Hotelli ja takkahuone navetassa

Krapi tarinoi
historiaa reseptein
sydän mukana.

Kesähuvila
lypsykarjatilalta
ravintolaksi.

SOMY-koordinointihankkeen  parin päivän kokous, touhupäivät 7.-8.5.2012, Tuusulan Krapissa alkoi vaikuttavalla ja maukkaalla Pitopöytälounaalla, tosin tunnin myöhässä, kun VR:n tekninen vika pysäytti koko junaliikenteen maanantaiaamupäivänä.

Ensimmäisenä päivänä kauhoimme toistemme tiedot viidentoista sosiaalisen median hankkeen tilanteesta Googlen dokumentteihin matriisiksi. Toinen päivä suuntasi ensi syksyn tapahtumiin ja koordinointihankkeen tehtäviin.

Krapin historiaa

Ensimmäisen päivän lounaan jälkeen saimme tiiviin rautaisannoksen tarinoin höystettyä Krapin historiaa 1600-luvulta nykypäivään. Isojaossa Krapin tilukset ulottuivat Jokelasta Hyvinkäällä asti. Isäntä Krapi ja hänen kolme pientä lastaan lepäävät Tuusulan hautausmaalla.

Valtioneuvos G.F.Sourander osti tilan kesäasunnokseen vuonna 1882, ja raeknnutti päärakennukseksi venäläistyylisen huvilan. Osa pystyssä olevista hirsistä on Venäjältä, osa vanhasta päärakennuksesta. Huvila ei ole vajonnut savipohjaiseen maahan.

Maanviljelijä Klas Holma ja hänen Maiju-vaimonsa ostivat Krapin vuonna 1911 lypsykarjatilaksi ja rakennuttivat karjakartanon, nykyisen hotellirakennuksen, jonka huoneet on nimetty entisten asukkaiden mukaan. Oman huoneeni ovessa luki ”Uurtava”.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä oli kulttuurin, talouden ja politiikan edustajia, jotka jokainen tavallaan pyrkivät edistämään Suomen itsenäisyyttä. Taiteilijoista ensimmäisenä Tuusulaan saapui Venny Soldan-Brofeldt, joka käytti housuja ja poltti piippua, ja viimeisenä Sibelius; hän ei voinut asua Helsingissä, koska se ei edustanut metropolia eikä maaseudun rauhaa.

Sibelius ei onnistunut ostamaan tonttia järven rannalta, koska rouvat, jotka tonttia myivät, olivat nähneet Symposonin eivätkä halunneet myydä tonttiaan rentulle. Ainolasta näkee järvelle vain talvisin. Sibelius itse sanoi myöhemmin, ettei olisi halunnut asettua järven rannan kosteaan ilmanalaan.

Kaikki taiteilijakodit ovat Tuusulanjärven kaakkoispuolella, jossa voi nauttia auringonlaskuista ja pääsee parissa tunnissa junalla Helsinkiin. Helsingin arjen houkutukset ja viihde varjostivat perheiden hyvinvointia. Taiteilijayhteisössä elämä ei ollut helppoa vaan köyhää, elinkeino raavittiin arjesta. Samaan aikaan kun Sibelius tilasi hienoja nahkahansikkaita Pariisista, Aino kerjäsi ruokaa perheelle Tuusulassa.

Veljessota vei isäntä Klasin; muutaman vuoden kuluttua hänet löydettiin lähipitäjän kirkkomaalta. Tilan ja perheen hoito jäi Maiun harteille. Metsästystä harrastava agronomi Onni Lustig näki Maiun ratsastamassa, eikä kestänyt kauan, kun Krapi sai uuden, innovatiivisen isännän, joka välillä vietti iltoja ystävänsä Eino Leinon kanssa pelaten shakkia.

Krapin tila alkoi saada uusia muotoja. Krapin Rivieralle rakenettiin savusauna ja tuotiin hiekkaa vastarannalta vuonna 1933. Tanssilava ja juhannustulet keräsivät nuorisoa. Savusauna on palanut pari kertaa melkein kokonaan, mutta kiuas on edelleen alkuperäinen.

Vuonna 1957 Salme Pietikäinen tuli Krapiin kotitalousharjoittelijaksi, ja pian Matti Holman puolisona nuoreksi emännäksi taloon. Hän toimi Apu-lehdessä kotitaloustoimittajana ja oli mukana perustamassa Marttaravintolaa vuonna 1968. Ravintola Krapinhovi avattiin tilan päärakennuksessa vuonna 1973. Sinisestä sikalasta rakennettiin perheelle asunto, johon Salme ja Matti Holma muuttivat – ja Salme asuu siellä edelleen. Hänen poikansa Pekka Holma vastaa nyt Krapista. Krapi on siis perheyritys, jonka omistaja ja johto kävelevät tilan puistossa päivittäin.

Krapin pellot muutettiin golfkentäksi, ja Tuusulan Golfklubin perustamiskokous pidettiin Krapinhovin Liisankammarissa vuonna 1980. Näin Krapin ympärillä on hyvin hoidettu viheralue; vaihtoehto olisi muuttanut maisemaa radikaalisti.

Jotkut ovat heittäneet, että nykyisin Krapin maatilalla viljellään golfpalloja ja lypsetään asiakkaita. Krapin arvot ovat kuitenkin toiset: taloudellinen onnistuminen ja kehittyminen, Suomen paikallinen historia ja suomalainen ruokakultuuri. Krapinhovin pitopöytä on vuodesta 1973 lähtien katettu joka päivä.

Talviturkki juoksi järveen

Pitkän kokouspäivän päätteeksi raikas juustosalaatti ja Krapin makkarat odottivat meitä savusaunalla. Pehmeistä löylyistä pulahdin virkistävään Tuusulanjärveen. Auringonlaskun aikaan palasimme hotellille. Hotellin yöpöydältä käteeni tarttui Krapin tarinaa reseptein ja kuvin kertova teos ”Jokaiseen makuun koko sydän”. Seuraavana päivänä ostin sen mukaani ja kierrätin kokouksessamme hotellin ylimmän kerroksen takkahuoneessa.

Tuusulan kulttuurikierros

Kokous jatkui myöhään iltapäivään eikä aikaa jäänyt Tuusulan kulttuurikierrokseen. Kollegat kiiruhtivat kotimatkalle Jyväskylään, Mikkeliin ja Kemiöön, minä Helsinkiin.

Kymmenen vuotta sitten, kun olin Krapissa oliomallintamassa TTL:n  verkkopalvelua Jukka Tammisen johdolla, ehdin kokouspäivän päätteeksi piipahtaa erään kollegan kanssa Aleksis Kiven kuolinmökissä.

Vuosikymmenten ajan olen käynyt kerran kesässä Tuusulassa asuvan ystäväni kanssa Halosenniemessä, usein myös Aleksis Kiven kuolinmökissä, Onnelassa, Aholassa, Ainolassa ja vajaa parikymmentä vuotta sitten avatussa Lottamuseossa – sekä tietysti Krapinhovin Pitopöydässä.

Kategoria(t): Kulttuuri, sosiaalinen media Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *