Oppimista, oppimateriaalia ja mittaamista

Mustavalkoinen
filmi rahisee, antaa
perspektiiviä.

Hyvät tekijät
jakavat osaamista,
firma menestyy.

Oppimatskuja
yhdessä, avoimesti
muokataan nettiin.

Monimuotoinen
osaaminen; yhdistä,
sovella, näytä.

Tieken Vaikuta ja vaikutu -seminaari keräsi toistasataa opetusalan ammattilaista ja vaikuttajaa Korjaamon ratikkamuseoon 24.9.2013. Salin valkokankailla näkyivät esitysdiojen lisäksi yleisön Viestiseinälle tai Twitteriin aihetunnisteella #vaikutu kirjoittamat kysymykset ja kommentit, joihin reagoitiin kiitettävästi.

Mustavalkoinen opetusfilmi

Kirsti Timperi avasi ja Ari-Matti Auvinen juonsi seminaarin. Raitiovaunujen kuljettajille ja rahastajille aikoinaan laadittu mustavalkoinen ja rahiseva opetusfilmi herätti keskustelua opetuskäsityksistä. Rahastajathan olivat moniosaajia, kun he rahastamisen lisäksi siivosivat ja auttoivat nostamaan sylilapsia raitiovaunuun. Monipuolisiin työvälineisiin kuului kastelukannu, jolla vaunun lattia kasteltiin kesäisin ennen siivousta. Opetusfilmissä näytettiin oikeanlainen toiminta sekä virheellinen toiminta seurauksineen.

Osaamisen kehittäminen yrityksessä

Paula Stelander Zenroboticsista kertoi, miten osaamisen kehittäminen ehkäisee liiketoiminnan näivettymistä. Yrityksen juuret ovat henkilöstön osaamisessa, vanhat taidot nuukahduttavat bisneksen. Organisaation osaaminen muodostuu yksilöiden tavasta toimia yhdessä ja luoda uutta, tuottaa arvoa asiakkaille.

Paula Stelander oli kymmenen vuotta toiminut rekrytointikonsulttina Fondiassa, jossa ammattitaitoisilta juristeilta kului kohtuuttomasti aikaa toimisto-ohjelmistojen kanssa tappelemiseen. Asia korjattiin tarjoamalla kaikille Tieken A-korttikurssia. Kurssiin osallistuminen oli vapaaehtoista, mutta tutkinnon suorittaminen pakollista. Omasta osaamisesta huolehtiminen on tärkeää; yrityksen tarjoama kurssi on sekä yrityksen että työntekijän etu.

Rekrytoinnissa pitäisi testata väitetty osaaminen. Jos rekrytoitava sanoo osaavansa kieliä, häntä voidaan pyytää kirjoittamaan käännöstehtävä rekrytoijan päätelaitteella. Samalla paljastuvat hänen tietotekniset valmiutensa. Voidaan myös tarkkailla, nostaako hän pudonneen tavaran tai kysyykö, mihin voisi viedä kahvikuppinsa.

Osaamisen jakaminen kuuluu yrityskulttuuriin ja bonusjärjestelmään. Yritykseen ei palkata hyvääkään osaajaa, jos hän ei ole valmis jakamaan osaamistaan.

Yrityksen pitää tarjota työntekijöilleen hyvät ja toimivat tietotekniset apuvälineet – eikä niitä mollata! Intra on henkilökunnan kohtaamispaikka, jonne kaikki saavat tuottaa sisältöä omalla nimellään. Intrassa on hauska opetusvideo sähläävästä Jutta Juristista sekä viihdettä kuten kuvia yrityksen juhlista.

Henkilökunta kohtaa myös kahvilassa, jossa voi hengailla ja vaihtaa kokemuksia. Kollegat opettavat toisiaan ja samalla oppivat itsekin. Uusi työntekijä pääsee koeajalla neljälle HR-lounaalle. Niillä hän voi kertoa, miten työt ovat lähteneet käyntiin ja onko saanut muilta riittävästi tukea ja vastauksia kysymyksiinsä.

Osaamista uusiin laitteisiin ja ohjelmistoihin

Risto Korhonen kertoi kolmivuotiaan Ilona IT:n etäopetus- ja mobiilipalveluista. BYOD (Bring your own device) rinnalle hän ehdotti vaihtoehtoa CYOD (Choose your own device). Jos koulut hankkivat laitteita ja ohjelmistoja Opetushallituksen rahoituksella, niin Ilona IT tarjoaisi putken, joka takaisi uuden teknologian pedagogisen koulutuksen eikä opettaja enää jäisi hankinnan kanssa yksin.

Oppimateriaali tänään ja huomenna

Aamupäivän paneelissa Jukka Talvitie Helsingin kaupungin Opetusvirastosta, Christian Komonen Fronterista, Teuvo Sankila Otavasta ja Vesa Linja-aho Metropoliasta keskustelivat perinteisen ja sähköisen oppimateriaalin roolista nyt ja tulevaisuudessa.

Erilaisille opettajille ja oppijoille tarvitaan muokattavia materiaaleja suljettuihin ja avoimiin ympäristöihin. Avoimet materiaalit, joita saa käyttää ja muokata vapaasti, ovat tulevaisuutta. Ilmiöpohjaisessa pedagogiikassa aineistoja pitää voida yhdistää. Kaikkien pitäisi löytää oma tapansa oppia, saavuttaa virikkeellinen elämä.

Miten opettajat ja oppilaat saadaan toimimaan uusien materiaalien kanssa? Miten materiaalit löytyvät ja linkittyvät? Häviävätkö oppikirjojen kierrätysmarkkinat digitalisoitumisen myötä? Miten avoimista oppimateriaaleista tehtäisiin bisnestä?

Missä ovat oppimateriaalin kehittymisen suurimmat haasteet? Millaista materiaalia oppijat haluaisivat käyttää? Jos oppimateriaalin tuottaja ei itse osaa ohjelmoida, kuvittaa ja tuottaa sisältöä verkoon, tarvitaan tiimi, jonka jäsenillä on tarvittavaa osaamista. Oppimisaihioita voidaan tuottaa hajautetusti. Oppimateriaalin pitää olla pedagogisesti käytettävää eikä sitä saa sitoa johonkin alustaan ikuisiksi ajoiksi. Nettihän on täynnä autenttista materiaalia, mutta miten se validoidaan? Perinteinen julkaistu oppimateriaali on yleensä vertaisarvioinnilla validoitu, mutta siitäkin löytyy virheitä.

Esimerkiksi insinööriopiskelijat ovat kohtalaisen konservatiivisia; he mieluummin lukevat digitaalista tekstiä kuin katselevat vilkettä ja välkettä. Oppiminenhan ei ole vain lukemista vaan luetun soveltamista, esimerkiksi laboratoriotyöskentelyn organisointia.

Oppijat ovat erilaisia. Joskus olisi hyvä siirtyä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tarvitaan erilaisia tulokulmia ja kulttuureita, ajattelun taitoja ja lähdekriittisyyttä.

Oppimateriaaleja laaditaan Opetushallituksen opetussuunnitelmien mukaisesti. Oppiaineet ovat erilaisia ikkunoita maailmaan; mitä useammasta ikkunasta katsoo, sitä monipuolisemman kuvan saa maailmasta.

Omistaako opettaja laatimansa materiaalin, jos muut parastelevat sitä? Kenelle kuuluvat joukkoistamalla laaditut materiaalit – tai pitäisikö jonkun ne omistaa? Avoimet oppimateriaalit ry hallinnoi Creative Commons -lisenssillä jaettuja oppimateriaaleja, joita kuka tahansa voi muokata, mutta virallista jakeluversiota ei pääse sorkkimaan mielivaltaisesti. Avoin materiaali ei ole kaupallisen vihollinen. Kilpailu parantaa oppimateriaalin laatua eikä ennakkotarkastusta kaivata. Tekijä on palkkansa ansainnut, mutta tekijänoikeudella on hinta vain, jos joku siitä maksaa.

Oppimateriaalin vapaa muokattavuus on olennaista. Oppilaat voivat maksaa kympin sadasta sivusta, jos heidän ei tarvitse ostaa satasella tuhatsivuista kirjaa.

Kolmasosa nuorista ei ole sosiaalisessa mediassa. Tarvitsevatko opettajat ja oppijat näppäinkoulutusta? Mihin panostetaan kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa? Tiedon kösittely, arviointi ja tuottaminen liittyvät tulevaisuudessa kaikkiin ammatteihin.

Yleisön joukosta nousi kokenut opettaja ihmettelemään, että paneelissa puhutaan vain oppimateriaalista. Kouluissahan opitaan yhteisöllisesti tutkien. Opettaja, osaava pedagogi, ei väännä oppimateriaalia vaan ainoastaan lyhyet ohjeet, joiden avulla oppilaat lähtevät tutkimaan asioita. Kuka opettaa oppilaille Googlen tarkentavat haut? Eihän työelämässä ole oppikirjoja eikä oppimateriaaleja, siellä tarvitaan tiedonhakutaitoja.

Ihanan naisen ihana puhe kiteytti olennaisen.

Opettajat tarvitsisivat mielekästä täydennyskoulutusta ja vertaistuotantoverkostoja. Pitäisikö insinöörien opettajankin kokeilla tutkivaa oppimista perinteisen luennoinnin sijaan?

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset

Iltapäivän paneelissa Kaisa Vähähyyppä Ylioppilastutkintolautakunnasta, Daniel Sazonov Suomen Lukiolaisten Liitosta, Sirpa Ahde Vantaan kaupungilta ja Marianna Halonen Microsoftilta keskustelivat sähköisistä ylioppilaskirjoituksista. Koko tutkintoprosessi muutetaan tietotekniikkaa hyödyntäväksi ja tonnikaupalla paperia poistuu; ainoa paperi, joka jää jäljelle, on tutkintotodistus. Verkko ei voi olla kokonaan auki, koska ylioppilastutkinto on edelleen yksilökoe. Yksilön pitää osata – työpaikkaahan ei ainakaan vielä haeta ryhmänä.

Oppitunneille tarvitaan tietotekniikkaa. Kolmentuhannen lukiolaisen e-kysely paljasti todellisuuskuilun luokkahuoneen ja muun maailman välillä. Oppijat ovat eriarvoisessa asemassa; vain kymmenen prosenttia lukiolaisista voi joka tunnilla käyttää tietotekniikkaa. Vantaalla käytetään Opekaa ja tukihenkilöt auttavat opettajia. Lukiolaisten tieto- ja viestintätekniikan taidot kartoitetaan heti ensimmäisenä vuonna.

Pakko ajaa muutokseen; lukiot ovat muutamassa vuodessa muuttuneet huikeasti ja intoakin löytyy. Suunta on oikea: entistä enemmän tehdään yhdessä ja tietohallinto on keskusteluissa mukana.

Mitä opitaan ja miten opitaan? Aiemmin tankattiin tietopaketti ylioppilaskirjoituksiin, mutta nyt pitäisi päästä tiedon etsintään ja yhdistelemiseen, mikä vaatii tekniikkaa ja sähköistä oppimateriaalia. Tietotekniikka ja etäyhteydet varmistavat, että lukion korkeakouluyhteistyö ei riipu paikkakunnasta.

Toimintakulttuuri muuttuu, opettaja tarjoaa syötteen, mutta oppija on oman oppimisensa subjekti. Tutkiva, ilmiöpohjainen oppiminen yleistyy. Tehtävien laadinta ja sisältö nousevat opetussuunnitelmasta, mutta tehtävät mittaavat ajattelua ja ymmärtämistä.

Miten saataisiin opettajayhteisöt toimimaan kuten tietotyöyhteisöt? Silloin riittäisi, että koulussa joku osaisi ja jakaisi osaamistaan muille.

Kun parisenkymmentä vuotta sitten siirryin vakuutusalan tietotyöstä opetusalalle, ihmettelin, miten hankalaa sisäisissä projekteissa oli saada porukka työskentelemään yhdessä kohti yhteistä tavoitetta. Minulle selitettiin, että opettajat ovat tottuneet opettamaan luokassa yksin. Vakuutusalalla tietojärjestelmien kehittämiseen tarvittiin eri asioita osaavien ammattilaisten tiimiä, jossa jokainen työskenteli ja auttoi muita yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Panelistit kysyivät, löytyykö organisaatioita, joissa henkilökunnnan yhteiset, jaetut kalenterit toimisivat? Varauskalentereja toki löytyy, mutta ”pinkin paperikalenterin halaaminen istuu opettajayhteisössä syvällä”. Kun opettajat jakavat kalenterinsa toisilleen, niin voisiko ne jakaa myös oppilaille, jotta hekin näkisivät, koska opettaja oikeasti voisi olla tavoitettavissa.

Uhkaako kouluja varustekilpailu? Jo kahdeksallakymmenellä prosentilla lukiolaisista on kannettava päätelaite. Tietotekniikka ei saisi lisätä opiskelijan kustannuksia. Kun kirjat korvataan päätelaitteella ja digitaalisilla materiaaleilla, oppikirja ei enää ole välttämättömyys. Kuitenkin kunnan pitää varautua tarjoamaan kunnan päätelaite niille oppijoille, joilla ei ole omaa.

Tietotekniikka ei ole pakollinen aine peruskoulussa, joten tasa-arvo ei toteudu. Epätasa-arvoon vaikuttavat eniten erot opettajien osaamisessa. Erääseen kouluun hankittiin sadantuhannen euron laitteet ja ohjelmistot, mutta vain yksi opettaja osasi käyttää niitä. Toisessa koulussa kolmannen luokan oppilaista kukaan ei käyttänyt tietokonetta tai muuta päätelaitetta opiskelussaan.

Kouluun ei tarvita puhdasta tietotekniikka-ainetta vaan tietotekniikkaa laajasti kaikkiin aineisiin. Enää opettaja ei voi valita, käyttääkö tieto- ja viestintätekniikkaa. Tarvitaan johtajuutta ja osaamisen jakamista.

Erilliset kuullun ymmärtämisen kokeet poistuvat, kun kokeita voi tehdä omassa tahdissa omalla päätelaitteella. Myös suullista kielitaitoa ryhdytään mittaamaan viimeistään vuonna 2019, tekniikkahan mahdollistaa sen. Tehtävien pitää mitata monimuotoista osaamista. Omaa oppimista pitää voida osoittaa monin eri tavoin, muullakin kuin kirjoittamalla esseen. Tehtävien pitäisi mitata myös kykyä arvioida kriittisesti, yhdistellä ja soveltaa. Hyvin toteutettuna ylioppilastutkinto antaa myönteistä ohjausta ja sparrausta.

Opettajat tarvitsevat välineen oman osaamisensa arviointiin. Oppilaitoksiin tarvitaan tieto- ja viestintätekniikan tukihenkilöitä, vertaistukea. Työnantajien pitäisi tarjota työntekijöilleen asianmukaiset välineet työn tekemiseen. Toisaalta opettajilla on mahdollisuus saada veronkevennys itse hankkimistaan laitteista.

Osaamisen mittaaminen

Merja Sjöblom ja Hanna Vuohelainen Tiekeltä kertoivat yksilöllisen ja yhteisöllisen osaamisen mittaamisesta. Osaamisvaatimukset muuttuvat, samoin OPE.FI-viitekehys, jolla edelleen voi todentaa osaamisensa.

Muistin, kun 1990-luvun loppupuolella ammatillisessa opettajakorkeakoulussa mietimme, mitä OPE.FI-taitotasot käytännössä tarkoittaisivat: mitkä olisivat eri tasojen tavoitteet ja konkreettiset oppisisällöt? Tietojärjestelmäalan ammattilaisena olisin jo tuolloin toivonut tavoitteisiin ja sisältöihin enemmän pedagogiikkaa ja vähemmän senhetkistä teknistä nippelitietoa.

Tekemisen riemu ja tuska

Lopuksi Tom Pöysti, Lassen ja Bissen poika, kertoi tekemisen riemusta ja tuskasta. Hän muisteli kouluaikana olleensa ”vilkas” lapsi, jonka valtavaa oppimisintoa koulu häiritsi ja rajoitti. Eräänä jouluna isoisä antoi lahjaksi terävät puukot. Laastarit loppuivat joulupyhien aikana ja jälki sormessa muistuttaa joulusta vieläkin – mutta innostus oli valtava, ja tuolloin opittu taito on edelleen tallella.

Minäkin taidan tuntea yli viisikymppisen miehen, joka erottaa oikean ja vasemman lapsuuden puukkoleikkien jäljistä sormissaan.

Tom Pöysti kysyi, miksi murkut, joita peili ahdistaa, pannaan luokan eteen esiintymään. Tekmistä ohjaa järki, tunteet ja intuitio. Jokainen ihminen on ainutkertainen; kun katsomme yhdessä Haavoittunutta enkeliä, näemme eri taulun.

Tämähän on opettajan ikuinen ongelma luokassa: sanomiset ja tekemiset tulkitaan yli kahdellakymmenellä tavalla eikä sama asia innosta tai miellytä kaikkia.

Kategoria(t): Opetus Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *