Epävarmuudesta luodaan huominen

Yhdyssanoista
katoaa kirjaimia –
runot syntyvät.

Menet ytimiin,
sanot, mitä tahtoisit,
et ajattele.

Et kuulu tänne!
Kuka minussa puhuu?
Moka on lahja.

Epävarmuus:
muutosvastarinnasta
hyvään muutokseen.

Otavan Opiston aPaja-yhteisö kohtasi epävarmuuden Hub Helsingissä 31.10. – 1.11.2013. Epävarmuus vaatii rohkeutta ja synnyttää luovuutta. Ville Keränen juonsi paripäiväisen tapahtuman ihmeellisten ihmisten merkitykselliset keskustelut.

Ville Venäläinen kertoi torjuneensa epävarmuutta synnyttäviä kirjoitusongelmia avoimella bloggaamisella ja Sometuverkoston synnyttämisellä, joista sai myönteistä palautetta. Sivistysaatteeseen perustuvalla Otavan Opistolla ei ole selkeää paikkaa koulutusjärjestelmässä – mikä voidaan nostaa vahvuudeksi.

Treenikirjoittaminen

Ryhmätyö luovuuskonsultoinnista

Ryhmätyö luovuuskonsultoinnista

Nelikymppisenä esikoisrunonsa julkaissut ja luovaa kirjoittamista opettava Pilvi Pääkkönen kertoi, miten oikeinkirjoituksen epävarmuudesta nousee luovaa runoutta, josta Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulussa mm. Mikko Rimminen antoi hyvää palautetta. Toisaalta Kirjoittajakoulu kouli epävarmuuteen: kun yksi arvioija kehotti lisäämään jotain, toinen käski ottaa sen pois. Tuntui, että mitä tahansa teki, aina sai korvapuustin puolelta tai toiselta.

”Moka on lahja”, mutta tuottamisen ja mokaamisen vaiheet on hyvä pitää erillään ja luottaa prosessiin. Natalie Goldberg nosti zen-buddhismin keinoksi kirjoittaa.

Treenikirjoittamisen vaiheet ovat:

  1. Pidä käsi liikkeessä.
  2. Älä yliviivaa.
  3. Älä huolehdi oikeinkirjoittamisesta.
  4. Luovu kontrollista. Sano, mitä tahdot sanoa.
  5. Älä ajattele.
  6. Anna itsellesi lupa kirjoittaa roskaa.
  7. Mene ytimiin, kohtaa pelottavat asiat.

Treenikirjoittamiseen voi ajastaa vaikka kymmenen minuuttia munakellolla.

Taiteessa ei ole oikeaa vastausta. Pilvi Pääkkönen luki meille runonsa yhdyssanavirheistä ja katoavista kirjaimista sekä google-runon.

Yhdessä syntyy uutta

Oppimiskahvilassa pohdimme epävarmuutta eri pöydissä yhdessä. Jos ”tyytymättömyys on kaiken kehityksen perusedellytys”, niin voiko tyytyväinen ihminen kehittyä? Millainen epävarmuus on hyväksi? Kuka tai mikä epävarmuuden hetkellä puhuu meissä? Mikä on vallan ja epävarmuuden suhde? Nouseeko epävarmuus yksinäisyydestä? Entä kun kaikkialla todetaan: ”Sä et oikeesti kuulu tänne”?

Open spacessa pureuduimme yhdessä toistemme esittämiin tehtäviin tai ongelmiin. Alkuperäiset suunnitelmat saivat uutta tulta – ja ehkä uuden suunnankin.

Epävarmuus on ihmisen perustila

Filosofi Eero Ojanen Kriittisestä korkeakoulusta totesi, että epävarmuus on nyt muoti-ilmiö; ajatellaan, että ennen kaikki on ollut varmaa. Epävarmuuden kokemus on kuitenkin ihmisen perustila, jota turhaan mystifioidaan. Joka sukupolvella on vastaava kokemus; menneisyys jäsentyy eri tavoin kuin nykyhetki.

Epävarmuutta liioitellaan. Se on syytä hyväksyä, mutta sitä ei tarvitse tavoitella. Tasapaino on realistinen tavoite. Muutoksen mystifioija pyrkii käyttämään valtaa. Muutosvastarinta on terve taito, jota tarvittaisiin entistä enemmän, samoin myönteistä suhdetta muutokseen.

Lause ”Totuutta ei ole olemassa” sisältää itsessään ristiriidan. Epävarmuus on olemassa, kun tunnemme myös varmuuden. Usko ja epävarmuus täydentävät toisiaan.

Viiden K:n varmuus

Ryhmätyö osallistavasta johtamisesta

Ryhmätyö osallistavasta johtamisesta

Muotoilija Katriina Lahtinen kertoi, miten parikymppisenä opiskelijana irrottautui turvallisesta perheyhteisöstä ja tuli Pasilan asemalle, jossa satoi ja tuuli.

Alkaminen on tärkeää, mutta mitä aletaan? Kotona opetettiin: ”Mihin ryhdyt, tee se niin hyvin kuin osaat!” Moniammatillisissa tiimeissä iteroidaan, valitaan ja etsitään jatkuvasti. Vähitellen tuntuu kuin itselle olisi kasvanut pitkä viitta, johon kokemusten myötä on kertynyt kaikenlaista. Ihminen on vastuussa myös taakse jättämästään.

Menetelmäkikkailuun törmää usein. Menetelmä itse ei tee mitään, mutta se voi auttaa prosessin alkuun. Kannattaako kaikkeen lähteä mukaan? Mistä saa tukea päätöksentekoon? Voidaanko keskittyä tekemään sitä, mitä ei vielä ole? Miten ihminen voi vaikuttaa?

Varmuus syntyy viidestä K:sta: keho, koti, kaverit, kulttuuri ja konkretia.

Varmuudesta sokraattiseen kyselyyn

Jouko Kajanoja muisteli, miten hän oltuaan työvoimaministerinä ilmoittautui työttömäksi työnhakijaksi. Kumpi hämmentyi tilanteesta enemmän, hän vai työvoimatoimiston virkailija?

1940-luvulla syntyneillä on positivistinen maailmankuva, jossa kaikkea voidaan hallita ja empiirisesti havaita. Eikö olisi parempi nähdä maailmaa näyttämönä, jonka takana on uusia näyttämöitä? Adornolle taide tarjoaa mahdollisuuden ylittää tieteellinen kehikko.

Sengen The Fifth Discipline -teoksen käsite ”inquiring” tarkoittaa jatkuvaa kyselemistä ja ”advocating” jonkin asian ajamista jatkuvasti. Poliittisessa väittelyssä ”advocating” vallitsee. Entä, jos annettaisiin tilaa ihmettelylle? Eihän työelämässäkään pomo sano ensin, mitä itse ajattelee, vaan antaa porukan ajatuksille tilaa, kyselee ja ihmettelee sokraattisesti.

Epävarmuus tuo etsimisen ja löytämisen riemun. Yhteiskunnallinen varmuus luo epävarmuutta. Hyvinvointivaltio on kuin vakuutusjärjestelmä. Pohjoismaissa ihmiset luottavat toisiinsa, uskovat, että valtio pelastaa. Tästä syntyy suvaitsevaisuutta, mutta myös edellytyksiä omalle epävarmuudelle. Lapsuuden turvalliset olosuhteet edistävät epävarmuuden sietoa. Suomessa eriarvoisuutta on vähemmän kuin muualla. Suomessa 60 % luottaa muihin ihmisiin, muualla vain 30 % , joissain maissa vain 3 %.

Entä, jos hyvinvointi rapautuu? Suomessa tulojen eriarvoisuus kasvaa, mutta pysyvätkö muut mittarit myönteisinä. Vähentääkö hyvinvointi yritteliäisyttä? Mikä on maailmankuvasi?

Hiukan omia pohdintoja

Pilvi Pääkkösen kuvaus Kirjoittajakoulusta tuntui tutulta, herätti ja innosti. Kävin Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulun vuosina 2005 – 2007, jolloin kirjoitin mm. neljä tapauskertomusta pienistä ihmisistä tietojärjestelmähankkeista. Palaute oli kirjavaa ja opiskelijatoveritkin hämmentyivät aihevalinnastani. Eihän tuollaisesta aiheesta voi kirjoittaa kaunokirjallisuutta! Eikö? Kirjoitetaanhan romaaneja siivoojista ja kaivostyöläisistäkin, miksi ei niistä ihmisistä, jotka kehittävät tietojärjestelmiä pankkeihin, vakuutusyhtiöihin ja sairaaloihin?

Kirjoittajakoulussa Leevi Lehto paneutui haikuihini, joita olin erään ystäväni innoittamana ruvennut kirjoittamaan jo vuonna 2001, ja auttoi hiomaan niitä: alkusoinnut elävät, välimerkit häiritsevät. Haikun muoto, 5, 7 ja 5 tavua kahlitsee; kielessämme on yksitavuisia sanoja vähän, ja sanojen taivutus tuo helposti kahteen sanaan lisätavun. Viroksi, ruotsiksi ja englanniksi haikut syntyvät joustavammin kuin suomeksi, mutta silti kirjoitan blogiini edelleen suomenkielisiä haikuja, välimerkkeineen.

Eero Ojasen puheesta muistin Esko Valtaojan julistuksen, että maailma on tänään parempi kuin milloinkaan aikaisemmin. Kun muutosvastarintaa käsitellään rakentavasti, muutos menee oikeaan suuntaan, kenties eri suuntaan kuin alunperin ajateltiin, mutta porukka kokee muutoksen omakseen. Muutosta ja muutosvastarinnan käsittelyä on pohdittu kursseillani analysoimalla, eläytymällä ja keskustelemalla.

Jouko Kajanoja mainitsi positivismin varmuuden. Muistin, miten 1970-luvulla sosiologian ja kasvatustieteen tutkimuksiin tuotiin tilastollisia menetelmiä ja yritettiin löytää ihmisten käyttäytymisestä kovia faktoja, objektiivisia totuuksia, kuten luonnontieteistä löydettiin. Kun tuolloin opinnäytetyötä laativa ystäväni halusi haastattelemalla tutkia perheitä, joissa on vammainen lapsi, hänelle sanottiin, että havaintoyksiköitä pitää olla vähintään viisitoista, jotta hän voisi saada tutkimukseensa kunnollista tilastollista dataa. Kun 2000-luvulla selasin kasvatustieteen väitöskirjoja, löysin niistä paljon sellaisia menetelmiä, joita 1970-luvulla välteltiin – tai joita silloin ei ehkä tunnettukaan.

Katriina Lahtisen viiden K:n varmuus toi mieleeni jakkaraperiaatteen, jonka kuulin 1990-luvun laman tiimellyksessä. Jakkarassa on neljä jalkaa: perhe ja ystävät, työ, harrastukset ja terveys. Jos yksi jalka katkeaa, esimerkiksi työ katoaa, niin kolmen muun jalan varassa jakkara pysyy vielä pystyssä.

Oppimiskahvilan keskustelut sytyttivät, puhuminen oli helppoa, samoin kuunteleminen, erilaiset elämäntilanteet toivat suhteellisuudentajua. Ihmiset jakoivat kokemuksestaan toisilleen eväitä, ideoita ja vinkkejä seuraavaan askeleeseen, huomiseen.

Kategoria(t): kirjallisuus, Opetus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Epävarmuudesta luodaan huominen

  1. Anna-Maija sanoo:

    Kiitos kattavasta muistelusta. Pidin tilaisuudesta minäkin ja tunsin saaneeni paljon tukea työskentelyyn projektieni parissa. Vaikutuin monipuolisesta osaamisestasi, kaikkea hyvää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *