Kulttuuri muuttuu:
teemme yhdessä, jaamme,
autamme toista.

SomeTime2012 houkutteli eri puolilta Suomea sata some-aktiivia Helsingin ydinkeskustaan Briim Centeriin lauantaina 12.5.2012. Teemana oli KISS, Kivaa Ilman Suurta Säätöä. Twitter-hashtagien kanssa oli ongelmia, kun aamupäivällä #SomeTime2012 keräsi maailmalta monenlaisia viestejä. Iltapäivällä tilanne rauhoittui, ja palasimme #SomeBriim-hastagista takaisin alkuperäiseen.

Kalamalja

Alun kohtaamisten ja halailujen jälkeen istuimme kalamaljaan yhdessä ideoimaan päivän tapahtumia. Monissa puheenvuoroissa mainittiin yhteisöllisyys, kulttuurin muutos, taitojen opettelu ja tilaisuuden lämmin tunnelma. Iltapäivän teemoiksi nousivat mm. näkymätön oppiminen, uusi Euroopan unioni, yhteisömanagerointi, markkinointi, johtaminen ja somen mittarit yritysnäkökulmasta.

Irmeli Aro puhui ihmisellisen maailman tarjoamisesta ja Johanna Janhonen nettikätilöinnistä, yhteisön palvelemisesta. Juha Krapinoja, Yammerkätilö, puhui tietämyksen hallinnasta niin, että keskiössä ovat ihmiset eikä teknologia. Rakkaus ja tieto lisääntyvät jaettaessa, synnyttävät uutta. Ilkka Pirttimaa muistutti, että monen käyttäjän palveluita on ollut olemassa jo ennen somea. Ville-Matti Hakanpää kertoi jo 1990-luvulla pelanneensa purkissa niin, ettei nähnyt pelikavereitaan eikä välttämättä tiennyt heidän oikeita nimiään. Jari Jaanto kertoi IRC-galleriasta, joka viime vuonna ostettiin takaisin Sulakelta. Vaikka teinit ovat Facebookissa, he ovat myös IRC-galleriassa.

Harri Hannelin kertoi valaistuneensa somesta tänä keväänä tulevaisuuden tutkimuksen myötä. Alkuun taito puuttui, ei osannut tehdä netissä paljon, mutta totesi, että hukkuu, jos ei räpistele. Opin vielä tämänkin! Terve epäily ja kylmä harkinta auttavat suodattamaan, mitä taitoja tarvitaan. Joanna Ovaska  puolestaan hehkutti ilmiöpohjaista oppimista ja koulua kaikkialla.

Katri Luukka kertoi, miten lasten muutto maailmalle houkutteli hänet someen, ensin seuraamaan tyttären blogia, sitten Facebookiin. MBA-opintojen päättötyöhön somesta sai somelaisilta tukea. Kasvokkaista työskentelyä arvostetaan enemmän kuin online-työskentelyä, mutta jälkimmäistäkin pitää johtaa, esimerkiksi kannustaa korjaamaan, jos havaitsee organisaation wikissä virheitä. Jukka Tamminen, pitkän linjan it-ammattilainen ja oliomallinnuksen asiantuntija, suhtautuu someen kriittisesti. IT-dinosaurus-blogi kerää lukijoita maailmalta, mutta aktiivisuus LinkedIn-kontakteissa ja -keskusteluryhmissä on vähäistä.

Tero Toivanen totesi, että elinikäinen oppiminen on jo somessa, some leviää, vaikka emme tekisi mitään. Pysymmekö kehityksen kärjessä vai tipummeko? Jesse Soininen muistutti some-valaistuneita epäilijöistä, jotka pitäisi ottaa mukaan keskusteluihin. Aikoinaan monet suhtautuivat epäluuloisesti tekstiviesteihin: miksi näpytellä hankalasti, kun voi soittaa? Toisaalta aiemmin saatettiin ihmetellä, miksi soittaa, kun voi hevosella käydä naapurissa toimittamassa asiansa. Nettikätilöinti ei ole vain välineitä ja sovelluksia vaan käyttökulttuurin muutosta.

Janne Ruohisto korosti myös, että kyse on kulttuurin muutoksesta, ei tekniikasta. Some-suvussa on jakamisen ja auttamisen ilmapiiri. Hän oli ollut kouluttamassa pankinjohtajia ja kysynyt heiltä somen esteitä. Kun asioita on sata vuotta tehty yhdellä tavalla, niin muutos on hidas. Olennaista olisi tilan antaminen ja myönteisyys.

Hannele Kalske oli Otavan Opiston koulutuksessa innostunut somesta, jonka avulla jazzkonsertteja voisi kuunnella ilman suurta hiilijalanjälkeä. Oskari Uotinen totesi, että somea opetellaan tarpeeseen. Maria Laitinen, joka tänä vuonna oli aktiivisesti mukana organisoimassa SomeTime-tilaisuutta, kysyi, miksi olemme täällä. Miksi tulemme tänne? Voisiko tätä siirtää työelämään? Mikä asia työelämässä tarvitsee organisointia? Mihin ihmisten aika menee?

Maija Haavisto kertoi, että Twitter luontuu hollantilaiseen kulttuuriin, jossa mielipiteet ovat tärkeitä. Ihmiset eivät twiittaa siitä, mitä tekevät vaan siitä, mitä ajattelevat. Hashtagilla “uskalla kysyä” voi kysyä mitä vain, hyviä ravintoloita tai teknisiä neuvoja, ja saa myös vastauksen. Oskari Niitamo nosti esiin tekijänoikeudet. Voiko tietoa omistaa? Uskallanko kysyä? Kelpaavatko minun ajatukseni? Kysymysten esittäjä tuo ihmetyksensä yhteiseen kekoon, äänissämme kaikuvat tuhansien muiden äänet.

Iltapäivä

Hajaannuimme lounaalle lähiravintoloihin, joihin Susanna Heikkinen oli välittänyt tilauksemme ja varannut pöydät.  Iltapäivällä saimme valita kalamaljassa esiin nostetuista teemoista ja tutustua isäntämme Reidar Waseniuksen  aivobiciin.

Näkymätön oppiminen

Tero Toivanen johdatti meidät näkymättömään oppimiseen, johon liittyvät humanistiset taidot ja hiljainen tieto. Millainen on tulevaisuuden koulu? Muuttuuko luomiskyky? Entä aikakäsitys? Ottavatko oppijat enemmän vastuuta oppimisestaan? Voisiko jokainen edetä omassa tahdissaan? Miten tärkeiksi nousevat tiedonhaku, tiedonrakentaminen ja itseilmaisu? Kasvaako taideaineiden merkitys? Nivoutuvatko ne saumattomasti muuhun opetukseen? Eikö enää tarvitse pelätä virheitä?

Iätön Knowmad on luova ja motivoitunut, kykenee yhteistyöhön ja käyttämään tietoa, jota on loputtomasti. Ymmärrys rakentuu sosiaalisesti, suljettu tieto avautuu, ongelmanratkaisutaito nousee olennaiseksi. Opettajankin pitää olla valmis oppimaan uutta, poisoppimaan vanhaa.

Ryhmässä keskustelimme muuttuvasta koulusta. Pois bulimiaopetuksesta taitojen oppimiseen, ymmärrykseen opitun hyödyntämisestä. Vastustavatko oppilaat yhteisöllistä opiskelua? Kaipaavatko he perinteisiä luentoja? Laskevatko he monimuotokurssilla opiskeluajaksi pelkät lähitapaamiset?

Oppilaiden kanssa pitäisi keskustella, toisaalta perustella, toisaalta kysyä heidän ajatuksiaan. Oppilaille voisi antaa mahdollisuuden vaikuttaa itse oppimistilanteeseensa. Oppiminen edellyttää motivaatiota ja henkistä avoimuutta. Opettajia pitäisi tukea murrosvaiheessa: jos kehittämiseen menee aiempaa enemmän aikaa, niin jostakin muusta aikaa pitäisi vähentää.

Kymmenen vuotta sitten Virtuaaliammattikorkeakoulussa tuotettiin oppimisaihioita. Sisällöntuotantorenkaamme visioi, että oppija voisi vapaasti valita oppimisaihioista ne, jotka tukisivat hänen oppimistarvettaan, ja valitusta kokonaisuudesta voisi saada suoritusmerkinnän. Pieni koululainen voisi asettaa itselleen tavoitteen: “Haluan pormestariksi.” Tavoitteen valossa hän huomaisi tarvitsevansa esimerkiksi matematiikkaa ja kieliä – ja motivoituisi opiskelemaan niitä. Polku tavoitteeseen saisi koostua pienistä askelmista, joilla onnistuminen kannustaisi eteenpäin.

Yhteisömanagerit

Pistäydyin Johanna Janhosen vetämässä yhteisömanagerien ryhmässä, jossa suunniteltiin ensi tammikuun CMAD-konferenssia. Ideoinnista nousivat menetelmät, prosessit, uudet ideat, osallistaminen sekä verkostojen menestystarinat.

Antaessaan saa

Päivän aikana toistettiin Heikki Hallantien pari vuotta sitten Sometime2010:ssä esittämää ajatusta: “Anna enemmän kuin otat, niin saat enemmän kuin annat!” Siihen kiteytyy SomeTimen henki. Briim Centerin seinälle täydentyivät SomeTime2012:n avainsanat: tunne, tahto, toiminta, tieto, taito, tavoite.

Kesähuvila
lypsykarjatilalta
ravintolaksi.

SOMY-koordinointihankkeen  parin päivän kokous, touhupäivät 7.-8.5.2012, Tuusulan Krapissa alkoi vaikuttavalla ja maukkaalla Pitopöytälounaalla, tosin tunnin myöhässä, kun VR:n tekninen vika pysäytti koko junaliikenteen maanantaiaamupäivänä.

Ensimmäisenä päivänä kauhoimme toistemme tiedot viidentoista sosiaalisen median hankkeen tilanteesta Googlen dokumentteihin matriisiksi. Toinen päivä suuntasi ensi syksyn tapahtumiin ja koordinointihankkeen tehtäviin.

Krapin historiaa

Ensimmäisen päivän lounaan jälkeen saimme tiiviin rautaisannoksen tarinoin höystettyä Krapin historiaa 1600-luvulta nykypäivään. Isojaossa Krapin tilukset ulottuivat Jokelasta Hyvinkäällä asti. Isäntä Krapi ja hänen kolme pientä lastaan lepäävät Tuusulan hautausmaalla.

Valtioneuvos G.F.Sourander osti tilan kesäasunnokseen vuonna 1882, ja raeknnutti päärakennukseksi venäläistyylisen huvilan. Osa pystyssä olevista hirsistä on Venäjältä, osa vanhasta päärakennuksesta. Huvila ei ole vajonnut savipohjaiseen maahan.

Maanviljelijä Klas Holma ja hänen Maiju-vaimonsa ostivat Krapin vuonna 1911 lypsykarjatilaksi ja rakennuttivat karjakartanon, nykyisen hotellirakennuksen, jonka huoneet on nimetty entisten asukkaiden mukaan. Oman huoneeni ovessa luki “Uurtava”.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli kulttuurin, talouden ja politiikan edustajia, jotka jokainen tavallaan pyrkivät edistämään Suomen itsenäisyyttä. Taiteilijoista ensimmäisenä Tuusulaan saapui Venny Soldan-Brofeldt, joka käytti housuja ja poltti piippua, ja viimeisenä Sibelius; hän ei voinut asua Helsingissä, koska se ei edustanut metropolia eikä maaseudun rauhaa.

Sibelius ei onnistunut ostamaan tonttia järven rannalta, koska rouvat, jotka tonttia myivät, olivat nähneet Symposonin eivätkä halunneet myydä tonttiaan rentulle. Ainolasta näkee järvelle vain talvisin. Sibelius itse sanoi myöhemmin, ettei olisi halunnut asettua järven rannan kosteaan ilmanalaan.

Kaikki taiteilijakodit ovat Tuusulanjärven kaakkoispuolella, jossa voi nauttia auringonlaskuista ja pääsee parissa tunnissa junalla Helsinkiin. Helsingin arjen houkutukset ja viihde varjostivat perheiden hyvinvointia. Taiteilijayhteisössä elämä ei ollut helppoa vaan köyhää, elinkeino raavittiin arjesta. Samaan aikaan kun Sibelius tilasi hienoja nahkahansikkaita Pariisista, Aino kerjäsi ruokaa perheelle Tuusulassa.

Veljessota vei isäntä Klasin; muutaman vuoden kuluttua hänet löydettiin lähipitäjän kirkkomaalta. Tilan ja perheen hoito jäi Maiun harteille. Metsästystä harrastava agronomi Onni Lustig näki Maiun ratsastamassa, eikä kestänyt kauan, kun Krapi sai uuden, innovatiivisen isännän, joka välillä vietti iltoja ystävänsä Eino Leinon kanssa pelaten shakkia.

Krapin tila alkoi saada uusia muotoja. Krapin Rivieralle rakenettiin savusauna ja tuotiin hiekkaa vastarannalta vuonna 1933. Tanssilava ja juhannustulet keräsivät nuorisoa. Savusauna on palanut pari kertaa melkein kokonaan, mutta kiuas on edelleen alkuperäinen.

Vuonna 1957 Salme Pietikäinen tuli Krapiin kotitalousharjoittelijaksi, ja pian Matti Holman puolisona nuoreksi emännäksi taloon. Hän toimi Apu-lehdessä kotitaloustoimittajana ja oli mukana perustamassa Marttaravintolaa vuonna 1968. Ravintola Krapinhovi avattiin tilan päärakennuksessa vuonna 1973. Sinisestä sikalasta rakennettiin perheelle asunto, johon Salme ja Matti Holma muuttivat – ja Salme asuu siellä edelleen. Hänen poikansa Pekka Holma vastaa nyt Krapista. Krapi on siis perheyritys, jonka omistaja ja johto kävelevät tilan puistossa päivittäin.

Krapin pellot muutettiin golfkentäksi, ja Tuusulan Golfklubin perustamiskokous pidettiin Krapinhovin Liisankammarissa vuonna 1980. Näin Krapin ympärillä on hyvin hoidettu viheralue; vaihtoehto olisi muuttanut maisemaa radikaalisti.

Jotkut ovat heittäneet, että nykyisin Krapin maatilalla viljellään golfpalloja ja lypsetään asiakkaita. Krapin arvot ovat kuitenkin toiset: taloudellinen onnistuminen ja kehittyminen, Suomen paikallinen historia ja suomalainen ruokakultuuri. Krapinhovin pitopöytä on vuodesta 1973 lähtien katettu joka päivä.

Talviturkki juoksi järveen

Pitkän kokouspäivän päätteeksi raikas juustosalaatti ja Krapin makkarat odottivat meitä savusaunalla. Pehmeistä löylyistä pulahdin virkistävään Tuusulanjärveen. Auringonlaskun aikaan palasimme hotellille. Hotellin yöpöydältä käteeni tarttui Krapin tarinaa reseptein ja kuvin kertova teos “Jokaiseen makuun koko sydän”. Seuraavana päivänä ostin sen mukaani ja kierrätin kokouksessamme hotellin ylimmän kerroksen takkahuoneessa.

Tuusulan kulttuurikierros

Kokous jatkui myöhään iltapäivään eikä aikaa jäänyt Tuusulan kulttuurikierrokseen. Kollegat kiiruhtivat kotimatkalle Jyväskylään, Mikkeliin ja Kemiöön, minä Helsinkiin.

Kymmenen vuotta sitten, kun olin Krapissa oliomallintamassa TTL:n  verkkopalvelua Jukka Tammisen johdolla, ehdin kokouspäivän päätteeksi piipahtaa erään kollegan kanssa Aleksis Kiven kuolinmökissä.

Vuosikymmenten ajan olen käynyt kerran kesässä Tuusulassa asuvan ystäväni kanssa Halosenniemessä, usein myös Aleksis Kiven kuolinmökissä, Onnelassa, Aholassa, Ainolassa ja vajaa parikymmentä vuotta sitten avatussa Lottamuseossa - sekä tietysti Krapinhovin Pitopöydässä.

Känny taskuun,
täppäri kuluttamaan,
läppäri luomaan.

Viihdymme työssä,
IT on kaikkialla,
eläke karkaa.

Naisenergia virtasi kun TTL:n Hetkyn ICT Ladies -verkosto tutustui Accenturen naisverkostoon 3.5.2012. Salaatit maistuivat ja näkymät saunakerroksen parvekkeelta olivat huikeat. Ortodoksinen hautausmaa, jolla vuosikymmeniä sitten ylioppilaskeväänäni olin kitkemässä juuria ja haravoimassa, näytti yläilmoista yllättävän isolta.

Minna Kervinen toivotti meidät tervetulleiksi. Verkostossa oppii tuntemaan toisiaan ja saa uusia ideoita. Toiminta on monipuolista: verkoston naiset kävivät kerran jopa Punaisella Ristillä liimaamassa postimerkkejä ja hoitamassa postituksia, mikä oli virkistävää vaihtelua.

Muistin 1990-luvun alusta TTL:n Systeemityöyhdistys Sytyken postitustalkoot frankkeerauskoneineen. Kerran mukana oli eräs pitkään IT-alalla työskennellyt mies, joka hämmentyneenä totesi, ettei ollut uransa aikana koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Minna Kervinen kertoi, että Accenturan Great Place to Work -toiminnassakin on naisnäkökulma mukana. ICT-sektorin naisverkostojen olisi hyvä tutustua toistensa toimintaan ja verkostoitua.

Katarina Engblom kertoi Avanadesta, Accenturalle työskentelevästä Microsoft-teknologian palvelukeskuksesta, tulevaisuuden menestyjästä, jonka pitäisi saada lisää naisia riveihinsä. Vuonna 2000 perustetun Avanaden nimi tulee sanoista Avenue ja Promenade.

Sanna Palmu kertoi naisverkoston mentorointiohjelmasta “nainen naiselta”. Keskustelimme coachingin eli valmentamisen ja mentoroinnin eroista. Voima tulee ihmisen sisältä, joten mentoroinninkin pitäisi olla valmentavaa. Valmentajan voi olla vaikea hillitä itseään, ettei kertoisi ratkaisua vaan antaisi valmennettavan keksiä sen itse.

Mietin mielessäni: Sama ongelma on monilla opettajillakin, kun oppijalähtöinen tutkiva oppiminen valtaa alaa opettajakeskeiseltä pedagogiikalta.

Accenturan naisverkosto tapaa noin kerran kuussa. Naisia kiinnostavat erityisesti henkiseen tasapainoon liittyvät asiat. Verkostolla on omat nettisivut ja säännöllisiä tiedotteita, joihin haastatellaan naiskollegoita roolimalleiksi, esimerkeiksi siitä, mihin voisi urallaan kehittyä.

Eräs ICT-leideistä kertoi, että Ciscon naisverkoston tilaisuuksissa keskustellaan kirjallisuudesta tai tuodaan nuoria mukaan kuulemaan, miten houkutteleva ja ihmisläheinen IT-ala on.

Mikko Makkosen ammatillisena intohimona ovat kuluttajalaitteet ja niiden käyttötavat sekä yritysten tavat toimia yhdessä yritysryppäinä, verkostoina ja ekosysteemeinä. Esityksen aiheeksi hänelle kuitenkin oli annettu mobiliteetti, josta hän esitti tarinoita ja väitteitä keskustelun pohjaksi ennen kuin kiiruhti kotiin kuuden vastasyntyneen koiranpennun luo.

Ennusteiden mukaan ensi vuoden alkupuolella mobiililiittymiä on jo enemmän kuin ihmisiä. Meillä kuluttajilla on paljon muitakin mobiililaitteita kuin kännyköitä. Pääsemme eri laitteiden avulla nauttimaan musiikista, elokuvista tai valokuvista. Meillä voi siis olla suuri määrä erilaisia laitetyyppejä ja monta laitetta kiinni samassa mediassa. Kokemuksemme kuluttajina asettavat vaatimuksia sille, miten haluamme työpaikalla käyttää mobiililaitteita.

Neljännen sukupolven verkot eivät enää kiinnosta ketään, niitä on jo riittävästi. NFC  on luonteva teknologia, mutta sen läpimurtoa on odotettu pitkään. Ihmisellehän koskettaminen on luontevaa, mikseivät siis toisiaan lähellä olevat laitteet voisi “koskettaa toisiaan”.

Akunkesto on ongelma älypuhelimissa, mutta ei täppäreissä. Laitteen koko vaikuttaa, täppäriin saa isomman akun kuin kännykkään.

Mikko Makkonen heitti, että varmaan monella tässäkin joukossa on Applen puhelin taskussaan. Vasta silloin huomasin, että mobiililaitteiden esimerkit hänen dioissaan olivat Windows-maailmasta – enkä enää voinut kätkeä iPadiani, jolla naputtelin muistiinpanojani.

Keskustelimme siitä, miten avoimuus luo uskottavuutta ja käyttömukavuutta. Ihmiselle pankki- ja terveystiedot ovat yleensä tärkeämpiä kuin yrityksen tiedot. Monessa yrityksessä tietohallinto rajaa, mitä henkilöstö saa laitteellaan tehdä, ja tämä haittaa käytettävyyttä. Toisaalta tietohallinnon pitää tarjota tukea IT-laitteiden käyttöön. Vai pitääkö, jos ihmiset saavat tuoda omia laitteitaan työpaikalle? Toisaalta, kun ihminen pääsee terveystietoihinsa vaivattomalla nettikäyttöliittymällä, niin samalla kun hän varaa ajan lääkärille, monenlaiset tiedonmurut saattavat liidellä pilveen nettirikollisten ulottuville.

Leimaudummeko tietyn sukupolven edustajiksi, jos mietimme, mitä verkkoon voi panna ja mitä ei? Heittävätkö nuoret huoletta mitä tahansa biletyskuvia nettiin?

Ihmisen eri roolit ovat samassa ihmisessä. Tarvitsemmeko työssä muunlaisia laitteita kuin elämässä? Eikö laitteiden määrää voisi vähentää eikä lisätä? Jo kauan sitten visioitiin tietokoneesta kodin viihdekeskuksena.

Olennaista on, mitä laitteella tehdään. Illanvietossa tarvitaan pieneen käsilaukkuun mahtuva laite kun taas matkalle otetaan mukaan lukulaite digikirjoineen.

Mikko Makkonen esitti hienosti mobiilin kolme käyttötapausta:

• jos olen liikkeellä, tarvitsen kännykän
• jos luon jotain, tarvitsen läppärin
• jos kulutan jotain, tarvitsen täppärin.

Totta. Vaikka kirjoitin muistiinpanoja täppärillä, työstän niistä blogitekstin läppärillä.

IT on kaikkialla. Erilaiset mobiililaitteet haastavat vaatesuunnittelijat: tarvitaan eri kokoisia taskuja erilaisille laitteille. Organisaatiot kehittävät mobiilistrategioita. Tietohallinnon roolin pitäisi olla opastava, tekninen infrastruktuurihan on useimmiten ulkoistettu.

Mobiliteetin suurin ongelma on kuilu siinä, mitä koemme kuluttajina ja mitä työpaikalla. Olemmeko alistuneet siihen, että käytämme niitä työvälineitä, joita meille annetaan? Rekrytoinneissa nuoret kysyvät ensimmäisenä laitteista, koska ne vaikuttavat heidän työviihtyvyyteensä. Pitäisihän tämän olla meidän kaikkien asia, eritoten, kun työuran loppu karkaa näkyvistä. Toisaalta, yrityksissä ei voida vaihtaa kaikkea kerralla, vanhat raudat ja softat pyörivät pitkään.

Tehdäänkö mobiilisovelluksia HTML5:lla, jolloin ne toimivat kaikissa laitteissa? Vai käytetäänkö kunkin laitteen ominaisuuksia sovelluksissa? Jälkimmäinen on optimoitu käyttötapa, edellinen kompromissi.

Käyttöliittymä ei ole olennainen, se voi eri laitteissa olla erilainen. Olennaista on, että laite vastaa siihen tarpeeseen, jonka sille asetamme.

Talkoot työstävät
lähiruokaa, luomua,
tietotaitoa.

Tietotaitotalkoot-hankkeen  loppuseminaari Eurooppa-salissa 26.4.2012 tarjosi maukkaita suupaloja: tietoiskuja, videoita talkootilanteista, kokemuksia, tutkimuksia sekä pieniä suolaisia ja makeita leipiä, lakritsia ja hedelmiä.

Marja-Liisa Viherä avasi ja juonsi seminaarin kokeneen äidillisesti.

Ritva-Sini Merilampi pohdiskeli Tietotaitotalkoiden pedagogiikkaa. “Epävarmuuden sietokyky”, “kaaoksesta selviäminen” ja “onnen ja ilon tunteet” ovat muutamia lainauksia talkoisiin osallistuneiden palautteista.

Saimme keskustelu-ituja kohtaamisiimme mehulasi kädessä: Mitä on mediasivistys? Miten rakennat kestävän kaarisillan tietotekniikan ja ihmismielen välille?

Auli Hackman kertoi luotsikokemuksistaan. Tietotaitotalkoissa yhteisön jäsenet ottavat tietotekniikan omiin käsiinsä. IT-ammattilainen saattaa ihmetellä: “Eihän sitä voi tehdä noin helposti!” Vaikka kaunista ja oikeaa suomen kieltä pitäisi vaalia, tiukat säännöt voi unohtaa, murteita ei. “Mummo” virittää tunnelmaa, nuoret kantavat laitteita ja vetävät piuhoja.

Tietotaitotalkoissa syödään hyvin, lähiruokaa ja luomua. Ruoka houkuttelee mukaan nekin, joita tietotekniikka ei innosta – ja pian he huomaavat innostuvansa kuunnelmien ja videoiden teosta. “En tiennyt, että tällaistakin voi tehdä. Luulin, että tietotekniikka on vain laskujen maksamista.”

Etätalkoot Fuengirolassa taisivat jäädä unelmaksi nyt, kun hanke päättyy.

Robert Serén riemuitsi erilaisesta Tietotaitotalkoot-projektista, jossa naisten osuus on suurempi kuin muissa Tietotekniikan liiton projekteissa ja jossa lähdetään ihmisistä eikä teknisistä lyhenteistä. Neljän vuoden projektissa on ollut monia yhteistyökumppaneita: Vapaan Sivistystyön yhteisjärjestö, Viestintäkasvatuksen seura, Kuluttajaliitto, Laurea ja Otavan Opisto. Tietotaitotalkoot kaventaa IT-ammattilaisten ja muiden välistä kuilua, vaikka se muuten tuntuu entisestään levenevän.

Tietotekniikan liitto edustaa IT-ammattilaisia, mutta heidänkin pitää ymmärtää kentän tarve nyt, kun tieto- ja viestintätekniikka on kaikkialla. Tietotaitotalkoissa on luotsattu yli 2000 henkilöä ja kokonaiskonsepti on tuotteistettu. Miten tästä jatketaan?

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Juha Nurmela kiitti Tietotekniikan liittoa, jolla on riittävän isot hartiat talkoiden toteuttamiseen, suuresta yhteiskunnallisesta teosta. Hyvät käytännöt ovat tärkeitä, mutta jatkuvuudelle olennaista on ihminen, ongelman omistaja.

Susanna Kivelä esitteli Tietotaitotalkoista valmistuvaa talousmaantiedon väitöskirjatutkimustaan. Tietotaitotalkoot syventää ja laajentaa yhteisöjen toiminnallista tilaa. Saavutettavuus on osallisuuden ja liittymisen välttämätön, mutta ei riittävä ehto; lisäksi tarvitaan motivaatiota.

Netistä ja virtuaaliyhteisöistä huolimatta tilaa on edelleen samassa paikassa toimimiselle. Fyysinen, tekninen ja sosiaalinen kietoutuvat toisiinsa. Fyysiseen tilaan tuotu tekniikka saattaa varastaa tilassa olevan muiden käyttöön. Tyydynkö vain käyttämään tilaa, vai osaanko toimia myös tilan ottajana, tiedon tuottajana? Tietotaitotalkoot kannustaa kotoperäistä tiedon aktiivista tuottamista, tarjoaa siihen valmiuksia ja kykyjä.

Julkinen tieto
avautuu kylvämään
innovointia.

Tietotekniikan liiton liittokokouksessa 25.4.2012 Vuoden Tietotekniikkavaikuttaja Antti Rainio  kertoi julkisen tiedon avaamisen pitkästä taipaleesta EDI-pohjaisesta  tiedonsiirrosta nykyhetkeen, jossa tietoyhteiskunta kasvaa avoimesta tietoinfrastruktuurista.

Suomessa julkisen sektorin tietoa pitäisi voida hyödyntää nykyistä paremmin, mutta tiedon hinta tuntuu olevan paras tietosuoja. Yhdysvalloissa julkinen tieto on Public Domain perustuslain nojalla.

2000-luvun lopussa herättiin etsimään nykyaikaa ja perustettiin Yrjö Bensonin työryhmä julkisten tietovarantojen saatavuuden ja käytön edistämiseen. Vuonna 2010 julkaistiin opaskirja tietovarantojen avaamiseen.

Vähitellen syntyi poliittinen tahtotila tietoaineistojen julkistamiseen ja listaamiseen. Pääsääntönä olisi maksuttomuus, maksullisuudelle tarvittaisiin kunnon perustelut. Tieken Jyrki Kasvi oli käynnistämässä Avoimen datan foorumia ja Tietotekniikan liitto oli mukana Open Data Roadshowssa.

Pienet ja keskisuuret yritykset ovat hyötyneet eniten edullisesta paikkatiedosta. Loppuvuodesta 2011 tiedot haluttiin avata raakadataan asti, mutta VM vastusti. Tapaus maanmittauslaitos sai somen kuohumaan ja mediakin otti kantaa: viiden euron säästöllä aiheutetaan kymmenen euron vahinko.

Maanmittauslaitoksen maastotiedot avautuvat vapaaseen käyttöön cc-lisenssillä toukokuun alussa, mikä mahdollistaa tilastotiedon uudelleenkäytön ja jatkojalostamisen.

Sitran Uusi demokratia -foorumi käynnistyi 13.3.2012. Populismi haastetaan nyt, kun voimme käyttää avoimeen dataan perustuvaa tietoa. Olennaista on edelleen, miten tieto tarjoillaan.

Yksityisyyden suoja ja luottamukselliset yritystiedot asettavat rajat tiedon avaamiselle. Immateriaalioikeuksista halutaan pitää kiinni. Apps4Finland marraskuussa 2011 osoitti, miten innovaatiot poikivat avoimesta datasta.

Avoimessa datassa olennaista ovat metatiedot: Mikä tämä tieto on? Mikä sen laatu on?

Leikittelevä
viesti kyhnyttää, avaa
kanavan toiseen.

Januksenkasvoinen tietotekniikka keräsi yli 1700 osallistujaa 23. ITK-konferenssiin Aulangolle 19.-20.4.2012. Tilaisuus alkoi tuttuun tapaan Digiveikkojen laululla konferenssin teemasta.

Opetusministerin ja OAJ:n puheenjohtajan näkökulmia januksenkasvoiseen tietotekniikkaan

Opetusministeri Jukka Gustafsson pohti januksenkasvoista tietotekniikkaa; ei kaksinaamaista vaan menneeseen ja tulevaan katsovaa. Hän kertoi, että oli kiva nähdä, miten iPadeja ja pelejä käytetään alkuopetuksessa.

Mikä on kehittämisen arvoista, kun hallituksen säästöbudjetti karsii menoja? Peruskoulua ei heikennetä. Tasa-arvoisilla opiskelumahdollisuuksilla, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöllä ja kohtuullisen kokoisilla opetusryhmillä pyritään siihen, että vuonna 2020 suomalaiset olisivat maailman koulutetuin kansa. Tätä tukevat Opetushallituksen julkaisemat suositukset sosiaalisen median opetuskäytöstä.

Opetusministerin puheessa vilahtelivat avoin oppiminen ja avoimet oppimisresurssit, digitaalinen agenda ja koulutuksen sähköinen sivistyskeskus, opetuksen kokonaisarkkitehtuurin malli ja pedagogiikka. Lopuksi hän kehotti lukemaan Lauri Viitaa ja Helena Anhavaa.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen pohti myös januksenkasvoista tietotekniikkaa. Tieto- ja viestintätekniikka täyttää kohta koko elämän. Millainen maailma oli ennen Facebookia?

Nykyisin Tieto- ja viestintätekniikka on osa kansansivistystä. Se näkyy opetussuunnitelmiin kirjatuissa tavoitteissa ja taitotasoissa, jotka luovat pohjan työelämälle ja tuleville oppimispoluille.

Olli Luukkainen kysyi, millaiseen elämäntapaan nämä maailmat meitä johtavat. Hän näytti kuvaa kaksivuotiaasta tietokoneen ääressä. Hän kertoi tytöstä, joka teki kotitehtäviään ja oli samanaikaisesti chatissa kymmenien kavereidensa kanssa. Hän kysyi: Pitääkö joka hetki olla läsnä jossain verkostossa, ettei syrjäydy? Tappaako sähköposti ihmisen? Miten kuluttava sähköinen maailma onkaan?

Opettaja esittää eettisiä kysymyksiä, koulu palvelee yhteiskuntaa eikä lasta saa jättää yksin verkkoon. Missä on tasa-arvo, jos yli kymmenen prosenttia ihmisistä ei pysty käyttämään tietokonetta ja nettiä silloin kun sitä tarvitsisi?

Lopuksi Olli Luukkainen totesi: “Pitää osata hyödyntää nettiä ja olla silti hyvä ihminen.”

Oppimisen mittaaminen ja analysointi

Professori Erik Duval Katholieke Universiteit Leuvenista Belgiasta kertoi, miten suosittujen urheilutreenipalvelujen ideaa sovelletaan oppimiseen. Missä olet nyt? Mihin pyrit? Mobiililaitteellaan oppijat keräävät ja jakavat oppimistaan kuvaavaa numeerista tietoa kuten aikaa, tuotoksia ja vuorovaikutusta. Kerätyn tiedon avulla kehitetään opetusta, vahvistetaan oppijan itsetuntoa ja tuetaan ja motivoidaan oppimisen etenemistä. Näin opettaja tietää hyvin paljon oppilaistaan. Onko Orwellin yhteiskunta toteutumassa? Aiheesta saa lisätietoa Learning analytics and knowledge 2012 -konferenssista.

Totta, urheilun mittaamiseen on laitteita ja sovelluksia, jotka tilastoivat tietoa ja tarvittaessa jakavat sitä kavereille. Mutta mitä mittarit kertovat oppimisesta? Oppimisalusta tilastoi aikaa, joka oppijalta kuluu opppimateriaalissa tai keskusteluryhmissä. Mitä se mittaa, jos sovellus jää auki, kun oppija juo kahvia tai puhuu puhelimessa? Mitä vuorovaikutuksen määrä kertoo? Lähes jokainen lienee törmännyt keskustelualueisiin, joissa on pakolliset kaksi “Olen samaa mieltä kanssasi”-viestiä vailla perusteluja tai analyysia.

Aktiivisen avoimuuden strategia

Tuija Aalto pohti, mitä hyväksymme työyhteisössä. Entä jos kaveri loman kynnyksellä postaa “Vielä yksi päivä täällä hullujenhuoneessa” ja kateellinen kollega printtaa viestin pomolle? Miten pomo suhtautuu? Hehkuttaako, että lisää hulluutta tarvitaan? Vai antaako potkut?

Luemmeko hyvän- vai pahantahtoisesti toistemme tekstejä verkoissa? Miten opimme yhdessä ja jaamme työn ilon digimaailmassa? Vaivaako meitä tieto- ja viestintätekniikan taitojen vaje tai digilukutaidon puute?

Ylessä strategiaa on kehitetty sosiaalisen median strategiasta aktiivisen avoimuuden strategiaksi. Tavoitteena on, että asiakasomistaja saisi kaiken tarvitsemansa tiedon. Unelmana olisi, että ihmiset kuljettaisivat tietoa toisilleen aktiivisesti, tekisivät jälkiä julkisesti. Olet sitä mitä jaat. Otat omistajuuden omaan työhösi.

Jarmo Viteli totesi, että kun tuulet puhaltavat, toiset rakentavat seiniä ja toiset tuulimyllyjä.

Nyt pelittää!

Nyt pelittää! oli Sometu-verkostossa pitkään valmisteltu erilainen tapahtuma. Isoon saliin oli rakennettu pelipöytiä palikoineen ja lappuineen, joista rakennettiin koulun tarinaa niukan alkubriiffin jälkeen. Pelin keskeyttivät tiedotukset: resursseja nipistetään kymmenen prosenttia, yhdestä koulusta löytyi hometta, innovaatiot nousevat idästä.

Osassa palikoita oli QR-koodeja, jotka johtivat tehtäviin. Hämmennyimme ensin oudoista kysymyksistä, kunnes googlettamalla löysimme vastauksia ja pääsimme hakemaan lisäresursseja: 100 digikameraa, laajakaistaverkko koko kouluun. Yhdessä lisäresurssipalikassa kerrottiin, että eduskunta hajotettiin, mikä vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen. Myönteisesti vai kielteisesti? Sitä palikassa ei kerrottu.

Kolme tuntia hupeni nopeasti. Tarinaa syntyi nettiin  äänitiedostoina, blogiteksteinä, valokuvina, videoina ja linkkeinä. Hashtag #itkpeli välitti tunnelmia.

Frans Mäyrä kertoi konferenssin päätöspuheenvuorossaan pelillisestä, leikillisestä viestinnästä. Viestinnän määrä lisääntyy yli sata prosenttia, nuorilla kaksinkertaisesti. Suomessa lähes kaikki pelaavat, vaikka sitten heittäisivät tikkaa. Aktiivisesti digipelejä pelaa yli puolet suomalaisista ja mobiilipelejä reilut kymmenen prosenttia.

Pelillisyys on pelejä laajempi ilmiö. Siihen liittyvät leikki, luovuus ja pelisäännöt. Eri paikoissa ja kohtaamisissa on erilaisia rooleja.

Pelillisyydessä on paljon myönteisiä ulottuvuuksia, ja siinä pitäisi aina olla leikillistä liikkumavaraa. Ennalta käsikirjoitettu ei tarjoa leikillisyyttä. Paidialla tarkoitetaan vapaita hiekkalaatikkopelejä ja luduksella säädeltyjä kilpailupelejä. Sanaleikeillä olemme läsnä toisillemme, vitsit ovat peliä, jolla yhteensopimattomia elementtejä saatetaan yhteen. Hauskuutta on vaikea luoda, jos toinen ei ole samalla aaltopituudella.

Pelin keinoin voi tehdä ymmärrettäväksi monimutkisia ilmiöitä. Peli on tulevaisuuden kieli. Se on vapaata ja luovaa leikkiä vailla hyötyajattelua.

Leikillisessä mobiiliviestinnässä on kaksi kehityssuuntaa, pienet videopelit ja aidot mobiilipelit, joihin kytketään paikkatietoa ja sosiaalisia verkostoja. Esimerkiksi eräässä pelissä, kun pelaaja kulki Tampereella Kalevankankaan hautausmaan ohi, henget alkoivat kuiskia hänelle. Geokätköily on eräs esimerkki mobiilipelistä. Facebook-profiilin ja paikkatiedon yhdistelmällä voi tarkistaa ravintolassa tapaamansa ihmisen kiinnostukset ja käyttää niitä keskustelussa.

Facebookissa on 200-300 miljoonaa aktiivista pelaajaa, siis reilu neljäsosa Facebookin 800-900 miljoonasta käyttäjästä. Kyse on leikittelevästä, faattisesta viestinnästä, toisen kyhnytyksestä. Farmvillessä heinäpaaleja on suurella vaivalla järjestetty erilaisiin muodostelmiin. Turha kysyä, miksi. Foursquare voi tarjota pokaalin, jos samana iltana käy neljässä eri baarissa. Foursquaresta saattaa havaita, että peliluola on naapurin sohvalla.

Gamifikaatiolla tarkoitetaan työn, opiskelun ja vapaa-ajan lähentämistä pelillistämällä. Uusinfolukutaitoinen lukee hybriditodellisuutta. Netsmart yhdistää fiksusti medialukutaidon ja elämänhallinnan.

Miten formaali kytketään informaaliin? Ajattelu ja kulttuuri ovat jatkuvassa muutoksessa. Moniajon sijaan tarvitaan parempia taitoja ja uusia voimavaroja, erilaisuudesta voimaa ammentavaa yhteistyötä. Olennaista on tekeminen ja tekemisen ilo.

eEemeli ja xTune

eEemeli-loppukilpailun työt esittäytyivät isossa puolityhjässä salissa, kun Tuija Aalto kertoi täpötäydessä naapurisalissa verkkoviestintätaidoista avoimuuden aikakaudella. eEemeli-loppukilpailun  voitti Intunexin hajautetun parviälyn xTune. Janne Ruohiston intohimo on auttaa ihmisiä yhteisöllisessä työskentelyssä. Osaaminen on vuorovaikutuksessa välittyvää hiljaista tietoa. Ongelman pähkäilemiseen saattaa asiantuntijaryhmältä mennä tuntikausia, kun paras osaaja antaisi ratkaisun viidessä minuutissa. Avunpyyntö, tagattu viesti, voidaan lähettää avoimeen parveen, jossa ihmiset haluavat tehdä työtä yhdessä ja auttaa toisiaan. XTune on käytössä siellä, missä korkeatasoinen osaaminen on hajautettu: isoissa pörssiyhtiöissä, Metropoliassa ja pienissä verkostoissa.

Opetushallituksen koordinointihankkeita

Ville Venäläinen ja Jari Kinnula kertoivat Sosiaalinen media -koordinointihankkeesta SOMYsta. Opettajuus on murroksessa. Vuonna 2006 Khan Academy  käänsi opetuksen päälaelleen ja teki oppimisesta hauskaa. Oppijat saivat opiskella omaan tahtiinsa opetusvideon avulla, ja opettajan ja oppijoiden yhteinen aika käytettiin tehokkaasti. Hitaasti oppivat saivat nousukiidon oppimiseensa.

SOMY viidentoista sosiaalisen median hankkeen sateenvarjona kokoaa, jatkaa, jalostaa, jalkauttaa ja tutkii sosiaalisen median käyttöä peruskoulusta lukioon. Mullistaako sosiaalinen media tapamme oppia ja viestiä?

Oppimisen uudet tilat

Olli Niemi visioi vauhdikkaasti rönsyillen unelmien korkeakoulua. Kun suunnittelijat tavoittelevat innostavaa ja avointa ilmapiiriä, niin kentällä vaaditaan terveellistä sisäilmaa. Maslowin tarvehierarkia selittää: perustarpeet eli terveellinen sisäilma pitää tyydyttää ensin ennen kuin voidaan unelmoida korkeampien tarpeiden tyydyttämisestä.

Ei hukata sitä, mikä Suomessa on hyvää! Ranskassa lapset saatetaan koulun portille ja haetaan sieltä.

Mikä on paras paikka, jossa olet ollut? Sellainen, jossa minut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. Oppija haluaa kasvaa, mutta pelkää pärjäämistä. Lähes puolet oppijoista tuntee pelon rinnalla myös uupumusta ja epätoivoa. Missä on rikastava yhteisö ja sosiaalinen vastuullisuus, luottamus, kuuluminen ja merkitys? Tarjoammeko mustaa aukkoa vai aurinkoenergiaa? Ihminen ylittää itsensä kun tekee enemmän kuin on unelmoinut.

Oulun normaalikoulun käytäviin on rakennettu yksityisiä ja puoliyksityisiä tiloja. Kokeilussa vanhoja ja uusia ympäristöjä käytetään rinnakkain.

Oulun normaalikoulun tilaratkaisuista kertoivat myös Pasi Kurttila ja Markku Lang perjantaiaamuna. Oppimismaisema voi olla sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja virtuaalinen. Tilat, jotka mahdollistavat erilaisen työskentelyn, voivat olla yksityisiä, puoliyksityisiä, puolijulkisia ja julkisia. Maailmalla uusia tiloja kokeillaan rohkeammin kuin Suomessa. Lait ja opetussuunnitelmat vaikuttavat oppimistiloihin.

Sylvään koululla Sastamalassa hyödynnetään virtuaalitodellisuutta mediateekissa ja Ubikossa kehitetään tiimiopettajuutta.

Muuttuvan oppimismaiseman aineistonkeruu on käynnissä ja julkaisu ilmestyy virtuaaliopetuksen päiville joulukuussa. Seminaareissa lisätään pedagogien ja arkkitehtien vuorovaikutusta.

Raisa Valtaoja kertoi tulevaisuuden oppimistiloista Tampereella ja Kaustisilla. Tavoitteena on opettaa työelämätaitoja, taitoja syventyä ryhmässä johonkin. Opettaja ohjaa oppimisprosessia, mutta ei ole enää kaikkitietävä eikä opeta nippelitietoa. Jaettu opettajuus lisääntyy.

Pilvipalvelut ja mobiilius tulevat oppimiseen, laitteita käytetään eri tarkoituksiin visuaalisuesti, interaktiivisesti ja sosiaalisesti. Videot, kolmiulotteinen ja lisätty todellisuus, pelilliset interaktiivisest sisällöt sekä sisällön tuottaminen ja jakaminen tulevat opetukseen. Oppijat voivat prosessoida opittavaa asiaa uudella tavalla, jolloin siitä jää entistä paremmat muistijäljet. Näin oppijat kasvavat itsenäisiksi ja yhteisöllisiksi.

Oppimismuotoilua

Teemu Leinonen kertoi, että muotoilu on toimintaa tieteen, taiteen, tekniikan ja käsityön risteyksessä. Olennaista ovat ihmisen kokemukset ja elämykset, joita muotoilija pyrkii tavoittamaan.

Häijyjä ongelmia ovat kaikki, joissa on ihmisiä toimijoina. Opetus on yksi esimerkki häijystä ongelmasta. Tunteita on vaikea mitata kvantitatiivisesti.

Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytössä olemme nyt viidennessä vaiheessa, sosiaalisissa sovelluksissa ja vapaassa ja avoimessa sisällössä. Se on positiivinen Troijan hevonen, jotain, mitä voidaan monistaa moneen paikkaan.

Muotoilija ei voi lähteä vain ideasta vaan hänen pitää ymmärtää toimintaympäristöä ja hahmottaa kokonaisuus. Hyvä suunnittelija liikkuu Habermasin tiedonintressien kolmella alalla, teknisen, käytännöllisen ja emansipatorisen, käyttää niitä rinnakkain yhtaikaa, mikä on vaativaa, koska kyse on tieteenfilosofiaan ja maailmankuvaan liittyvistä kysymyksistä.

Jokainen suunnittelija haluaa muuttaa maailmaa, mutta maailma ei muutu ellei atomeja laiteta toiseen järjestykseen. Siksi tarvitaan osallistavaa suunnittelua.

Avoimet oppimisratkaisut

Jouni Kangasniemi totesi, että avoimet oppimisratkaisut lyövät itsensä läpi parissa vuodessa. Käsite ei ole uusi, Wikipediasta löytyy lähde jo vuodelta 1997. Vuonna 2002 MIT avasi oppimismateriaalinsa ja oppimisensa kaikille. Vuonna 2005 käynnistyi avoin tieteellinen julkaisutoiminta. vuonna 2011 Valtionvarainministeriö teki periaatepäätöksen avoimesta datasta.

Ope.fi-tasoja päivitetään 2020-luvulle avoimessa yhteistyössä laajan porukan kanssa Googlen dokumenteissa.

Leena Vainio pohti avoimen oppimisen mahdollistavia tiloja, ympäristöjä ja verkostoja. Luokkien lasiseinät näyttävät olevan trendinä, mutta vanha koulutus jatkuu seinien sisällä. Tietokoneluokassa oppijoita ei näy koneiden takaa. Aktiivi-hankkeessa on mukana kirjastoja, museo, koulutus ja vapaa sivistystyö. Oppimisympäristössä teknologia on vain yksi ulottuvuus; muita ovat esimerkiksi se, saitko aamulla kahvia tai onko tilassa happea (Aulangon pieni sali oli taas täynnä ihmisiä).

Opettajat eivät herkästi jaa omaa materiaaliaan. Avoimuus ei vieläkään ole massojen vaan harvojen opettajien työtä. Ilmassa on vielä pelkoja ja kysymyksiä. Löytyyko jostain organisaatiota, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti?

Helsingin yliopiston Tiedekulmassa tulevaisuuden luokkahuone edistää paitsi tehokasta oppimista myös motivaatiota ja hyvinvointia, kun yritykset ovat mukana. Myös koulussa rikotaan rajoja, kun vanhemmat ja heidän työpaikkansa saadaan mukaan oppimisprosessiin.

Ei ole tämän ajan mukaista tehdä asioita niin yksin kuin monissa oppilaitoksissa edelleen tehdään. Piilotetaanko materiaaleja? Tiede ja yhteiskunta kehittyvät yhdessä tekemällä ja jakamalla.

Miten ollaan avoimia ja miten teknologia voi auttaa? Mitä on koulutus vuonna 2025? Mitä se tarkoittaa opettajuudelle? Nyt avoimet oppisisällöt ovat hajallaan eri puolilla.

Opetushallituksen uudessa haussa ei enää etsitä innovatiivista uutta vaan jo tuotetun hyödyntämistä. Miten virtuaalisia oppimispiirejä avataan?

Tarmo Toikkanen kysyi, kuinka moni julkaisee valokuvia verkossa. Yli puolet yleisöstä nosti kätensä. Entä kuinka moni liittää niihin Creative Commons -lisenssin? Vain muutama käsi nousi.

Tekijän pitää kertoa, jos ei halua pitää kiinni tekijänoikeuksistaan vielä 70 vuotta kuolemansa jälkeen vaan antaa muillekin oikeuden hyödyntää tuottamiaan teoksia.

Onko Creative Commons -lisenssi Troijan hevonen, jolla pehmeästi viedään tekijänoikeudet kehitysmaihin?

Hankkeiden rahoittajat haluavat, että tuotetut materiaalit olisivat kaikken käytössä. Heille riittävät cc-by- ja cc-by-sa-lisenssit. Jos tekijänoikeuksia ei ole hoidettu järkevästi, niin tuotoksia on vaikea hyödyntää jatkohankkeissa. Esimerkiksi Jyrki Kasvi käyttää esityksissään yhdysvaltalaisia kuvia, koska Yhdysvalloissa kaikki julkisesti rahoitettu julkaistaan avoimesti.

OpenCourseWare-liike aloitti jo kymmenen vuotta sitten. Suomen korkeakouluista Metropolia on siinä mukana. Oman oppimateriaalin laatimista ei tarvitse aloittaa tyhjästä.

Yhdysvalloissa uusi aalto on avoin oppiminen, jossa arviointi on automatisoitu. Eräällä kurssilla oli 60 000 osallistujaa, joista osa maksoi ja sai suoritusmerkinnän.

Mihin oppilaitosten tulevaisuus menee? Ne eivät enää ole oppimismateriaalien haltijoita? Ovatko ne oppimismerkintöjen haltijoita? Suomen vahvuus on opettajien autonomia, sitä ei monissa maissa ole.

Tekijänoikeudet puhuttavat, ja ovat puhuttaneet pitkään.

Muistan, miten kollegani reilut kymmenen vuotta sitten, siis viime vuosituhannella, totesivat, etteivät harkitsekaan verkko-opettamista ennen kuin tekijänoikeuskysymykset on selvitetty.

Vuonna 2001 opetusministeriön työryhmä julkisti verkko-opetuksen tekijänoikeuden sopimusmallit, joita sovellettiin Virtuaaliammattikorkeakoulun sisällöntuotantorenkaissa vuosina 2001-2003. Sopimuksilla käyttö- ja muokkausoikeudet annettiin niille ammattikorkeakouluille, joiden edustajat olivat mukana kyseisissä renkaissa tuottamassa sisältöjä. Seuraavissa vuosien 2004-2006 sisällöntuotantorenkaissa tekijänoikeussopimuksilla materiaalien käyttö- ja muokkausoikeudet luovutettiin kaikille Suomen ammattikorkeakouluille, mutta materiaaleja sai käyttää vain ammattikorkeakouluopetuksessa. Uusissa renkaissa ei voitu käyttää edellisten renkaiden tuottamia sisältöjä, koska edellisten käyttöoikeudet olivat uusia suppeammat.

Pari vuotta sitten ITK-konferenssin kalamaljassa puhuttiin LeMillistä, jossa materiaaleja jaetaan avoimesti Creative Commons -lisensseillä. Kerroin, että vaikka haluaisin, niin en voi viedä tuottamaani oppimismateriaalia LeMilliin, koska allekirjoittamissani tekijänoikeussopimuksissa materiaalien käyttö on rajattu vain ammattikorkeakouluopetukseen. Kalamaljaan nousi opetusministeriön edustaja, joka ihmetteli moisia tekijänoikeussopimuksia: Jos materiaalit on tuotettu julkisella rahoituksella, niin miksi ne eivät ole avoimesti käytettävissä? Onko oppilaitoksilla liikaa rahaa?

Aihe aaltoilee:
pöhistään, unohdetaan.
Verkosto venyy.

Vertaistuki,
joukkovoima, kurkistus.
Tiivistän ja jaan.

ITK-työpajoista ja asiantuntijatapaamisista 18.4.2012 oli vaikea valita, niin paljon hyvää oli tarjolla. Aamupäivän seurasin Mediamaisterin monien mahdollisuuksien Moodlea, iltapäivän pääasiassa Anne Ronkaan vetämää verkostojen vertaisapua.

Monien mahdollisuuksien Moodle

Marko Mäkilä ja Marika Ritala-Mäkinen Mediamaisterilta kertoivat, miten avoimen lähdekoodin Moodle vastaa käyttäjien tarpeisiin. Tekniikan kanssa kasvaneelle Y-sukupolvelle verkostoituminen, jatkuva pääsy tiedon lähteille ja itsensä ilmaiseminen on luonnollista; luovuus, avoimuus ja uudet ideat kiinnostavat.

Avoimen teknologian ja avointen rajapintojen avulla Moodleen voidaan koota opiskeluun tarvittavat somepalvelut – kuin kaiken sisältävään matkalaukkuun. Sitten ei erikseen tarvitse käydä ostamassa hammasharjaa – tai sitä deodoranttia, jonka ennen Moodle-työpajaa ostin hotelli Aulangon myymälästä.

Marko Mäkilä korosti, että kaikkea opetusta ei voida rakentaa verkon some-palveluiden varaan, koska niiden käyttöehdot ja tekijänoikeudet voivat olla ongelmallisia ja niiden jatkuvuudesta ei ole ehdottomia takeita.

Totta. Itsekin olen somekoulutuksissani varoittanut luottamuksellisten tietojen tai henkilötietojen viemisestä palveluihin, jotka eivät ole sitoutuneet noudattamaan EU- tai ETA-alueen lainsäädäntöä. Vaikuttaisi kuitenkin epätodennäköiseltä, että suurten toimijoiden suositut palvelut katoaisivat varoituksetta. Toisaalta, eihän liene mahdotonta, että jonkin omassa organisaatiossa tuetun palvelun elinkaari syystä tai toisesta päättyisi – vaikka levyrikkoon.

Miksi käyttää oppimisalustaa? Miten siitä saadaan paras hyöty? Verkkokeskustelu ja tehtävien palautukset perustele oppimisalustan käyttöä, koska lähes jokaisessa somepalvelussa voidaan keskustella ja tehtävänpalautukseenkin löytyy palveluita. Olennaista on, että oppilaitos tukee oppimisalustaa. Sen pitäisi siis tukea oppimisprosessia, vaikka somesta löytyisi eri tarkoituksiin sopivampia mahdollisuuksia. Oppimisalustalle kootaan tarvittavat palvelut oppimisprosessin mukaan hallituksi kokonaisuudeksi. Näin oppija pysyy kartalla – eikä joudu parinkymmenen palvelun linkkilistalta selvittämään, missä mitä milloinkin pitäisi tehdä.

Oppilaitoksen hallinnoimaan Moodleen voidaan yhdistää avoimen lähdekoodin lisäpalveluita: e-portfolio Mahara, sisällönhallinnan Alfresco, hajautetun vuorovaikutuksen Elgg, jossa opettaja ja oppija ovat tasa-arvoisia, videopalvelu Kaltura ja videoneuvottelu BigBlueButton. LeMillinkin yhdistäminen Moodleen olisi vaivatonta. Moodleen voidaan myös upottaa somepalveluita kuten Skype, Googlen dokumentit, Facebook, YouTube, Slideshare, Prezi ja Twitter. Moodlen tärkeimmät toiminnot onnistuvat myös täppärillä ja älypuhelimella.

Suomessa Moodlea käytetään paljon, mutta Moodlea kehitetään muualla. Me siis otamme valmiina piirteet, joita muut ovat kehittäneet, vaikka ne eivät sopeutuisi olosuhteisiimme. Koska Moodle perustuu avoimeen lähdekoodiin, voisimme itse kehittää tarpeisiimme sopivia lisäpalveluita.

Mediamaisteri kehittää asiakkaiden pyynnöistä lisäpalveluja, mutta ne eivät välttämättä sovellu toiselle organisaatiolle. Siksi useiden organisaatioiden pitäisi tulla mukaan yhdessä kehittämään yhteisiä palveluita.

Vertaistukea verkostoista

Anne Rongas tutustutti meidät erilaisten verkostojen mahdollisuuksiin ja ongelmiin. Saman alan ihmisten verkostossa uudistusehdotusten taakse saa joukkovoimaa, yksinäinen löytää tukea ja voi purkaa paineitaan. Erilaisten ihmisten kanssa verkostoitumalla voi oppia toisten tekemisistä samalla lailla kuin lapset oppivat.

Miten verkostoja löytää? Pitääkö itse luoda verkosto, jos ei löydä sopivaa? Opettaja saa usein työhönsä tukea samasta huoneesta kollegoiltaan, mutta nettiverkostot auttavat ylittämään huoneiden ja jopa maiden rajoja. Parhaimmillaan verkostot tarjoavatkin jatkuvaa täydennyskoulutusta ja mahdollisuuden löytää uusia opetusmalleja.

Facebook ja Twitter ovat esimerkkejä virtaavasta informaatiosta, kurkistusviestinnästä; kaikkea ei ehdi lukea. Omaa nettiaikaansa säätelemällä ja itselleen tärkeitä ryhmiä seuraamalla vältää infoähkyn ja nettiriippuvuuden. Twitterissä voi karsia seurattavia ja seurata niitä, jotka tiivistävät ja jakavat hyviä linkkejä.

Google plussassa ja Twitterissä seuraamisen ei tarvitse olla molemminpuolista. Facebookissa voi seurata myös sellaisia, jotka antavat “tilata” itseään.

Verkostoissa on valinnanvaraa ja sitoutuminen on löyhää. Kaikki eivät halua nettiverkostoja vaan perinteisen fyysisen verkoston. Pienryhmä on eri asia kuin verkosto: pienryhmässä kaikki tuntevat toisensa. Verkoston jäsenistö on epämääräinen ja aktiivisuus aaltoilevaa: jokin asia nousee pinnalle ja siitä pöhistään ja sitten unohdetaan.

Anonyymisyys voi tuoda turvallisuutta arkaluonteisia asioita käsittelevässä verkostossa, mutta anonyymit voivat olla ilkeitä toisilleen. Moderointi auttaa asiattomien viestien hallinnassa. Leimahduksissa ei pidä hätiköidä: ehkä kokematon viestijä rauhoituttuaan poistaa ikävän purskauksensa.

Sometu perustettiin Otavan Opiston pajassa vuonna 2007, ja nyt verkostossa on jo yli 4000 kirjautunutta. Sometu on aktiivisempi kuin Vinkkiverkko, mutta myös sekavampi. Vanhoista keskusteluista voi edelleen saada hyviä vinkkejä. Classroom 2.0 -verkostossa on jo noin 66 000 kirjautunutta.

Nämä verkostot toimivat Ningissä, jossa joka sivusta voi määrittää, kenelle se näkyy, ja sivuja voi muokata itsensä näköiseksi. Toisissa verkostoissa ylläpitäjä hyväksyy liittyjät, toisissa taas liittyminen on avointa. Jälkimmäisissä liittymiskynnys on alhainen, mutta välillä joukkoon putkahtaa häiriköitä.

Muinoin suositeltiin, että verkostossa ensimmäiset pari kuukautta voisi vain seurata muiden viestintää ennen kuin itse kirjoittaa mitään. Tämä ei toimi enää. “Tyhmiä kysymyksiä” ei ole, siis rohkeasti kysymään! Yleensä ihmiset ovat ystävällisiä toisilleen.

Facebook on erittäin käyttökelpoinen, kunhan muistaa, että sen käyttöehdot ja tietoturva ovat ongelmallisia. Facebookin tuoreeseen Opeverkostot-ryhmään liittyi vajaassa vuorokaudessa 186 jäsentä.

Verkostoissa osa vain seuraa, mitä muut tuottavat. Varsinaista sisältöä tuottaa vain muutama, hiukan useampi reagoi tai välittää sisältöä eteenpäin. Verkosto on yleensä sitä mielenkiintoisempi, mitä enemmän porukkaa on mukana. Toisaalta pieni verkosto voisi olla tuottoisampi. Verkostohan ei välttämättä edes tavoittele mahdollisimman suurta porukkaa.

Twitterissä voi verkostoitua uusien ihmisten kanssa. Se antaa täsmätietoa mm. webinaareista ja toimii tapahtumien aktiivisena taustakanavana.

Pinterestiin voidaan upottaa toisten verkkosivujen kuvia kuin leikekirjaan, ja sen voi yhdistää Twitteriin.

Mobiililaitteet kuten älypuhelin ja täppäri toimivat hyvin opetuksessa. Nyt eri merkit tuottavat ongelmia, mutta tilanne muuttunee.

Opeverkostoista ja verkostoitumisesta löytyy runsaasti tietoa Opeverkostot-wikistä.

Silmänkarkkia
yhdessä tekemistä
netti pullollaan.

IT-kouluttajien Koulutus taskussa -laivaseminaari 30.-31.3.2012 alkoi dramaattisissa tunnelmissa, kun Helsingin raitiovaunuliikenne katkesi kolarin vuoksi puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä. Twitter visersi #taskukoulu-hashtagilla tilanteesta ja taksikolonnat ja matkalaukkuja perässään vetävät kävelijät valuivat hitaasti Katajanokalle tukkien terminaalin reilut puoli tuntia ennen laivan lähtöä. Tästä huolimatta IT-kouluttajien porukka ehti ajoissa laivaan aloittamaan seminaaria älykännyineen, täppäreineen ja läppäreineen – jotka saivat langattoman verkon ähkymään Viking XPRS:n kokousosastolla ja myöhemmin Scandic Palace hotellin kokoustilassa.

Ohjaus tekstiviestein

Lasse Seppänen kertoi HAMKin verkko-opiskelijoiden työharjoittelujen ja opinnäytetöiden ohjaamisesta netissä ja tekstiviestein Funityllä. Opettajan tekstiviestit kertovat, kun jotain tapahtuu, eikä opiskelijoiden tarvitse seurata sähköpostiaan. Funityyn kootaan tiedot myös opinnäytetyön reilun kolmenkymmenen (!) vaiheen etenemisestä. Lasse Seppänen onnistui demoamaan tekstiviestin lähettämistä Funitystä omaan kännyynsä juuri ennen kuin laivan verkkoyhteydet hiipuivat.

Tutut palvelut mobiilisti

Tarmo Toikkanen esitteli tilastojen valossa tuttujen palvelujen uutta mobiilielämää. Perinteisten kameroiden sijaan seminaarissamme otettiin kuvia kännyillä tai täppäreillä ja siirrettiin verkkoon – silloin, kun nettiyhteys toimi.

Länsimaissa kännyjä on jo enemmän kuin ihmisiä. Valtaosa käyttää kännyä pitääkseen yhteyttä toisiin ihmisiin, mieluummin tekstarein ja selainsovelluksin kuin puhumalla.

Miten mobiilit oppimissovellukset kehittyvät? Nyt kärjessä ovat pelit, musiikki, verkostoituminen ja viestintä. Nano-oppimismahdollisuuksia kaivataan, siis oppimisaktiviteetteja täyttämään esimerkiksi bussin odotteluaikaa. Käyttöliittymä vaikuttaa käytettävyyteen, koskettaminen on luonnollista, kirjoittaminen ei. Mykkä voi puhua mobiililaitteellaan.

Kolmiulotteisuus on tulossa. Ilmassa elehtiminen saattaa tuntua hassulta, mutta toisaalta: sitähän opettaja tai orkesterinjohtaja tekee jatkuvasti.

Mobiililaitteisiin löytyy sovelluksia, jotka näyttävät webissä selailtavat sivustot järkevällä tavalla älykännyn pienellä ruudulla.

Pitäisikö jokaisen osata lukea tai kirjoittaa? Nykyään luku- ja kirjoitustaitoa pidetään itsestään selvänä – aivan samoin kuin sata vuotta sitten pidettiin itsestään selvänä, että jokainen osaa kyntää peltoa.

Kuva tukee muistia, mieleen on helppo palauttaa jotain, jonka on joskus nähnyt. Tyhjästä on vaikea muistaa. Muistettavat asiat voi ulkoistaa kännyn kalenteriin ja muistilappuihin, ja käyttää omaa muistiaan tärkeämpään.

Miten mobiili määritellään? Kirjat, kynät ja paperithan ovat aina olleet mobiileja ja kulkeneet mukana.

Mobiiliohjaus Vespassa

Irmeli Pietilä kertoi mobiiliohjauksesta Vespassa eli Haaga-Helian verkkopainotteisessa opettajankoulutuksessa. Vespan alkuajoista, jolloin kaikki tapahtui Moodlessa, on edetty kauas. Nyt oppimismateriaalit, aikataulut, oppimispäiväkirjat, ohjaus ja tiimien kotipesät ovat Ning-pienverkostossa, joka tarjoaa enemmän sosiaalisen läsnäolon elementtejä kuin Moodle. Opettaja käyttää päivittäin pariakymmentä mobiilisovellusta ja saa gmailiinsä viestit opiskelijoiden some-päivityksistä.

Irmeli Pietilä totesi, että hänelle ei sovi Twitterin lyhytsanaisuus eikä hän innostu Facebookista. Sen sijaan hän käyttää Flipboardia, Recorderia, Fonecta calleria, Googlen kartaa ja hangoutia, Diigoa ja Dropboxia. Skype sopii henkilökohtaisiin ohjauskeskusteluihin ja opiskelijoiden tapaamisiin. Reittiopas auttaa ohjaajaa, joka menee seuraamaan opetusharjoittelua. Tosin aamulla Reittioppaaseen ei tullut poikkeusinfoa, vaikka ratikkaliikenne oli poikki.

Tallinna Polütechnikum

Vierailumme Tallinna Polütechnikumissa oli innostava, erityisesti tietohallintopäällikön puheenvuoro ja kiertely laiteluokissa. Viron hyvät oppimisympäristöt toimivat tässä jo vuonna 1915 perustetussa oppilaitoksessa: virtuaalikoneet, Cisco, Microsoftin Live@edu sekä eri käyttöjärjestelmillä varustetut työasemat, myös luokallinen Macceja.

Mobiili- ja verkko-oppiminen ovat arkipäivää, oppilaitoksessa on keskitetty wifi ja Virossa mobiilinetti on edullinen. Kurssien joukosta löytyy myös vanhanaikaisia kursseja kirjoineen ja toimisto-ohjelmistoineen.

Opiskelijat voivat hallinnoida omia työasemiaan, asentaa ohjelmistoja ja käyttää mitä tahansa käyttöjärjestelmiä, mutta koneet palautetaan alkuperäisiin asetuksiin viikoittain. Joissain ladatuissa ohjelmistoissa saattaisi olla laillisuusongelmia, mutta viikoittainen palautus siivoaa nekin pois.

Puuhapaja

Lauantaiaamun puuhapajassa poimimme kirjanmerkkejä Diigoon ja tiivistimme seminaarin antia sarjakuviin Strip Designerilla.

Ammatillista koulutusta mobiilisti

Mervi Jansson kertoi, miten mobiilisovellusten avulla jokainen voi näyttää osaamisensa, vaikka ei ehtisi tunnille. Mobiilisovellukset tukevat oppimista, eivät siirrä sitä muualle.

Laitteiden pitää toimia, muuten pomot viheltävät pelin poikki. Sopimusten ja tekijänoikeuksien pitää olla kunnossa, kun laite annetaan alaikäisille tai kun mennään työpaikalle kuvaamaan.

Ruumiillisessa työssä täppärin kantaminen mukana on hankalaa, mutta pienempi laite kuten iPod touch pysyy mukana. Tekemisiä ja havaintoja voi dokumentoida missä tahansa, myös lyhyillä odotusajoilla bussipysäkillä.

Poplet-käsitekarttojen avulla asioita voidaan havainnollistaa oppilaitokselle ja työssä oppijoille. Saman asian voi havainnollistaa eri tavoin kaaviona tai sarjakuvana. Kuva nousee kirjoittamista tärkeämmäksi varsinkin ammatillisessa koulutuksessa.

Kaikki uusi vie epämukavuusalueelle. Iäkkäillä opettajilla ei ole kokemusta mobiiliopetuksesta, ei omia laitteita eikä aikaa perehtyä. Mitä hyötyä tästä on? Kuka vastaa, jos rikotaan tekijänoikeuksia? Entä jos laite rikkoutuu tai jos löydetty tai tuotettu sisältö ei ole sopivaa? Mikä on hyvä laite? Kestääkö koulun verkko mobiililaitteiden kirjavaa joukkoa?

Mobiilioppimisessa on käytetty mm. Posterousia, Dropboxia, Strip Designia, Facebookia ja Skypeä, ja tuotettu pitkälti visuaalista sisältöä. Pintakilta-wikin sisältöä on tuotettu iPadeilla. Pulpetista tabletille -hanke etenee, mutta mitä tapahtuu hankkeen jälkeen?

Mitä on opittu? Yllättävän moni opiskelijoista ei ollut aiemmin vienyt videoita YouTubeen. Kokemuksen kiteyttäminen sarjakuvaan innosti ja tekijänoikeuksia selvitettiin. Sosiaaliset taidot kehittyivät, kun yhdessä sovittiin, mitä kukin tekee. 16-vuotiaat pojat innostuivat moppauksesta, kun saivat laatia siitä video-ohjeistuksen. Opiskelijat asentavat sovellukset itse.

Mervi Janssonin esitys streamattiin Bambuseriin, joten saimme Twitteristä kysymyksiä henkilöiltä, jotka eivät olleet mukanamme Tallinnassa. Opiskelijoiden omien laitteiden käyttöön pitäisi oppilaitoksissa löytää yhteiset pelisäännöt esimerkiksi Opetushallituksen uusien some-ohjeiden pohjalta.

Keskustelussa nostettiin esiin, että maksulliset mobiilisovellukset voivat tuottaa ongelmia tutkinto-opiskelijoille, joille opiskelun pitäisi olla ilmaista. Toisaalta, vastaava ongelma on perinteisen verkko-opiskelun vaatimassa nettiyhteydessä. Mobiiliopiskelijat dokumentoivat omaa oppimistaan, mutta eivät tuota uutta oppimismateriaalia. Avoimia oppimisresursseja löytyy LeMillistä, Wikikirjastosta ja avoimista oppimisympäristöistä.

Yhteisöllisen oppimisen tukeminen mobiilisti

Jari Laru totesi olevansa “hörhö” ja seurassamme kuin kala vedessä. Hän opettaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä verkossa.

Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön historia alkaa 1960-70-lukujen taitteesta, jolloin keksittiin täppäri. Keksintö oli aikaansa edellä. 1990-luvun loppupuolella syntyi taskutietokone ja tulevaisuuden oppimisympäristö, avoimeen lähdekoodiin perustuva Fle3. 2000-luvun alussa kuvaan astuivat älypuhelimet, langaton verkko, paikkatiedon hyödyntäminen ja mobiilioppiminen.

Nyt 2010-luvulla astumme ubiikkiin tulevaisuuteen, täppäreiden ja html5:n maailmaan, m-oppimisesta u-oppimiseen. Sovelluksia on joka paikassa, ei enää laitteisiin tai käyttöjärjestelmiin lukittuina. Alkeelliset palvelut kuten Facebook jäävät historiaan, kuten Anssi Vanjoki ennustaa.  Osallistujien aktiivisuutta haisteleva pöytä on esimerkki lisätystä todellisuudesta.

Ihminen yksin on “person solo”, ihminen teknologian avulla muiden kanssa on “person plus”. Tietokoneavusteisessa yhteisöllisessä oppimisessa huomiota kiinnitetään olosuhteisiin, ryhmän rakenteeseen, tehtävään ja välineeseen. Myytti diginatiiveista unohtaa, että teknologian käyttötaito ei vielä anna syvällistä käsitystä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä. Opintosuunnitelmatasolla pitäisikin luoda olosuhteet, joissa opetetaan tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä eikä vain teknologiaa.

Moniajo (multitasking) ei ole hyväksi oppimiselle. Yksinkertaisilla välineillä ja monipuolisilla pedagogisilla käytännöillä päästään parhaisiin tuloksiin. Ei niin, että ottakaa kuvia Flickeriin tai käykää Second Lifessa; some-palveluita ei ole suunniteltu tukemaan yhteisöllistä oppimista. Fle3, jonka taustalla on tutkiva oppiminen, tukee yhteisöllistä oppimista. Mutta tarvitsisimme lisää sovelluksia, joihin olisi rakennettu oppimista tukevia ominaisuuksia.

Kampus 2.0

Ilkka Olander kertoi avointa, informaalista oppimista tukevasta Kampus 2.0:sta, johon kootaan oppilaitoksen keskeiset some-välineet, myös Facebook ja oppimisalusta. Yksittäisistä hankkeista pitäisi edetä toimivien käytäntöjen luomiseen.

Mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta?

Elias Pietilä Qvikistä kertoi, mitä työelämä odottaa mobiiliohjelmoijalta. Koulutuksen merkitys on yllättävän pieni, kun teknologia kenttä muuttuu nopeasti eikä korkeakouluissa voida opettaa teknologiaa, jota ei vielä ole olemassa. Uusinta teknologiaa opitaankin intohimolla ja harrastuksella.

Mobiilisovellukset ovat pieniä ja niitä on helpompi tehdä kuin perinteisiä sovelluksia. Koodin hiominen ei kauheasti vaikuttaisi mobiililaitteen akun käyttöön. Koulu voi innostaa supernörttejä koodaamaan, mutta todennäköisesti muotoilijan (designer) laatima sovellus on nörtin tekemää helppokäyttöisempi.

Elias Pietilä kertoi nopeasti laatimastaan sovelluksesta. Sen kooodi on kaameinta spagettia ikinä, mutta sitä on ladattu mobiililaitteisiin jo 10 miljoonaa kertaa. Mobiili on korostetusti silmänkarkkia ja design on olennaista. Kuvankäsittelyä osaamattoman mobiiliohjelmoijan pitäisi olla velho.

Täydellinen työntekijä näyttää samalta kuin täydellinen yrittäjä. Tiimissä tarvitaan erilaista osaamista ja liiketoimintakeskeisyys on valttia. Valmiita sovelluksia voisi hioa loputtomiin kohti täydellisyyttä – mutta olisiko se yhteisön etu?

Elias Pietilä pohti, että jos vielä jatkaisi opintojaan TKK:lla, hän opiskelisi kieliä eikä tietokantoja. Mobiilialalla tarvitaan jatkuvasti kykyä oppia ja poisoppia. Flash meni jo pari vuotta sitten. Kuinka nopeasti osaava koodaaja vaihtaa kielestä toiseen?

Läksyt

Tarmo Toikkanen kehotti jokaista meistä tuottamaan viikon sisällä verkkoon jotain taskukouluun liittyvää: kuvia Dropboxiin, tekstejä blogeihin, linkkejä Diigoon, viestejä Twitteriin.

Naista kutsuvat
nosturIT ja verkkotaidot
IT-alalle.

ICT Ladies -verkosto  kokoontui Teknologiateollisuuden auditorioon Eteläranta kymppiin 20.3.2012 kuulemaan projekteista, joilla tyttöjä ja naisia pyritään innostamaan ICT-alalle.

Jukka Viitasaari, Tietotekniikka-toimialan johtaja, esitteli Teknologiateollisuuden toimintaa ja tutkimuksia eri teknologia-alojen yritysten liikevaihdosta, henkilöstöstä ja koulutuksesta. Suomalaiset yritykset työllistävät entistä enemmän ulkomailla. Maantieteestä riippuen Suomen osuus tuotosta vaihtelee 17 % – 77 %. Tietotekniikka-alalla Suomeen voisi kuitenkin jäädä lähes 100 % tuotosta, siksi kyseiseen alaan pitäisi panostaa.

Tietotekniikka-ala tarvitsee uusia liiketoimintamalleja, palvelukulttuuria, asiakkaan ja asiakkaan asiakkaan ymmärtämistä, asiakkaiden ottamista mukaan tuotekehitykseen. Sosiaaliset taidot nousevat ohi kapea-alaisen teknisen osaamisen. Jukka Viitasaari kertoi itsekin valmistuneensa valtiotieteellisestä tiedekunnasta, josta opiskelukaveri meni Nokialle kehittämään 1990-luvun edistyksellisiä käyttöliittymiä.

Kun väestö vanhenee ja työntekijöiden määrä vähenee, tarvitaan innovatiivisia työskentelytaitoja, prosessien muuttamista, joustavaa osa-aika- ja etätyötä. Tietotekniikka-ala on rakennemuutoksessa, kun työt teetetään Aasiassa, mutta tietotekniikkaa tarvitaan kuitenkin vientiteollisuudessa. Tästä voisi lukea vaikka raportista Kenelle arvoketju hymyilee?

Digitaalisuus luo arvoa, se vaikuttaa tuottavuuteen, palvelukokemukseen, innovointiin ja johtamiseen. Verkostojohtaminen on ansaittua johtajuutta ilman arvomerkkejä tai nimityksiä. Innovointi siirtyy verkoon; kun annat paljon, saat paljon.

Puhelimiin tuleva NFC  luo uusia palvelumahdollisuuksia ja synnyttää valtavasti uutta dataa. Olisiko Suomi palvelinkeskusten Sveitsi?

Tuota kysyttiin pari vuotta sitten Systeemityöyhdistys Sytyken laivaseminaarissa.

Piia Simpanen kertoi Naisia ICT-alalle -tutkimuksesta, uudesta tytöille ja naisille suunnatusta nelivuotisesta vetovoimaohjelmasta, e-Skills 2012 -viikosta,  josta löytyy tietoa myös Facebookista, NosturIT-festarista sekä kansainvälistä innostusta keränneestä Rails Girls  -koodaustyöpajasta naisille, jossa opitaan verkkosovellusten suunnittelun ja rakentamisen alkeita sekaryhmissä.

Tytöt osaavat käyttää älykännyjä ja verkostopalveluita, mutta eivät koe ICT-alaa houkuttelevana; se ei vaikuta luovalta tai ihmisläheiseltä. Silti alalla työskentelevät naiset viihtyvät työssään.

Keskustelussa todettiin, että opettajankoulutukseen pitäisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta opettajat jo alaluokilla altistaisivat lapset tietotekniikalle. Nyt monet opettajat sanovat, että ICT on vain nörttien hommaa.

Otammeko tuosta kopin IT-kouluttajien ensi viikon laivaseminaarissa Koulutus taskussa?

Tytöille pitäisi kertoa esimerkkejä, mitä IT-alalla oikeasti tehdään, että esimerkiksi projektipäällikön työ sisältää paljon viestintää ja markkinointia. Maailmassa koodia on kirjoitettu paljon ja sitä pitäisi hyödyntää, uudelleenkäyttää. Kun koodaus siirtyy Aasiaan, Suomeen jäävät ihmisläheiset osat IT-työstä.

Pitäisikö lyhenne “IT” tulkita uudestaan. Kyse ei enää olisikaan informaatioteknologiasta vaan ihmisteknologiasta, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan toisensa, tai interaktioteknologiasta? Tämän ajatuksen esitti Ville Venäläinen IT-kouluttajien 10-vuotisseminaarissa viime marraskuussa.

Tietotekniikka-alalla työskentelevien koulutustausta on kirjava, nörttien sekaan mahtuu kauppa- ja valtiotieteilijöitä sekä humanisteja. Digi.fi-palveluun on kerätty mm. alalla työskentelevien haastatteluja.

Sini Kaukonen pohti, miksi naisia on niin vähän IT-johtajina. Vaikuttavatko siihen koulutusvalinnat, asenteet ja puuttuvat verkostot? Suomessa työtehtävät valitaan koulutusalan mukaan paljon useammin kuin muualla Euroopassa. Tarvittaisiin asennemuutosta, roolimalleja, joustavia ja selkeitä työjärjestelyjä. Rekrytoijat toteavat, että naisia pitää pyytää tehtäviin kun taas miehet hakeutuvat niihin. Auttaisivatko kiintiöt vai pahentaisivatko ne naisjohtajien tilannetta?

Tilaisuus kasvaa
huoneesta ja hetkestä
somen kanaviin.

Juho Jokinen Dinglestä  kertoi TTL:n yhdistysten puheenjohtajakokouksessa hotelli Kuninkaantiessä 16.3.12, miten sosiaalisen median avulla voisi aktivoida yhteisön jäseniä. Itse olin kokouksessa IT-kouluttajat ry:n puheenjohtajana. Juho Jokisen esitysdiat löytyvät Slidesharesta.

Hän aloitti kuvaamalla, miten pieni yritys somen ja pilvipalveluiden avulla voi luoda teknisen infrastruktuurinsa ilman mittavia investointeja. Sisältä ulospäin etenevässä kaaviossa esiintyivät tutut sovellukset Gmail, Google Docs, Dropbox, Salesforce, Facebookin sisäinen ryhmä, WordPress ja uloimpana Facebook, Twitter , YouTube  ja SlideShare. Näistä ainoastaan Salesforce on maksullinen.

Yhteisöä voidaan kuvata sisäkkäisinä ellipseinä, joissa sisältä ulospäin ovat

1. paikalla olijat
2. aktiivijäsenet
3. kiinnostuneet jäsenet
4. jäsenet
5. positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet
6. ei-jäsenet, ei tietoa.

Ryhmät 3 ja 5 eli kiinnostuneet jäsenet ja positiivisesti suhtautuvat ei-jäsenet olisivat somen suurin potentiaali, näitä ryhmiä voisi tavoitella somen avulla. Entä ne, jotka eivät ole yhteisöstä kuulleetkaan, mutta voisivat olla siitä kiinnostuneita? Somessa hyvä sisältö palkitsee ja “tykkääminen” välittää tietoa henkilöltä toiselle.

Kuinka moni on twiitannut tai kertonut Facebookissa olevansa täällä tänään?

Jokaisesta tilaisuudesta voisi viestiä verkostolleen, kavereilleen ja seuraajilleen Facebookissa tai Twitterissä, kysellä etukäteen, mitä asioita tilaisuudessa pitäisi käsitellä, tarjota mahdollisuus osallistua tilaisuuteen videoneuvottelun välityksellä ja myöhemmin seurata tilaisuuden videotallennetta ja jatkaa keskusteluja blogeissa. Nykypuhelinten videokameroiden taso on riittävä YouTubeen. Toki oikeudet videotallenteen tekemiseen ja verkkolevitykseen on hyvä kysyä sekä esiintyjiltä että osallistujilta.

Mitä somessa voi tehdä? Miten tapahtumaan saadaan katsojia? Median ja sisällön hyvyys on olennaista. Some on uusi tapa vaikuttaa, käydä henkilökohtaista julkista keskustelua. Jyrki Kataisen videoblogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä hän johtaa valtakuntaa YouTubesta.

Flashmob Finlandia on esimerkki hyvästä sisällöstä ja “Minun Suomeni on kansainvälinen” esimerkki somessa kokoontumisesta. Kannattaa seurata, millaisia yhteisöjä omalla alalla syntyy.

Kun järjestetään tilaisuuksia, pitäisi ajatella paikalla olevia ihmisiä laajemmin. Tilaisuuden sisällön lisäksi suunnitellaan tweetit, videot, sähkö- ja blogipostit, tiedotteet, osallistaminen, statukset ja julkaistavat kuvat – ja mielellään aikajanalla.

Mene verkossa rohkeasti oman sivusi tai verkkopalvelusi ulkopuolelle, koska sisältöäsi kulutetaan olennaisesti muualla. Jos yhteisössäsi on web-toimittaja, niin hänen työstään vain 30 % pitäisi kohdistua omaan verkkopalveluun ja 70 % sosiaalisen median palveluihin.

Juho Jokinen kehotti menemään rohkeasti roiskien joka paikkaan, jokaiseen some-kanavaan. Aiemmin olen kuullut, että someen kannattaisi mennä pienin askelin oman kohderyhmän ja omien resurssien mukaan.

Facebook tavoittaa pari miljoonaa suomalaista, Helsingin Sanomat miljoonan, Linkedin kolmesataatuhatta ja Twitter vajaa satatuhatta. Alle 35-vuotiaat tavoittaa Facebookista paremmin kuin television äärestä.

Jotkut pyrkivät käyttämään LinkedIniä työasioihin ja Facebookia vapaa-aikaan. Profiilit on kuitenkin äärimmäisen helppoa linkata toisiinsa. Vaikka työnhakijan tietoja ei saisi etsiä verkosta, niin moni saattaa työhakemuksessaan antaa siihen luvan: “Feel free to google my name.” Kaikestahan voi tehdä julkista.

Lopuksi Juho Jokinen tarjosi kymmenen kohdan ohjelman yhteisölle somen aktiivisesta käytöstä:

• strategia
• kanavat
• jatkuva sisällöntuotanto (muutos yhdistyksen tiedotusstrategiaan, lehdet voi koota siitä, mitä blogeissa jo on kirjoitettu)
• tee kaikesta julkista
• vastaa aina
• käytä somea myös sisäisesti (esim. hallituksen kokous Google+:n hangoutina)
• vie toimintoja someen
• puhu oikeista asioista
• ärsytä, kysy, väitä ja kyseenalaista – älä pelkästään tiedota
• aloita heti