Elämän pieniä tarinoita

papinrouvalla
sherrylasi kädessään
arkipäivänä

kaatunut ahmii
voileipäkeksin sohvan
alta nälkäänsä

isä ja tytär
kohtaavat, löytävätkö
enää toisensa?

The Really Small Theatre Company (RStC) toi arjen pienet tarinat Puoli-Q-teatterin intiimiin tilaan 6. – 13.5.2015 kahdessa monologissa ja yhdessä dialogissa. 

Kirkkoherran puoliso Susan kertoi elämästään Alan Bennettin monologissa A Bed Among the Lentils. Susanin pitäisi käydä kirkossa, mutta kiinnostaako hänen uskonsa ketään? Kun ei saanut sherryä lähikaupasta, hän löysi toisesta kaupasta komean intialaisen miehen – ja uudenlaisia kokemuksia. Hän muuttui, raitistui, alkoi huolehtia ulkonäöstään.

Seuraavassa Bennettin monologissa A Cream Cracker under the Settee Doris istui lattialla. Hän oli loukannut jalkansa kaatuessaan pallilta, jolle oli kiivennyt pyyhkiäkseen pölyjä hääkuvastaan. Kuvakin putosi lattialle, sen lasi meni rikki. Ovi oli takalukossa, varmuusketju päällä, Doris ei olisi yltänyt sitä avaamaan. Hän muisteli elämäänsä ja miestään, löysi sohvan alta voileipäkeksin ja söi sen. Ohikulkeva poliisi kysyi oven takaa, onko kaikki kunnossa, kun talossa ei ollut valoja. On, vastasi Doris, sanoi ottaneensa torkut.

Kuka Suomessa kysyy, onko kaikki kunnossa, jos kerrostalossa asuva yksinäinen ihminen putoaa tuolilta siivotessaan? Entä löytääkö jalkansa loukannut lattialta voileipäkeksin tai edes katkenneen suolatikun?

Väliajan elävän musiikin jälkeen saimme seurata David Mametin dialogia Reunion. Isä ja tytär kohtasivat parinkymmenen vuoden eron jälkeen. Jännittyneinä he kyselivät toistensa elämästä, kertoivat, mitä toinen oli merkinnyt, riitelivät ja sopivat, joivat kahvia. Löysivätkö he toisensa?

The Really Small Reminiscences on vuonna 2005 perustetun amatööriteatterin RStC seitsemäs ohjelmisto (production). Amatööriteatterin? Teatterin rakastajien? Ei suurella rahalla vaan sydämellä! Anna Rawlings, Joan Nordlund, Daniel McMullen ja Riikka Faucher esittivät roolinsa eläytyen ja uskottavasti. Esitykset koskettivat, panivat miettimään, vaikka en joka sanaa englanninkielisestä puheesta ymmärtänytkään.

Kategoria(t): Kulttuuri, teatteri Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Elämän pieniä tarinoita

  1. Teuvo Leinonen sanoo:

    Hyvä Eija, että kommentoit. Yhdyn mielipiteisiisi. Eipä Suomessa taida päästä ”mamut” muualla Lontoon-murteella näytelmiä katsomaan. Soisi tiedon tarjonnasta leviävän.
    Teukka

  2. Eija Kalliala sanoo:

    Teukka,
    Suurella sydämellä esitetyt arjen tarinat koskettavat kantahelsinkiläisiäkin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *