Onko sana vapaa?

itseilmaisu
kärjistyy, uhkailusta
vihaa, pelkoa

tunteet pinnassa
maltti, kuunteleminen
auttaisivat

digitaistelut
päivittäisiä, seisot
etulinjassa

algoritmeissa
on voimaa, trollit tökkivät
someviestintää

kiinny ihmisiin
älä tavaroihisi
konmari auttaa

Keskustelut sananvapaudesta, tekijänoikeuksista ja infosodasta houkuttelivat flunssasta huolimatta Tieteiden talolle Tietokirja.fi-tilaisuuteen 30.–31.8.2017.

Kenen sananvapaus?

Sananvapaudesta keskustelemassa Jaakko Heinimäki, Elina Grundström, Sirpa Kähkönen ja Matias Turkkila

Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström, Suomen Pen -sananvapausjärjestön puheenjohtaja Sirpa Kähkönen ja Hommaforumin perustaja Matias Turkkila keskustelivat Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäen johdolla sananvapaudesta. Sali oli täysi, osa istui ikkunalaudoilla.

Matias Turkkila kertoi rakentaneensa itseilmaisuun teknisiä välineitä kuten Hommafoorumin, mutta keskustelu valitettavasti on kärjistynyt. Hommafoorumin kohderyhmän jäsenet eivät osaa puhua akateemisin sanakääntein; he puhuvat tunteella, sanat menevät vähän sinnepäin, jolloin ne tulkitaan vihapuheeksi ja vaiennetaan.

Sirpa Kähkönen toivoi ymmärrystä ja toleranssia. Ihminen alkaa vihata ja pelätä, kun häntä uhataan tappamisella tai raiskaamisella tai hänen perhettään uhataan. Eri mieltä olevaa ihmistä ei saa uhata eikä estää ilmaisemasta itseään. Toki on totta, että ”ei haukku haavaa tee”. Sanat ovat eri asia kuin teot. Jokaisen olisi hyvä kasvattaa paksumpaa nahkaa. Suomessa sananvapaustilanne on parempi kuin monissa muissa maissa, mutta sananvapaus on vastuullinen oikeus.

Elina Grundströmin mukaan nykyisessä somekeskustelussa nimetön sananvapauden käyttäminen ja nimetön uhkailu eivät ole uhattuina. Sen sijaan asiallinen omalla nimellä kirjoittaminen on vihapuheen myötä uhattua. Hän kysyikin Matias Turkkilalta, mikseivät perussuomalaiset anna ääntä jäsenilleen, jottei näiden tarvitsisi huudella rasistisesti somessa. Esim. vasemmistolehdistö on antanut äänen omille kannattajilleen.

Verkkojulkaisujen kommentteihin kertyvä vihapuhe aiheuttaa itsesensuuria. Maailmalla sananvapauden rajoitukset ovat lisääntyneet. Esim. Kiinassa Nalle Puh ei saa esiintyä netissä. Euroopassa toimittajien pidätykset ovat nelinkertaistuneet, jos Turkki ja Venäjä lasketaan mukaan. Some on muuttumassa valtiolliseksi.

Matias Turkkila kertoi turhautuvansa ja tuntevansa toivottomuutta lukiessaan, miten Helsingin Sanomissa ja Ylessä maahanmuuttoa käsitellään aina vain tietyltä kannalta, kerrotaan sankaritarinoita eikä mainita ilmiöiden negatiivisia puolia. Ei tunnu kivalta, kun perussuomalaisten teltalla kahvia juovia vanhoja mummoja kutsutaan fasisteiksi. Myös Kirkko ja Kaupunki -lehti nostaa verenpainetta, varsinkin sen pilapiirrokset. Kenelläkään ei alunperin ole ollut pahaa tahtoa. Ensin on sanottu nätisti, sitten vähemmän nätisti ja sitten, kun kukaan ei ymmärrä, sanotaan pahasti. Kaikki haluaisivat vähentää väkivaltaa, mutta miksi päädytään uhkailemaan?

Jaakko Heinimäki kysyi, mitä asialle pitäisi tehdä? Sirpa Kähkönen totesi, että Ihmisten pitäisi kuunnella toisinaan ja punnita omia mielipiteitä sen valossa. Toimittajat tekevät yksittäistapauksista ilmiöitä, mutta eivät näe sarvikuonoa keskellä huonetta. Toisten vaientaminen on väärin ja uhkailu on väärin ja äärimmäisen typerää. PENissä puolustetaan kaikkien sananvapautta. Ilmaisuja pitäisi loiventaa puolin ja toisin. Meillä pitäisi olla tilaa kaikille järkeville ihmisille olla eri mieltä keskenään.

Suomen sisällissodassa sata vuotta sitten esiintyi myös vihapuhetta. Silloinkaan ei ymmärretty, mistä toinen tuli. Ymmärrys, pohdinta, harkinta ja järkevyys auttaisivat. Tunteenomainen itsensä ilmaisu on aina ongelma. Yhteiskuntaamme on kehittynyt todellisuuksia, joista keskiluokka ei tiedä mitään. Kaupallisessa mediatodellisuudessa huomiota kiinnitetään ehkä enemmän kauneudenhoitoon kuin Jakomäen köyhyyteen.

”Paineista tulee timantteja”, Matias Turkkila heitti ja ehdotti, että netti pitäisi resetoida joka uusi vuosi ja aloittaa alusta. Aiheet, jotka eivät tue valtaeliitin näkemyksiä, eivät pääse esiin.

Jaakko Heinimäki kysyi, mistä aiheista ei haluta keskustella. Matias Turkkila totesi, ettei Jussi Halla-ahokaan ole niin hullu että tökkisi feminismiä. Niinpä hänkään ei siitä keskustele. Elina Grundström luetteli ruokavalion, rokottet ja ilmastonmuutoksen aiheina, joita tutkijat varovat. Netti on periaatteessa kaikkien ulottuvilla, mutta somemokia sattuu, kuten Petteri Järvisen hyväntahtoinen lento. Netissä puhutaan tunteista, vihasta ja pelosta, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista.

Sitaatti vai tekijänoikeuden loukkaus?

Virpi Hämeen-Anttila, Juha-Pekka Koskinen ja Juha Pihlajaniemi keskustelivat Sanaston Linda Lappalaisen johdolla tekijänoikeuksista. Sali oli taas tupaten täynnä ja ilma alkoi loppua, joten suuret ikkunat olivat selkosen selällään ja alkusyksyn viileä ilma tuuli sisällä.

Virpi Hämeen-Anttila myönsi, että hyvämuistisena hän saa olla valppaana, ettei vahingossa käytä toisten tekstejä. Sen sijaan on luvallista ottaa vaikutteita toisten kirjoituksista. Historiallinen romaanihan on fiktiota, joten siihen ei lähteitä tarvitse merkitä.

Juha-Pekka Koskinen kertoi vuonna 2013 julkaistusta kirjastaan Rasputin. Hän on itse kääntänyt tekstejä Ohranan ja brittien seurantaraporteista. Rikosromaaneissa hän on käyttänyt autenttisia oikeudenkäyntipöytäkirjoja.

Tässä vaiheessa minun piti paeta vetoisesta huoneesta käytävään yskimään. Suuntasin sitten alakerran suureen luentosaliin, jossa puhuttiin siivouksesta. Tilaa oli reilusti, eivätkä ikkunat olleet auki.

Miten siivouksesta tuli megatrendi?

Konmarituksesta keskustelemassa Visa Heinonen, Mira Ahjoniemi, Ilana Aalto ja Pirjo Hiidenmaa

Ilana Aalto, Mira Ahjoniemi ja Visa Heinonen keskustelivat siivoksesta ja konmarituksesta Pirjo Hiidenmaan johdolla.

Aikoinaan agraaritaloudessa tavaroita ja palveluja jaettiin. Tulevatko jakamistalous ja kierrätys väistämättä? Ovatko tavarat hyvinvointia? Osa ihmisen identiteettiä? Kertovatko ihmiset itsestään tavaroiden avulla? Päästäänkö kulttuuripalveluja kuluttamalla ekologisempaan yhteiskuntaan? Miten eri sukupuolet ja sukupolvet suhtautuvat siivoukseen? Facebook-ryhmässä Konmari Suomi on tuhansia naisia ja vain parisenkymmentä miestä. Järjestely on sukupuolittunutta, naisia arvioidaan edelleen kodin siisteyden perusteella.

1980-luvulla syntyneillä on erilainen suhtautuminen tavaraan kuin pula-ajalla syntyneillä. Tavaroiden raivaamisesta ovat eniten innostuneita eläkkeelle jäävät ja perheenäidit, joilla on pieniä lapsia. Tavaroiden siivoamisessa piilee sukupolvikonflikti. Vanhat ovat huolissaan siitä, että lapset heittävät tavarat pois, ja lapset ovat huolissaan siitä, että joutuvat siivoamaan asunnon, kun vanhus joutuu hoitokotiin. Marie Kondō on kuin laihdutuskuuri: kerran voi siivota, mutta tarvitaan asennemuutos, jotta tavararöykkiö ei palaudu.

Mitä tapahtuisi, jos kaikki lopettaisivat tavaroiden kuluttamisen? Yksinäisyys on yksi suomalaisen yhteiskunnan kasvavista ongelmista. Ihmissuhteiden merkitys jää helposti varjoon. Tavaran raivaamisen yksi idea on, että aikaa olisi sille, mikä on tavaroita tärkeämpää. Jotkut lakkaavat kutsumasta ystäviä kotiinsa, kun on niin sotkuista. Facebookissa on ryhmä, jossa jaetaan sotkuisten kotien kuvia ja liitetään niihin sydämiä. ”Kiinny ihmisiin, älä tavaroihin.” Joku vähentää tavaramäärää siksi, kun on laiska siivoamaan. Tavaroiden siivoustrendi on tuottanut uudissanoja kuten ”ammattijärjestäjät” ja ”konmaritus”.

Mitä ohjeita keskustelijat antaisivat? Nuoret ovat digimaailmassa, joten heille tavaraksi riittää känny. Kaikki tee- ja kahvikupit voisi laittaa laatikkoon, josta saisi ottaa kupin vain tarvittaessa. Jonkin ajan kuluttua loput kupit voisi hävittää. Raivaustalkoissa lapset ja ystävät voisivat viedä kukin mitä haluavat, ja sitten pidettäisiin siivoustalkoot. Ostamisen pitäisi myös loppua. Kertakäyttökulttuuri on vihoviimeinen vitsaus. Entä kirjat? Moni myönsi, että kirjoista on vaikea luopua.

Aiheesta lisää Paikka kaikelle -blogista ja Facebookin ryhmästä Loistava Järjestys.

Propagandaa ja informaatiosotaa

Jarno Limnéll, Joonas Pörsti ja Noora Kotilainen keskustelivat informaatiosodasta Jaakko Lyytisen johdolla. Mitä on propaganda? Jarno Limnéll totesi, että informaatiovaikuttamista on aina ollut. Kybersotaa tuskin koskaan tulee, mutta kaikissa nykyisissä sodissa on kyber-elementti mukana. Merkittävimmät kybertaistelut käydään ihmisten mielistä.

1600-luvun alussa keksittiin käsite ”propaganda”. Se on pahantahtoista manipulaatiota, jossa pyritään lähettäjän hyötyyn. Sitä on vaikea tunnistaa, koska se hyödyntää vastaanottajan stereotypioita. Ukrainan sota toi propagandan tähän aikaan; se ei enää ole jotain toisen maailmansodan aikaista. Natossa puhutaan Venäjän informaatiosodasta. Turvallisuuden tutkimuksessa tunteiden merkitystä väheksytään. Meillä on faktat ja koettu turvallisuus. Propaganda yhdistelee faktoja ja epätotuutta.

Kuvilla on merkitystä. Jo Aristoteles puhui ”ihmisyyden visuaalisesta teatterissa.” Keskustelijoiden taustalla näytettiin kuvaa, jossa Nälkä ja Kuolema taluttavat Hollannin kuningas Vilhelmiä. Kuvat toisten kärsimyksistä vaikuttavat mielikuviin voimakkaasti. Kuvassa voidaan näyttää sellaista, mitä ei voida sanoittaa. Valokuvalla on todistusfunktio. Siihen liittyy tekijä, välittäjä ja katsoja. Mediassa nähdään myös humanitaarista ja auttamiskuvastoa.

Mervi Pantti on tutkinut kuvien vaikutusta Ukrainan sodan aikana. Mitä Helsingin Sanomat on kirjoittanut ja millaisia kuvia julkaissut? Millainen mielikuva syntyy sodasta tai pienten vihreiden miesten oikeutuksesta? Mistä se syntyy?

IDF:n ja Hamasin twiitit kertovat erilaisista kannoista, ja niissä julkaistut kuvat esittävän lähettäjän omaa todellisuutta. Twitter on nopea, toimittajatkin jäävät toisiksi silminnäkijöille ja ammattitrollaajille. ISISin raaka kuvallinen propaganda videoineen ja musiikkeineen vetoaa kohdeyleisöönsä historiallisista syistä.

Trollitehtaissa parisataa henkilöä vaikuttaa netissä käytäviin keskusteluihin. Putinin vihreät miehet osaavat hymyillä. Huomaamatonta digitaisteluja käydään ihmisten mielistä, ja tavallinen suomalainen on digitaistelun etulinjassa joka päivä. Algoritmeilla on voimaa. Kukapa ei viestimällä yrittäisi vaikuttaa? Kymmenen prosenttia Twitter-tileistä on botteja. Suomen kansa ja valtio ovat resilientteja Bäckmanin ja trollien vaikutuksille. Myös Länsi-Euroopan maat ovat kestäviä trollauksen edessä.

Ihmisten älykkyyteen ja medialukutaitoon pitäisi voida luottaa. Jo koulusssa opetataan medialukutaitoa: Mitä tällä kuvalla halutaan kertoa ja miksi? Tarvitsemme tutkimuksen tuomaan sivistystä, kulttuuria ja ymmärrystä, joilla kerromme tarinaa menneestä, nykyisestä ja tulevasta.

Kategoria(t): kirjallisuus, sosiaalinen media Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *