Ohjaaja muokkaa
itsearvioinnista
oppimispolun.
Lapsuuden koulu,
virtuaaliluokka vai
fyysinen tila?
Kansat, kulttuurit,
luonto ja käden taidot –
aina tärkeitä.
Elinikäinen
oppiminen, sivistys,
auttaa tulevaan.
Tulevaisuudessa tarvittavaa laaja-alaista osaamista pohdittiin Otavan Opiston joulukuun teemahautomossa, jonka juonsi Iida-Maria Peltomaa.
Monipuolisia oppimispolkuja
Pekka Peura aloitti perjantaiaamun 13.12.2013 kertomalla oppimispolkujen monipuolistumisesta. Hän viittasi Bloomin vuonna 1984 julkaistuun tutkimukseen oppimispotentiaaliaalista. Osaamistasoerot ovat valtavat ja huippuja on vähän. Perinteinen, aikataulutettu opetus soveltuu vain parillekymmenelle prosentille oppijoista, jolloin neljä viidestä alisuoriutuu. Oppimistulokset nousisivat selvästi, jos jokaisella oppilaalla olisi oma opettaja tai ohjaaja, mutta sehän ei onnistu.
Mastery learning -menetelmällä opitaan hallitsemaan edellinen oppiaihe ennen seuraavan opiskelua, jolloin ei pääse syntymään tiedollisia aukkoja. Jokainen oppii hiukan eri tahdissa, mutta opettaja voi aikatauluttaa opetusta oppilaiden mukaan. Arvioinnissa kannustetaan itsearviointiin ja monipuoliseen oppimiseen. Matti Taneli väittää, että koulu on liiaksi arvosana- ja kurssitehdas, jossa ihmisyys syrjäytetään. Jarmo Manner väittää, että arviointivimma pohjautuu kapeaan ihmiskuvaan ja Vesa-Matti Sarenius moittii aikaansidottuja kertotaulukokeita, joista syntyy matematiikka-ahdistus.
Bloomin taksonomiassa alemman tason osaamista on muistaminen, ymmärtäminen ja soveltaminen, ylemmän tason taas analysointi, arviointi, luominen. Opitun pysyvyyttä lisää toisten opettaminen, tekemällä oppiminen ja keskustelu. Näitä aiheita pohditaan Matematiikan opetuksen tulevaisuus -blogissa.
Lopuksi Pekka Peura näytti meille suljettuun oppimisympäristöön rakentamaansa itsearviointia, joka itse asiassa on kysymyksiä sisältävä opetuspolku. Hän pahoitteli, ettei suljettuun ympäristöön rakennettua itsearviointia voi jakaa muiden opettajien kanssa, eikä hän ollut löytänyt vaihtoehtoista ympäristöä.
Kysyin, oliko hän tutustunut Wikiopistoon tai LeMilliin. Niissähän opettajat voivat yhdessä työstää oppimisresursseja.
Jäin pohtimaan, ohjaavatko pudotusvalikon valmiit vastausvaihtoehdot itsearviointia. Voiko käydä niin, että oppija reflektoinnin sijaan klikkailee umpimähkään vastausvaihtoehtoja? Tai valitsee vaihtoehdoista lähes parhaan, ja kuittaa sillä osaamisensa?
Kestävää kehitystä
Leena Pääsky etänä kertoi kestävästä kehityksestä opetussuunnitelman teemana, jota voidaan tarkastella kulttuurisesta, ekologisesta, sosiaalis-yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Ekososiaalinen sivistys sisältää ymmärryksen ihmisestä, luonnosta sekä oikeasta ja väärästä. Ihminen toisaalta kilpailee, toisaalta toimii yhdessä. Vastuu ympäristöstä ja kuluttajakasvatus ovat tärkeitä, mutta pitääkö yksilön huolehtia ihan kaikesta? Sitran mukaan luonnonvarojen absoluuttinen kulutus on kasvanut Suomessa. Tarvitaanko monilukutaidon lisäksi myös ympäristönlukutaitoa?
Tarvitsemme perustietoja luonnon toiminnasta ymmärtääksemme asioiden välisiä suhteita, kulutusta ja oman talouden hoitoa. Kulttuurinen monimuotoisuus synnyttää monikerroksista identiteettiä. Yhteisöllisyyttä ja uudenlaisia osallistumisen muotoja tarvitaan, jotta osaisimme toimia eri konteksteissa ja ymmärtäisimme aikaa ja sen kerrostuneisuutta. Miksi Suomessa ei syödä sammakoita? Mistä johtuu, että kaikille sininen väri kartalla ei tarkoita vettä? Kestävä kehitys syventää ajattelua.
Kompetenssiarviointia
Jukka Tikkanen, Otavan Opiston bändilinjan vetäjä kertoi eDelfoin kompetenssiarvioinnista. ”Mitä valmiuksia yksilö tarvitsee voidakseen elää hyvän elämän ja toimia kestävän kehityksen edellyttämällä tavalla demokraattisen yhteiskunnan jäsenenä?” Hän tarvitsee ainakin digitaitoa ja valmiutta elinikäiseen oppimiseen. Kompetenssiarviointi tavoittelee on tietoisuutta tulevaisuuden avaintaidoista ja toimii itsearviointina opiskelujen alussa, keskellä ja lopussa.
Osa bändilinjalaisista on ehkä opiskellut soittamista verkon videoleikkeistä, mutta yhteissoitto todellisten ihmisten kanssa voi olla heille uutta. Niinpä he tarvitsevat yhteistyötaitoja, erityisesti asuessaan internaatissa. Opiskelijoilla on erilaiset opiskelumotiivit, toiset tähtäävät ammattilaisiksi, toiset vain etsivät itseään. Vapaassa sivistystyössä pitäisi olla tilaa kaikille.
EDelfoi vie henkilökohtaisen opetussuunnitelman hops-keskustelut yleisestä yksityiseen, konkretisoi niitä ja ohjaa opiskelijaa itsearviointiin. Vapaassa sivistystyössä kaikki lähtee opiskelijasta itsestään. Tavoitteet voivat vuoden aikana muuttua eikä niitä aseteta ulkoa. Jätetään aikaa ihmiselle, opitaan tuntemaan oppijat. Ehkä oppijatkin voisivat ohjata toistensa oppimista.
Opetussuunnitelma yli kuntarajojen
Kari Tolonen kertoi kuntarajat ylittävästä opetussuunnitelma-yhteistyöstä Keski-Savon simultaanipajassa. Työryhmäläiset vievät yhdessä kehitetyt asiat omiin kuntiinsa ja kouluihinsa. Prosessi näkyy Yammerissa ja koonnit liitetiedostoina. Kunnissa käytetään yhteistä runkoa, mutta alueelliset ominaispiirteet säilytetään.
Maailma ulottuvillasi
Arja Kemppainen kertoi perus- ja lukiokoulutuksen kansainvälisyyttä kehittävästä Polkka-hankkeesta. Mistä on kyse? Miten koulu kohtaa maailman? Mitä Polkka-sivusto voisi tarjota koulujen käyttöön?
Maailmankansalaisuus Suomessa tarkoittaa kykyä työskennellä eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, taitoa käyttää kieltä ja kunnella, halua keskustella. Kansainvälisyyden eri tasoja ovat asenne, koti, seutu ja liikkuvuus.
Polkka tarjoaa hyväksi koettuja, helposti koulussa toteutettavia malleja kuten Maailma ulottuvillasi -kirjan. Miten oppijaa kuunnellaan eri havaintotasoilla? Tieto- ja viestintäteknologian avulla rakennetaan persoonallisia oppimis- ja opettamisympäristöjä ja -verkostoja, haetaan tietoa, kootaan ja käsitellään sitä, oivalletaan, reflektoidaan ja tallennetaan koko oppimisprosessi. Olennaista on luovuus, verkostoituminen ja jakaminen, siltojen rakentaminen.
Unelma oppimisesta taiteen keinoin
Lounastauon jälkeen kirjailija Jenni Linturi ohjasi kirjoitusharjoituksen kynällä ja paperilla. Kynällä kirjoittaminen on hitaampaa kuin tietokoneella, joten ajatus pysyy paremmin mukana. Kynä ei saa nousta paperista, kirjoittamista ei kontrolloida eikä sitä edes ajatella. Ensimmäisen kirjoitusharjoituksen aiheena oli ”Koulu silloin, kun olin lapsi” ja toisen ”Luokkahuone, missä opetat”.
Kumpikin tehtävä analysoitiin alleviivamalla tekstistä vaaran paikat ja aikuisuutta tukevat asiat, jonka jälkeen analyyseista keskusteltiin kolmen kolmen hengen ryhmissä. Ensimmäisen kirjoitusharjoituksen analyysi antoi kuvan opetuksen muutoksesta kansakoulusta peruskouluun, mutta myös erilaisista opettajista; yksi sai kirjoittaa vapaamuotoisia mielikuvitusaineita annetusta otsikosta, toinen kirjoitti annetuista aineistoista ja kolmannen kirjoitusinnon tappoi opettajan määräämä kirjoitusmuoto, jolla voisi kirjoittaa esseen vaikka tulitikkulaatikosta. Toisessa kirjoitusharjoituksessa ryhmästämme kaksi kuvaili virtuaalista luokkahuonetta.
Ammatillisia tulevaisuudenkuvia
Kristiina Soini-Salomaa kertoi tuoreen väitöskirjansa pohjalta käsi- ja taideteollisuusalan ammatillisista tulevaisuudenkuvista, ammatillisesta koulutuksesta ja elinikäisestä oppimisesta.
Käsityö uudistuu ja etsii paikkaansa osana yhteiskuntaa. Esiteollisena aikana ei eritelty ammatillista ja kotitarvevalmistusta. Toimintaympäristön muuttuessa myös toimintamalli, ammattiosaaminen ja ammatillinen identiteetti muuttuvat.
Tutkimusprosessi eteni avaininformanttien haastatteluista yrittäjien tulevaisuustyöpajaan, opiskelijoiden tulevaisuustarinoiden sisällönanalyysiin ja delfoi-tutkimukseen. Palvelumuotoilu tukee kestävää kehitystä. Millaisia mahdollisuuksia verkko-opetus ja teknologinen osaaminen tarjoaisivat? Ainakin kolmiulotteinen tulostus tarjoaa uudenlaiset mahdollisuudet tuotteiden räätälöintiin.
Koulutusvalinnat kuntoon
Johanna Ollila kertoi Koulutusvalinnat kuntoon Koukku -hankkeesta, joka tuottaa tulevaisuudentutkimuksen ja ryhmäohjauksen menetelmien pohjalta uudenlaisia ohjauksen työkaluja. Hanke on tuottanut myös runsaasti videoita.
Rutiinit hallitaan, mutta epävarmuudessa sormi menee suuhun. Teollisuusyhteiskunnasta on siirrytty palvelu- ja tietoyhteiskuntaan, mutta rakennemuutoksen nopeissa sykleissä ei enää ole vakaita työllistäjiä.
Aikoinaan tavoitteena oli koko kansan sivistäminen. Valistuksen ihanteena oli, että työstä vapauduttaisiin kokonaan. Miten tulot silloin jaettaisiin? Mikä olisi ansaintalogiikka? Paljonko asioita pitää hallita ja paljonko voidaan sallia niiden tapahtuvan? Erkanevatko innovaatiot luovuudesta? Koneille opetetaan jatkuvasti uusia asioita, mutta ihmistyötä verotetaan, ei koneiden tekemää työtä.
Mitä koulutuksella tavoitellaan? Mihin koulutetaan ja kasvatetaan? Mikä olisi tulosvastuullisen koulutuksen uusi missio? Mitä hyötyä on massaratkaisuista, jos ei ole massatyöllistäjiä? Eikö numeroita enää tarvita oikeassa elämässä? Yleistyvätkö kaksoistutkinnot?
Ihmisellä on vastuu valinnoistaan. Jos et valitse itse, maailma valitsee puolestasi. Mistä olet kiinnostunut? Miten voit vaikuttaa tulevaisuuteesi? Miten voit rakentaa identiteettiäsi?
Sivujen lisääminen valintaoppaaseen ei lisää valintojen määrää. Informaation määrä ei ratkaise vaan merkitykselliset sisällöt. Avaintaitoja ovat yleissivistys, työelämätaidot ja teknologiataidot. Entä empatia? Elämäntaidot?
Vaivaako meitä oikeassa olemisen pelko ja pakko? Pitäisikö kerralla osata valita oikein? Nuori kasvaa vastuuseen, mutta elämä ei taivu suunnitteluun. Koukku-hankkeen tulevaisuustyökalut tukevat suuria pieniä valintoja, seikkailua sumussa – ja epäonnistumisia, mokia. Get a life -hankkeessa kehitettiin työelämäsimulaatio avoimella, ilmaisella pelimoottorilla, jolla kuka tahansa voi rakentaa oman simulaation. Maailma muuttuu erilaiseksi, kun pelimerkit muuttuvat oikeiksi.
Mikä on yhteisön paikka tietoyhteiskunnassa?
Seija-myrsky viivästytti junia ja laivoja, joten Johanna Ollila ei päässyt Turusta Helsinkiin junalla, vaan alusti virtuaalisesti. Tero Autio odotti aamusta asti pääsyä Tallinnasta Helsinkiin, mutta ensimmäinen laiva lähti vasta iltapäivällä, joten hän ei ehtinyt alustamaan vaan saapui Helsingin Annankadulle vasta illan tonttuväitöspikkujouluihin.
Tulevaisuuden tutkimuksen seuran perinteisessä tonttuväitöksessä Susanna Kivelä pohti yhteisön paikkaa tietoyhteiskunnassa. Ennen paikka oli selkeä, mutta nyt tieto- ja viestintätekniikka muuttaa tilannetta, kun fyysisten tilojen lisäksi olemme erilaisissa virtuaalitiloissa. Mitä paikallisten toimijoiden pitäisi tehdä? Puolustaa paikkaansa vai siirtyä itse virtuaalitilaan vai sekä että? Korvaako virtuaalinen saavutettavuus fyysisen ja paikallisen?
Mikä on paikka ja kohtaamispaikka? Tilalla on sosiaalinen, fyysinen ja virtuaalinen ulottuvuus. Ihmiset ovat yhä enemmän netissä, mutta saavutettavuus on osallistumisen edellytys.
Tietotaitotalkoissa oli erilaisia yhteisöjä, jotka vuorovaikutusta vahvistamalla pyrkivät erilaisiin tavoitteisiin. Jos yhteisössä ei ole sosiaalisuutta lainkaan, prosessi on pitkä. Strategisilla valinnoilla voidaan luoda ilmapiiri, jossa yhteisöllinen toiminta aktivoi ihmisiä. Ilman vuorovaikutusta kohtaamispaikat jäävät tyhjiksi tiloiksi. Yhteisöllisyys tarvitsee kohtaamispaikkoja ja yhteisöllistä oppimista.
Tonttuväitöksen vastaväittäjä Juha Nurmela herätti keskustelua käsitteistä ”paikka” ja ”tila” sekä ”parvi” ja ”lauma”. Hän kysyi, mitä väittelijä tarkoittaa käsitteellä ”ennen vanhaan”. Susanna Kivelä vastasi tarkoittavansa sillä aikaa ennen internetiä.
Keskustelu tonttuväitöksestä oli niin kiihkeää, että välillä kustos Marja-Liisa Viherä joutui sitä hillitsemään. Miten viestinnän kanavat räätälöidään vastaanottajan mukaan? Entä miten kolmiulotteinen tulostus vaikuttaa paikkaan? Susanna Kivelä ehdotti sitä jatkotutkimuksen aiheeksi.