautettu opiskelu (blended learning) on yleistymässä ja vuorovaikutus laajenemassa kirjoitetusta tekstistä äänen ja videokuvan käyttöön.
Arviointineuvosto on järjestänyt viime aikoina useita seminaareja ammattikorkeakoulujen verkko-opetuksesta. Ensimmäinen keskittyi käytännön verkko-opetukseen, toinen verkko-opetuksen strategiseen kehittämiseen ja nyt tämä kolmas verkko-opetuksen laadun arviointiin.
Ammattikorkeakoulujen verkko-opetuksen kehittämisen nykytila on kirjava ja jäsentymätön; vaikka koulutustarjonnasta vastaavien pitäisi olla avainasemassa, verkko-opetuksen kehittäminen tuntuu olevan yksittäisten opettajien varassa. Virtuaaliammattikorkeakoulun materiaalipankki ei toimi vielä kunnolla. Ammattikorkeakouluissa tutkimus- ja kehitystoiminta ja opetus pidetään erillisinä, vaikka niiden pitäisi tukea toisiaan. Tarvitaan hyviä käytänteitä kuten työelämälähtöisyyttä edistäviä tutkimus- ja kehityshankkeita sekä näitä tukevaa verkkopedagogiikkaa.
Verkko-opetus joustaa opiskelijan elämäntilanteen mukaan, mutta kehitettävää riittää. Verkko-ohjaukseen tarvitaan tukea ja vertaisohjausta, monipuolisempia verkostoja sekä synkronista vuorovaikutusta. Opiskelijat pitäisi ottaa nykyistä aktiivisemmin mukaan pedagogisten mallien kehittämiseen ja arviointia pitäisi kehittää monipuoliseksi, autenttiseksi prosessiarvioinniksi. Opetushenkilöstön osaamista pitäisi kehittää jatkuvasti yhtenäisillä käytännöillä ja järjestelmillä. Tarvitaan uusia täydennyskoulutuksen muotoja, kollegoiden vertaistukea ja osaamisen jakamista verkostossa.
Arviointiraporttia varten järjestettiin Delfoi-keskustelu, johon itsekin yhtenä kahdeksasta verkko-opetuksen asiantuntijana osallistuin. Linjasimme ammattikorkeakoulujen verkko-opetuksen tulevaisuuden toivottavaa kehityssuuntaa. Visiossamme korostuivat opiskelijalähtöisyys, yhteisöllinen tiedonrakentelu ja verkostoituminen, työelämän autenttiset projektityöt ja monialainen asiantuntijuus.
Maija Innola kertoi meille, että verkko-opetuksen kehittäminen on edelleen yksi OPM:n painopisteistä ja tuloksellisuusmittareista. Virtuaaliammattikorkeakoulun portaali, sisällöntuotanto, pedagoginen kehittäminen ja liikkuvuus saavat edelleen hankerahoitusta. Toimintaa arvioidaan ja uutta sopimuskautta valmistellaan. Virtuaaliammattikorkeakoulun roolia ei ratkaise OPM:n linjaus vaan ammattikorkeakoulujen sitoutuminen virtuaaliammattikorkeakoulutoimintaan. Mittarithan mittaavat vain sitä mitä mittaavat – ja laadun mittaaminen on hankalaa.
Ammattikorkeakoulujen puheenvuoroissa käsiteltiin verkostosopimusta, aineistopankkia, tekijänoikeuksia ja luottamusta, projekteja alueellisten portaalien luomiseksi ja yhdyshenkilöverkoston tukea, yhteisöllistä tiedonrakentelua, verkko-opiskelua kansalais- ja työelämätaitona, verkko-opetuspioneereja ja tulosalueiden tavoitteita, verkkokurssien materiaalien selkeyttä, aikatauluja ja pedagogiikkaa, nopeasti muuttuvia osaamistarpeita, tietoa ja verkostoitumista sekä opiskelun, työn ja vapaa-ajan yhdistämisestä. Anu Pruikkonen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta kiteytti omassa puheenvuorossaan, että tiedon jakamisesta pitäisi päästä sen kehittämiseen, etsimiseen ja soveltamiseen.

Tie vie sosiaalisesta mediasta laatuauditointiin

laatu toiminnan
tuloksena, ei kuivan
kirjan tuotteena

herkkyys kehittää
ymmärrystä, tarina
avaa muutosta
TieVie-koulutuksen kolmas lähiseminaari pidettiin Jyväskylän yliopiston Agorassa 10.-11.1.08.
Harry Potteria joululomalla lukenut yli-inkivisiittori Antti Auer johdatti meidät seuraavan verkkojakson teemaan ”laatu ja arviointi”. Onko laatu virheettömyyttä vai lupausten mukaista toimintaa? Tarkastelemmeko prosessin vai tuloksen laatua? Onko tärkeämpää mitattu vai koettu laatu?
Prosessiteollisuudessa, josta laatujärjestelmä ponkaisee opetusmaailmaan, laadulla tarkoitetaan usemmiten lupausten mukaista toimintaa, käytännössä luvattujen minimivaatimusten täyttämistä. Korkeakoulussa oppimisen pitäisi aina olla keskeistä, laatujärjestelmästä riippumatta.
Käsitelläänkö laatujärjestelmässä verkko-opetusta erillisenä hiekkalaatikkona kuten Voplassa vai yhtenä monista opetusmuodoista? Verkko-opetuksen mittarina ei ainakaan saisi käyttää luokkahuoneopetusta.
Oppiminen on eri asia kuin oppimis- tai opiskeluteot. Oppiminen on viime kädessä yksilöllinen prosessi, johon ei päästä suoraan opetuksella vaikuttamaan. Opetus on oppimisen tukitoiminto. Opiskeluteoilla saatetaan pyrkiä saamaan opintopisteet kasaan menemällä siitä, mistä aita on matalin. Mitä tekemistä sillä on oppimisen kanssa?
Jos tavoitteena on oppiminen, laatujärjestelmän rakentaminen edellyttää oppimisen analysointia eikä pelkkien opiskelutekojen tarkastelua. Oppiminen on opettajan ja opiskelijan yhteistyötä, jossa molemmat oppivat. Yhteiskunnan menestyminen ja opetuksen vaikuttavuus edellyttävät, että korkeakoulut ryhtyvät kiinnittämään huomiota oppimiseen eikä vain suoltamaan suorittaneita.
E-portfolio
Jukka Lerkkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta kertoi kokemuksia itse kehitetyn ePortfolion käyttöönotosta. Eri opiskelijoilla on erilainen ohjaustarve. Toiset työskentelevät omaehtoisesti, toiset tarvitsevat kevyttä tukea ja muutamat henkilökohtaista, pidempää tukea. Verkkoteknologialla voidaan tukea omaehtoisia opiskelijoita, jotka pystyvät työskentelemään itsenäisesti. Kun ohjaus suunnataan eri kohderyhmille, saadaan parempia tuloksia.
Jukka Lerkkanen on ollut paitsi ideoimassa opiskelijatyönä toteutettua ePortfoliota, myös seuraamassa toteuttajia ja tekemässä hölmöjä kysymyksiä. Niiden myötä järjestelmän käyttäjäystävällisyys on kohentunut.
ePortfolioprojektin ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat selvittelivät maailmalla olevaa tarjontaa ja keräsivät ohjelmistokoodeja, mutta lopuksi päädyttiin tekemään kaikki alusta asti itse.
Ammatillisessa opinto-ohjauskoulutuksessa opiskelutehtäviä on runsaasti. Opiskelijat ovat iäkkäitä, ammatillisesti osaavia ja kokeneita, jotka ovat tottuneet työskentelemään tietotekniikan kanssa. Portfolio-osuus on kuulunut koulutukseen useiden vuosien ajan. Kun valtaosa opiskelun aikana tuotetusta oli sähköisessä muodossa, olisi ollut hölmöä esittää se lopuksi paperimuotoisessa portfoliossa. Siksi ePortfolio reflektointeineen, arviointeineen ja palautteineen tuntui luontevalta.
Olennainen muutos oli siirtyminen inputista outputiin, opettajan tempuista oppimisen tukemiseen. Prosessiarvioinnissa siirryttiin summatiivisesta formatiiviseen ja otettiin huomioon osaaminen ja sen kehittyminen muualtakin kuin korkeakoulusta.
Opiskelija on tarkastelun keskipisteessä, yhteistyökumppanina. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen sekä osaamisvajeen täydentäminen nousevat tärkeiksi. Opiskelun suunnittelu on vain yksi vaihe. Sen lisäksi tarkastellaan opiskelutekoja ja opiskelijan oppimista, joka portfoliossa on pääasia.
ePortfolio eroaa Hopsista tai opetussuunnitelmasta, jotka tarjoavat turhan teknisiä ratkaisuja eivätkä kiinnitä huomiota prosessin tulokseen, oppimiseen. Jukka Lerkkanen kysyi, mihin 500 euron seteli korkeakoulussa kannattaisi piilottaa niin, ettei sitä kukaan löytäisi. Opetussuunnitelman tai laatukäsikirjan väliin, niitä ei kukaan avaa.
Opetussuunnitelma pitäisi kirjoittaa osaamisperusteiseksi, kertoa, millaista osaamista haluamme kehittää ja tuottaa. ePortfolion myötä opetussuunnitelman käyttö lisääntynyt merkittävästi, siitä on muodostunut käsikirja, jota luetaan ahkerasti. Opetussuunnitelmasta on tullut elävä. Opiskeluajat ovat lyhentyneet, kun tekeminen pohjautuu omaehtoisuuteen. Opiskelijoilla on motivaatio ja hinku oppia.
Oppiminen monipuolistuu: opimme jatkuvasti työssä ja harrastuksissa. Sen dokumentointi ja osoittaminen on helppoa, kun ajattelemme osaamisemme kehittymistä avoimesti ja monipuolisesti.
Mitä tapahtuisi, jos ihmisiltä yhtäkkiä otettaisiin tietokoneet tietokantoineen pois? Miten paljon tietämyksestämme on elektronisessa muodossa läpinäkyvästi dokumentoituna?
Osaamisperustaisen opintosuunnitelman tausta-ajatukset ja käsitteet pitää avata opiskelijoille. Yksittäisellä opintojaksolla voidaan kehittää monenlaista osaamista, mutta sitä voidaan kehittää muuallakin. Opintojakson suorittaminen ei vielä takaa, että opiskelijalla olisi osaaminen, joka opintojakson aikana olisi pitänyt kehittyä.
Opetusministeriössä on tekeillä yleinen kansallinen tietämyspankki, jossa yksilön kaikki osaaminen olisi näkyvissä.
Tietojärjestelmän teknisten ja sisällöllisten kehittäjien pitäisi tehdä yhteistyötä ja löytää yhteiset käsitteet. Käsitelmäärittelyyn ja yhteisiin pelisääntöihin kannattaa panostaa. Äänekkäin muutosvastarinta nousee sieltä, missä järjestelmää vähiten käytetään. Valtava sillisalaatti syntyy, jos kaikki käyttäjät heittävät toiveitaan kehittäjille. Muutostoiveet pitää kerätä tietylle taholle, joka laatii niistä toimeksiannot toteuttajille.
Sosiaalisen median mahdollisuuksia
Suunnittelijat Pirkka Ruokolainen, Jari Järvinen ja Rikupekka Oksanen esittivät kolmella kannettavalla työasemalla, miten sosiaalisen webin vapaat verkkotyövälineet otetaan opetuskäyttöön. Kyse on selaimella toimivsta, yhteiskäyttöisistä ja ilmaisista sovelluksista. Googlen Blogger tarjoaa jokaiselle google-tilin avanneelle käyttäjälle noin yhden gigan verran levytilaa.
Esitystä oli suunniteltu blogissa. Suunnittelijat työstivät silmiemme edessä yhteistä dokumenttia Googlen työvälineillä, ottivat meistä kuvia kamerakännykällä ja heittivät ne lennossa dokumenttiinsa. Kuvankäsittely sujui Googlen työvälineillä ilman PhotoShopia. Picasa käsittelee ja organisoi kuvia ja pitää tallessa muokatun kuvan alkuperäisen version.
Demossa heitettiin lyhyitä viestejä ja kevyitä huulia bloggeriin, editoitiin alustajan valokuva blogiin ja pienen jääkiekkoilijan kuva Flickriin. Ennalta laadittu minuuttiaikataulu oli kireä: vaikka demo eteni vauhdikkaasti, aikataulusta oltiin pian puoli tuntia jäljessä.
Mind42.comilla laadittiin blogiin upotettava ajatuskartta web 2.0:sta opetuskäytössä: kommunikointityökalut, kuvankäsittely, ideointi, oppimisympäristöt (Optima ja Moodle), opetuksen suunnittelu ja niihin liittyvät työkalut. Google.docs tarjoaa normaalit toimistotyövälineet tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan ja esitysgrafiikan. Tuotteet ovat beta-versioita, joten kriittisiä dokumentteja ei kannata viedä sinne ainoina tallenteina.
Meitä kehotettiin rohkeasti testaamaan sosiaalisen median välineitä. Tutkijatyöryhmä, jonka seitsemän jäsentä olivat eri puolilla maailmaa, olivat pitäneet Skypellä yhteyttä ja kirjoittaneet Google.docsilla dokumenttiaan ja kääntäneet sen suoraan pdf-muotoon.
Kaikki ei aina toimi. Esimerkissä taulukkolaskennasta meille esitettiin luvuista laskettuja keskiarvoja, jotka oli unohdettu jakaa lukumäärällä. Luokan tykin resoluutio oli niin huono, että sovelluksen ok- ja cancel-napit jäivät näytön ulkopuolelle eikä niihin päässyt hiirellä käsiksi.
Sosiaalisen median välineet tarjoavat ryhmätyöominaisuudet, versionhallinnan ja tallennuksen yleisimpiin tiedostomuotoihin yhteensopivasti. Tuotetut dokumentit ovat tavoitettavissa nettiyhteydellä – paitsi vanhoilla työasemilla tai ”halparouskuilla”, jotka eivät näitä sovelluksia ymmärrä (joista puuttuu esimerkiksi Flash Player). Sosiaalisen median käytössä on hyvä ottaa huomioon, että lähes kaikki sen palvelimet sijaitsevat Yhdysvalloissa, missä lait ovat erilaisia kuin meillä.
Lopuksi pohdimme, pitäisikö sosiaalista mediaa käyttää jollain muulla kuin korkeakoulun sähköpostiosoitteella. Puolitoista vuotta ohjelmistoja korkeakoulun sähköpostitunnuksellä käyttänyt suunnittelija totesi, ettei ollut saanut niistä roskapostia.
Kurssi Facebookissa
Marko Siitonen Jyväskylän yliopistosta kokeili viime syksynä Facebookia oppimisympäristönä – siellähän on enemmän suomalaisia kuin Tampereella. Soveltuuko verkkoyhteisö opiskeluun, jossa selkeät ryhmäkoot, kurssin alku ja loppu, opettajan ja opiskelijoiden roolit?
Verkkokurssien keskustelut ovat liian usein irrallisia, toisiaan seuraavia monologeja, kun tavoitteena olisi yhteisöllisyys, tiedon rakentaminen yhdessä, keskinäinen neuvottelu ja ongelmanratkaisu. Opiskelun painopiste on siirtymässä sosiaalisten prosessien kehittämiseen ja vuorovaikutukseen osallistujien välillä. Opettajan on helppo asettaa määrällisiä mittareita (kuten kolme kommenttia keskustelualueelle), mutta oppimisen ohjauksessa pitäisi pyrkiä laadullisiin mittareihin.
Kurssi ”Minäkö yrittäjänä” vietiin Facebookiin formaalin ja informaalin opetuksen rajapinnalle. Villi ympäristö voisi rohkaista opiskelijoita aktiivisuuteen.
Heti alkumetreillä törmättiin yllätykseen: vajaalla puolella opiskelijoista oli ennestään tunnus Facebookiin. Keskustelu tunnusten luomisesta, tietoturvasta ja tietosuojasta ryöpsähti vauhtiin. Marko Siitonen totesi, että medialukutaitoisen kansalaisen taitoihin kuuluu useiden sähköpostitunnusten luominen ja väärien tietojen antaminen erilaisiin palveluihin. Bisnestietoa hän ei veisi ulkopuolisen palveluntarjoajan epävarmoihin palveluihin.
Facebookin kaltaiset sosiaaliset verkostopalvelut tukevat heikkoja siteitä kuten entisten koulu- ja armeijakavereiden ja kongressituttujen yhteydenpitoa. Toiminta on pitkälti leikkisää puuhastelua ja pelejä. Palvelin voi kaatua, mutta kaatuvathan virallisten koulutusorganisaatioidenkin ylläpitämät oppimisympäristöt. Facebookiin voi kurssia varten luoda ulkopuolisilta salatun ryhmän, joka saa käyttöönsä monenlaisia viestintämahdollisuuksia. Tiedostot pitää tallentaa muualle ja linkata palveluun. Facebookiin vietyjen kuvien ja videoiden käyttöoikeudet tulevat palveluntarjoajalle.
Marko Siitonen kirjautuu Facebookiin korkeakoulun sähköpostiosoitteellaan. Palvelussa toimitaan omalla nimellä ja kuvalla. Valitettavasti sisäänkirjautuminen ei vie opiskelijaryhmän asiasivulle vaan henkilökohtaiselle, usein hömppäpyyntöjä tulvivalle sivulle.
Kurssilaisten osallistuminen verkossa jäi vähäisemmäksi kuin oli odotettu. Opiskelijat eivät innostuneet käymään Facebookissa ja vain yksi heistä toi ympäristöön linkin vapaaehtoisesti. Noidankehä oli valmis: kun muut eivät innostuneet, keskustelua ei syntynyt vaan opettaja puhui yksinään. Marko Siitonen selitti, että totuttelu uuteen ympäristöön vie aina aikaa riippumatta siitä, onko kyse Optimasta tai Facebookista.
Ehkä oppimistehtävien työstäminen vapaa-ajalta haiskahtavassa kontekstissa tuntui oudolta. Silti Marko Siitonen julisti uskovansa epävirallisuuteen, joka voi tuottaa mainioita tuloksia. Sosiaalisessa mediassa on potentiaalia – mutta mikä sytyttää ja milloin? Vasta aikaan sidotun kurssin viime hetkilläkö?
Marko Siitonen kaipasi informaalia vuorovaikutusta ja myönsi lepsuilleensa itse. Nyt hän totesi, että olisi pitänyt jakaa opiskelijat pienryhmiin ja asettaa tehtäville selkeä rakenne. Kokeilu oli kuitenkin hyvä ja samaa toteutusmuotoa käytetään jatkossakin.
Antti Auer muistutti omassa puheenvuorossaan, että oppimisympäristöjen kehityksen luultiin olevan päätepisteessään, kun korkeakouluihin oli saatu Webct, Moodle tai Optima sekä videoneuvottelu. Sosiaalinen media tarjoaa uusia kaikille tarjolla olevia mahdollisuuksia, joiden käyttöön ei tarvitse kysyä lupaa paikallisesta atk-keskuksesta. Kouluttajat voivat jakaa esitysdioja keskenään ja käyttää toisten diasarjoja omissa esityksissään. Web 2.0 -kartan asiasanapilvi näyttää, millaisia erilaisia sovelluksia voi löytää. Sosiaalinen tagi tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden luoda asiasanoja. Palvelut aggregoituvat ja integroituvat. Mashupit yhdistävät dataa eri lähteistä uudessa koostumuksessa esim. RSS-syötteillä kokonaispalveluiksi. Esimerkiksi Googlemaps mashupina yhdistää kartaan eri asioita.
Sloodessa tutkitaan Moodlen ja Second Lifen yhdistämistä. Toivottavaa olisi, että suljetut ympäristöt avautuisivat ja käyttäjillä olisi yksi ja sama identiteetti koko Internetissä (single digital identity accross the Internet).
Netissä on lukemattomia ammatillisia ja teemaverkostoja. Mistä tiedämme, mitkä jäävät henkiin? Kun käyttäjät jatkuvasti betatestaavat sovelluksia, ovatko ne vakiinnuttuaan enää ilmaisia? Millaisia portfolioita syntyy, jos opiskelijat alkavat rakentaa niitä avoimeen verkkoon? Eihän niitä enää kannata kirjata uudestaan viralliseen järjestelmään. Sisällöntuottajan kannattaa ottaa huomioon sosiaalisen median tietoturvariskit ja käyttöehdot.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa liittyä Sosiaalinen media oppimisen tukena -verkostoon. Kyse on koko ajan kasvavasta alueesta, josta on vaikea saada otetta.
Ihmettelyä juonneryhmässä
Juonneryhmissä ideoimme sosiaalisen median työkalujen opetuskäyttöä. Portfolioblogien totesimme, että tunnissa silmillemme oli heitetty kaaos, josta on vaikea yhtäkkiä poimia mitään. Kenties voisi suositella, etteivät organisaation työntekijät menisi Facebookiin tai eivät ainakaan kertoisi siellä työnantajaansa.
Voiko opettaja puuttua epäasiallisuuksiin sosiaalisessa mediassa, jossa opiskelija on vapaa-ajan tilassaan? Voisiko opiskelu olla leikkimistä tai pelaamista, edutainmentia, josta puhuttiin multimedian esiinmarssissa 1990-luvulla? Verkosta löytyy valtavasti tietoa, mutta miten opettaa opiskelijat lähdekriittisiksi?
Korkeakouluissa opettajat ovat kiireisiä eivätkä ehdi tutustua uusiin asioihin. Sosiaalisesta mediasta innostuneet voisivat kipinöidä ideoitaan suunnittelutyöpajoissa ja vierihoidossa kollegoilleen. Tarvitaan tukihenkilöitä, jotka ymmärtäisivät sekä tekniikkaa että pedagogiikkaa. Löytävätkö IT-ammattilaiset ja opettajat yhteistä kieltä?
Verkkotyökalut organisaation muutoksessa
Humap Software Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo kertoi, miten verkkotyökalut muuttavat organisaation työtapoja. Ulkoa annetut työtavathan eivät tahdo juurtua asiantuntijatyöhön.
Miten ajattelu kehittyy? Näemme maailman oman tarinamme valossa ja pyrimme saamaan kaikki tapahtumat siihen sopiviksi. Miten ihmiset herkistyisivät huomaamaan muita asioita, vaihtoehtoisia tarinoita, jotta muutos voisi tapahtua? Ymmärrys lisääntyy havainnoimalla toimintaa ja reflektoimalla, miten toiminta muuttaa meitä.
Olemme siirtyneet 1970-luvun materiaali-intensiivisyydestä 2020-luvun merkitysintensiivisyyteen. Monimutkaisesta työstä ei selviä ilman yhteistyötä. Vital-hankkeessa tutkittiin globaaleja organisaatioita ja niiden toiminnan muuttumista. Sosiaalinen media mahdollistaa yhteistyön, blogeissa oma ajattelu tehdään näkyväksi. Näitä ajatuksia kootaan Systeemiverkosto.fi-sivustolle.
Virtuaalitiimien työkalut ovat yleensä olemassa, mutta ihmiset eivät tiedä niiden olemassaolosta. Ei ole tiettyjä välineitä, joita ehdottomasti tarvittaisin yhdessä toimimiseen. Perinteinen yhteistyö on selkeä ja hallittavissa, systeeminen taas epävarmaa ja innovatiivista ryhmässä pohtimista. Itseorganisoituvissa systeemeissä suhteet ja linkit ovat tärkeämpiä kuin toimijat, tilaa tarvitaan ajattelulle ja kytkeytymiselle, samoin aktiivista, sosiaalista ja reflektiivistä aikaa. Sosiaalinen aika tarkoittaa keskusteluja muusta kuin työasioista.
Humap tuottaa hyvinvointiin liittyviä verkkopalveluita. Asiakkaat ovat hajautettuja organisaatioita, joten Humapissakin luovutaan toimistosta ja toimitaan hajautetusti Humap-Toolsin ja Connect Pron avulla. Kokous Helsingissä merkitsisi Jyväskylässä asuvalle 16 tunnin työpäivää, kun juna lähtee aamulla klo 5.30 ja palaa illalla klo 21. Connect Pron avulla kokoukseen osallistuminen vie saman ajan olinpaikasta riippumatta.
Workplays on Flashiin perustuva Humapin tuote, joka näyttää verkostot ja yhteistyön, työprosessit ja niiden etenemisen. Rakenteista dokumenttia voidaan muokata verkossa yhdessä. Workplace mahdollistaa koko työhistorian näkemisen: kuka sanoi mitäkin ja miten teksti on muuttunut – toisin kuin valmis Wordilla tai wikillä tuotettu dokumentti, jossa loki on erikseen. Humapin tuotteissa ajatteluprosessi näkyy työstetyn dokumentin yhteydessä.
Humap hakee yliopistoista ja ammattikorkeakoulusta yhteistyökumppaneita. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa asennustyöt ovat meneillään, muut käyttävät tuotteita Humapin palvelimelta. Koekäyttö on ilmaista nyt ja jatkossa. Tuotekehityksellä halutaan tukea myös tutkimusta, mm. semanttisen webin tutkimusta.
Verkko-opetuksen suunnittelumalli
Leena Hiltunen Jyväskylän yliopistosta kertoi verkko-opetuksen suunnittelumallista. Hän puhui pääasiassa yliopistoihmisille, vaikka kerroimme, että noin puolet hänen yleisöstään tuli ammattikorkeakouluista. Hän käsitteli tuttuja perusasioita opetussuunnitelmasta, pedagogiikasta ja työelämän edellyttämistä kompetensseista, tavoitteista, sisällöistä ja aikataulutuksesta. Keski-Euroopassa sisällöt tulevat ulkoa annettuina ja opettaja keskittyy pedagogiikkaan.
Verkko-opetuksen vaikutuksista opettajan työhön Leena Hiltunen korosti kirjoittamista, läsnäoloa ja ajankäytön suunnittelua. Riittävän yksiselitteisten ohjeiden kirjoittaminen on haastavaa. Perinteinen vastaanottoaika ei toimi – ellei sitä siirrä skypeen tai meseen.
Opettajan on hyvä tehdä oma oppimiskäsityksensä näkyväksi. Hän voi myöntää, ettei tiedä kaikkea ja ammentaa opiskelijoilta uusia ideoita. Materiaalia verkossa pitäisi olla mahdollisimman vähän, etteivät opiskelijat uuvu – verkkomateriaaliahan aiheesta kuin aiheesta löytyy hakukoneilla paljon.
Oppimisen ohjaus pitää suunnitella ja kaiken pitää olla valmiina heti verkkokurssin alkaessa, varsinkin, jos kyse on itsenäisestä kurssista, jossa opiskelija etenee omassa aikataulussaan.
Kuinkahan paljon verkossa on itseopiskeltavia kursseja vailla opettajan läsnäoloa tai yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa?
Verkko-opetuksen suunnittelu on saman saman tapaista kuin ohjelmistojen suunnnittelu, testausta tai pilotointia tarvitaan molemmissa. Niinpä Leena Hiltunen esittikin perinteisen vesiputousmallin mukaisen vaihejaon: tausta-analyysi, sisällön suunnittelu, pedagoginen suunnittelu, tekninen suunnittelu, toteutus, testaus ja arviointi. Näiden jälkeen seuraa kokonaisarviointi ja täydentävä ja toistava kehittäminen.
Verkkomateriaalipankkiin voi tallentaa sisällöt, pedagogiset ideat ja tekniset ratkaisut. Oppimisaihioiden uudelleenkäyttö on toivottavaa ja tukihenkilöt tarpeellisia. Vierailevien luennoijien kanssa laaditaan tekijänoikeussopimukset luentojen videoinnista.
Kurssin hyvän perussisällön pitäisi mahtua yhdelle näytölle. Siitä luodaan yhteydet ja looginen rakenne käyttäen aihetapauskaaviota, sisältökarttaa tai oppimispolkua. Mietitään, mitä pohjatietoja tarvitaan asioiden oppimiseen. Verkkoon toteutetaan aluksi vain punainen lanka, joka on vähimmäisvaatimus kurssin suorittamiselle.
Käsitekartta työkaluna auttaa näkemään edeltävyydet ja toisiinsa linkittyvät sisällöt. Joka asiasisällölle mietitään erikseen pedagogiset lähtökohdat. Opiskelussa voi olla vaihtoehtoisia reittejä ja oppimistehtäviä.
Leena Hiltunen totesi, että opiskelijat harvoin ovat niin luovia, että keksisivät itse oppimistehtävänsä. Näinköhän? Tutkiva oppiminenhan perustuu opiskelijaryhmien itse muodostamiin tutkimusongelmiin ja yhteisölliseen tiedonrakenteluun. Projektioppimisessa taas opiskelijat voivat vaikuttaa kohdeorganisaatioon, jolle tekevät projektinsa.
Suunnittelu voidaan aloittaa sisällöstä tai pedagogisesta näkemyksestä. Niiden jälkeen valitaan käytettävä teknologia: oppimisalusta, mediat, käyttöliittymä, ylläpito ja skaalautuvuus sekä se, mitä opiskelijoiden ja opettajien laitteilta vaaditaan.
Toteutuksen jälkeen kurssi testataan oikealla kohderyhmällä ja arvioidaan eri osa-alueilla. Kurssin täydentävä ja toistava kehittäminen jatkuu opiskelijapalautteen ja yleisen kehityksen pohjalta. Opettaja dokumentoi kurssinsa, jotta uudet ihmiset ymmärtäisivät eri ratkaisujen perustelut. Kurssin dokumentaatio on yksi laatudokumenteista.
Arviointi ja laatu -verkkojaksolle
Antti Auer evästi meidät arviointi ja laatu -verkkojaksolle. Ensimmäisessä vaiheessa kuvataan oma laatukokemus ja keskustellaan siitä muiden kanssa. Toisessa vaiheessa selvitetään oman organisaation laatutyön tilanne verkko-opetuksen näkökulmasta ja peilataan omaa hanketta laatutyöhön, josta saadaan alustava oman hankkeen laadunarvioinnin suunnitelma.
Näkökulma laadun arviointiin
Jukka Alava Jyväskylän yliopiston Rehtori-instituutista esitteli yhden maisteriohjelman näkökulmaa laadun arviointiin. Laatujärjestelmä ei tee laatua, ellei ensin ole toimintalähtöistä laatua. Kansainvälisessä maisteriohjelmassa ei riitä, että kieli on hyvää, sen pitää olla erinomaista. Tämä on teknologiaa tärkeämpää. Virtuaaliyliopiston tukemassa tvt-opetuskäytön hankkeessa teknologia korostui liikaa sisällön kustannuksella, vaikka tekijät olivat nimenomaan sisällön asiantuntijoita.
Hankerahalla on saatu tv-studio ja oma verkkopedagoginen asiantuntija. Kaikki luennot ja materiaalit on taltioitu ja jurdiset kysymykset selvitetty. Koulutus, jossa on kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita, kiinnostaa kansainvälisesti.
Laatujärjestelmää on tehty ja arvioitu, mutta dokumentointi ei ole korkeakoulun päätehtävä.
Laatujärjestelmän auditoinnista
Pirjo Halonen Jyväskylän yliopistosta kertoi laatujärjestelmän auditoinnin vaatimukset. Hän myönsi ettei järjestelmä tee laatua vaan toiminta, mutta jonkinlaiset raamit toiminnallakin täytyy olla. EU:ssa opintojen pitää joustaa, joten tarvitaan yhtenäiset opintovaatimukset. Joka korkeakoulussa tehdään laatutyötä, jotta laatujärjestelmä tai laadunvarmistusjärjestelmä olisi valmis vuonna 2011.
Laadunvarmistusjärjestelmässä kuvataan vastuut ja vakiintuneet toimintatavat, vaikka ne kehittyvätkin jatkuvasti. Kehittäminen ja kehittyminenhän on kaiken a ja o. Henkilöstön tvt-taidot ovat osa laadunvarmistusta. Arviointi voi olla itsearviointia ja auditointi sisäistä tai ulkoista. Sisäinen tarkoittaa, että saman organisaation eri yksiköt arvioivat toistensa toimintaa.
Auditoinnin tarkoitus on kehittää toimintaa ja arvioinnin pitäisi herättää henkilöstössä oivalluksia. Asioita tarkastellaan ulkopuolisen silmin. Kysymyksillä johdatellaan ihmiset ajattelemaan, että asioita voidaan tehdä eri tavalla. Esimerkiksi jos laadunvarmistusjärjestelmässä todetaan ”Tvt-laitteet ovat kaikissa luokissa ja runsaassa käytössä”, niin tarkistetaan, onko käyttöpäiväkirjaa ja käydään katsomassa, löytyvätkö laitteet luokasta.
Jos auditoijat toimivat muulla tavoin kuin kehittävästi, kyse heikosta ammattitaidosta. Moni huomaa ongelmia naapuriyksikössä, ehkä omassakin. Kun hän käy virallisen luvan kanssa kertomassa ajatuksensa, asia otetaan vakavasti.
Korkeakoulujen arviointineuvoston sivustolla on raportteja auditoinneista, niin läpipäässeistä kuin niistä, jotka eivät ole läpäisseet auditointia. Laatutyö ei lopu koskaan, kyse on jatkuvasta kehittämisestä.