Aktiivinen yhteisö somessa

Matkalla someen
rohkeasti roiskien –
pienin askelin?

Tilaisuus kasvaa
huoneesta ja hetkestä
somen kanaviin.

Juho Jokinen Dinglestä  kertoi TTL:n yhdistysten puheenjohtajakokouksessa hotelli Kuninkaantiessä 16.3.12, miten sosiaalisen median avulla voisi aktivoida yhteisön jäseniä. Itse olin kokouksessa IT-kouluttajat ry:n puheenjohtajana. Juho Jokisen esitysdiat löytyvät Slidesharesta.
Hän aloitti kuvaamalla, miten pieni yritys somen ja pilvipalveluiden avulla voi luoda teknisen infrastruktuurinsa ilman mittavia investointeja. Sisältä ulospäin etenevässä kaaviossa esiintyivät tutut sovellukset Gmail, Google Docs, Dropbox, Salesforce, Facebookin sisäinen ryhmä, WordPress ja uloimpana Facebook, Twitter , YouTube  ja SlideShare. Näistä ainoastaan Salesforce on maksullinen.
Yhteisöä voidaan kuvata sisäkkäisinä ellipseinä, joissa sisältä ulospäin ovat

  1. paikalla olijat
  2. aktiivijäsenet
  3. kiinnostuneet jäsenet
  4. jäsenet
  5. positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet
  6. ei-jäsenet, ei tietoa.

Ryhmät 3 ja 5 eli kiinnostuneet jäsenet ja positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet olisivat somen suurin potentiaali, näitä ryhmiä voisi tavoitella somen avulla. Entä ne, jotka eivät ole yhteisöstä kuulleetkaan, mutta voisivat olla siitä kiinnostuneita? Somessa hyvä sisältö palkitsee ja ”tykkääminen” välittää tietoa henkilöltä toiselle.
Kuinka moni on twiitannut tai kertonut Facebookissa olevansa täällä tänään?
Jokaisesta tilaisuudesta voisi viestiä verkostolleen, kavereilleen ja seuraajilleen Facebookissa tai Twitterissä, kysellä etukäteen, mitä asioita tilaisuudessa pitäisi käsitellä, tarjota mahdollisuus osallistua tilaisuuteen videoneuvottelun välityksellä ja myöhemmin seurata tilaisuuden videotallennetta ja jatkaa keskusteluja blogeissa. Nykypuhelinten videokameroiden taso on riittävä YouTubeen. Toki oikeudet videotallenteen tekemiseen ja verkkolevitykseen on hyvä kysyä sekä esiintyjiltä että osallistujilta.
Mitä somessa voi tehdä? Miten tapahtumaan saadaan katsojia? Median ja sisällön hyvyys on olennaista. Some on uusi tapa vaikuttaa, käydä henkilökohtaista julkista keskustelua. Jyrki Kataisen videoblogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä hän johtaa valtakuntaa YouTubesta.
Flashmob Finlandia on esimerkki hyvästä sisällöstä ja ”Minun Suomeni on kansainvälinen” esimerkki somessa kokoontumisesta. Kannattaa seurata, millaisia yhteisöjä omalla alalla syntyy.
Kun järjestetään tilaisuuksia, pitäisi ajatella paikalla olevia ihmisiä laajemmin. Tilaisuuden sisällön lisäksi suunnitellaan tweetit, videot, sähkö- ja blogipostit, tiedotteet, osallistaminen, statukset ja julkaistavat kuvat – ja mielellään aikajanalla.
Mene verkossa rohkeasti oman sivusi tai verkkopalvelusi ulkopuolelle, koska sisältöäsi kulutetaan olennaisesti muualla. Jos yhteisössäsi on web-toimittaja, niin hänen työstään vain 30 % pitäisi kohdistua omaan verkkopalveluun ja 70 % sosiaalisen median palveluihin.
Juho Jokinen kehotti menemään rohkeasti roiskien joka paikkaan, jokaiseen some-kanavaan. Aiemmin olen kuullut, että someen kannattaisi mennä pienin askelin oman kohderyhmän ja omien resurssien mukaan.
Facebook tavoittaa pari miljoonaa suomalaista, Helsingin Sanomat miljoonan, Linkedin kolmesataatuhatta ja Twitter vajaa satatuhatta. Alle 35-vuotiaat tavoittaa Facebookista paremmin kuin television äärestä.
Jotkut pyrkivät käyttämään LinkedIniä työasioihin ja Facebookia vapaa-aikaan. Profiilit on kuitenkin äärimmäisen helppoa linkata toisiinsa. Vaikka työnhakijan tietoja ei saisi etsiä verkosta, niin moni saattaa työhakemuksessaan antaa siihen luvan: ”Feel free to google my name.” Kaikestahan voi tehdä julkista.
Lopuksi Juho Jokinen tarjosi kymmenen kohdan ohjelman yhteisölle somen aktiivisesta käytöstä:

  • strategia
  • kanavat
  • jatkuva sisällöntuotanto (muutos yhdistyksen tiedotusstrategiaan, lehdet voi koota siitä, mitä blogeissa jo on kirjoitettu)
  • tee kaikesta julkista
  • vastaa aina
  • käytä somea myös sisäisesti (esim. hallituksen kokous Google+:n hangoutina)
  • vie toimintoja someen
  • puhu oikeista asioista
  • ärsytä, kysy, väitä ja kyseenalaista – älä pelkästään tiedota
  • aloita heti

Koulutus eilen, tänään ja huomenna

Itko innostaa
jakamaan tiedot verkkoon
ope oudoksuu

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.
Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.
IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival
Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. ”Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.
Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.
Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.
TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa
Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.
Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.
Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.
Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.
Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa ”The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.
Oppimisen haasteet tulevaisuudessa
Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.
Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.
Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?
Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.
Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.
Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?
Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: ”Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.
Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.
Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.
Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?
Salama-alustukset
Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.
Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.
Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.
Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.
Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.
Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?
Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?
Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.
Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?
Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.
Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?
Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?
Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.
IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?
Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.
Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?
Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.
Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Learning cafe ja yhteenveto
Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.
Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.
Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.
Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?
Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.
Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.
Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.
Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?
Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.
Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?
Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

Esteetöntä esteettä

kuvat ja linkit
puhesimulaattori
hamuaa vinkit

HH:n somekoulutuksessa tutustumme esteettömään sisällöntuotantoon. Sivusto on vuodelta 2003, jolloin esteettömyys nousi esiin monissa seminaareissa. IT-kouluttajien jäsentilaisuudessa marraskuussa 2003 sain ensimmäisen kerran seurata, miten puhesimulaattorilla luetaan nettisivuja – ja miten nopeasti lukeminen etenee. Silloin opin ymmärtämään, millaisia esteitä taulukot ja kehykset nettisivuilla muodostavat, ja miksi sivut ja linkit pitäisi nimetä havainnollisesti – ei vain link1 ja page1. Samoin ymmärsin, kuinka tärkeitä kuvien alt-tekstit ovat niille, jotka eivät voi nähdä kuvia. ”Ratsastajapatsas keskellä kaupunkia” tarjoaa enemmän tietoa mielikuvan muodostamiseen kuin pelkkä ”image1”. Oivalsimme, että kuka tahansa voisi lukea puhesimulaattorilla verkkosivuja samalla kun ajaa autoa.
Esteettömän sisällöntuotannon sivustolla innostuin kuuntelemaan Minna-Riitta Luukan luentoa verkkoon kirjoittamisesta ja seurasin samalla luentotekstiä. Monimediaisuus tarjoaa paitsi lisämahdollisuuksia esteettömyyteen myös voimakasta elämystä niille, jotka vastaanottavat tietoa eri aistien välityksellä samanaikaisesti.
Onko Viherrakentajien sivusto esteetön?
Käyttääkö wikispaces esteellistä kehysrakennetta? Pääsivun teksti sinänsä on suurikokoista ja lauseet selkeitä. Sivulle on upotettu pari diapakkaa ja video. Onnistuuko puhesimulaattori avaamaan Slideshare-diojen tekstit? Entä kuvat? YouTube-videossa on aktiivista tekemistä, taustamusiikkia ja muutamia tekstejä. Avautuvatko ne näkövammaiselle?

Ajankohtaisia ajattomia haasteita

vaatimuksista
kehitys palastellaan
muutos hallitaan

omaperäinen
haiku, senryu syöksyy
teoskynnykseen

Kymmenet IT-alan ammattilaiset kokoontuivat TTL:n IT-kouluttajien jäsentilaisuuteen IT-koulutuksen ajattomia haasteita 11.11.10 verkkoon tai Haaga-Heliaan.
Paula Männistö Qentineliltä kertoi kahdesta tietojärjestelmäprojektista, joista ensimmäisessä kaikki epäonnistui ja toisessa onnistui.
Epäonnistunut projekti
Ensimmäisessä projektissa lähtökohtana oli asiakkaan liiketoimintalähtöinen ylätason vaatimusmääritys kahden nykyisen ERP-järjestelmän yhdistämisestä ja muutamien lisäominaisuuksien kehittämisestä. Projekti määriteltiin reilun vuoden mittaiseksi, mutta sitä ei palasteltu. Asiakas pääsi eri vaiheissa testaamaan järjestelmää, mutta mitään valmistuneista ominaisuuksista ei hyväksytty. Jossain vaiheessa todettiin, että vaatimusmäärityksen lisäksi pitäisi laatia selvitys, jota hierottiin yhdeksän kuukautta. Asiakas ei hyväksynyt selvityksen lopputulosta, ja lopuksi keskeytti koko projektin.
Ehkä nälkä kasvoi syödessä. Jäljellä olisi ollut vielä valtavan suuri työ, vuodessa oli saatu aikaan ehkä vasta neljäsosa siitä, mitä haluttiin. Esimerkiksi vaatimusmääritys ”Tehdään tarvittava raportointi” paisui lopulta 150 raportiksi, eikä kukaan ei osannut päättää, mitkä niistä olisivat tarpeellisia.
Toimittajan oli pakko hyväksyä tehtäväksi kaikki, mitä asiakas keksi pyytää. Sopimus oli kiinteähintainen ja muutostöitä oli vaikea hinnoitella, joten toimittajalle kertyi tappiota. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo projektin alkumetreillä.
Vanha järjestelmä oli tavallaan määrityksenä, mutta koodin lukeminen on vaikeaa ja haasteellista, ja ennen kaikkea hidasta. Näytöt ja raportit ovat vain ulkoisia ominaisuuksia, ne eivät vielä määrittele järjestelmän toiminnallisuutta. Toimittaja pyrki laatimaan teknisen määrityksen, mutta toimittajan ja asiakkaan ymmärryksen välinen kuilu oli leveä ja syvä.
Tunnetun nyrkkisäännön mukaan aikatauluarviot pitäisi kertoa piillä, mutta siitä tulisi liian pökerryttävä luku asiakkaalle esitettäväksi.
Onnistunut projekti
Toisessa projektissa oli tarkoitus uusia vain vanhan suurkoneympäristössä toimivan tietojärjestelmän käyttöliittymä web-pohjaiseksi. Asiakas ymmärsi nopeasti, että käyttötapauskuvaukset eivät kata koko toimintaa ja liiketoimintaprosessit vaativat hieromista, joten prosesseja mallinnettiin ja uudistettiin samalla kun käyttöliittymää. Prosessit kulkivat eri osastojen välillä eikä ollut selkeää, missä mitäkin tehdään ja kuka tai mikä rooli omistaa prosessit. Jokainen pääsi esittämään oman näkemyksensä. Vähitellen ymmärrettiin, mitä oikeasti tehdään ja saatiin suoraviivaistetuksi monia asioita.
Toteutustyö jakautui eri mittaisiin iteraatioihin puolentoista vuoden ajalle. Tuotantoon siirrettiin kokonaisuus kerrallaan eikä mitään ylimääräistä tai turhaa työtä tarvinnut tehdä. Asiakkaat pääsivät aidosti vaikuttamaan kehitystyöhön. Muutosvastarintaa pyrittiin pehmittämään tekemällä samanlaista kuin vanha järjestelmä oli ollut ja omaksumalla sopivia toimintatapoja. Muutaman iteraatiokierroksen jälkeen oli opittu paljon, ja seuraavien iteraatiokierrosten suunnittelu oli entistä helpompaa. Nälkä kasvaa syödessä ja työmäärä kasvaa, joten muutoshallinta on tärkeää.
Miksi joskus onnistutaan ja joskus ei?
Onnistuneessa projektissa asiakas oli mukana, ja ymmärsi, että kyse oli asiakasyrityksen liiketoiminnan kehittämisestä ja toiminnan muutoksesta. Toimittaja saattoi työskennellä määrämuotoisesti alusta asti, ja suunnitella, miten kehitystyötä lähdetään työstämään ja miten palastellaan.
Ensimmäisessä projektissa oli pari 10-15 hengen ryhmää, toisessa viiden hengen ryhmä laatimassa perusarkkitehtuuria, viiden hengen ryhmä toteutuksessa ja pari henkilöä testauksessa. Prosessimallinnus sitoutti koko asiakkaan organisaation projektiin, ja teki näkyväksi, miten prosessit kulkevat.
Kiinteähintainen, alhaisen hinnan tarjous, jossa toimittaja tekee tappiota, ei ole kenenkään etu. Sen sijaan ymmärrys työmäärän suuruudesta olisi kaikkien etu. Projektin edetessä ymmärrys tarvittavasta tuntimäärästä vakiintui. Yksittäisten henkilöiden erot koodin tuottamisessa olivat valtavia, ja niinpä vaikeimmat kokonaisuudet annettiin tehokkaimmille koodareille. Koodin tuottamisen tehokkuus laskettiin määrittämällä kullekin käyttötapaukselle pistemäärät niiden vaativuuden mukaan ja niiden toteutuksista laskettiin mekanisesti, kuinka monta tuntia kunkin pisteen koodaamiseen kului.
Työmäärien arvioinnissa käytetään usein Planning poker -menetelmää, jossa jokainen toteutustiimin jäsen mielessään arvioi, paljonko aikaa menisi esitellyn työkokonaisuuden toteuttamiseen, ja nostaa sitä vastaavan kortin näkyviin yhtaikaa muiden kanssa. Tämän jälkeen arvioinneista keskustellaan ja annettuja numeroita perustellaan. Menetelmä on mukava, nopea ja sitouttava.
Ohjelmistotuotannon tekijänoikeudet
Tarmo Toikkanen Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta valotti IT-koulutukseen liittyvän ohjelmistotuotannon tekijänoikeusviidakkoa jakamalla tuotokset nelikenttään ulottuvuuksille taiteellinen – hyödyllinen ja fyysinen – eteerinen. Alunperin tekijänoikeuslaki suojasi riittävän omaperäisiä ja tekijänsä persoonaa ilmentäviä taiteellisia ja konkreettisia tuotoksia. Vähitellen tekijänoikeuslain suojaan liitettiin tietokirjat, kartat ja tietokoneohjelmat. Nykyisin kirjat, valokuvat ja elokuvat eivät välttämättä enää ole fyysisia tuotteita vaan bittejä, mutta tekijänoikeus suojaa niitä edelleen.
Tekijänoikeuslaki ei edellytä teoksilta oivaltavuutta. Selittävät kaaviot eivät yleensä pääse lähellekään teoskynnystä: kuka tahansa samalla osaamisella voisi tuottaa olennaisesti samanlaiset kaaviot. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää sitä, että jos kukaan saman alan tekijöistä ei samassa tehtävässä päädy samanlaiseen tuotokseen kuin sinä, niin tuotoksesi todennäköisesti ylittää teoskynnyksen.
Alunperin brittiläisen tekijänoikeuden oli tarkoitus suojata kirjapainon tuotoksia ja ranskalaisen tekijän moraalisia oikeuksia. Nämä ovat taustalla nykyisessä EU-maiden tekijänoikeuslaissa. Taiteellisen tai kirjallisen teoksen tekijänoikeus on sen tekijällä, luonnollisella henkilöllä. Sen sijaan työsuhteessa tehdyn tietokoneohjelman omistaa työnantaja, koska työpaikalla tietokoneohjelma laaditaan yleensä yhteistyössä. Työnantaja ei omista tietokoneohjelmaa, joka on tehty itsenäisesti opetus- ja tutkimustehtävissä. Sotilasoppilaitoksissa kaikki tekijänoikeudet kuuluvat oppilaitokselle.
Yleisön joukosta kysyttiin, miten tekijänoikeuslaki suhtautuu Andy Warholin tuotoksiin. Tarmo Toikkanen myönsi, että tekijän nimellä on vaikutusta; tekijänoikeuslaki ei välttämättä ole objektiivinen.
Levitysoikeus on tekijän yksinoikeus. Jos hankkii teoskappaleen, sen voi myydä, mutta sitä ei saa vuokrata. Kavereille saa tehdä kopioita yksityiskäyttöön laillisista lähteistä saaduista kopioista. Sen sijaan tietokoneohjelmia ei saa kopioida yksityiskäyttöön. Teoksesta saa tehdä väliaikaisia teknisiä kopioita ja tietokoneohjelmaa saa muuttaa, jos sen käyttö sitä vaatii. Yhteentoimivuuden vuoksi tietokoneohjelman saa palauttaa lähdekoodiin – jos se onnistuu.
Oppilaitoksessa opiskelijat omistavat tekijänoikeudet laatimiinsa ohjelmiin. Nykyinen tekijänoikeuslaki sallii teosten välittämisen lisenssillä, mutta yhtään lisenssiä ei vielä ole tätä varten tehty.

Ideapakasta tekijänoikeuksiin

masu arvottaa
merisiga naurattaa
tieto luo laadun

ympyrät, nuolet
salama-alustuksin
käsitekarttaan

IT-kouluttajien kevätseminaari Tekijänoikeudet ja aktivoivat työtavat koulutuksessa 9.-10.4.2010 keräsi parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa Tallinnaan. Ideat myrskysivät ideapakasta, hullunkuristen perheiden fläpit täyttyivät liimalapuista, tekijänoikeudet hämmensivät, herättivät  kysymyksiä enemmän kuin antoivat vastauksia.
Aktivoivat menetelmät
Reetta Koski luonnehti aktivoivien menetelmien ideaa kilpikonnalla, jonka elämänviisaus muodostaa toisaalta suojaavan panssarin, toisaalta oppimisen esteen. Aktivoivat menetelmät luovat säröjä suojapanssariin,  mahdollistavat uuden oppimisen.
Oppimisen tavoite määrää, mitä työvälinettä kannattaa käyttää. Esimerkiksi mm. Sometun pikkujouluissa innostusta herättänyt Powerpoint-karaoke saa toisaalta kuulijat pohtimaan, mitä itse sanoisivat vastaavassa tilanteessa, toisaalta antaa diojen laatijalle palautetta niiden selkeydestä.
Yritysvierailu Tieto Estoniaan
Ave Lindberg kertoi, miten Tieto Estonian henkilökunta on viidessätoista vuodessa kasvanut 5:stä 125:een henkilöön. Uusiin toimitiloihin muutettiin viime vuonna. Pääasiallinen kohderyhmä on julkinen sektori, mutta paikalliset yritykset ovat tulleet sen rinnalle.
Nuoret naiset opiskelevat IT:tä ja kolmannes Tieto Estonian työntekijöistä onkin naisia. Ave Lindberg kertoi tähän liittyvän kaskun: Naisohjelmoijaa saatetaan nimittää marsuksi, viroksi merisiga. Miksi? Eihän marsuillakaan ole mitään tekemistä meren eikä sian kanssa.
Vuoden 2009 lamassa (masu – majandus surutis) Tieto huolehti henkilöstöstään tarjoamalla tukea ja mahdollisuuksia sekä hyvän työskentelyilmapiirin. Lama antoi aikaa parantaa laatua ja löytää parempia it-ammattilaisia. Virossa valtio ei ymmärrä it-ammattilaisten tarvetta, joten heitä koulutetaan liian vähän. Työttömyys olisi vähäisempi, jos useammat opiskelisivat it-alaa, ja sitä voisi opettaa ammattikouluissakin. Viron sadasta tuhannesta työttömästä suurin osa on kouluttamattomia tai rakennusalalla.
Koulutukseen on vaikea löytää aikaa, jos tekee ylitäysiä työpäiviä. Ratkaisuja voisivat tarjota seminaarit ja koulutukselliset tapahtumat.
Lama on tuonut paljon hyvää: arvot ovat muuttuneet ja laatu parantunut.
Petteri Puurunen kertoi Tiedon jatkuvista palveluista, käyttöpalveluista ja koulutuksesta. Baltiassa on sovellusosaamista ja Venäjä on mielenkiintoinen toimintaympäristö. Venäjällä ei ulkoisteta, vaikka Suomessa ulkoistukset lisääntyvät. Tieto on 140 yrityksen kokoelma, yksi Euroopan suurimmista tuotekehitystaloista. Koulutukseen panostetaan vuosittain 2000-3000 euroa henkilöä kohti.
Hannes Seeberg Provoke Estoniasta innosti meidät avoimista innovaatioista, joita syntyy, kun kuunnellaan asiakkaan tarpeita. Esimerkiksi jos asiakastiloihin halutaan lisää tuoleja, kun jonot ovat pitkiä ja ihmiset haluavat istua, voidaan kysyä: Miksi jonot ovat pitkiä? Havaitaan, että tietojärjestelmä toimii liian hitaasti. Asiakkaan ongelma ratkaistaankin korjaamalla tietojärjestelmää eikä hankkimalla lisää tuoleja.
Toinen esimerkki kertoi äidistä vauvan kanssa kylpylässä. Miten kantaa vauvaa ja pestä sitä? Läppärin kantolaukku voisi tarjota idean. Äidille voisi kehittää vedenkestävän, olalla kannettavan kantokassin, jossa hän voisi kantaa lasta. Kassi voisi olla sellainen, josta vesi valuu pois, jolloin äiti voisi kantaa lasta myös vedessä ja pestä sitä. Kylpylässä voisi olla nouseva lattia tai kävelykaista niin, että toiset voisivat kävellä kuin uimarannalla samalla kun toiset uivat.
Keskustelussa todettiin, että Moodle ei ole oppimisympäristö vaan opetusympäristö. Uusi sukupolvi on oppinut toimimaan toisin, ei perinteisen opetusympäristön tavoin.
Tekijänoikeudet opetuksessa
Lauantaina perehdyimme aktivoivin menetelmin tekijänoikeuksiin. Keskustelua viritti Tarmo Toikkasen kolme kuuden minuutin salama-alustusta tekijänoikeuden perusteista, tekijänoikeudesta opetuksessa ja Creative commons -lisensseistä.
Mikä on teos? Onko luennoijan diapakka teos, jos kaksi opettajaa samoista lähtökohdista voisi tuottaa olennaisesti samanlaisen diapakan? Tarvitaanko tallenteen tekemiseen aina lupaa? Millainen tekijänoikeussuoja on valokuvalla?
Miten tekijänoikeudet verkko-opetuksessa eroavat muusta opetuksesta? Mitä  creative commons -lisenssit tarkoittavat? Miten ne pitäisi esittää omassa verkkotuotoksessa?
Laivalla hahmottelimme ryhmissä käsitekarttaa (concept map) tekijänoikeuksista. Sen jälkeen pohdimme, mitkä aktivoivista menetelmistä toimisivat Kolben kokemuksellisen oppimisen mallin eri vaiheissa. Kouluttajan sudenkuoppahan on jättää osa mallista, ehkä itselleen vierain, käyttämättä, jolloin tietynlaiset oppijat eivät saa tarpeeksi välineitä omaan oppimiseensa.

Yhteisölliseen yritysviestintään

maisema nettiin
viestit luovat presenssin
ystävä bongaa

IT-kouluttajien seminaari Viestintä ja yhteistyö yrityksissä 10.11.09 keräsi kymmeniä osallistujia Haaga-Heliaan Pasilaan ja verkkoon.
Kalle Huhtala Tieturilta kertoi sosiaalisen median maustamista uusista viestintätavoista ja -välineistä yrityksissä. Ihmisen jatkuvasti päivittyvä presenssi virtuaalisessa maailmassa välittää ystäville kuvan hänen tekemisistään ja kesälomastaan. Kun lomalla välittää verkkoon maisemakuvan, voi pian saada kutsun vierailla lähistöllä vuosien takaisten tuttavien luona.
Joka sukupolvella on oma viestintätapansa. Nuoret ovat ehkä käyttäneet sähköpostia vain viestiessään isovanhempiensa kanssa. Chatti eli pikaviestintä on sähköpostia huomattavasti nopeampi. Nokialla siirryttiin käyttämään viestinnässä nuorisolle luontevaa Wikiä. Filippiineillä taas tehtiin vallankumous tekstiviesteillä.
Sosiaalinen media mahdollistaa asiakkaiden vertaistuen. On kuitenkin hyvä hahmottaa, milloin virtuaalinen yhteys on paikallaan, milloin taas tarvitaan kasvokkaista tapaamista.
Oma toimintatapa voi rajoittaa viestinnän tuoreutta, jos haluaa järjestää ja indeksoida kaiken ennen sen julkaisemista. – Niin, tämän bloginikin sisältö kehittyy viiveellä, kun en purskaise vaikutelmiani oitis ilmoille vaan hion niistä lauseita, jotka olisivat käyttökelpoisia vielä vuosien kuluttua.
Pasi Ranki Florirelta kertoi sosiaalisen median haasteista työelämässä. Toiset joutuvat ja toiset saavat käyttää uusia välineitä. Pohdimme yhdessä, mikä on tärkeää yritykselle, mikä taas ihmisille.
Kokemuksen mukaan viiden vuoden välein joudutaan opettelemaan uusia toimintatapoja. Sähköposti ei ole erityisen hyvä väline negatiivisten asioiden viestimiseen.
Uusin virtuaaliyhteisö lienee Habbo-hotellista tutun Sulakeen Bobba. Onko ensimmäinen Habbo-sukupolvi jo kasvanut baari-ikään?
Pasi Rankin mukaan sosiaalinen media pakottaa tiettyyn oppimistyyliin. Sopiiko se kaikille? Entä miten lisääntyvän työmäärän kanssa painivilla ihmisillä olisi aikaa oppia jatkuvasti uutta? Tukevatko verkkokurssit rasti-ruutuun-testeineen näennäisoppimista?
Virtuaalikokouksissa saattaa olla häiriöitä, jos osallistujat soittavat autosta tai eivät osaa vaimentaa työasemansa taustamelua. Kun läsnäolijat avaavat kannettavansa, niin hoitavatko he muita töitään vai kirjoittavatko muistiinpanoja tai etsivätkö taustamateriaaleja kokoukselle?
Paljonko keskeytyksiä kestät? Paljonko arvelet muiden niitä kestävän? Monille työrauha saattaa olla palkkapussin kokoa tärkeämpi.
Seminaarin alussa IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen käynnisti Connect pro -videoneuvottelun Hämeenlinnasta, seurasi sitä junasta mokkulalla ja ehti seminaarin loppupuolella Pasilaan esittämään kommenttejaan.

Sosiaalinen nukketeatteri laineilla

sosiaalinen
media ui, sukeltaa
oppijan arkeen

yhteisöllinen
jaettu tieto kasvaa
tuottaa hedelmää

IT-kouluttajien seminaari ”Sosiaalinen media oppimisprosessissa” keräsi pienen yhdistyksen jäsenmäärästä ennätyssuuren, neljänkymmenen viiden hengen osallistujajoukon. Matkanjohtajana en enää en tyytynyt edullisiin tilatakseihin vaan varasin Vikingin luotettavan bussin kuljettamaan meitä hotellille, oopperaan ja takaisin satamaan. Viking XPRS tarjosi meille laadukkaat kokoustilat upeine maisemineen, viihtyisine aulatiloineen ja kahvi-tee-hedelmä-tarjoiluineen. Tutustuimme toisiimme ryhmätöissä alustusten lomassa. Aluksi IT-kouluttajien puheenjohtaja Tarmo Toikkanen esitti sosiaalisen median määritelmän ja minä kerroin kokemuksiani sosiaalisesta mediasta opetuksessa: opiskelijaryhmän asiakasprojektista sosiaalisen median välinein, matkailun kurssista Ning-pienyhteisössä, sosiaalisen median välineiden linkittämisestä oppimisalustalle, opettajan ja opiskelijoiden blogeista, yhteistyöstä Google.docsissa sekä asiantuntijaverkoston löytymisestä LinkedInissä. Tämän jälkeen osallistujat seitsemässä ryhmässä tutustuivat toisiinsa ja muodostivat käsityksen ryhmänsä sosiaalisen median käyttökokemuksista. Kun ryhmätyö oli purettu, Tarmo Toikkanen johdatti seminaarin kirjassamme käsiteltyihin sosiaalisen median aihealueisiin, jonka jälkeen osallistujat muodostivat uudet seitsemän ryhmää ja ihmettelivät, mitkä välineet kuuluvat tai eivät kuulu sosiaaliseen mediaan ja miksi. Viking XPRS kaarsi jo Tallinnan satamaan, kun Tarmo Toikkanen esitteli esikyselyn tulokset sosiaalisen median välineiden tuntemuksesta.
Tieto Virossa
Meriton Grand Hotellin runsaan buffet-lounaan jälkeen Tieto-konsernin edustaja Marek Põldeots kertoi meille Tiedon toiminnasta Tallinnassa, IT-markkinoista ja koulutuksesta. Jatkuva osaamisen kehittäminen on ICT-alalla välttämätöntä. Tähän Tiedossa käytetään itseopiskelua sekä tiedon jakamista ryhmissä, mikä edellyttää ryhmien oikeanlaista muodostamista. Scrum-menetelmää on käytetty menestyksellä, vaikka se on haasteellinen projekteissa, joissa kustannukset ja aikataulu on kiinnitetty.
Tietolaisilla on henkilökohtaiset opiskelubudjetit, joiden käytöstä he voivat kohtalaisen vapaasti päättää. Kaikki eivät hyödynnä niitä, mutta mahdollisuus on kaikille tarjolla. Tiedon henkilöstön koulutustausta on Tarton yliopistossa tai Tallinnan teknillisessä yliopistossa, joissa valtaosa opiskelijoista maksaa itse opintonsa. Ammattikoulu ei riittäisi pohjakoulutukseksi Tiedon ohjelmoijille tai systeemisuunnittelijoille. ICT-alan opiskelijoita houkutellaan liian helposti kesken opintojen työelämään, mutta Tieto-konserni vaatii uusilta työntekijöiltään vähintään kahden vuoden työkokemusta.
Kolme vuotta vanhan kyselytutkimuksen mukaan 18-vuotiaiden virolaisten mielestä ICT-ala on suosituin heti liiketalouden jälkeen.
Viron ICT on kansainvälisesti mitattuna pitkällä erityisesti julkishallinnon online-palveluiden saatavuudessa. Sen sijaan tutkijoiden ja insinöörien määrässä samoin kuin oppimisjärjestelmien laadussa Viro sijoittuu heikommin. Palkkojen vuosikasvu on Viron Tiedossa muutaman vuoden ollut viidentoista prosentin luokkaa. Nyt laman syleilyssä työntekijät tyytyvät nollakasvuun ja ovat onnellisia, että heillä on töitä.
Virtuaalinen nukketeatteri
Perjantain ohjelmaputki huipentui Kansalaisfoorumin Second Life -kouluttajien johdattamaan veneretkeen EduFinland-saaren esitysdiojen ääreen. Avatarten tuunaamiseen meni turhan paljon aikaa niin, että varsinaisesta Second Life -koulutuksesta kuulimme vain kouluttajan kymmenen käskyä, jotka sopisivat kenelle tahansa verkkokouluttajalle – tai perinteiselle kouluttajalle. Seminaariin osallistujista muutamat ilmeisesti näkivät ”nukketeatterin” ensimmäistä kertaa ja ihmettelivät näköhavaintoaan ja sen reaalielämän vastinetta, samoin sitä, mitä olennaista uutta avataret toisivat oppimisprosessiin.
Oopperaa ja valkosipulia
Illalla virolaisen säveltäjän Erkki-Sven Tüürin fasismia vastustava Wallenberg-ooppera kontrasteineen herätti keskustelua, joka jatkui vielä ravintola Balthasarin valkosipuliannosten äärellä ja hotellin aulassa.
Vinkkejä sosiaalisen median käyttöön
Lauantaiaamun avasi sosiaalisen median pioneeri Anne Rongas, joka kertoi kesken ikänsä vaihtaneensa ammattia sikojen ja viljan kasvattamisesta Kotkan aikuislukion 17-70-vuotiaiden kasvattajaksi. Tuutorointiblogit helpottavat hajaseudun yksinäistä opiskelua, mutta opettajan työkin on yksinäistä umpihangessa vaeltamista. Kollegat, verkko ja opiskelijat ovat voimavara, joka tarjoaa apuaan koska tahansa – paitsi ehkä kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä.
Anne Rongas rytmitti alustuksensa neljään teemaan:

  • yksinäinen opettaja – opettajaverkosto
  • ketteriä välineitä
  • pedagogisia oivalluksia
  • jakamisen eetos.

Näistä jokaisesta hän kertoi viisi minuuttia omia ajatuksiaan, jonka jälkeen saimme pari minuuttia miettiä omia oivalluksiamme ja sitten neljä minuuttia jakaa niitä vierustoverimme kanssa.
Anna Rongas muistutti, ettei opettaja voi odottaa välineiden käyttöönotossa sitä, että osaisi kaiken, vaan hänen pitää lähteä kokeilemaan ja varautua matkalla tuleviin vaikeuksiin. Siirtyminen copy-paste-opiskelusta yhteisölliseen oppimisprosessiin, jossa oppilaat innostuvat luomaan novelleja ja runoja ryhmätyönä, on mahtavaa. Oppiminen on aina prosessi, johon kuuluu lähtökohta, matka välineineen sekä maali.
Sosiaalisen median viidakossa RSS-syöte ja kaveriverkosto ovat viidakkoveitsiä; aina löytyy joku, jolta kysyä, mikä toimii tässä tilanteessa. Erilaiset olemassaolon tasot sulautuvat yhteen Sometussa ja Vinkkiverkko kutsuu yhteiskehittelyyn. Sähköpostia pyritään välttämään, avoin ui suljettuun. Liitutaululle kirjoitetun voi kuvata kännykkäkameralla, viedä Flickriin ja ohjata tageilla kurssin sivuille. Nettivideota kunnanvaltuuston kokouksesta voi käyttää monissa oppiaineissa. Kahden kilon siika -pilkkivideo on esimerkki avoimesta informaatiosta, joka tuottaa uutta informaatiota. Erilaiset ihmiset näkevät yhdessä erilaisia ratkaisuja ja saavat oivalluksia, tukevat ja innostavat toisiaan.
Eräs seminaariin osallistuja epäili, ettei hänen työnantajansa anna viedä oppimismateriaaleja avoimeen verkkoon. Tähän Anne Rongas totesi, että työnantaja, joka kieltää avoimen verkostoitumisen, voi menettää osan työntekijöistään.
KP-Lab ja sosiaalinen media
Merja Bauters Metropoliasta kertoi sosiaalisen median käyttökokemuksistaan KP-Lab-projektissa, viisivuotisesta neljäntoista maan EU-hankkeesta. Hankkeessa tavoiteltiin oikeita työelämä-caseja eikä simuloituja. Trialogisen lähestymistavan mukaan ryhmissä kaikki osallistuvat tiedonrakenteluun, jonka tuotos materialisoituu esimerkiksi monistenipuksi tai Google.docs-tiedostoksi.
Mikä saa ihmiset kokemaan, että tuotos on yhteinen? Miten tehdään yhdessä? Monivälitteisyydessä työkalut tekevät prosessin näkyväksi ja mahdollistavat yhteisöllisyyden. RSS-syötteet ja tagit ovat perusoletus, jota ilman yhteisöllinen prosessi ei onnistu. Olemassa olevat välineet kuitenkin hajauttavat kokonaiskuvaa. Yrityspartnereiden vuoksi käytetään myös suljettuja ympäristöjä.
KP-Lab-projektin elementtejä ovat oikeat työelämäprojektit, yhteisöllisyys palasiksi jaetun ryhmätyön sijaan sekä tutkijoiden vuorovaikutus jo prosessin aikana. Välineinä käytetään mm. kontekstualisoitua note-editoria, Google.docsia nopeatahtiseen kirjoittamiseen ja wikiä hitaampaan, iteratiiviseen kehittelyyn. Reflektiivinen välittyneisyys syntyy tageilla ja semanttisella haulla. Jos asiat tehdään liian vaikeiksi, ne eivät enää ole hyödyllisiä.
Pelikortit
Leivostauon jälkeen Irmeli Pietilä ohjasi meidät yhteisölliseen työskentelyyn sosiaalisen median käyttöönottoa ideoivalla pelillä, jota varten hotellin aulassa leikeltiin pelikortteja edellisenä iltana pikkutunneille asti.
Kukin ryhmä otti yhden korttipakoista, ryhmitteli välineet niiden tarjoamien toimintojen mukaan yhteisöiksi, blogialustoiksi jne. Ryhmän jäsenille tuntemattomat kortit siirrettiin syrjään. Kun kaikki kortit olivat pöydällä, ryhmä valitsi niistä viisi tärkeintä, joista sosiaalisen median käytön voisi aloittaa.
Loppupaneeli
Paluumatkalla laivan kokoustilassa alustajista muodostettu paneeli yleisöineen kokosi seminaarin antia. Seminaarissa kohtasimme ”livenä” monia, jotka ennen seminaaria olivat meille vain nimiä sähköpostissa, laskulla tai iltaohjelmien tilauksissa, muutamia, joiden kanssa olimme toimineet sosiaalisessa mediassa, muttemme kohdanneet kasvokkain.
Paneelissa keskustelimme mm. opettajien yhteisyydestä kollegojen, opiskelijoiden ja verkoston kanssa, sosiaalisen median pedagogiikasta, blogitekstien tuottamiseen kuluvasta ajasta, afrikkalaiselle projektille suositeltavista välineistä sekä Virtuaaliammattikorkeakoulukonseptista ja tulevaisuudesta.

Oppiminen ja innovaatio työelämässä

vuorovaikutus
kysy, vastaa, reflektoi
luota itseesi

konflikti, uuden
opin, luovuuden lähde
osa elämää

innovoi uutta
tagit, wikit, tarinat
folksonomiat

IT-kouluttajien seminaari Oppiminen ja innovaatio työelämässä, 20.11.08, keräsi noin 60 osallistujaa, osan Haaga-Helian Pasilan tiloihin, osan verkkoon Humacin tarjoamalla Connect Pro -yhteydellä.

Luovaa työtä vuorovaikutuksessa
Esko Kilpi aloitti innostavan esityksensä Samuli Parosen sanoin: ”Vastaukset elävät aikansa, kysymykset tulevat uudestaan”.
Miten työn tuottavuutta voitaisiin parantaa? Yleensä tuottavuutta tarkastellaan input-output-mittarein. Terveydenhoitoalalla on kuitenkin todettu, että jos leikkausten määrä kasvaa, niin viipymisaika teho-osastolla kasvaa. Siis suoritteiden määrän kasvattaminen yhdellä osastolla kasvattaa suoritteita muualla. Onko tässä järkeä?
Työsuoritus perustuu kollektiiviseen, yhteisölliseen ajatteluun. Työpahoinvoinnin suurin syy on se, että yksilöltä edellytetään suoritusta, johon tarvittaisiin tiimi. Jos teet hyvin työsi, se tarkoittaa, että teemme yhdessä. Miten tietotekninen työn tuki mahdollistaa tämän?
Tietointensiivinen työ on luovaa työtä vuorovaikutuksessa, puhumista ja kuuntelemista, jonka keskeisiä elementtejä ovat kysymykset ja vastaukset. Haku on kysymistä, mutta hakuja on kolmen tasoisia. Ensimmäinen on Googlen kontekstuaalinen tilannehaku, toinen RSS-syötteet, joilla tilaan tietoa minua kiinnostavien asioiden muutoksista, ja kolmas muiden tekemät haut, sosiaalinen filteröinti, johon kuuluvat tagit ja sosiaaliset kirjanmerkit.
Perinteiset taksonomiat ovat jäämässä folksonomian varjoon. Kun kirjoitat hakukenttään kaksi ensimmäistä kirjainta, näet, mitä tageja muut ovat käyttäneet. Kokosanahakujen rinnalla tagit ovat tärkeitä, koska ne heijastavat toisaalta yhteisiä merkityksiä, toisaalta työn attribuutteja.
Informaatio on yhä visuaalisempaa ja narratiivisempaa. YouTubessa pystyt kertomaan älykkäästi kompakteja lyhyitä hauskoja tarinoita paremmin kuin perinteisillä diaesityksillä.
Kuinka kauan vastausta pitää odottaa? Esimerkiksi Nokian globaalissa verkostossa vastauksen pitäisi tulla parissa minuutissa. Mikään vastaus ei sinällään voi olla oikein. Asiantuntijan vääriksi arvioimat vastaukset tarjoavat organisaatiolle mahdollisuuden oppia. Kyseiset vastaukset olisivat kuitenkin jossain olemassa, näin ne saadaan näkyviksi.
Wiki mahdollistaa yhteisen keskustelun, johon voivat osallistua niin enemmän kuin vähemmänkin osaavat henkilöt. Tämä on vaikeaa monissa yrityksissä, jotka ovat pelon vallassa. Kollektiivinen editointi jää pois, kun ei uskalleta tulla esiin väärien ajatusten kanssa. On olennaista tunnistaa pelon kulttuuri.
Tavoitteet ja suunnitelmat toteutuvat harvoin. Todellinen elämä on epävarmaa. Pitäisi ymmärtää, mitä oikeasti tapahtuu tässä ja nyt. Yrityksissä fokus on ollut strategioissa, tavoitteissa ja tuloksissa, ei siinä, mitä oikeasti tapahtuu. Reflektion systematisointi tarkoittaa sitä, että jokainen kirjoittaa omaa sisäistä blogiaan ja työstää sitä, mitä oikeasti tapahtuu, jolloin toiminta tulee läpinäkyyväksi.
Perinteisesti yrityksessä jokaisella on vastuunsa eikä muiden pidä tulla neuvomaan. Suoritekeskeisyys on ongelmallista, keskustelu on aina rajoja ylittävää. Luova työ on aina valintoja: miksi teen tuon enkä tätä? Kun valintojen perusteet tehdään näkyväksi, voidaan päästä seuraavalle tasolle. Kolmas taso olisi yhteinen editointi. Millainen on yrityksen perusdokumentti? Onko se narratiivinen video- tai äänitiedosto?
Miten organisaatioissa päästäisiin yhteiseen oppimisprosessiin? Tavoitteiden ja suunnittelujen prosessi sinänsä on mielenkiintoinen, mutta ei ainoa vaihtoehto. Voidaan myös edetä improvisoiden tietämättä, minne ollaan menossa. Suunnittelu on tärkeää, mutta suunnitelmien pitää saada elää; suunnitellaan yhdessä ja katsotaan tilannetta koko ajan mukautuvasti.
Moniäänisyys on luovuuden lähtökohta. Ryhmissä on aina soraääniä, joista ei pääse eroon. Mitä enemmän pomotetaan, sitä enemmän toinen alistuu – ja sitä enemmän taas pomotetaan. Jos ihmiseen ei luoteta, hänellä ei ole itseluottamusta. Jos ihmiseen luotetaan, hänen itseluottamuksensa paranee ja hän alkaa luottaa muihin. Vuorovaikutusten verkostossa ongelmatilanteet ohittuvat neuvotellen ja keskustellen.
Yhden ihmisen kontribuutio ohimennen voi olla olennaista. On hyvä, että ryhmä on työskennellyt kauan yhdessä, mutta ohikulkijoiden kommentit voivat tuoda jotain uutta. Kontekstuaalisia verkostoja ei silti pitäisi yhdistellä, koska tekemisen pohjalla oleva tarve on aina kontetekstuaalinen.
Alustuksensa lopuksi Esko Kilpi painotti: Löydä omat kiinnostuksen kohteesi ja mieti, miten kutsut muut mukaan ja saat heidätkin kiinnostumaan! Jalkautusta ei ole olemassa, mukaan ottamista on.
Työn kehitys käsityöstä yhteiskehittelyyn
Yrjö Engeström kuvasi työn historiallisia kehitystyyppejä käsityöstä sarjatuotannon, prosessien parantamisen ja massaräätälöinnin kautta yhteiskehittelyyn. Muutoksessa mikään ei korvaudu kokonaan uudella vaan monikerroksisuus sisältää piirteitä eri aikakausilta.
Esimerkki nykyajan käsityöpajasta, jossa asioita opitaan ja käsitellään kätten kautta opittujen taitojen ja hiljaisen tiedon avulla, voisi olla eräs uusmediayritys, joka kasvoi lyhyessä ajassa muutaman hengen yrityksestä suureksi. Alun luovuus muuttui skaalan kasvaessa pyrkimykseksi tehdä enemmän ja tehokkaammin. Yritys ei enää pysynyt budjeteissa vaan ajautui kriisiin. Alkuun yritys oli markkinajohtaja, nyt kyseistä yritystä ei enää ole olemassa.
Sarjatuotannon maailma on erilainen kuin käsityöpaja. Sarjatuotannossa prosessit kuvataan täsmällisesti. Etulinjan tekijät, toteuttajat, eivät ole kiinnostuneita prosesseista. Seuraavassa, prosessijohtamisen vaiheessa jokainen tarkkailee ja parantaa prosessiaan, mutta tuote on edelleen vakio.
Massaräätälöinnissä aletaan kiinnittää huomiota tuotteen kehittämiseen tyyliin ”räätälöi oma autosi”. Vakuutusyhtiöissä oli ensin erilliset vakuutustuotteet, sitten kehitettiin standardoiduista palasista arkkitehdin taidoin kokonaispaketti. Asiakaspalvelija joutuu entistä enemmän vuorovaikutustilanteeseen, nykyisin usein netissä. Osaaminen on siirtynyt prosessien hallinnasta tuotteen ja asiakkaan miettimiseen.
Yhteiskehittelyssä tavoitellaan monimutkaisia, pitkän elinkaaren tuotteita, joita varten solmitaan pitkäaikainen yhteiskehittelysopimus. Jos aiemmin myytiin vain paperikoneita, niin nyt myydään pitkäaikaista yhteistyömallia, jossa yritys on mukana jatkuvasti kehittämässä ja ylläpitämässä asiakkaalla olevia tuotteitaan. Kokonaisuuteen liittyy tuotteen jatkuva uudistaminen ja kehittäminen. Aiemmin insinööreille laite sinänsä oli myytävä tuote ja vikailmoitukset miellettiin käyttäjävirheistä johtuviksi.
Yhteiskehittelyssä on paljon mahdollisuuksia ja haasteita oppimiselle ja työn organisoinnille. Flunssat voidaan hoitaa sarjatuotantona, mutta pitkäaikaissairaat, jotka yrittävät pärjätä kotona, vaatisivat pitkää yhteistä hoitokaarta; yllätyksiähän voi tulla koko ajan. Ratkaisevaa on määritellä oikea työtapa kohteen mukaisesti. Esimerkiksi flunssapotilaan kanssa ei välttämättä kannata ryhtyä keskustelemaan elämän hallinnasta. Toinen esimerkki yhteiskehittelystä liittyy pitkäaikaissairaiden kotihoitoon, jolloin sairaan ovella muutenkin käyvät posteljoonit voivat tarkistaa, onko kaikki hyvin.
Olennaista on määritellä tuotettava kohde: keille tuotetaan mitä ja miksi – eikä vain: miten? Yhteiskehittelyssä hallitaan nopeasti muuttuvan tuotteen kokonaisuutta, mikä murtaa perinteisiä käsityöläisyyteen liittyviä ammattikuntarajoja. Nyt aletaan vaatia yhä monimutkaisempien toimijaverkkojen yhteistyötä.
Asiakasälykkyys on tapa kirjata asiakkaan kokemuksia tuotteen käytöstä vastavuoroisen oppimisen pohjaksi. Solmutyöskentely edellyttää jazzmaista jammailevaa työtapaa. Ennakoivat elinkaarisopimukset muistuttavat enemmän puitesopimuksia kuin perinteisiä transaktiosopimuksia.
Yhteiskehittelyssä olennainen käyttöhäiriöistä oppiminen edellyttää häiriöiden mahdollisimman monipuolista kirjaamista; merkinnät sinisessä vihossa eivät riitä. Yhteinen suunnittelu ei onnistu, jos kokouksessa jokaisella on nippu papereita, joita he selaavat eri tahdissa.
Muutoslaboratoriossa kohde on erilainen kuin yksittäinen sairausepisodi. Muutosprosessissa henkilöt keräävät tietoa kriittisistä häiriöistä. Oppimishaasteena on uusi, neuvotteleva solmutyöskentely. Enää ei ole vain yhtä pomoa, joka määräisi, mitä tehdään. Kaikilla on kokonaiskuva, mutta kukaan yksin ei voi määrätä seuraavaa toimenpidettä.
Sairaaloissa kaikki kirjoittavat, mutta kukaan ei lue, koska kukaan ei ehtisi lukea; kroonikon sairauskertomus saattaa hyllyssä olla puolen metrin mittainen. Jotkut potilaat pitävät pientä mustaa vihkoa siitä, mitä heille on tapahtunut. Ihminen on usein vain yhden lääkärin varassa eikä tiedä muita vaihtoehtoja eikä sitä, millaisia hoitoja hän voisi saada.
Miten kiteyttää olennainen nopeasti kaikille näkyväksi ajantasaiseksi kokonaiskuvaksi? Vuonna 2002 ei vielä ymmärretty wikeistä mitään, mutta nyt voitaisiin rakentaa mahdollisimman aktiivisesti tuettu sosiaalisen median verkko. Useimmissa organisaatioissa ei ole infrastruktuuria jatkuvaan reflektointiin vaan keskustelu on mielipiteiden heittämistä eikä todellista keskustelua, johon sisältyisi analyysia.
Yhteiskehittämiselle tarvitaan hyvää neuvottelupohjaa, ei sanelua. Ekspansiivisessa oppimisessa joku tekee jotain, mistä seuraa laajeneva oppimisprosessi. Kansan opettaminen valistuskampanjoilla ei toimi. Aitoa yhteiskehittelyä tuskin löytyy, mutta askeleita siihen suuntaan on paljon. On totta, että monet asiat kannattaa tehdä suoraviivaisesti, eikä yhteiskehittely korvaa kaikkea, mutta olennaista olisi ymmärtää vanhojen lähestymistapojen rajat.
Loppukeskustelu
Ammattikorkeakoulujen pitäisi miettiä, miten voisivat toimia kumppaneina yrityksille ja rakentaa opetustaan sen pohjalle. Suljetut luokkatilat perinteisine tuoliriveineen ovat kaukana yritysten nykyisyydestä, tosin näissä tiloissa yritykset ehkä joskus reflektoivat omaa toimintaansa.
Meillä olisi mahtava vuorovaikutuksen potentiaali vastata haasteisiin, mutta meidän pitäisi panna asiat tapahtumaan, havaita elämässämme toistuvat toimintamallit ja kysyä niiden tarkoituksenmukaisuutta. Kuinka paljon saamme informaatiota, joka kyseenalaistaa ajatteluamme?
Oppimisessa keskeinen asia on perusturvallisuus, ilman sitä yritämme suojautua. Kukaan ei pysty oppimaan yksin, tarvitsemme vuorovaikutusta, jossa rajoitamme ja mahdollistamme toisiamme. Jatkuva konflikti on oppimisen ja luovuuden lähde. Mistään asiasta ei voi olla yhtä totuutta, yksi totuus kertoo aina valtarakennelmasta. Oppiminen on osa elämää ja missä tahansa saavutettu osaaminen pitäisi voida todentaa missä tahansa.
Mitä enemmän olet valmis tekemään ilmaiseksi, sitä enemmän tienaat. Ongelmat ovat vanhentuneissa asenteissa ja ansaintamalleissa.

Oppitorille oppimaan

yhteisöllisyys
innostaa aikuisia
syväoppimaan

ludologia
ja edutainment tuovat
pelit tarjolle

tarina kiehtoo
synnyttää tunteet ja flown
autaa oppimaan

WebEx, Moodle ja
verkkolabra kutsuvat
oppijat HAMKiin

IT-kouluttajien syysseminaari Tieturin oppitorilla 24.9.08 tarjosi kimaran verkko-oppimisen eri mahdollisuuksia verkkotuetusta itseopiskelusta ja sulautetusta opiskelusta digitaaliseen peli- ja simulaatio-oppimiseen ja etäläsnäoloon video- ja audiokonferenssin sekä virtuaalilaboratorion avulla.
Tieturin sulautetun oppimisen ratkaisuja
Arja Sippola, joka vastaa Tieturin sulautuvan oppimisen (blended learning) ratkaisuista ja järjestelyistä, kertoi yhteisöllisyyden toteuttamisesta verkko-opetuksessa. Mitä syvällisempää osaamista tavoitellaan, sitä enemmän tarvitaan vuorovaikutusta ja asiantuntijuuden jakamista.
Tuettu itseopiskelu verkossa tarkoittaa sitä, että verkko-ohjaaja seuraa tarkasti oppimista ja tukee sitä, antaa piiskaa ja porkkanoita. Projektikoulutuksessa perusasiat opiskellaan tuetusti verkossa ja projektipäälliköksi valmentaudutaanlähiopetuksessa. Muutosagenttien valmennuksissa käytetään vastaavaa mallia. Tavoitteena on koulutuksen oikea-aikaisuus: opiskellaan silloin, kun osaamista oikeasti tarvitaan eikä opiskella varastoon.
Tieturi tarjoaa elinikäistä oppimispolkua yrittäjyystietouteen, johon kuuluu osaamistarpeen ja -vajeen kartoitus. Se on luonteeltaan sosiaalisen median välineitä hyödyntävää verkkokoulutusta yksilöllisesti yhteisössä. Yhteisöllinen oppiminen parhaimmillaan on yhteisöllistä tiedon luontia ja jäsentelyä, isoihin, syvällisiin ongelmiin pureutumista yhteisten tavoitteiden mukaisesti, jaettua asiantuntijuutta verkkoyhteisössä.
Lähes kaikki parikymppiset ovat IRC-Galleriassa. Kun he tulevat oppilaitoksiin ja työelämään, heille pitää tarjota välineitä, joihin he ovat tottuneet. Luentojen kuuntelu lähiopetuksessa ei enää toimi; sisällöt voidaan kahlata verkossa ja pureksia lähikontaktissa yhdessä.
Nykyisin blogeissa jaetaan asiantuntijuutta, wikeissä työstetään yhteisiä tekstejä ja seminaarien antia voidaan seurata verkossa. Näitä välineitä käytetään erillisinä, mutta Tieturin uudessa konseptissa ne yhdistetään verkkoyhteisökokonaisuuteen, johon kuuluu myös perinteinen, suljettu oppimisalusta.
Opetus sulautuu työelämään; yrittäjä saattaa haluta opastaa oppijoita ja oppia samalla itsekin. Tieturin verkkokoulutuskonseptin pilotointi merkonomiopiskelijoiden kanssa on lähdössä liikkeelle. Ideana on, että opiskelu aloitetaan verkkoyhteisössä ennen kuin mennään oppimisalustalle, johon viedään kaikki oppimiseen liittyvä. Sillisalaatti ei pysyisi kenenkään hallussa. Tarvitaan selkeät mallit ja toimintatavat, jotta jokainen tietää ilman selityksiä, mitä hänen pitäisi tehdä. Parin vuoden kuluttua voidaan katsoa, miten konsepti on onnistunut.
Yleisöstä kysyttiin, voiko opiskelija osallistua oppimiskokonaisuuteen omalla, jo olemassa olevalla blogillaan, vai pitääkö hänen perustaa jokaista opiskelukokonaisuutta varten uusi virtuaalipersoona blogeineen. Arja Sippola totesi, että Tieturin konsepti perustuu sosiaalisen median työvälineisiin ja kurssikohtaisiin blogeihin, ei oppijoiden omiin blogeihin.
Yleisöstä todettiin, että sosiaalinen media perustuu vapauteen ja vapaaehtoisuuteen. Käskytetty blogimerkintä ei ole samanlainen kuin vapaa. Hukka-ajoilla ihmisellä on vieressään känny eikä läppäri, joten myös kännyllä pitäisi päästä oppimisympäristöön.
Pelioppiminen
Reetta Koski Tieturilta kertoi pelaamalla oppimisesta. Esityksen aikana hänelle saattoi lähettää anonyymisti SMS-viesteinä kysymyksiä, jotka tulivat näkyviin seminaaritilan seinälle.
Mitä peleistä opitaan ja voidaanko sitä hyödyntää työssäoppimisessa? Pitäisikö oppimisen olla viihteellistä? Viihteellisen oppimisen käsite ”edutainment” tunnettiin jo 1990-luvun alkupuolella ja ludologia, pelitutkimus, etenee vauhdilla. Pelimaailmassa pyörii tällä hetkellä enemmän rahaa kuin elokuvateollisuudessa.
Pelit näkyvät uutisotsikoissa. ”Ihmisoikeusjärjestö puuttui WoW (World of Warcraft) -pelin lapsityövoimaongelmaan Kiinassa.” ”Hollannissa 17-vuotias poika pidätettiin Habbo-hotellin huonekalujen varastamiseseta.” ”WoW-taidot pelastivat hengen Norjassa.”
Onko WoW maailman kehittynein projektinhallintaohjelma? Tiedät, missä heimolaisesi ovat, paljonko voimaa heillä on jäljellä ja mitkä ovat heidän varustuksensa. Pelin on jopa todettu edistävän tieteellistä ajattelua.
Tempaako lautapeli mukaansa paremmin kuin verkkopeli? Kun PC-, mobiili- ja konsolipeleissä viestimiseen alettiin chatin sijaan käyttää puheen mahdollistavaa Skypea, pelaajat keskittyivät aiempaa enemmän ongelmaan ja pelkkä höpöttely väheni.
Mitä on pelaamalla oppiminen? Mitä on oppiminen? Itse osallistumalla muistaminen kasvaa. Peli tarjoaa mahdollisuuden kokemukselliseen oppimiseen, johon voidaan hypätä Kolbin vuonna 1984 esittämän mallin mistä tahansa kohdasta: kokemus, pohdinta, käsitteellistäminen tai aktiivinen kokeilu.
Aktiiviset osallistujat oppivatkin parhaiten pelien avulla.
Peleillä on paljon vahvuuksia oppimisessa. Pelissä syntyy tarina, joka tempaa mukaansa, innostaa perehtymään asiaan ja luo näin oppimismotivaation. Uuden oppiminen vaatii ponnisteluja, samoin pelaaminen. Tunteet kuten pelko ja stressi, uteliaisuus ja pystyvyys, vaikuttavat oppimiseen. Peleistä voidaan sivutuotteina oppia vieraita kieliä, historiallisia faktoja sekä silmä- ja käsikoordinaatiota. Parhaimmillaan pelissä syntyy flow-kokemus.
Etäläsnäolo WebExin, Moodlen ja virtuaalilaboratorion avulla
Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelusta, jossa lähitapaamisia tarvitaan ainoastaa käyttäjätunnusten hakemiseen ja lopputyön tekemiseen, muuten opiskellaan verkossa. Tätä mallia käytetään tradenomiopiskelussa sekä e-learning-osaajan opinnoissa.
Kaikki on joustavasti verkossa: materiaalit, palautteet, ohjaus, arviointi sekä lyhyet WebEx-tallenteet, joita on laadittu esimerkiksi asennuksista. Oppimisalusta Moodlea käytetään yhdessä sovitulla tarkalla tavalla, koska Moodlen villistä käytöstä on saatu ikävää palautetta. Kaikki tehtävät näkyvät päätasolla ja kalenterista yhdellä silmäyksellä ja kaikilla opintojaksoilla käytetään samaa avainta.
Moodlen ja WebExin lisäksi HAMKin verkko-opiskelutyökaluihin kuuluu itse rakennettu virtuaalinen atk-luokka, johon kuuluu satoja virtuaalisia työasemia oppilaitoksen palvelmilla. Työasemien varauslistasta yksittäiset opiskelijat tai ryhmät voivat varata työaseman haluamanaan aikana. Samaa virtuaalista atk-luokkaa käytetään myös lähiopetuksessa, jolloin ei tarvitse asennella erilaisia ohjelmistoja laboratorioiden työasemille.
Luokassa opiskelutilanteessa on kaiuttimet ja opettajalla langaton mikrofoni. Opiskelijat puhuvat työasemansa kuulokemikrofoniin, joka roikkuu kaulalla, koska ääni kuuluu luokan kaiuttimista. Opiskelijoista 60 % kokoontuu yleensä luokkaan, 40 % osallistuu opiskelutilanteeseen kotoaan. Valmiin oppimismateriaalin lisäksi voidaan piirtää tussilla WebExin valkotaululle. Webbikameroita ei käytetä, koska tietojenkäsittelyn opiskelussa puhuvasta päästä saatava lisäinformaatio on kohtalaisen vähäinen. Kokemuksen mukaan opiskelijat ovat enemmän äänessä kuin opettaja.
Jos opiskelijaryhmä haluaa käyttää WebExiä kokouksissaan, opettaja avaa heille WebExin virtuaalihuoneen. Lisenssiointi on host-kohtainen, joten opiskelijoille ei perusteta omia WebEx-huoneita. Työpöydän jakaminen WebExissä on yleisesti käytössä ja opiskelijat voivat ladata välilehdille omia tiedostojaan.
Juuri kukaan ei keskeytä neljä ja puoli vuotta kestävää aikuisten tradenomikoulutusta. Vuoden erikoistumisopintoja, jotka ajoittuvat tammikuusta joulukuuhun, saatetaan keskeyttää kesällä: opiskelijat kokevat saaneensa riittävästi osaamista kevätkaudella eivätkä ole kiinnostuneita opintokokonaisuuden tarjoamasta muodollisesta pätevyydestä.
E-learning-osaajan opintokokonaisuus on alkanut yhä enemmän kiinnostaa yrityselämää. Neljän hengen tiimille suurin haaste on yhteisten kokoontumisaikojen löytäminen. Jokainen ryhmä esittää WebExissä kymmenen minuutin kokonaisuuden, jonka tallenne viedään Moodleen vertaisarviointia varten. WebExin tallenteessa ei näy osallistujalistaa eikä chattia, jotka jäävät eri näytölle.
Opiskelun verkkovaihtoehto on lisännyt hakijamäärää. Ilman sitä Hämeenlinnassa ei ehkä olisi aikuisopintoja, koska alueella ei ole riitävästi potentiaalisia tietojenkäsittelyn aikuisopiskelijoita.
Loppuyhteenveto
Anne Karjalainen Tieturilta veti lopuksi yhteen seminaarin annin. Koko seminaarin ajan olimme voineet SMS-viestein äänestää kolmen vuoden kuluttua vallitsevinta verkko-opetusmuotoa. Etäläsnäolo audio- ja videoneuvotteluin keräsi äänisaaliista lähes puolet, 45,5 %. Peli- ja simulaatio-oppimiseen uskoi kolmasosa, 31,8 % ja loput 22,7 % äänesti verkkotuettua itseopiskelua.
SMS-viestit tarjoavat kaksisuuntaisen kanavan, jota voidaan käyttää markkinointiin, muistutuksiin ja tiedottamiseen. Yritysten väliseen viestintään ei tarvita lupaa, sen sijaan kuluttajaviestintään tarvitaan. Saimme kaikki tervetuloviestin mobiililaitteeseemme ennen seminaaria. Seminaarin arvonnassa palkinnon voittanut, jo tilaisuudesta lähtenyt kollega palasi tekstiviestin saatuaan ruuhkan läpi Tieturille noutamaan palkintoaan.
Erilaisten viestintäkanavien käyttäminen vaatii suunnittelua ja puhelinnumeroiden ylläpitoa: SMS-viestin pitää olla lyhyt ja ajoituksen oikea.
Seminaarin aikana SMS-viestein voi esittää anonyymisti kysymyksiä, jotka tulevat kaikille näkyviin. Tämä häiritsee esiintyjää vähemmän kuin puheenvuorojen pyytäminen. Puheenvuoropyyntöjä saattaa esityksen päätyttyä olla niin paljon, ettei kaikkia ehditä esittää eikä käsitellä. SMS-viestein kaikki kysymykset ja kommentit tulevat näkyviin ja esiintyjä voi valita niistä ne, joihin voi vastata heti. Luonnollisesti hän kertoo myös, miten aikoo vastata muihin kysymyksiin.

Oppimisen ohjauksen aalloilla

verkko-ohjaus
suunnitellaan välttäen
vaanivat karit

nuori, ketterä
Webmedia laajenee
osaamisellaan

etäyhteys
Kuopiosta Tallinnaan
toimi lennossa

pelisääntöjen
läsnäolo viiveineen
kelluu verkossa

koulutus tähtää
suljetusta avoimeen
avaten tunteet
IT-kouluttajien risteilyseminaariin Oppimisen ohjaus 11.-12.4.08 osallistui parisenkymmentä aktiivista kouluttajaa. Ensikertalaisetkin tunnistivat sinisen lierihattuni ja kukallisen hartiahuivini Katajanokan terminaalissa. Viking Linen vanha Rosella tarjosi meille kokoustilansa, kun XPRS:n valmistuminen oli viivästynyt.
Verkko-ohjauksen suunnittelu
Hanne Koli kertoi verkko-ohjaussuunnitelmasta. Opettaja suunnittelee verkko-oppimisprosessin, jossa oppimistehtävät nousevat osaamisen tavoitteista ja oppimisen kohteista, sekä prosessiin liittyvän tuetun ohjauksen, jossa varautuu uhkaaviin karikkoihin. Oppimis- ja työskentelystrategioissa oppijat kuvaavat, miten jakavat aikaansa ja miten työskentelevät ryhmissä.
Verkossa luetaan silmäillen, joten verkko-viestinnässä selkokieli toimii parhaiten: lyhyet lauseet, teonsanat, kuten ”tee!”, ”valitse!”, ei adjektiiveja eikä sivulauseita. Opettajan viestien tarkoitus on ohjata työtä, ei kertoa kirjoittajansa kaunokirjallisesta osaamisesta. Verkko-ohjaaminen on johtamista; opettaja johtaa oppijoita oppimaan, luo oppimiselle suotuisat olosuhteet.
Opiskelun ja ohjauksen suunnitteluun on hyvä varata aikaa. Ohjausta helpottavia välineitä ovat esimerkiksi Skypen tai TeamSpeakin äänikonferenssit tai reflektio- ja ohjauspyyntölomakkeet.
Miten ohjausprosessi rakennetaan verkkoon tukemaan opiskelua ja oppimista? Kuinka paljon ohjaus on ennakointia ja valmistelua? Paljonko tarvitaan ohjausta ja paljonko arviointia ja kehittämistä? Syntyykö osaaminen hiljalleen toiminnassa? Ohjataanko sisältöjä, prosesseja vai oppimistapoja? Mitä ohjauksen muotoja käytetään eri medioilla ja miten rutiininomaista ohjausta voisi vähentää? Kuka ohjaa? Opettajan kannattaisi pyrkiä mahdollisimman pitkälle automaattiseen ohjaukseen sisällyttämällä ohjausta kaikkeen materiaaliin ja käyttämällä vertaisohjausta. Hyvin suunniteltu ja toteutettu ohjaus johtaa yleensä hyviin oppimistuloksiin. Peilaus, reflektointi tai palaute, jonka voi antaa opettaja, toinen opiskelija tai opiskelijaryhmä, syventää oppimista. Opiskelijat voivat ohjata itseään tai toisiaan. He voivat arvioida omaa osaamistaan, arvioida yhdessä ryhmätenttejä tai laatia toimeksiantoja toisille opiskelijaryhmille ja arvioida ne. Ryhmäprosessit vaativat ohjausta, oppijathan eivät välttämättä hallitse ryhmätyöskentelyn rooleja ja työnjakoa.
Ohjausmuotoja on useita: ennakolta strukturoitu, ennakolta päätetty, on demand -ohjaus, ad hoc -ohjaus sekä vuorovaikutustilanteen ohjaus, joista viimeksi mainittu lienee haastavin. Opettajan konsultatiivisesta osaamisesta ja sanoista verkossa on hyviä ja opettavaisia esimerkkejä Minna Lakkalan väitöskirjassa.
Emootioita pitäisi kuunnella ja käsitellä, ei kysellä suoraan, mutta auttaa opiskelijaa avaamaan ongelmiaan. Jos opiskelijan puheet ja teot ovat ristiriidassa keskenään, niin opettaja voi konkretisoida tilannetta leikkaamalla ja liimamalla verkkotekstiä ja näyttämällä oppijalle, mitä sovittiin ja missä nyt ollaan.
Hanne Koli esittelee kehittämiään ja opettajakoulutuksessa testattuja oppimisen ohjauksen työkaluja pian ilmestyvässä, Finn Lecturan kustantamassa Verkko-ohjauksen käsikirjassaan.
Tutkiva oppiminen yritysprojekteissa
Kerroin ohjauskokemuksistani Haaga-Helian Virtuaalitiimit ja viestintäteknologia – pilottikurssilla, jossa opiskelijat tekevät todellisille yrityksille näiden virtuaalitiimitoiminnan nykytilakartoituksen ja kehittämissuunnitelman käyttäen tutkivaa projektioppimista. Pilottikurssilla ohjaussuunnitelma elää ja muuttuu tilanteiden myötä, mutta kevään kurssitoteutuksessa uusia elementtejä oli runsaasti, niiden ajoitus ontui ja korjausliikkeitä tehtiin turhan tiuhaan.
Webmedia
Yritysvierailu Webmediassa, jonka yhteystiedot sain Toomas Tärkiltä Viron matkailun edistämiskeskuksesta, onnistui yli odotusten. Isäntämme Tiit Anmann esitteli meille toimistoaan, joka on vuonna 2005 sisustettu tiimityötä silmälläpitäen Tallinnan lentokentän lähelle vanhaan tiilirakennukseen, sekä Webmedian dynaamista liiketoimintaa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Tartossa, joten etätyön käytännöt ovat tuttua. Webmedia on alan markkinaykkönen Virossa. Kotimarkkinana on Baltia, tavoitteena laajentuminen Itä-Eurooppaan. Asiakasyritykset ovat lähellä, korkeintaan parin tunnin lentomatkan päässä.
Java- ja .net-osaaminen ovat yrityksen vahvuusalueita. Webmediassa on kehitetty oma metodologia, joka ei ole mikään yleisistä ketteristä menetelmistä. ITIL-yhteensopivuus on varmistettu. Kaikki ohjelmistot suunnitellaan protoillen, jotta saadaan käsitys tuotteesta jo ennen kuin ohjelmointi alkaa; näin virheet huomataan aiemmin ja niiden korjaaminen on halvempaa. Optimoiduissa sprinteissä ohjelmistosta syntyy joka kolmas tai neljäs viikko uusi versio. Asiakkaalle toimitetaan tämän testausresursseista riippuen uusi versio joka kuudes tai kahdeksas viikko.
Toimitus on tehokas ja prosessi kontrolloitu ja läpinäkyvä. Tilaamista ei pidä ulkoistaa, sehän nollaisi asiantuntijoiden motivaation. Testausta ei vielä voida ulkoistaa, mutta automatisoitu testaus muuttaa tilannetta. Käytettävyystestit alkavat heti vaatimusmäärityksen päätyttyä.
Jokainen asiakas on erilainen eikä ole olemassa projektia, jossa ei tulisi muutoksia prosessin aikana. Asiakkaan pitää perustella liiketoiminnan muutoksista johtuvat ohjelmistokehityksen muutokset.
Uudet työntekijät tulevat yliopistosta it- tai liiketoiminta-alalta. Useimmille heistä Webmedia on ensimmäinen työpaikka. Nuoret ihmiset ovat valmiita tekemään paljon työtä, mutta tarvitsevat ympärilleen kehykset. Osa työntekijöistä täydentää osaamistaan yliopistossa. Pitkällä tähtäimellä henkilöstön koulutukseen panostaminen parantaa laatua, vaikka henkilöt siirtyisivät toimeksiantajan leipiin. Ohjelmistoprojekteissa virolaiset työskentelevät arkkitehtuuritasolla; laadukasta koodausta ostetaan muualta, esimerkiksi Romaniasta. Tämä on asiakkaalle edullista.
Henkilöstöhallinnon virallisia prosesseja on parannettu. Kehityskeskustelut urasuunnitteluineen toteutetaan kahdesti vuodessa. Jos joku nuori lähtee ”etsimään itseään”, hän yleensä palaa; työilmapiiri Webmediassa on hyvä ja loppuunpalaminen harvinaista. Iltatöitä ei suosita, projektit budjetoidaan kahdeksan tuntisina työpäivinä, mahdolliset ongelmat ratkaistaan korjausaskelin.
Joka roolissa on juniori- ja senioritaso, joka heijastuu palkkoihin. Sisäiseen koulutukseen panostetaan. Tuutorointiohjelmassa määritellään tavoite ja selvitetään kokemus, johon kuuluvat myös sosiaaliset taidot oluen juonteineen. Luonnollisesti tuutorilla pitää olla osaamista. Entä miten tuutorointi palkitaan? Viimeksi kaikki tuutorit saivat tyylikkäät takit.
Webmedialla on hyvää kokemusta it-koulutuksesta, joten koulutus onkin yrityksen uusi liiketoiminta-alue.
Näyttelykävely
Toisen seminaaripäivän aamuna Irmeli Pietilä organisoi näyttelykävelyn Kolmen sisaren hotellin kirjastoon. Ryhmissä lehtiötaulujen ääressä pohdimme, kuka tekee, mitä, milloin, millä välinein ja onko tietokoneesta mitään apua. Sen jälkeen kiersimme tutustumassa muiden ryhmien ideoihin ja täydentämässä niitä.
Videoneuvottelu
Risto Korhonen Humacilta kertoi Connect Pro -videoneuvotteluohjelmasta Connect Prolla. Hän istui toimistossaan Kuopiossa ja me Tallinnassa kokoushuoneessa.
Connect Pro on käytössä jo kolmessakymmenessä Suomen viidestäkymmenestä korkeakoulusta ja leviämässä vauhdilla yrityksiin. Palvelimella voi olla puolitoistatuhatta yhtaikaista yhteyttä. Esitykset voidaan tallentaa ja materiaalit viedä valmiiksi virtuaalihuoneen eri välilehdille. Toukokuussa julkaistaan Connect Pron uusi versio uusine ominaisuuksineen.
eLearning-osaaja
Lasse Seppänen kertoi Hamkin eLearning-osaajan koulutuksesta, joka sisältää sekä pedagogiikkaa että tekniikkaa. Käyttäjätunnukset haetaan Hämeenlinnasta, muuten opiskellaan joustavasti verkossa. Verkkovaihtoehto on selvästi lisännyt hakijamäärää. Webex-audioneuvottelu ja itse tehty virtuaalinen atk-luokka mahdollistavat monipuolisen verkko-opiskelun. Olennaista on työkalujen yhdenmukainen käyttö, samoin opettajien yhteiset menettelytavat; pienikin ero huomataan.
eLearning-osaajan koulutus perustuu kehittämisprojektiin, jonka jokainen koulutukseen hyväksytty laatii omalle työpaikalleen. Aiemmin kehitysprojektista kerrottiin vasta aloitustilaisuudessa, mutta nyt jo pari kuukautta aiemmin, jotta opiskelijat ehtivät ajoissa neuvotella projektista työpaikallaan ja hauduttaa ideaansa.
Jokainen kertoo kymmenen minuuttia projektistaan Webexissä. Esitykset tallennetaan ja niitä vertaisarvioidaan Moodlessa. Opettajan kirjallinen palaute on olennaista; se annetaan puoli päivää palautuksen jälkeen – myös myöhästyneistä palautuksista.
Ohjaustaidot
Pekka Ihanainen puhui verkko-opetuksen ohjaustaidoista. Läsnäolo on välttämätöntä, mutta miten allokoida aikaa verkko-ohjaukseen? Pelisäännöissä kerrottu vastausviive suojelee opettajaa. Hän voi reagoida ja uida virrassa; jos keskustelu on karkaamassa, sen kuuluu karata. Yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä – aivan kuten yhteisen lounaan valmistamisessa.
Yhteisohjaus
Irmeli Pietilä purki ajatuksiaan yhteisohjauksen haasteista ja mahdollisuuksista. Ihmiset ovat eri vaiheissa hyviä ja innokkaita. Tehtäville määriteltyjen palautusaikojen molemmin puolin ohjaajien pitäisi kokoontua yhteen keskustelemaan vaihtoehtoisista etukäteisstrategioista ja purkamaan välittömästi palautuksia.
Kulttuurit ovat erilaisia, samoin opettajat ja työvälineet. Käytetäänkö suljettua oppimisalustaa vai avointa sosiaalista mediaa? Paheksuvatko toiset liian innokkaasti palautetta antavaa kollegaansa? Miten sivistynyt keskustelu räjähtää?
Irmeli Pietilä kertoi saaneensa heittäytymällä paljon vertaisiltaan. Niinpä hänelle oli yllätys, että monet tyytyivät vain annettujen tehtävien suorittamiseen. Osa opiskelijoista halusi selkeän tehtäväkokonaisuuden yhdessä paikassa eikä ollut innostunut tunnuksia vaativista erilaisista palveluista. Kun ohjaajien yhteinen näkemys puuttui, palattiin vähitellen yksinkertaiseen ja tuttuun oppimisympäristöön; vain blogit ulottuivat maailmalle.
LeMill
Tarmo Toikkanen kertoi LeMillistä, joka on kehitetty neljän maan opettajien kanssa opettajia varten. LeMillissä on materiaaleja, menetelmäkuvauksia ja työkaluja. Käyttöliittymä on riittävän yksinkertainen opettajallekin. Osa materiaaleista voi olla tutkivassa oppimisessa käytettäviä aiheeseen johdattelevia pilotteja.
LeMill ei ole oppimisalusta. Sieltä löytyneitä materiaaleja voi siirtää tai linkittää oman oppilaitoksen oppimisalustalle.
Loppupaneeli
Loppupaneeli laivan kokoussalissa rönsyili, mutta toimi. Miksi oppimista ohjataan verkossa? Siksikö, ettei se syystä tai toisesta ole mahdollista kasvokkain? Opitaanko verkossa tehokkaammin ja paremmin kuin lähiopetuksessa? Onko tavoitteena valmentaa oppijoita tietotekniikan käyttöön, kun sen osaamista edellytetään kuitenkin joka ammatissa?
Verkossa palautteet dokumentoituvat, tekeminen on läpinäkyvää, niin, mikäli kaikki tehdään verkossa. Opiskelijaryhmäthän voivat kokoontua kasvokkain ja viedä vain lopputuotteen verkkoon, jolloin varsinainen prosessi ei siellä näy. Audio- ja videoneuvotteluissa työskentely on usein tehokkaampaa kuin luokassa, kun yleinen säpinä jää pois ja kaikki työskentelevät ja voivat yhdessä muokata tuotosta. On tyhmää tulla luokkaan lukemaan iltapäivälehteä tai surffaamaan. Virtuaalineuvotteluista pitäisi kuitenkin tuottaa muistiot, joihin tiivistetään olennaiset vaiheet prosessista.
Verkkokurssin rungon pitäisi olla selkeä. Materiaaleissa pitäisi olla esimerkkejä ja oppimisen tukirakenteita.
Mikä jäi päällimmäiseksi anniksi IT-kouluttajien seminaarista Oppimisen ohjaus? Yritysvierailu oli myönteinen yllätys. Luentoja pitäisi olla vähemmän ja aikaa kysymyksiin ja keskusteluihin enemmän. Yrityskoulutukseen pitäisi jatkossa panostaa enemmän. Tarvittaisiin vinkkejä, miten synnyttää läsnäolon kokemusta verkossa ja mikä olisi verkkokurssin hyvä toimintamalli. Jatkossa voitaisiin tuoda esiin osallistujien omia ongelmia, joihin etsittäisiin ratkaisuja yhdessä. Kysymys ”Miksi koulutamme?” jäi ilmaan.