Tietokirjojen määrästä laatuun

Tieto kirjoittaa
paperiin, digiverkkoon.
Moniko lukee?

Laatu hätäilee,
tukehtuu tekstin määrään.
Mistä apua?

Järkeä lakiin
kansalaisaloittein –
vai valituksin?

Kirjoitan, sydän
puhuu, lukija kuulee;
kuuntelen häntä.

Suomen tietokirjailijoiden kesäpäivä Sastamalassa 26.6.2014 alkoi seminaarilla Sylvään koulun juhlasalissa.

Kirja muuttuvassa tietoympäristössä

Markku Löytönen kertoi Suomen tietokirjailijoiden tuoreesta teoksesta Kirja muuttuvassa tietoympäristössä, joka tarjoaa ajasta ja paikasta riippumattoman näkymän tietoympäristöön. Tietotekniikkaa on jo kaikkialla, kuten autossa, joka kuljettajan noustua sammutti itsensä eikä suostunut käynnistymään ennen kun avain oli irrotettu virtalukosta ja ovi suljettu. – Pitikö auto buutata?

Tiedon ensimmäinen vallankumous, kirjoitustaito, tarjosi ihmiselle mahdollisuuden siirtää tietoa yli sukupolvien muussa kuin geneettisessä muodossa. Aluksi kirjoja kopioitiin käsin, mutta kirjapainotaito toi kirjat kouluihin ja kasvatti ihmiskunnan muistia. Aikamatka tiedon ensimmäisestä vallankumouksesta kirjoitustaidosta toiseen eli kirjapainotaitoon kesti tuhansia vuosia.

Sähköisen median myötä kirja tuotteena ei katoa, mutta etsii uutta paikkaa. Tiedonvälitys radiossa, elokuvassa ja televisiossa on yksisuuntaista. ARPAnet kehitettiin 1960-luvulla ja siitä TCP/IP-protokollaa käyttävä Internet 1970-luvulla. HTML-merkintäkieltä käyttävä Www eli World Wide Web on vain yksi Internetin palveluista.

Tiedon kolmannen vallankumouksen synnytti aidosti vuorovaikutteinen www, johon aikamatka kirjapainotaidon keksimisestä on vain 150 vuotta. Muutoksen vauhti on hämmästyttävä eikä tietotyön myllerrykselle näy loppua. Nykyisessä maailmassa tietokirjailijan pitäisi kehittyä monitaituriksi. Mutta mitä tapahtuu tiedon laadulle? Markku Löytönen sanoi huutavansa kuin jokihinaaja, jos opiskelija yliopiston tehtävissä viittaa Wikipediaan.

Yliopistolle tulee vuosi vuodelta yhä kielitaitoisempia ja pirstaleisempia opiskelijoita, joilla on vaikeuksia lähteiden hallinnassa. Internet on vihoviimeinen käymätön korpimaa, www vain sen pintaa. Tietokirjailijat ovat huolissaan verkko-oppimateriaalien vaihtelevasta laadusta.

Markku Löytönen ihmetteli, miten verkko-oppimateriaali voisi tulla perinteistä edullisemmaksi, kun tarvitaan entistä enemmän erilaisia osaajia tuottamaan oppimateriaalia sähköiseen muotoon. Terveessä arvoketjussa rahat siirtyvät tiedon tarvitsijalta sen tuottajalle. Tiedolla on tekijänsä, asiantuntija, joka on palkkansa ansainnut.

Markku Löytösen mukaan verkko-oppimisesta ja sen pedagogiikasta on aika vähän tutkittua tietoa. Onko näin? Olin mukana kehittämässä monimuotoisia verkko-kursseja jo 1990-luvun puolivälissä ja sosiaalisen median opetuskäyttöä 2000-luvun loppupuolella. Jälkimmäisestäkin on runsaasti tutkimustietoa, jota viime kevääseen asti keräsin Sosiaalinen media yleissivistävässä koulutuksessa SoMy -hankkeen blogiin.

Kustannusala kuohuu

Jukka-Pekka Pietiäinen kuvasi kustannusalan kuohuntaa. Suomi pienenä kielialueena ei kiehdo piratismia. Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloitteessa esitetään lakiin poikkeusta, jonka mukaan tutkimuksessa ja opetuksessa voitaisiin käyttää tekijänoikeudella suojattua materiaalia kysymättä siihen erikseen lupaa. Jukka-Pekka Pietiäinen kysyi, kuka sen jälkeen enää kustantantaisi oppimateriaaleja. Audiovisuaalisten teosten kuten YouTube-videoiden esittäminen opetuksessa voitaisiin sallia erillisillä sopimuksilla ilman lainmuutosta. Wikipediaa voi käyttää, kunhan huolehtii lähdekritiikistä.

Tieto- ja kaunokirjallisuus herättävät tunteita. Vanhat hyvät ajat olivat tekijöiden ja kustantajien kannalta hyviä. Kirja on konservatiivinen ja muuttuu hitaasti. Perinteisiä kirjoja suurempi arvonlisävero hidastaa e-kirjojen läpimurtoa.

Tietosanakirjat, hakuteokset sekä ammattikoulujen ja yliopistojen aineistot digitalisoituvat nopeasti. Creative Commons -lisenssit ja avoimet oppimateriaalit lisääntyvät. Uusia toimijoita on tullut mukaan ja ansaintalogiikka on muuttunut. Muuttuvatko kustantamot tehtaista palveluyrityksiksi?

Kirjallisuus on taloudellisesti pieni elinkeino. Jos koko kirja-ala yhdistettäisiin, se olisi vasta 144. suurin yritys Suomessa. Kaupalliset kustantajat julkaisevat tietokirjoista vain kolmasosan. Myös erilaiset ammattijärjestöt ja museot julkaisevat tietokirjoja ja voivat maksaa kirjoittajalle asiantuntijapalkkioita tai jopa palkaa.

Monet tietokirjailijat kustantavat itse, varsinkin kouluttajat ja konsultit, jotka voivat koulutustilaisuuksissa myydä teoksiaan. Digitalistuminen on alentanut painokustannuksia. Omakustanteiden laatu on selvästi parantunut, mutta niissäkin tarvitaan osaavaa graafikkoa ja taittajaa.

Jukka-Pekka Pietiäinen kertoi, että joukkorahoituksella on kustannettu paitsi Senja opettaa sinulle ruotsia myös Sinivalkoinen pelikirja ja Lasten koodauskirja.

Tietokirjailja tarvitsee verkostoja ja kriitikoita, ei kvartaalitaloutta. Harry Potter heilauttelee lastenkirjallisuuden myyntitilastoja.

Alunperin kustantajat olivat yhden hengen yrityksiä, nyt konsernien osia. Tarvitsemme keskenään erilaisia ja kasvavia kustantajia. Pienellä kustantajalla ei ole varaa digitaalisiin tietotuotteisiin, joiden tuottamiseen tarvitaan yleensä erilaisten osaajien tiimi. Kustannuspäälliköille pitäisi raportoinnin sijaan antaa aikaa kustantamisen edistämiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä kehitettävä pilviväylä herättää kysymyksiä. Miten taataan pilviväylän oppisisältöjen kattavuus ja laatu? Miten varmistetaan, etteivät poliittiset, taloudelliset tai uskonnolliset tahot pääse vaikuttamaan avointen oppimateriaalien sisältöihin? Suomessa opettaja on aiemmin voinut itse valita käyttämänsä oppimateriaalit. Entä jatkossa? Päättääkö niistä kunnan talouspäällikkö?

Hiukan keskustelua ja ajatuksia tekijänoikeuksista

Omissa koulutuksissani, somessa ja opetusalan hankkeissa huomaa, miten kipeästi Suomen opettajat ja koulutuksesta vastaavat toivovat järkeä tekijänoikeuslakiin. Saako kielten opetuksessa antaa käännösharjoituksia ajankohtaisista teksteistä, esimerkiksi sanomalehden kolumneista? Saako äidinkielen tunnilla näyttää tai esittää kokonaista runoa ilman tekijän lupaa? Saako YouTube-videoita esittää luokassa?

Jukka-Pekka Pietiäisen ehdottama YouTube-videoiden esittämisen sisällyttäminen Digilupaan auttaisi luokkatilanteessa, mutta Digilupa kieltää oppijalta pääsyn oppimateriaaliin kurssin päätyttyä. Muistan, miten jo viime vuosituhannella monet ammattikorkeakoulun opiskelijat kiittivät verkkomateriaalia, josta vielä kurssin jälkeen löysivät päivittyneitä neuvoja ja linkkejä työtehtävissään esiin tulleisiin kysymyksiin. Kerran opiskelija pyysi kurssin jälkeen pääsyä oppimisalustan kurssimateriaaleihin, kun halusi työhaastattelussa esittää opiskelijatiiminsä laatimaa tietojärjestelmän määritystä, suunnittelua ja toteutusta. Jos oppilaitoksellamme olisi ollut Digilupa, niin olisinko saanut päästää opiskelijan kurssimateriaaleihin kurssin päätyttyä?

Toki, tervettä järkeä saa käyttää, niin käytti Sylvään koulun rehtori Jari Anderssonkin. Apulaisoikeuskanslerin huomautuksen jälkeen lainmuutosta saatiin odottaa reilu vuosi. Saataisiinko tekijänoikeuslakiin järkeä, jos oppilaat valittaisivat oikeuskanslerille opettajiensa tekijänoikeusrikkomuksista?

Senja opettaa sinulle ruotsia -teoksen joukkorahoitus nosti julkisen kohun. Poliisi joutui puuttumaan asiaan, kun Suomen laissa joukkorahoitukseen suhtauduttiin toisin kuin maailmalla.

Eero Huovinen tietokirjailijana

Eero Huovinen kiitteli Norssin äidinkielen opettajaansa Pirkko Hakolaa, joka oli kova kurittaja ja ankara innostaja. Tämä yritti opettaa kirjoittamaan ilman kielioppivirheitä ja välttämään lauseenvastikkeita. Niinpä Eero Huovinen kertoikin pitävänsä huolellisesta ja tarkasta pilkunviilauksesta; ajatusten kanssa pitää olla tarkka.

Kirjoittamisen laatu syntyy vain hitaasti, kirjoittaminen on spiraalityöskentelyä. Jos joku kysyisi, kuka on muusasi, Eero Huovinen vastaisi, että kirjapainon faktori, joka asettaa kirjan deadlinen.

Mitä on tieto ja kuka on kirjailija? Mikä on harrastamista ja mikä kirjoittamista? Akateemisessa maailmassa laaditaan opinnäytteitä, joissa väitetään asioita ja ollaan oikeassa. Opinnäytteen pitäisi näyttää viisaalta, joten lauseet usein ovat pitkiä ja monimutkaisia ja sisältävät runsaasti vierasperäisiä sanoja.

Eero Huovisen väitöskirjan ”Idea Christi – Idealistinen ajattelumuoto ja kristologia Hans Küngin teologiassa” saksannos sai aikoinaan murskakritiikin. Eero Huovinen totesi: ”Turpiin tuli kunnolla – mutta en minä niin väärässä ollut.”

Opettaminen on paras tapa oppia kirjoittamaan. Opettaja pukee asiat yksinkertaiseen muotoon, ja yksinkertaisesti sanominen on kirkkaasti ajateltu. Yliopiston peruskursseilla piti opettaa asioita, joita ei itse ollut tutkinut, mikä vaati yökausien perehtymistä, mutta oli kivaa.

Joku on sanonut, että piispana ensimmäisenä vuonna ei ehdi kirjoittaa, toisena ei lukea ja kolmantena ei ajatella. Yliopistolla piti opettaa tietämistä ja osaamista, piispana kuunnella ja lohduttaa. WSOY:n kategoria ”asiaproosa” kuvastaa kirjoittamista, jossa järki on päässä ja sydän lämpimänä. Yliopistotutkimus on pään puhetta, kirjoittaminen sydämen. Kirjoittaja rakastaa lukijoitaan.

WSOY panostaa kauniisiin kirjoihin mm. osaavilla graafikoilla ja kuvatoimittajilla. Kirjoja voi paitsi selata myös käpälöidä, tuntea samettisen pinnan.

Abckiriasta Mustaan orkideaan

Tietokirjailijoiden tilaisuus torstaina Sylvään koululla päättyi Abckiriasta Mustaan orkideaan -näyttelyn avajaisiin. Näyttelyn rollupit, joissa kuvattiin sata merkittävintä suomalaista tietokirjaa, jäivät Sylvään koulun juhlasaliin Vanhan kirjallisuuden päivien kävijöiden ihailtaviksi.

Ilta Ellivuoressa

Tietokirjailijat suunnistivat illaksi Ellivuoreen savusaunaan ja Kuloveteen uimaan sekä keskustelemaan ja verkostoitumaan buffet-illallisella. Pari vuotta sitten palelimme sateessa, nyt aurinko lämmitti illan.

Kategoria(t): kirjallisuus, Opetus Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *