Tietokirja selviää

Kirjoitusmerkki,
kirjapaino, internet –
neljäs kumous?

Suuremman kuvan
antaa kirjan hitaasti
sulava tieto.

Keväinen luonto viheriöi ikkunoiden takana, kun Suomen Tietokirjailijat ry vietti 30-vuotispäiviään Finlandiatalossa 16.5.2013. Trio Festivo loihti tunnelmaa aamu- ja iltapäivien seminaareihin. Taikuri Heikki Harha näytti korttitemppujaan lounastunnilla jossain coctail-pöydistä, mutta lounastunnin puolivälissämuutamat ihmettelivät, miksi luvattua taikuria ei näkynyt. Tunnissa ehdin lounastaa ja verkostoitua, lounastauon toisen tunnin istuin Finlandiatalon edustalla auringonpaisteessa, selailin täppäristäni viestejä ja vastailin niihin. Buffet-illallisella monet totesivat, että aamupäivän paneeli oli antoisampi kuin iltapäivän. Ikävä vain, että yleisö ei saanut esittää kysymyksiä tai kommentteja panelisteille.

Aamupäivän seminaari

Markku Löytönen loi katsauksen kirjallisuuden kolmeen vallankumoukseen. Kirjoitusmerkkien keksiminen mahdollisti ”tiedon siirtämisen yli sukupolvien muussa kuin geneettisessä muodossa” ja kirjapainotaidon myötä koulutusjärjestelmä alkoi perustua kirjallisuuteen. Internet on mahdollistanut elämänrytmiä kiihdyttävän vuorovaikutteisen, globaalin ja mobiilin tiedonvälityksen, jossa eritasoiset tiedot elävät rinta rinnan ja vastuu siirtyy tiedon etsijöille. Tiedon tuottajan vastuuta ei saisi unohtaa.

Jäsentutkimuksen mukaan tietokirjailijat ovat hyvin koulutettuja, noin 60-vuotiaita ja ansaitsevat tietokirjojen kirjoittamisesta noin 1500 euroa vuodessa.

Suomen menestykseen tarvitaan osaamista ja laatua myös nettiin. Riittääkö siihen vain ilmaiseksi luotu ja itse itseään korjaava oppimateriaali? Vai tarvitaanko kuitenkin tietokirjailijoita, jotka ovat asiantuntijoita ja hallitsevat suomen kielen ja tekstin juoksutuksen?

Tietoympäristön muutos

Paneelissa Hanna Nikkanen, Fredrik Rahka, Kirsti Lonka, Mikko S. Lehtonen ja Markus Leikola keskustelivat Arto Nybergin johdolla tietoympäristön muutoksesta. Keskustelun pohjaksi oli heitetty viisi provosoivaa visiota:

  • Pirstaleisuus lisääntyy, kaikki löytyy netistä.
  • Hukkaamme suuren osan kirjalliseen kulttuurin perustuvasta osaamisesta.
  • Painettujen kirjojen määrä vähenee.
  • Kustannettuja oppikirjoja ei tarvita, kun opettajat valmistavat materiaalit itse.
  • Äidinkielen taito heikkenee ja lukeminen vähenee.

Hanna Nikkanen kertoi, että 2000-luvun alun journalistikoulutuksessa korostettiin, ettei saa kirjoittaa pitkiä tekstejä, koska kukaan jaksa lukea yli 500 merkin tekstiä ruudulta. Opiskelijoille kerrottiin myös, että piratismi ja ilmaisuus lisääntyvät, joten he valmistuvat suoraan kortistoon. Kaikki tiedon tuottamisessa on muuttunut, mutta ei siten kuin kymmenen vuotta sitten ajateltiin.

Fredrik Rahka näytti povitaskuun mahtuvaa, yhdellä kädellä pideltävää minikirjaa. Hän toivoi unelmia siitä, mihin suuntaan haluamme viedä maailmaa.

Kirsti Lonka painotti, että lääketieteessä elintärkeää on jatkuva oppiminen, mitä 15 vuotta sitten aloitettu tutkivan oppimisen pedagogiikka tukee. Emme halua opiskelijoista passiivisia tiedon omaksujia vaan aktiivisia tiedon luojia ja kehittäjiä. Diginatiivit opettavat vanhempiaan käyttämään sosiaalisen median palveluita.

Mikko Lehtonen kysyi, mihin kirjallisuuden vallankumouksessa unohtui keräilijöiden oraalinen ja visuaalinen kulttuuri? Suomessa on maailman sivistynein rahvas, mutta silti annamme vallan markkinavoimille. Realisti ei muistele vanhoja hyviä asioita vaan keskittyy siihen, miten uudet huonot asiat saadaan paremmiksi.

Markus Leikola kysyi, mikä on neljäs kumous tai harppaus. Miten nykyisyys ja sen suunta ymmärretään? Yhä tärkeämpää on räätälöitävyys, haettavuus ja löydettävyys. Googlen hakukenttään kirjoitetaan vapaasti, mitä etsitään, eikä käytetä jonkun valmiiksi luomia hakusanoja. Alkuun netti jäljitteli perinteistä maailmaa, mutta nyt tilanne on päinvastainen: kaupassa asiakaspalvelija joutuu etsimään yrityksensä nettisivuilta tietoa, joka asiakkaalla jo on. Kaikki ei kuitenkaan löydy netistä.

Ehkä netissä on nyt vastaava tutkiva ja anarkistinen vaihe kuin Neuvostoliitossa 1920-luvulla. Kenties maksullisuus ja portit lisääntyvät vähitellen.

Alkupuheenvuorojen jälkeen panelistit totesivat, että ei ole vain yhtä tapaa oppia ja auktoriteetin käsite hämärtyy: neuleblogin pitäjä voi olla netissä auktoriteetti, josta naapurit eivät tiedä mitään.

Mitä on yleissivistys ja tieto? Kenellä on oikeus se määritellä? Emme voisi keskustella tässä ja nyt, jos meidän samalla pitäisi etsiä faktatietoa netistä.

Nykyään kaikki oppilaat kirjoittavat vapaa-ajallaan eikä huono kieli hävetä. Isossa päivälehdessäkin käytettiin muutama päivä sitten sanaa ”suht” ja strömsöistyminenkin yleistyy. Kehittyykö kieli vai rapistuuko, heikkeneekö vai muuttuuko?

Hyvä tietokirja, painettuna tai digitaalisena, auttaa tietojen yhdistämisessä ja maailman monimutkaisuuden kuvaamisessa. Opettajat tarvitsevat työssään tukea ja laadukas oppimateriaali on yksi tuen muoto.

Kun tietokirjailija jäsentää ajatuksiaan oppikirjaksi, hän oppii paljon. Tavoitteena tuskin on, että vain keski-ikäinen kirjailija oppii, vaan että lapset ja nuoret oppivat. Siksi tarvitaan oppikirjoja, jotka mahdollistavat yhdessä tekemisen oppilaiden kanssa. Kuka kasvattaa kasvattajat? Opettavatko oppilaat opettajia?

Käsite ogooglebar viehättää, Googlehan tavoittaa vain yhden prosentin netin sisällöstä. Googlen nimi tulee Googolista, isosta luvusta.

Nuoret arvostavat edelleen painettua kirjaa. He etsivät netistä tietoa, mutta tarttuvat painettuun kirjaan, kun haluavat rentoutua.

Rakastakaa nörttejä, he kehittävät maailmaa eteenpäin!

Iltapäivän seminaari

Helena Ruuska kertoi, että Suomen tietokirjailijat ry perustettin vuonna 1983, jolloin Tietokirjailijain Liitto ja Oppikirjantekijät ry yhdistettiin. Yhdistyksessä oli tuolloin noin 500 jäsentä, nyt jo noin 2900 jäsentä. Kustannussopimukset elävät ja tekijänoikeudet säilyvät; jokaisen on tiedettävä oikeutensa ja velvollisuutensa. Olennaista ei ole keskustelu siitä, julkaistaanko kirja digitaalisessa vai paperimuodossa, vaan siitä, tuottavatko kirjan sisällön ammattilaiset vai amatöörit. Lähdekritiikkiä ei voi sysätä yksin käyttäjän niskoille – ainakaan yleissivistävässä koulutuksessa.

Miksi sisällön pitäisi olla ilmaista? ”Työmies, kirjailijakin, on palkkansa ansainnut.”

Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä painotti, että pelkkä tieto ei riitä; pitää osata tulkita ja ymmärtää. Tarvitaan lisää sektorirajat ylittävää liikkuvuutta.

Warelius-palkinnot jaettiin Peter von Baghille ja Anne-Maria Mikkolalle.

Miten Suomi selviää?

Paneelissa Veronika Honkasalo, Matti Kalliokoski, Leena Majander-Reenpää ja Ritva Viljanen keskustelivat Jaakko Heinimäen johdolla Suomen selviämisestä. Jaakko Heinimäki siteerasi Erno Paasilinnaa: ”Vain itseoppineet ovat oppineita, muut ovat opetettuja.”

Paneelissa pohdittiin, mitä selviäminen tarkoittaa ja pitäisikö Suomi kirjoittaa isolla vain pienellä kirjaimella. Riitta Uosukainen on joskus sanonut: ”Puu ja pää ovat Suomen voimavarat.” Kun puusta ja päästä on jäljellä enää pää, niin taito, tieto, kulttuuri ja sivistys nousevat entistä tärkeämmiksi. Lisäksi tarvitaan rationaalisuutta, sympatiaa ja empatiaa. Esimerkin voima on suuri; jokainen voi pienillä teoilla vaikuttaa merkittävästi omassa lähipiirissään.

Kaivataanko vastakohtien yhteiskunnassa selvää, helposti hahmotettavaa maailmaa? Puhumme maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta uusina ilmiöinä ja unohdamme, että Suomi oli monikulttuurinen ennen toista maailmansotaa.

Koulu ja kirjasto ovat julkisia, tiedollisia tiloja myös nuorille. Mikä on lasten ja nuorten tietokirjallisuutta? Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä?

Ennen olohuoneessa oli televisio ja sen vieressä raameissa vanhempien hääkuva. Nyt lasten kuvat ovat verkon yhteisöpalveluissa. Miksi jokainen nuori kuvittelee olevansa tähti? Peter von Bagh on tehnyt elokuvia, nyt YouTube on täynnä amatöörivideoita. Kehumisyhteiskunnassa nuorilla on ehkä liian suuret odotukset.

Kuka haluaisi satavuotiaana sanoa, ettei minun elinaikanani juuri mitään tapahtunut? Olkaamme onnellisia, että saamme kokea kaiken tämän!

Miten Eurooppa selviää?

Olli Rehn kertoi, miten von Wright aikoinaan ensin kieltäytyi seuraamasta sanomalehtiä, sitten televisiota ja radiota, ja lopuksi keskittyi kirjoihin, jatkuvan tietotulvan sijaan hitaammin sulavaan tietoon. Kirjan kirjoitusprosessi pakottaa miettimään sirpaletietoa suurempaa kuvaa.

Euroopan talous vakautuu ja kääntyy loppuvuodesta nousuun, joka kiihtyy ensi vuonna. Nykyisen laman taustalla ovat 2000-luvun luottobuumit ja kiinteistökulpat, ei pelkästään julkinen velkaantuminen. Myös Suomessa on ongelmia, mistä kertoo alijäämäinen talous. Meillä on Euroopan unioniin annettavaa, ei marisijoina vaan rakentajina, kriisithän auttavat kehittymään. Kaikkea ei voi mitata euroissa. ”Paljonko maksaa tunti rauhaa?”

”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.” Malthusin ja Rooman klubin ennusteiden karikkojen merkit ovat ilmiselviä – jälkeenpäin. Parikymmentä vuotta sitten ekonomistit keskittyivät rakenteisiin eivätkä kiinnittäneet huomiota rahavirtoihin. Nyt tiedämme, että Euroopan unionin ongelmat eivät johdu rakenteista vaan kilpailukyvystä.

Kategoria(t): kirjallisuus, Kulttuuri, Opetus, sosiaalinen media Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *