pomo hengittää
niskaan turvallisesti
juoden kahvia

päivän päätteeksi
some tuulee uudestaan
tietoiskuna

Educa-messujen 27.-28.1.2012 runsaudensarvesta valitsin, osin Opettaja-lehden innoittamana, esityksiä kulttuuritörmäyksistä.

Kulttuurien viestintä

Roman Schatz nauratti yleisöään kuvaamalla tilanteita, joissa kulttuurit törmäävät. Kun Suomessa ihminen makaa maassa, ulkomaalainen saattaa hälyttää ambulanssin, kun taas suomalainen ensin haistaa makaajan hengitystä.

Jäävuoriteorian mukaan pinnan yläpuolella näkyvät ihmisen ulkonäkö, kieli ja tavat, kun taas normit, arvot, asenteet, perinteet, käsitys maailmasta ja puhetyyli piilevät pinnan alla.

Kun suomalainen ystävä riemuitsi uudesta omakotitalostaan, onnittelujen sijaan Roman Schatz ryhtyi pahoittelemaan, millaiseen liemeen maksuineen ja lumitöineen ystävä olikaan itsensä saattanut. Hän ei tiennyt, että omakotitalo on suomalaisen unelma, Saksassahan 75 % ihmisistä asuu vuokralla.

Puhetyylejä voisi verrata pallopeleihin. Germaanisen kulttuurin viestintä muistuttaa pingistä: keskeyttäminen on tavallista ja pallo on koko ajan liikkeessä. Välimeren maissa kaikki huutavat yhtaikaa, ryntäävät yhtaikaa pallon kimppuun. Ugrilaisen kulttuurin viestintä muistuttaa keilailua: viesti painaa neljä kiloa, jokaisella on vuoronsa ja keskeyttäminen koetaan etuiluksi.

Kulttuuritörmäyksiä syntyy mm. vauvojen nukuttamisesta ulkona pakkasessa, välimatkoista ihmisten välillä, sukupuolirooleista, historiasta, uskonnosta, työhierarkiasta ja juomakulttuureista. Suomessa kaikilla lapsilla on lähes samanlaiset ulkoiluhaalarit, kun taas Ranskassa pyritään yksilölliseen vaatetukseen.

Korkean kontekstin kommunikaatiokulttuureissa, kuten Suomessa ja Japanissa, voidaan olettaa kuulijan ymmärtävän viestin taustoja. Matalan kontekstin kommunikaatiokulttuurissa, kuten Yhdysvalloissa, monien kansojen sulatusuunissa, kontekstia pitää rakentaa jatkuvasti. Kun joku Suomessa toteaa elokuvan lopun olleen liian “amerikkalainen”, hän tarkoittaa, että asioita selitetään liikaa, katsojaa pidetään tyhmänä, tämä ei saa itse oivaltaa.

Roman Schatz kertoi ensimmäisestä kokemuksestaan suomalaisten pomona. Hän halusi olla hyvä pomo ja kiersi päivittäin neuvomassa alaisiaan. Lopulta hänet neuvottiin omaan huoneeseensa juomaan kahvia: homma hoidettiin osaavassa tiimissä jo ennen häntä. Suomalaiset kokivat, että hän hengitti niskaan. Saksassa taas niskan takana seisova pomo luo turvallisuuden tunnetta: häneltä voi koko ajan kysyä, miten homma pitäisi tehdä.

Suomalaiset sukunimet viittaavat paikkoihin: virtanen, järvinen, laakso, kallio. Kysymmekin toisiltamme: “Mistä olet kotoisin?” Saksassa taas sukunimet kertovat ammateista, ja niitä useimmiten ihmisiltä ensin tiedustellaankin.

Suomessa puhumattomuus toisen seurassa kertoo luottamuksesta. Puhelinkeskusteluissa yleisin lause on: “Oletko vielä siellä?” Suomessa rahasta puhuminen on tabu.

Erilaisuus, pelot ja jännitys

Jani Toivola kertoi ulkonäkönsä herättämästä koulukiusaamisesta. Alaluokilla opettaja komensi kiusaamisen synnyttämän tappelun osapuolet eri nurkkiin ja jatkoi matematiikan opetusta selvittämättä tilannetta. Keskikoulussa tytöt seurustelivat avoimesti muiden poikien kanssa, mutta hänen kanssaan korkeintaan salassa – ettei kukaan saisi tietää. Kouluaikana pahin ongelma ei ollut lyöminen ja potkiminen, vaan yksinäisyys.

Nyt hän kiertämällä kouluissa pääsee lähelle nuorten maailmaa ja heidän tapaansa ajatella. Kerran eräs tumma poika tuli hänen luokseen ja kysyi: “Mitä sä teit, kun susta tuntui, ettei sulla ole toivoa?”

Yläluokilla kuunnellessaan kavereiden herjoja tanssiesityksensä aikana Jani Toivola päätti, että tapahtui mitä tahansa, hän ei jätä itseään pulaan; hän sitoutuu itseensä ja elämään, joka on hänelle tärkeä.

Pohjois-Suomessa hän tutustui 9-vuotiaaseen Nikoon. Niko näki hänet koulun ruokalassa, keräsi rohkeutensa, tuli samaan pöytään, lopuksi hänen luokseen ja kertoi: “Mulla on kotona videopeli, jossa on ihan sun näköinen tyyppi.” Tästä syntyi dialogi ja ystävyys.

Kun Pirkko Saisio kirjoitti näytelmän neljän tummaihoisen nuoren tarinoiden pohjalta, niin ensi-illan jälkeen Jani Toivolan äiti soitti pojalleen: “Meidän pitäisi varmaan puhua.” Hän oli luullut suojelevansa poikaa, kun ei puhunut tämän kenialaisesta isästä, mutta olikin suojellut itseään.

Tummaihoista luullaan maahanmuuttajaksi ja hänelle yritetään puhua englantia, vaikka hän olisi syntynyt Suomessa ja puhuisi suomea ongelmitta. Kun työyhteisöön odotetaan maahanmuuttajaa, mietitään ehkä liikaa, mitä voidaan sanoa ja mitä ei. Kaikki haluaisivat toimia oikein, mutta pahimmassa tapauksessa pelko ja jännitys aiheuttavat sen, että kukaan ei puhu mitään uudelle työntekijälle. Ja tämä jätetään yksin.

Kolme vuotta sitten Jani Toivola sai puhelun pikkuveljeltään, jonka olemassaolosta ei tiennyt. Sen jälkeen hän pääsi Keniaan tutustumaan sukulaisiinsa. Mary-täti näytti kellastunutta valokuvaa parin kuukauden ikäisestä vauvasta äitinsä sylissä. “Miksi et tullut aikaisemmin? Olemme odottaneet kolmekymmentä vuotta?”

Kouluista oppimiskeskuksiksi

Arno Kotro juonsi Päivi Lipposen, Esko Valtaojan ja Jouni Välijärven keskustelua tulevaisuuden koulusta. Tulevaisuudessa tarvitaan tiedonrakentelu- ja analysointitaitoja sekä keskittymiskykyä. Koulun pitäisi muuttua, kasvattaa ihmiseksi eikä vain jakaa tietoa.

Esko Valtaoja ehdotti, että kaikille opetetaan pieni tarpeellinen ydinasia, jonka jälkeen sallitaan tiedon hankkimisen anarkia. Jouni Välijärvi toppuutteli muistuttamalla, että osa oppilaista tarvitsee enemmän ohjausta kuin toiset. Päivi Lipponen puolusti draamaopetusta, jossa oppilaat tekevät kuunnelmia eri aiheista; nykyteknologiallahan tallennusmahdollisuudet ovat valtavat.

Mikä on fyysisen koulurakennuksen oikeutus? Koulut voisivat muuttua oppimis- ja tapahtumakeskuksiksi ja museaalinen luokissa nököttäminen voisi kadota. Kouluissa voitaisiin yhdessä luoda jotain uutta, teknologiahan tuo faktat kaikkien ulottuville.

Nuoret mukaan hyvään aikuisuuteen

Olavi Sydänmaanlakka kertoi, miten ravintoloissa hänen luottokorttinsa yleensä tarkistetaan keittiössä ja miten hänen ulkonäköään kommentoidaan risteilyseminaarin syventävässä vaiheessa baaritiskillä.

Miksi kaikki haluavat olla nuoria? Miksi aikuisuutta ei arvosteta? Mielikuvissa aikuisuuteen liittyy ajokortti, seksi ja viina. Miksi emme luo mielikuvia siitä hyvästä, mikä aikuisuuteen liittyy? Sen sijaan, että menemme kursseille opettelemaan ymmärtämään nuoria, nuoret voisivat mennä kursseille opettelemaan ymmärtämään aikuisia; nuorihan on matkalla aikuisuuteen.

Olavi Sydänmaanlakka kertoi isästään. Tämä ei paljon puhu, joskus ärähtelee, rakastaa perhettään oikeasti, vaikkei koskaan sano sitä. Lapsena hän luuli, että isä käytti heitä orjatyövoimana, kun otti mukaan rakennustöihin. Aikuisena, kun hän rakensi taloa isä apunaan ja potkiskeli lapsiaan pois häiritsemästä, isä otti hänet puhutteluun ja kysyi: “Miten sinä oikein kohtelet lapsiasi?” Silloin hän oivalsi: ehkä hekään lapsina, ruuvimeisseliä isälle ojentaessaan, eivät olleet avuksi, vaan ehkä enemmän tiellä. Mutta isä otti heidät mukaan.

Somen uudet tuulet

Educani huipentui sosiaalisen median uusiin tuuliin opetuksessa, kun Tarmo Toikkasen kanssa esittelimme Sosiaalinen media opetuksessa -kirjamme uudistettua painosta.

opimme töissä
emme turhan tyhjiön
koulutuksissa

ope, valpastu
kun nuori ryntää verkkoon
ethän jää alle

oppija poimii
verkon tietomerestä
omat helmensä

IT-kouluttajat juhli kymmenvuotista taivaltaan  näkyvästi hotelli Arthurissa 9.11.11. Monipuolinen esiintyjäkaarti johdatti meidät salama-alustuksin koulutuksen kolmeen vuosikymmeneen ja työsti heittämiään haasteita kanssamme learning cafe -menetelmällä. Tilaisuuden sponsorit HAAGA-HELIA, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Laurea heittivät sekaan muutamia lisähaasteita. Irmeli Pietilä juonsi juhlaseminaarin rautaisella ammattitaidollaan.

Seminaarin aloitti kuvakollaasi IT-kouluttajien jäsentilaisuuksista. Puheenjohtaja Tarmo Toikkasen tervehdys kuultiin nauhoitettuna, kun Tarmo3 päätti syntyä maailmaan juhlaseminaarin aattoiltana.

IT-kouluttajien kymmenvuotinen taival

Esittelin lyhyesti IT-kouluttajien kymmenvuotistaipaleen tärkeimmät tapahtumat. “Koulutamme uuden teknologian käyttöä ja samalla käytämme uutta teknologiaa ja uusia pedagogisia lähestymistapoja koulutuksessamme”, kerrottiin IT-kouluttajista ITviikossa vuonna 2007.

Jäsentilaisuuksissamme on käsitelty verkko-oppimista, sosiaalista mediaa ja työssä oppimista, työvälineohjelmistoja (ATK-ajokortin matka maailmalle ja paluu ECDL:nä), oppimisalustoja, avoimia ohjelmistoja, jotka tukevat tiedonrakentelua ja yhteisöllisyyttä. Olemme vierailleet monissa yrityksissä ja organisaatioissa Suomenlahden molemmin puolin: Tieto-konserni, Tieturi ja Haaga-Helia, Tallinnan yliopisto, Viron keskuspankki, Webmedia, Tieto Estonia ja tietysti Estonia-teatteri.

Valtakunnallinen IT-kouluttajat-yhdistys panostaa jäsenistön verkkopalvelun kehittämiseen. 2000-luvun alussa yhdistykselle teetetty sivusto asennettiin Fle3-tiedonrakenteluympäristön kanssa PC-käyttäjien palvelimelle. Kesällä 2004 IT-käyttäjien verkkopalvelut siirrettiin TTL:n tuoreelle yhdistyspalvelimelle, jossa niitä on edelleen kehitetty.

TVT opetuksessa, keskiajalta kohti uutta aikaa

Teemu Leinonen aloitti maailmoja syleilevän esityksensä 7-vuotiaan tyttärensä neuvojen mukaan smurffeista ja wikipediasta, motivoituneista joukoista. Opiskeluaikaisesta web-sivujen suunnittelusta hän eteni oppimisympäristöjen design-tutkimukseen Fle3-tiedonrakenteluympäristön ja LeMill-oppimisresurssiympäristön myötä.

Uuden teknologian tuotteet tai palvelut tarjoavat aluksi elämyksiä käyttäjille, muuttuvat sitten välttämättömyyksiksi, vähitellen taiteeksi ja osaksi todellisuutta – kunnes todellisuus muuttuu osaksi uutta teknologiaa.

Antiikin hyveet mielletään uudella ajalla edelleen hyveiksi. Antiikin ja uuden ajan välissä on pimeä keskiaika ruottoineen ja noitavainoineen. Vastaavan kehityksen voi nähdä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä. Pimeää keskiaikaa vastaa 1970-luvun puolivälissä alkanut mekaaninen harjoittelu (training), esimerkiksi kielten opetuksessa, aluksi disketeillä ja cd-rompuilla, myöhemmin verkossa. Verkko-opiskelun myötä olemme siirtyneet uuden ajan sosiaalisiin ohjelmistoihin ja vapaaseen ja avoimeen sisältöön.

Löytyykö tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä antiikin aika hyveineen? Douglas Engelbart, joka vuonna 1968 kehitti maailman ensimmäisen hiiren, ideoi tietokoneavusteisen ryhmätyön, jossa videoyhteydellä kirjoitetaan yhteistä koodia. Hän näki, miten tieto- ja viestintätekniikkaa voitaisiin käyttää yhteistyössä yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.

Engelbrandtin ideat näkyvät Steward Brandin vuonna 1968 toimittamassa teoksessa “The Whole Earth Catalog”  sekä Google Wawessa ja Google Plussassa. Nasan vihdoin julkaisema avaruudesta otettu kuva maapallosta auttoi ihmisiä hahmottamaan, että elämme yhdellä yhteisellä planeetalla.

Oppimisen haasteet tulevaisuudessa

Jyrki J. Kasvi näki tulevaisuuden synkkänä: maailman ikärakenne muuttuu ja suomalainen yhteiskunta juoksee suoraan seinään, kun yli 65-vuotiaan väestön osuus kaksinkertaistuu nopeasti. Globaali verkostoituminen ei paranna tilannetta: sama kehitys odottaa arabimaissa ja Japanissa panostetaan jo vanhustenhoitorobotiikkaan.

Suomen talous on murroksessa; paperimarkkinat kasvavat, mutta kuka investoisi paperitehtaisiin Suomessa? Väestöpyramidimme kertoo, ettei viidenkymmenen vuoden kuluttua Suomessa ole enää työvoimaa.

Mika Mannermaan mukaan olemme tulleet maatalousyhteiskunnasta teollisuusyhteiskunnan kautta tietoyhteiskuntaan ja jatkamme kohti bio- ja fuusioyhteiskuntaa. Rytinä on vasta alussa ja murroksen tahti kiihtyy. Kenellä tulevaisuudessa on valta ja kuka omistaa? Onko maahanmuuttajien perhekäsityksissä mitään ihmettelemistä, kun itse elimme vastaavan laisessa perheyhteisössä sata vuotta sitten?

Muuttunut viestintä kuvastaa teknologian kehittymistä ja pian käytämme viestintätapaa, jollaista ei vielä ole edes keksitty. Sosiaaliset innovaatiot ovat uusia oivalluksia siitä, miten olemassa olevaa teknologiaa käytetään uudella tavalla. Taannoin maailmalta tultiin kysymään, miten Suomessa edistytään, mutta nyt innovaatioita etsitään Virosta ja vastaavista nopean teknologisen kehityksen maista.

Miten koulutamme Suomen takaisin 2000-luvun alkuun? Sähköiset palvelut ja verkkokauppa ovat tehneet tuloaan yli kymmenen vuotta. Botswanassa voi maksaa kännyllä, mutta Suomessa ei. Suomi on viimeinen maa maailmassa, jossa ihmisille edelleen toimitetaan pääsääntöisesti paperilaskuja.

Tieto- ja viestintätekniikan osaamisemme on pelkkä myytti. Taulukkolaskentaohjelmisto voidaan kokea hankalaksi, jos rivisummat lasketaan taskulaskimella. Osaavasta työvoimasta tulee pulaa. Mikä työelämässämme aiheuttaa pahoinvointia, kun ihmiset fyysisen ja psyykkisen pahoinvoinnin vuoksi ajautuvat ennenaikaiselle eläkkeelle, ja eläkkeelle päästyään pystyvät vähentämään psyyken lääkkeitään?

Kertakäyttökoulutuksen paradigma on kuollut ja kuopattu, vaikka järjestelmämme rakentuu edelleen sen varaan. Suomessa kysytään: “Mikä on sun duuni?” Hajoaako identiteetti, jos ei ole työtä? Työn ja harrastusten lisäksi ihmisen elämään voi kuulua lasten ja vanhempien, lastenlasten ja puolison hoitoa. Aiemmin työttömän piti odottaa 500 päivää ennen kuin pääsi opiskelemaan.

Metsäkone on erikoisesti pakattu tietokone, mutta on vaikea löytää ohjelmointitaitoisia nuoria, jotka haluaisivat työskennellä metsässä. Oli oivaltavaa nähdä, miten F-Securen kaverit menivät mönkijällä metsään, kun virus halvaannutti metsäkoneen.

Oppiva organisaatio kehittyy luovaksi organisaatioksi. Suomessa ei sallita riskinottoa vaan konkurssiin mennyt startup-yrittäjä leimataan loppuiäksi. Tarvitsemme luovaa anarkiaa, emme valmiita projektisuunnitelmia, joiden mukaan edetään.

Tietoyhteiskunnan osaamistarpeiksi nousevat elämän ja osaamisen hallinta, sosiaaliset taidot sekä tiedonhallinta- ja verkostoitumistaidot. Missä ovat tietotekniset osaamistarpeet?

Salama-alustukset

Jaana Holvikivi on laatinut väitöskirjan tietotekniikan kansainvälisestä koulutuksesta. 1990-luvun alussa suomalaisen ammattikorkeakoulun englanninkielinen koulutus kehitettiin yksinkertaisesti kääntämällä valmis suomenkielinen kurssi englanniksi. Suomalaiset opiskelijaryhmät ovat kuitenkin huomattavasti homogeenisempia kuin muista kulttuureista tulevat. Yksilöiden väliset erot kansainvälisissä opiskelijaryhmissä ovat valtavat. Tieteellinen ajattelu on kulttuurisidonnaista, ohjelmointi vaatii logiikkaa ja ongelmanratkaisukykyä.

Ihmisen toiminta määräytyy kulttuurisista skeemoista. Esimerkiksi tässä seminaarissa voimme olettaa, että joku menee kohta puhujapönttöön pitämään powerpoint-esityksen.

Esimerkki ruokailusta Japanissa voi auttaa meitä ymmärtämään erilaisia skeemoja. Meidän kulttuuristamme tulevan voi olla vaikea hahmottaa, miten kymmenen eri ruokalajin kanssa edetään tai että padan kantta ei saa nostaa, kun herkkä ruoka on siellä hautumassa.

Toista kulttuuria edustava opiskelija saattaa myöhästyä oppitunnilta yksinkertaisesti siksi, että hänen pitää ensin tervehtiä kaikki tuttunsa. Perinteisesti monissa kulttuureissa opitaan seuraamalla toisen toimintaa – kuten meilläkin oppipoika on oppinut seuraamalla kisällin toimintaa. Myös valokatkaisimet, vesihanat ja liikeohjatut ovat voivat hämmentää sellaista, jonka omassa kultturissa ne ovat harvinaisia.

Tero Toivanen puhui tulevaisuuden koulusta, näkymättömästä oppimisesta, avoimuudesta ja jakamisesta, jolla oppiminen kehittyy sosiaalisessa mediassa nopeasti. Maiden väliset erot muuttuvat merkityksettömiksi. Tiedonhaku- ja hallintataidot nousevat entistä tärkeämmiksi. Tulevaisuuden lukutaidottomuus on kyvyttömyyttä oppia, poisoppia ja uudelleen oppia.

Miten voi oppia, jos ei opi? Voisiko unelmoida silmät auki?

Systeemisessä, vertailevassa ajattelussa tiedot liitetään ympäröivään yhteisöön. Luovuuteen tarvitaan dynaaminen aikakäsitys, ei kelloon sidottua. Vapaus tuo vastuuta oppijoille. Miten kohtaamme epävarmuuden? Osaammeko työskennellä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa?

Autotelinen ihminen asettaa itse päämääränsä ja ohjaa toimintaansa eikä ole riippuvainen ulkoisesta palkitsemisesta. Virheistä opitaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan pojat ovat menneet tyttöjen ohi englannin kielen osaamisessa, kun he oppivat englantia pelaamalla. Miten oppiminen saataisiin takaisin kouluun?

Anne Rongas puhui matkasta, hitaudesta, turvasta ja tästä hetkestä. Olemme matkalla avoimeen oppimiskulttuuriin. Asiat etenevät hitaasti vaikka aina on kiire. Turvallisuutta luo identiteetti, toisten läsnäolo, oppimisen ilo omalla ja yhteisellä polulla. Oppiminen tapahtuu ihmisen aivoissa, ei suljetussa koetilassa kynän ja paperin kanssa. Oppilaitoksen läpäisemätön palomuuri ei luo turvallisuutta vaan estää parasta oppimista. Tällä hetkellä voisimme ajatella oppimiseen liittyvät resurssit uudella tavalla ja löytää muitakin resursseja kuin rahan.

Teemu Arinan oppimis- ja työympäristöllä ei ole seiniä eikä rajoja. Yliopisto on maailma, koko universumi, jossa elämme. Aiemmin pienellä kotipaikkakunnalla oli vaikea löytää ihmisiä, joiden kanssa olisi kiinnostunut samoista asioista. Netin myötä emme enää tarvitse keskitettyjä kirjastoja. 1990-luvulla alettiin puhua verkko-oppimisesta ja verkkokaupasta, 2000-luvulla löydettiin sosiaalisesta mediasta vuorovaikutus, jossa paluukanava on yhtä paksu kuin menokanava. 2010-luvun pilvioppimisessa fyysisesti hajautetut ihmiset ja sisällöt kyteytyvät toisiinsa, asiakkaat auttavat lopputuotteiden valmistamisessa, ja aiemmin paljon aikaa vieneet asiat tapahtuvat yhdessä yössä.

Twitter-hashtag ei ole poliittinen liike vaan verkosto, johon kuka tahansa voi liittyä. Pilven myötä laitteet muuttuvat taikasauvoiksi. Jokainen rakentaa oman ruumiinsa jatkeeksi työkalupakin, verkoston muita ihmisiä. Perun andeilla sademetsissä arvostetaan vastavuoroisuutta: jotta pystyt antamaan jotain, sinun pitää ottaa jotain ja tietää, mitä otat. Olemme kytköksissä toisiimme. Millaisia haasteita pilvioppiminen asettaa, kun ei saa suorituspaperia eikö ole keskitettyä oppimispaikkaa eikä oppiminen ole opettajan vastuulla?

Ville Venäläinen haluaa auttaa yksilöitä ja ryhmiä löytämään oman äänensä. Sosiaalisessa mediassa viihdytään, mutta unelmat lakkaavat, kun puhutaan koulusta. Miten tieto- ja viestintätekniikan luoma toimintaympäristö on meille niin vieras? Ennen pärjättiin kynällä, mutta nyt kaikki pitää integroida oppilaitoksen verkkoon. Ajatellaan, että lapsia ei voi lähettää verkon sosiaaliseen mediaan, mutta heidät voi ongelmitta lähettää kadulle tekemään tehtäviä. Onko pedofiili verkossa todellisempi kuin kadulla?

Toimintaympäristö, savimaja tai kaupunki pilvenpiirtäjineen, vaikuttaa taitoihimme. Digikuilussa on kyse eri ihmisten räikeästä erilaisesta kokemustaustasta. Olemme syntyneet maalaisyhteiskunnassa, mutta tuskin osaisimme enää elää siellä. Suurkaupungissa taas ei opi toimimaan ennen kuin on elänyt siellä.

IT voisi olla ihmisteknologiaa tai interkatiivista teknologiaa. Mihin IT viedään?

Esko Kilpi kysyi, onko olemassa ympäristöä, joka ei olisi oppimisympäristö, ympäristöä, johon ei sisältyisi oppimisen mahdollisuutta. Teollisen yhteiskunnan prosesseihin ei saanut sekaantua eikä tehdä niihin muutoksia, mutta nyt pitäisi jättää taakse teollisen ajan ihanteet ja nähdä työ luovana prosessina, informaation rakentamisena, sosiaalisena, toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena. Entistä ihmiskeskeisempi maailma on tulossa osaksi todellisuuttamme ja pääsemme lähemmäksi yksilön omaa historiaa, tarinaa.

Oppimistarinat ovat erilaisia. Kuka olisi minun edelläni tarinassa, jota elän? Twitterin asymmetrisen seuraamisen prosessi on tärkein oppimisprosessi. Miten valitsen, ketä seuraan?

Ketkä ovat toisiaan tarvitsevia ihmisiä? Eivät välttämättä ne, jotka ovat fyysisesti toistensa lähellä. Miten löydetään globaalisti omaa tarinaa eteenpäin vievät ryhmät? Mitä verkko ja verkot meille mahdollistavat ja miten ne toimivat oppimisen moottorina? Verkostoista pois jäävät ihmiset jäävät pois oppimisprosesseista. Oppiminen ei ole työstä erillinen asia, se on tapa suhtautua elämään.

Teollisessa ajassa painottuivat työroolit. Luovassa työssä tämä olisi mahdotonta, koska työn tekeminen on oppimisen tärkein moottori. Työ nähdään tehtävinä, jotka voidaan hajauttaa verkossa. Oppiminen on niiden tehtävien tekemistä, jotka vievät minun uniikkia tarinaani eteenpäin yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Learning cafe ja yhteenveto

Työstimme learning cafen kolmella kierroksella kahdeksassa pöydässä yhdessä esiintyjien heittämiä haasteita. Kokoavassa yhteenvedossa Jaana Holvikivi nosti pöytäkeskustelustaan esiin monikulttuuurisuuden, yhteisöllisyyden, ryhmätyön ja tiimiytymisen, jossa myös opettaja oppii. Maahanmuuttajat ovat motivoituneita oppimaan, mutta meidän pitäisi yhdessä monipuolistaa kuvaa siitä, mitä korkeakouluista valmistuvan pitäisi oppia ja osata.

Teemu Leinonen toi omasta pöydstään esiin aiemmin hankitun osaamisen, CV:t ja osaamisrekisterit, joissa voisi mainita vaikka onko ollut mukana assembly-joukkueessa.

Ville Venäläisen pöydässä nousivat esiin metataidot, tunneäly, tunteiden kohtaaminen, usko omiin kykyihin oppia ja kasvaa, työryhmälähtöisyys, projektilähtöinen työskentely, it välineenä sekä yhteistuottaminen ja yhteistoiminta.

Esko Kilven pöytäkeskustelussa ihmeteltiin, onko koululla tulevaisuutta. Ihmisiä ei pitäisi valmistaa työelämään vaan uudenaiseen vastuunottoon. Onko meillä Teemu Leinosen kuvaamaa länsimaista sivistystä vai olemmeko kriisiissä, emmekä näe valoa pimeästä tunnelista?

Tero Toivasen pöydässä oli pohdittu ekaluokkalaista lasta, joka innostuneena on aloittanut koulutaipaleensa, mutta itkee tehdessään läksyjä ja kysyy, miksi koulussa ei voi olla kivaa. Miten motivaatio tapetaan ensimmäisen kouluvuoden aikana? Monet koulut ovat päivähoitopaikkoja ja oppiminen on jaettu merkityksettömiin oppiaineisiin. Työn ja koulun raja-aidat on rikottava ja annettava ihmisten oppia eri tavoilla.

Teemu Arinan pöydässä puhuttiin pilvioppimisesta, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, itseohjautuvuudesta ja ennaltamääräämättömyydestä? Kuka antaa leiman paperiin, joka kertoo osaamasi asiat? Yksilö saattaa etsiä täysin uniikin alueen, josta hän voi löytää töitä tulevaisuudessa.

Anne Ronkaan pöydässä keskusteltiin resursseita, työstä, perheestä ja harrastuksista. Miten oppijat voivat olla voimavara toisilleen? Työelämän pahoinvoinnissa, kun työpaikan ihmissuhteet eivät toimi, jätetään hyödyntämättä paljon käytettävissä olevia resursseja. Mikä on palkkatyön tulevaisuus? Raha ei anna riittävästi motivaatiota nuorille.

Jyrki Kasvin pöydässä kysyttiin, missä ja miten opitaan tietoyhteiskunnan perustaitoja, digisosiaalisia taitoja. Pitäisikö niitä oppia jo päiväkodissa ja koulussa? Entä aikuishoivapalveluissa? Edistääkö perheen sisäinen sosiaalinen paine oppimista? Mistä saadaan sosiaalinen paine yhden hengen talouksiin? Onko pilviyliopisto uusi käännös elearningille?

Yleiskeskustelussa todettiin, että Tanskassa ei suosita kilpailua, koska halutaan, että lapset viihtyvät koulussa. Ongelmakeskeinen oppiminen edellyttäisi pienen kurssisilpun muuttamista suuriksi ja mielekkäämmiksi kokonaisuuksiksi. Nykyinen koulu ja oppiminen ovat menneen talven lumia, niiden sijaan pitäisi löytää jotain, jota voitaisiin uudistaa. Suomalainen koulu pitäisi avata kaikille iästä riippumatta. Opintosuunnitelmassa joku on määritellyt, mitä pitää osata. Asiat pitäisi kuitenkin uskaltaa tehdä eri tavoin, vaikka kollegat odottaisivatkin erilaisen epäonnistumista.

Mihin oppimisen ilo katoaa? Kouluarkkitehtuuri, ryhmäkoot ja kalustuksen sijoittelu vaikuttaa oppimiseeen. Suositaanko teollisuusparadigmaa standardipolkuineen ja valmistumisaikoineen vai monialaista tutkintoa? Eikö pitäisi hyväksyä, että joku etsii itseään ja yhdistää useita tutkimusaloja ja löytää uusia kysymyksiä ja jopa vastauksia niihin?

Applen menestystarina lähtee musiikista eikä kalenterista; kaikkialla on musiikkia mutta kaikilla ei ole kalenteria. Kaadetaan koulun ja työelämän raja-aita ja nostetaan osaamisperustainen opintosuunnitelma tietoperustaisen sijaan.

oman sydämen
ääni hypähtää, johtaa
tienhaarassa

Downshifting, elämän kohtuullistaminen, oli aiheena ICT Ladies -verkoston jäsenillassa Talentum Median tiloissa 27.10.2011.

Antti Oksanen toivotti meidät tervetulleiksi Talentumin tiloihin ja kertoi Tietoviikosta, joka kohta täyttää 35 vuotta. Lehti ilmestyy edelleen paperimuodossa, mutta verkkolehti laajenee jatkuvasti.

Muistin: Tietoviikko oli syy liittyä Hetkyyn vuonna 1984. Lehti kiersi silloisella työpaikallani Helsingin yliopiston laskentakeskuksessa, mutta oli kohtalaisen vanha ehtiessään pöydälleni. Hetkyn jäsenenä sain lukea lehden tuoreena.

Leena Kojonen kertoi elämänmuutoksestaan käyntikortti muistilappuna. Kauppatieteen maisterin gradu käsitteli tietokoneavusteista kieltenopetusta, ura kiiti Kasanen Koulutusyhtiöistä muutoshallinnan konsultiksi Accentureen. Sapattivuonna 2000-luvun alussa hän kierteli maailmaa, tapasi ihmisiä, joilla oli enemmän aikaa ja vähemmän rahaa kuin hänelle itselllään. Hän pysähtyi miettimään: Mitä vielä tekisi urallaan, elämällään? Voisiko keventää? Olisiko muutos mahdollista?

Hän opiskeli lisää, sielunhoitoa, psykologiaa, työnohjausta ja musiikkiterapiaa, hyppäsi kuiluun, jossa oli kauniita tasankoja ja ihmisiä, joiden kanssa oli kiva elää epävarmuudessa. Viulunsoitto ja kuorolaulu jatkuivat ja Valmennustalo Viritys syntyi. Yrittämisen taloudellinen epävarmuus toi rinnalle puolipäiväisen it-konsultoinnin.

Mikä muuttui? Taloudellinen turvallisuus heikkeni, mutta vapausasteet lisääntyivät, työpäivät ovat tiiviit, eivät veny iltaan eivätkä viikonloppuun, lomaa on paljon. Muutoksen jälkeen kaipaa eniten työyhteisöä ja tarpeellisuuden tunnetta.

Marjaana Will-Vidlund hehkutti ikuista oppimista ja kielitaitoa, erityisesti ranskan kieltä, jota jatkuvasti haluaisi oppia lisää. Yrityksen nimi Casa d’Angelique tulee ranskan opettajan Marjaanalle antamasta nimestä.

Intuitio ja henkisyys, oman sydämen ääni, ovat johtaneet Marjaana Will-Vidlundia elämän risteyskohdissa useaan kertaan hyppäämään tyhjän päälle uusiin mahdollisuuksiin. Myyntipäällikkönä ja konsultointiprojektien vetäjänä monia yrityksiä ostaneessa Tiedossa hän oli mukana integroinneissa ja analysoinneissa.

Uran noustessa sisäinen tyhjyys kasvoi; koko ajan tuntui, että oli tekemässä vääriä asioita. Toiminnan virtaviivaistaminen ja tehostaminen toi esiin raadollisia asioita, jotka eivät enää olleet oman arvomaailman mukaisia. Yrityskaupat 2000-luvun puolivälissä muuttivat ilmapiiriä ja kypsyttivät uuteen hyppyyn, joka käynnistyi vuorotteluvapaalla vuonna 2008.

Oma yritys Casa d’Angelique Porvoossa valmentaa yksittäisiä ihmisiä ja ryhmiä ja järjestää tähän liittyviä matkoja Ranskaan ja Brasiliaan. Kirjassa Kauneuden Tie, Matka näkymättömään maailmaan on kuvia näiltä matkoilta. Osaamista ei tarvitse markkinoida, verkostot ja viidakkorumpu toimivat.

Marjaana Will-Vidlund on hidastanut vauhtia, tekee työtä vain itselleen ja pitää vapaapäiviä keskellä viikkoa. Hän kokee, että luovuus on astunut uudella tavalla hänen elämäänsä.

Jokainen voisi laatia itselleen projektisuunnitelman. Mitä haluaa elämältä? Mistä nauttii? Mikä tuo iloa? Tavoitteeseen voi edetä pienin askelin. Muutoksenhallintaan on hyvä panostaa: ympäristö, kaverit ja sukulaiset saattavat vastustaa muutosta. Kun itse tietää tavoitteensa ja suunnan, ei tarvitse selitellä niitä muille. Muutokseen tarvitaan rohkeutta, meillä itsellämme on kaikki avaimet käsissämme.

Keskustelussa pohdittiin, onko naisten downshiftaaminen korvapuusti tasa-arvolle. Muistan 1960-70-luvun taitteesta, jolloin tasa-arvokeskustelu lainehti kuumana, tarinan naisesta, jonka osaamiseen hänen esimiehensä uskoi. Naiseen panostettiin, häntä koulutettiin ja hän sai yhä vaativampia tehtäviä. Eräänä päivänä hän ilmoitti odottavansa lasta ja jäävänsä kotiäidiksi.

Jyrki Kirjalainen lähti koodaus- ja testaushommista tekemään taidetta, kiertämään sissimeiningillä esittelemässä taidettaan kaikkialla, minne autolla pääsi. Hän päätti keskittää energiansa siihen, mitä halusi tehdä, missä oli hyvä jo lapsena.

Taidekaupat eivät kuitenkaan kannattaneet, joten hän perusti osa-aikaisen service deskin, jossa kokee voivansa auttaa ihmisiä. Entisessä työpaikassa hän ei nähnyt, kuka hyötyi hänen tekemisistään. Hänet kuitenkin kutsuttiin takaisin, ensin kerran, sitten uudestaan. Hän palasi, mutta saneli itse ehtonsa. Nyt hän tekee kolmesta neljään päivää töitä kahdessa työpaikassa ja jättää aikaa taiteelleen.

Taiteen tekeminen on yksinäistä, sen myötä oppi arvostamaan työyhteisöä. Työpaikka ja säännöllisyys on hyvä juttu. Enää urakehitys ei ole kiinnostava vaan se, että on töissä, saa käyttää osaamistaan ja työyhteisössä on rento tunnelma.

Henkisen kodin, oman itsen löytämiseksi voi joutua matkustamaan paljon -huomatakseen, että koti on lähellä, ehkä ihmisen sisällä. Ajatukset pitäisi suunnata myönteiseen, ei kielteiseen.

voimaantuminen
suoristaa koukkuselän
uusiin askeliin

Tuhkimo löytää kärkitossut ja nousee varpailleen, peittää kasvonsa valkeaan huntuun ja rientää tanssimaan. Isä, äitipuoli ja sisarpuolet kohtaavat hänet prinssin linnassa, ensin kömpelönä, muita pakoilevana hahmona, sitten kauniisti ja kevyesti prinssin kanssa tanssivana salaperäisenä vieraana.

Terence Kohlerin Tuhkimo tanssii Kansallisoopperassa puolityhjälle salille 21.10.2011. Tanssin kieli kuvaa tunteita, selkä köyryssä liikkuminen muiden ihmisten hylkimisestä syntyvää epävarmuutta, selän ja raajojen ojentaminen muiden hyväksynnästä nousevaa voimaantumista.

Äitipuoli läksyttää naimaikäisiä tyttäriään kuin pikkulapsia, nämä yrittävät ojentaa itsensä, mutta nyykähtävät kasaan. Tuhkimon isää tarinan perinteisissä versioissa ei juuri kuvata. Nyt hän kulkee uuden puolisonsa perässä päätään riiputtaen kunnes saa voimaa tyttärensä syleilystä ja ojentautuu.

Vaikuttavatko kaikki kaikkiin, muokkaammeko toinen toisiamme? Viestiikö ryhtimme työssä ja arjessa epävarmuutta tai voimaantumista?

elämä tuntuu
yhtä vaikealta kuin
sininen väri

Raudanluja rakkaus teatteri Avoimissa ovissa 18.10.2011 koskettaa, puhuttelee, jää mieleen pyörimään. Venny ja Tilly Soldan, Juhani Aho ja Eva Topelius kertovat tarinansa, tarinan vahvasta naisesta, joka tekee rakkauden tekoja ymmärtäen ja venyen, ei halua porvarillista elämää, ei omistaa mitään, vain elää uralleen ja maalata. Venny ja Jussi löytävät yhteisen tavan katsoa maailmaa, kuvata sitä kumpikin omalla taiteellaan.

Elämä mahtuu matkalaukkuun, Venny ja Jussi matkustavat, asettuvat sitten aloilleen, Tilly muuttaa mukaan. Jokainen vuorollaan pakkaa matkalaukkunsa, pakenee itseään.

“Luulin, että maalaaminen on vaikea, mutta elämä onkin vaikeampaa”, Venny tilittää Evalle. “Elämä on yhtä vaikeaa kuin sininen väri.” Sininen muuttuu tummemmaksi, Venny kaipaa merta, vapautta.

Tuusulan taitelijayhteisön lapset kokoontuvat Vennyn ateljeehen leikkimään. “Kotona ei saa meluta, kun isä säveltää.” “Meidän isä pääsee postimerkkiin.” “Meidänkin isä pääsee postimerkkiin.” “Meidän isä pääsee sadan markan seteliin.” “Meidän äiti tupakoi ja kiroilee.”

Venny katsoo, miten pojat leikkivät yhdessä, kaikki kolme. Hän huomaa: he ovat hänen elämänsä tärkein sisältö.

kohtaan olennon
kolme dee skannerista
kättelemmekö?

Augmented reality on todellisuutta -seminaari  keräsi matkailualan toimijoita Haaga-Heliaan 18.10.2011. Charles Woodward  kertoi VTT:llä  rakennetuista augmented realityn eli lisätyn, laajennetun tai täydennetyn todellisuuden sovelluksista. Niiden lisäksi voidaan puhua myös mixed realitysta eli sekoitetun todellisuuden sovelluksista, joihin kuuluu myös vuorovaikutus.

Markkeripohjaisissa sovelluksissa kamerapuhelin laitteen päällä tarjoaa osoitteen, valikon tai muuta lisätietoa. Kaupalliset sovellukset saavat tulta kamerakännyjen ja tablettien myötä samalla kun sisällöntuotanto helpottuu.

Täydentyvän todellisuuden sovellusten ideana on koukuttaa katsojaaa ja saada tämä jakamaan näkemänsä kavereiden kanssa. Kun saa kännyyn ilmestyvään keikkuvan pullon pysymään pystyssä viisitoista sekunttia, saa etukupongin, jonka voi jakaa kavereille tai käyttää lähiravintoloisssa, joiden sijainnin saa kännyynsä näkyviin.

Vepsäläisen sovelluksessa markkeri heitetään asunnon lattialle ja kuvataan. Tämän jälkeen katalogista voi valita asuntoon huonekaluja, jotka tulevat näkyviin oikeaan perspektiiviin ja kokoon.

Valtran traktorikomponentit opitaan paremmin laajennetun todellisuuden sovelluksesta kuin pelkästä paperidokumentista.

Skanskan uudessa pääkonttorissa käytettyä historian kuvaamista täydentyvän todellisuuden avulla voitaisiin soveltaa myös historiallisten rakennusten visualisointiin. Tekniikkaa käytettiin jo musiikkitalon rakennusvaiheessa. Billnäsin valtuuston jäsenet ymmärsivät uusien rakennusten suunnitelmia paremmin täydentyvän todellisuuden kuin perinteisten menetelmien avulla.

Virtuaali- ja reaalimaailman ihmiset voivat viestiä keskenään: videoneuvotteluhuoneessa voi istua avatar toiselta paikkakunnalta.

David Black  Blipparilta kertoi sovelluksista, joissa mikä tahansa reaalimaailman olento voi laukaista yhtäkkisen kohtaamisen. Netissä voi kokeilla Blipparin tarjoamia elintarvikepakkausten täydentyvän todellisuuden efektejä tai katsoa täydentyvän todellisuuden mahdollisuuksia videoilta.

Callum Rex Reid  Digicavesta näytti, miten hänestä skannattu kolmiulotteinen kuva ilmestyi täydentyvään todellisuuteen. Vastaavalla tavalla voisit saada orkesterin olohuoneeseesi, oopperan työpöydällesi tai  formulakisat sohvallesi.

Maailma ei ole kaksiulotteinen. Maailmaa on myös inhimillisen havaintokyvyn  rajojen ulkopuolella. Jos 1860-luvulla haluttiin valokuvata kohde eri puolilta, sitä varten asetettiin rinkiin parikymmentä kameraa. Tulevaisuudessa täydentyvän todellisuuden silmälaseja käytetään ehkä samalla tavalla kuin silmälaseja nyt. Parisataa videosilmälasiparia tulisivat halvemmiksi kuin videoprojektori.

Markus Gråsten kertoi täydentyvän todellisuuden hyödyistä matkailualan yrityksille. Mobiililaitteella löytää vaivattomasti tietynlaiset ravintolat lähettyviltä ja paikallisen taksin numeron. Lentokentällä tavanomaisin kysymys koskee lähtöporttia. Tämän kertova sovellus toimii lentokentän langattomassa verkossa ilman GPRS-yhteyttä. Lontoon Streetmuseum tarjoaa täydentyvässä todellisuudessa historiallisia katunäkymiä.

Word Lens -käänöspalvelut eivät tarvitse edes nettiyhteyttä: kamerakännyssä vieraskielisen tekstin sisältö näkyy valitulla kielellä. Raunioiden luona voi olla näyttöjä, joista näkee rakennuksen ennen sen raunioitumista.

Esimerkki osallistavasta mainonnasta ovat Lynxin putoavat enkelit.

Kännyllä voi ostaa tavaroita klikkaamalla hyllyillä olevia kuvia, jolloin tuotteet tuodaan kotiin. Vaatteita voi sovittaa ottamalla ensin kuvan itsestään ja klikkaamalla sitten ilmassa roikkuvia vaatteita. Sovitukset voi jakaa Facebookissa kavereiden kanssa.

Teemu Moilanen Haaga-Heliasta johdatti meidät ryhmissä miettimään täydentyvän todellisuuden sovelluksia. Tulevaisuus ei synny, se tehdään.

Ryhmätöiden tuloksina saimme mm. joulupukin Korvatunturille tauoitta, käyntikortit, jotka kertovat haltijansa osaamisesta ja kansainväliset messut, joissa kävijä voi tutustua Suomeen täydentyvän todellisuuden avulla.

Toompea katsoo
Ahoa laiturilla
varpaat vedessä

kieltä opitaan
kaunokirjallisuuden
viljapellossa

Hannu Remes esitteli Tuglas-seurassa 6.10.2011 Juhani Ahon merkitystä Viron kirjallisuudelle. Juhani Ahon suomentama Topeliuksen Välskärin kertomuksia on epäsuorasti vaikuttanut viron kirjakielen kehitykseen, olihan virolaisille suomenkieliseen teokseen tutustuminen helpompaa kuin ruotsinkieliseen. Viron kirjakieli kehittyikin nopeasti lyhyessä ajassa: vuoden 1923 Lastujen  käännöksessä kieli oli selvästi muuttunut aiemmista käännöksistä.

Juhani Ahon teosten kääntäminen viroksi alkoi vuonna 1892, ja 1930-luvulla viroksi oli käännetty jo viisitoista hänen teostaan, joistain useita painoksia.

Juhani Ahon vaikutus Viroon oli suurimmillaan 1900-luvun alkupuolella ennen  sotia. Gustav Suits ja Johannes Aavik ihailivat Juhani Ahoa ja käänsivät hänen teoksiaan. Katajainen kansani -lastut olivat suosittua lukemistoa, kirjallisia allegorioita pienten kansojen sitkeydestä. Sanottiinkin, että Juhani Aho tarjosi romaaneissaan jalokiviä ja lastuissaan leipää.

Juhani Aho ei sitonut itseään mihinkään aatteeseen vaan säilytti ajattelun vapauden, realistisen inhimillisen elämän tarkkailun vailla ihanteita. Hänen teoksissaan elää kielen muinainen henki ja sisäinen sointi. Hänen hyvä luontokuvauksensa koskettaa virolaisia.

Juhani Ahon Yksin käännettiin viroksi vuonna 1912 ja sen tunnelmaa on rinnastettu Maupassentin runoihin. Papin rouvan Olavia Kalmia on verrattu Friedebert Tuglaksen Felix Ormussoniin. Artur Adson viehättyi Itä-Suomen kuvauksesta Juhassa.

Panu on virolaisille kansallisesti merkittävä, sen kuvaushan ei ole kaukana heidän esivanhempiensa elämästä. Viron kouluissa Panua luettiinkin perusteellisesti 1930-luvulla.

Neuvosto-aikana Juhan Aavik erotettiin kaikista virkatehtävistään. Hän siirtyi Ruotsiin ja jatkoi kirjeenvaihtoaan Juhani Ahon pojan Antti J. Ahon kanssa, joka keräsi aineistoa isänsä elämää kuvaavaan teokseensa.

Juhani Aho oli Viro-suhteissaan passiivinen, vaikka vastasikin aina myönteisesti, kun kysyttiin lupaa hänen teostensa kääntämiseen. Hän itse kävi Virossa vain kerran, kun laiva Pariisin maailmannäyttelyyn pysähtyi Räävelin satamassa. Hän ei lähtenyt kävelemään kaupungille vaan istui pysähdyksen ajan laiturilla. Hän ehti kuitenkin huomata, että virolaiset tuntevat vanhat tarinansa, kun hänen kanssaan juttelemaan tullut merimies viritti keskustelua Toompean synnystä.

avoin laatu
yhdessä tuottaminen
ja jakaminen

teoskynnys ja
tekijänoikeudet
uutta tietoa

Sulautuvan oppimisen seminaari SOSe houkutteli runsaasti Metropolian ja muiden korkeakoulujen väkeä Bulevardille Metropolian auditorioon 4.10.11. Vararehtori Juha Lindfors avasi jo perinteeksi muodostuneen seminaarin ja nosti esiin tietotekniikan kehityksen haasteet pedagogiikalle, sosiaalisen median ja tekijänoikeudet sekä avoimen oppimismateriaalin. Tietoa ei enää tarvitse pantata, sehän on joka tapauksessa olemassa jo jossain.

Terhi-Maija Itkonen-Isakov johdatti meidät sulautuvasta oppimisesta näkymättömään oppimiseen Tero Toivasen ja John Moravecin ideoihin nojautuen. Kreetan museossa on avoimesti nähtävissä ja kuvattavissa muinaista naiskauneutta esittävä maalaus, mutta avoimella lisenssillä verkossa se tavoittaisi muutkin kuin Kreetan museossa kävijät.

Sulautuvassa oppimisessa formaalin, informaalin ja non-formaalin oppimisen rajat hämärtyvät. Opetus ja opiskelu muuttuu suljetusta avoimeksi: kaikilta voi oppia ja koulu on kaikkialla. Terhi-Maija Itkonen-Isakov muistutti kuitenkin, että opettaja on se, joka poimii palikat ja ohjaa oppimista sovitun opetussuunnitelman mukaisesti.

Elina Hotanen kertoi kokemuksiaan Adobe Connect -videoneuvottelun käyttämisestä opetuksessa, jossa osa opiskelijoista on luokassa Helsingissä ja osa videoneuvotteluyhteydessä Lahdesta ja sen lähialueilta. Harvoin olen  nähnyt Adobe Connectin piirrosmahdollisuuksia käytettävän pedagogisesti yhtä raikkaasti. Videoneuvottelut tallennetaan, ja niistä voi kerrata käsiteltyjä asioita tai tutustua niihin, jos ei ole päässyt mukaan videoneuvotteluun. Tallenteet tuhotaan, kun opintojakson viimeinen uusintakoe on ohi.

Jouni Pousi opiskelijansa kanssa kertoi innovaatioprojektista Facebookin tuella. Kaikki opiskelijat olivat jo Facebookissa ja ympäristö oli heille tuttu eivätkä he halunneet käyttää Metropolian omia, lähiopetuksen tueksi tarkoitettuja viestintäkanavia. Niinpä oli luontevaa perustaa opintojaksolle Facebookiin suljettu ryhmä, jossa voi keskustella ja toteuttaa kyselyitä ja jonne voi tuoda projektikokousten muistiot asiakirjoina.

Kaikki opintojakson opettajat ovat Facebookissa omilla tunnuksillaan ja osallistuvat aktiivisesti ryhmän toimintaan. He eivät jaa oppimismateriaaleja Facebookissa, mutta siellä he pysyvät jyvällä projektien etenemisistä. Facebook mahdollistaa myös nopean tiedottamisen, joka tavoittaa kaikki opiskelijat. Yksi opintojakson opiskelijoista ei ole mukana Facebookissa, ja tämä otetaan huomioon opintojaksolla.

Mielenkiintoista oli huomata, että Metropolian opintojakson suljetussa ryhmässä näkyi HAAGA-HELIAn sponsoroima linkki.

Petri Silmälä Metropolian Tietohallinnosta kertoi yhteisöpalveluista oppimisen tukena. Hänen diansa olivat Slidesharessa, mutta tekijänoikeusmerkintänä oli oletusarvoinen “kaikki oikeudet pidätetään”.

Yhteisöpalvelut ovat opiskelijoille entuudestaan tuttuja, mutta niitä ei ole suunniteltu opiskelua varten kuten oppimisalustoja. Opettajan ja opiskelijan roolit hämärtyvät yhteisöpalvelussa, mikä voi olla kiinnostavaa. Opettajan pitää kuitenkin varautua vaihtoehtoiseen tai täydentävään toteutustapaan, jos joku opiskelijoista syystä tai toisesta ei haluaisi kirjautua yhteisöpalveluun.

Google+ avattiin suurelle yleisölle muutama viikko sitten. Hangouts-pluginilla voidaan toteuttaa kevyt videoneuvottelu chatteineen ja katsella yhdessä YouTube-videota ja kirjoittaa Googlen dokumentteja. Facebook vastaa  Google+:n haasteeseen hoot-lisäkkeellä. Google+:n piirit ovat taipuisampia ja spontaanimpia kuin Facebookin sivut ja ryhmät.

Facebookin sivulle voi kerätä kumuloituvaa opiskelija-aineistoa, jos opintojakso pysyy vuodesta toiseen muuttumattomana. Facebook tarjoaa yhteisöllisyyttä ja opiskelumahdollisuutta oppilaitoksen ulkopuolisille opiskelijoille. Sivuun on helppo liittyä tykkää-napilla. Esimerkkejä opintoihin liittyvistä Facebook-sivuista ovat Metropolia-teatteri  ja Helsingin yliopiston Luomu-opinnot.

Jussi Linkola kertoi ylemmän ammattikorkeakouluopiskelijan oppimispäiväkirjasta wikissä. Wiki soveltuu tiedon rakenteluun, prosessikirjoittamiseen ja hajautetusti tuotetuttujen aineistojen keskittämiseen. Se on oiva työkalu opintojen reflektointiin ja materiaalin tuottamiseen. Jokaisella opiskelijalla ja opettajalla on pääsy Metropolian julkisesti näkyvään Confluenceen. Sinne opiskelija voi koota opintojen aikana syntynyttä materiaaliaan, jota opettajat ja muut opiskelijat voivat kommentoida ja jotka näkyvät työelämän edustajille.

Maarit Hynninen-Ojala esitteli Moodle2:n uusia ominaisuuksia kuten intergraatiota muihin tietolähteisiin, esim. YouTubeen, Flickriin, Google docsiin ja Maharaan. Toinen kiinnostava uusi ominaisuus on aktiviteettien edeltävyysehtojen entistä tarkempi määritteleminen. Kun kyseistä ominaisuutta demottiin ITK-konferenssin työpajassa viime huhtikuussa, käytäväkeskusteluissa  moni ihmetteli moisten opettajajohtoisten ominaisuuksien käyttötarvetta. Oppiminen tapahtuu kuitenkin oppijan päässä, ei klikkauksia kontrolloimalla.

Kai Lindgren esitteli Windows-puhelimen ohjelmointia. Tulevaisuudessa joka laitteella voi olla nettiyhteys, jolloin puhelimella voisi ohjata jääkaappia, valoja tai ilmastointia. Ohjelmointityökalut löytyvät verkosta ilmaiseksi, ja rakennetamiaan sovelluksia voisi myydä vaikka Microsoftin kautta.

Aamupäivän lopuksi Vesa Linja-aho johdatti meidät avoimiin oppimismateriaaleihin, joiden aate on lähtenyt MIT:sta. Metropolia on  liittynyt Open CourseWare-konsortioon, ja julkaisee tämän syksyn aikana sivuston, johon kootaan Metropolian avoimeksi tuotettu materiaali. Kun katsoimme MIT:n materiaaleja havaitsimme, että dioista oli poistettu lähes kaikki kuvat, koska niitä ei ollut tarkoitettu jaettaviksi avoimesti.

Oppiminen on tehokkainta, jos kaikki pääsevät mukaan luokkaopetukseen. Aina  se ei kuitenkaan onnistu, jolloin sulautuvat opetus on paras kompromissi. Nykyaikana ei enää voi ajatella, että luennolta poissa ollut joutuisi kopioimaan luentomuistiinpanot kaveriltaan.

Ei todellakaan! Vielä 1970-luvun alussa kesäyliopistossa abiturienteille vinkattiin, että yliopistolla luentomuistiinpanot kannattaa pyytää kopioitaviksi joltain kiltiltä takarivin tytöltä. Jo vuonna 1974 saimme teoreettisen fysiikan laitoksella käsiimme ensimmäiset luentomonisteet, jolloin ei tarvinnut kopioida harakanvarpaita liitutaululta tai piirtoheitinkalvolta.

Oppimateriaalit avoimiksi – Open Courseware

SOSe-seminaarin iltapäivän vietin Vesa Linja-ahon Open Courseware -työpajassa. Liikkeelle lähdettiin tekijänoikeuksista Tarmo Toikkasen ja Ville Oksasen Opettajan tekijänoikeus-kirjan saattelemina ja samalla kerrottiin Kotekin tekijänoikeus-webinaareista. Seuraavaksi paneuduttiin Creative Commons -lisensseihin. Teoskynnyksestä, joka herätti keskustelua koko työpajan ajan, löytyy matriisimuotoisia esimerkkejä Opettajan tekijänoikeusoppaasta. Työpajassa ehdotettiin tekijänoikeus-helpdeskin perustamista Metropoliaan.

Jos opetuksessa haluaisi käyttää esim. HS:ssa julkaistua Fingerporin sarjakuvaa, kannattaisi lupaa kysyä Helsingin Sanomilta, jolla on sopimus Pertti Jarlan kanssa.

Open Courseware etenee Metropoliassa vapaaehtoisuuden pohjalta. Ketään ei voida pakottaa jakamaan laatimiaan oppimismateriaaleja avoimesti, opettajillahan on täydet oikeudet laatimiinsa materiaaleihin, jos eivät ole saaneet erillistä resurssia materiaalin valmistamiseen. Opettaminenhan onnistuu edelleenkin ilman verkkomateriaaleja taululle kirjoittamalla, mikä ei edes pedagogisesti ole huono vaihtoehto.

Vesa Linja-aho Metropolian Open Courseware -sivuston päätoimittajana varmistaa sivustolle linkitettävien oppimismateriaalien laadun – tosin MIT:ssakin oppimismateriaalien laatu on kirjavaa.

Avointa oppimismateriaalia tarvitaan! Jos jokainen opettaja laatisi oppimismateriaalistaan useita kymmeniä euroja maksavan kirjan, niin tuskin kaikilla opiskelijoilla olisi varaa ostaa kaikkia eri opintojaksoille tutkinnon suorittamisen aikana tarvittavia kirjoja.

kuningaskuntaan
ensi vuonna matkataan
Tuglas-seurassa

Suuri Setomaa-ilta  29.9.2011 keräsi Tuglas-seuran salin täyteen setukaisten ystäviä ja setoja. Setomaan kuningaskunnan sootska, ylin käskynhaltija Ahto Raudoja avasi Setomaan kuningaskunnan kunniakonsulaatin Eesti Majaan. Lauloimme yhdessä Kuningriigi Hümnin Jalmar Vabarnan  ja Matis Leiman kanssa.

Setomaalla vietettiin perinteisesti leelojuhlia. Idea Setomaan kuningaskunnan  päivistä syntyi kesällä 1991, jolloin Paul Hagu oli vierailemassa Metsäsuomalaisten tasavallassa  Ruotsissa. Setomaan kuningaskunnan päiviä vietetään vuosittain elokuun ensimmäisenä lauantaina vuorollaan kussakin Setomaan neljästä kunnasta. Uusi sootska valitaan niin, että ehdokkaat asettuat seisomaan korkean pölkyn päälle ja heidän kannattajansa asettuvat riviin heidän taakseen. Voittaja on se, jonka takana rivi on pisin. Tuglas-seura järjestää kulttuurimatkan ensi kesän kuningaskunnan päiville Värskaan.

Ahto Raudoja, Tapio Mäkeläinen  ja Mare Piho  esittelivät Setomaa Tsässönad -kirjaa, jossa esitellään 80 hävinnyttä ja 78 säilynyttä tsasounaa. Kirjan esittely lähti 5.8.11 Obinitsasta kohti pohjoista ensin Tarttoon ja Tallinnaan, nyt Helsinkiin ja täältä Kuopioon.

Tsasounoitten kuvaaminen ja mittaaminen sai alkunsa Tuglas-seuran Setomaan kulttuurimatkoista, joille samat ihmiset tulivat yhä uudestaan ja uudestaan, ja tarvittiin uusia kohteita, joita heille esitellään. Kun Viron puolen tsasounat oli kartoitettu, jatkettiin Venäjän puolelle – ja välillä ajeltiin tsasounoita etsimässä pelloilla, joilla ei teitä koskaan ollut ollutkaan.

Kun valokuvanäyttely tsasounoista kiersi Suomessa vuonna 1999, syntyi idea kuvien ja perimystiedon keräämisestä kirjaan. Nyt tämä viron- ja setokielinen teos on valmis. Sen esittelemistä tsasounoista vanhin on vuodelta 1674.

Ensimmäinen tieto tsasounoista on vuodelta 1540. Osa setoista oli roomalaiskatolisia, ja kreikkalaiskatolisia alettiin nimittää aluksi toisuskoisiksi, mutta parin sadan vuoden kuluttua puoliuskoisiksi.

Setokielessä sanalla “puusli” tarkoitetaan Peko-jumalan patsasta, mutta myös ikonia. Mare Piho, joka on tutkinut Siperian setukaisia, kertoi hämmästyneensä, kun nämä nimittivät ikonia “puusliksi”.

Tsasounat ovat tavallaan kompromissi kirkon ja perinteisten uskontojen välillä. Niiden luo voidaan kokoontua viettämään kirmaskaa eli praasniekkaa.

Setomaa Tsässönad -kirja ja erillinen tsasounakartta samoin kuin setojen musiikkilevyt  ja kirjat tekivät hyvin kauppansa. Suuren Setomaa-illan monipuolisesta annista  lämmenneinä siirryimme ravintola Lämpöön nauttimaan Jalmar Vabarnan ja Matis Leiman musiikista ja tanssimaan sen innostamina.

tiedonjyvistä
koostetaan verkostoissa
tietämysvuori

Miikka Salavuo  MEMEgroupista johdatti Haaga-Helian alumneja ja henkilökuntaa sosiaalisen median henkilöbrändäykseen ja verkostoitumiseen 19.9.2011.

Sosiaalinen media on kulttuurinen ilmiö, jossa käyttäjät tuottavat sisältöjä, jossa sattumalta voi kohdata jotain, jolla on merkittävää vaikutusta omaan osaamiseen, jossa yksittäistä tietoa olennaisempaa on tietää, kuka tietää mitä. Miika Salavuo havainnollisti tätä kertomalla, miten hän vuonna 1993, toisen vuoden musiikin opiskelijana, saattoi keskusteluryhmissä jakaa omaa asiantuntemustaan tunnetulle kansainväliselle muusikolle – siis jo ennen sosiaalisen median käsitteen yleistymistä.

Sosiaalisen median toimintatapoja ovat avoin tiedon jako ja vertaistuki. Sosiaalisen median välineitä, joilla kulttuurisen ilmiön toimintatapoja toteutetaan, ovat mm. blogit, Facebook, Twitter, Slideshare, LinkedIn ja Gooogle+.

Suunnitelmallisella kohdennetulla viestinnällä, osoittamalla asiantuntemustaan ja inhimillisyyttään, voi brändätä itseään verkossa. Tyypillisiä sosiaalisen median aktiiveja ovat bloggaajat sekä linkkien, arkitapahtumien ja valokuvien jakelijat. Hyviä esimerkkejä  henkilöbrändäyksestä ovat Seth Godin  ja Karri Anttila.

Oman verkkonäkyvyyden mittaamiseen löytyy mm. monia Googlen sovelluksia. Tuija Aalto ja Yoe Uusisaari ovat kirjoittaneet verkkobrändäämisestä loistavan teoksen Löydy.

Verkostoituminen sosiaalisessa mediassa tarjoaa merkittäviä tiedon lähteitä ja vastavuoroisuutta. Verkostoissa tärkeintä on luottamus, joka syntyy pitkäaikaisessa vuorovaikutuksessa. Wikipedia on hyvä esimerkki verkoston voimasta. Erilaisia kollektiiveja ovat verkostot, yhteisöt, ryhmät, heimot ja parvet.  Parvessa yksittäiset jäsenet erottuvat verkostosta tekemään jotain uutta yhdessä, mikä voi olla tulevaisuudessa yleisin toimintatapa.

Heikki Hallantie kiteyttää verkostoitumisen ytimen: “Anna enemmän kuin otat, saat enemmän kuin annat.”

Tiedonhaku on kehittynyt merkittävästi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. 1990-luvulla tutkija haki tietoa kirjastojen käsikortistoista, kasasi pinon tieteellisiä aikakauslehtiä kirjaston pöydälle ja alkoi selata niitä, löysi uusia vinkkejä lähdeluetteloista ja kävi varaamassa teokset. Työskentely oli yksinäistä, käytäntöyhteisö löytyi kirjojen lähdeviitteistä. Tieto kehittyi hitaasti, artikkelien julkaisuun tarkistuskierroksineen saattoi mennä toista vuotta, kommentin julkaisuun puoli vuotta. Nyt blogosfäärissä, kun tutkija seuraa kolmea bloggaajaa, jotka seuraavat kolmea bloggaajaa ja suodattavat näiltä saamansa tiedot, niin tutkija saa tietoja yli kymmeneltä blogaaajalta.

Lopuksi Miikka Salavuo esitti matriisin oman verkkostrategian luomiseen. Matriisin riveinä ovat sosiaalisen median välineet ja sarakkeina kohderyhmä, toiminta, aikaresurssit ja tavoite. Esimerkkimatriisissa oli viisi välinettä, ja aikaresurssi vaikutti kohtuulliselta. Tosin se taisi ottaa huomioon vain oman sisällöntuotannon, ei toisten tuottamiin sisältöihin tutustumista.

Keskustelu oli vilkasta, vaikka ilta pimeni ja lempeä sade pesi ikkunoita.