Tieto kirjoittaa

tieto taiteena
vuollaan yhteistyössä
verkkoon virtaamaan

bittimerestä
mausteet spagettiin, taito
takoo rakenteen

Suomen Tietokirjailijoiden yhdistys juhli 25-vuotistaivaltaan näyttävästi Finlandia-talolla ja ravintola Ostrobotnialla. Muutamat harmaapäisistä juhlijoista muistelivat olleensa Bottalla viimeksi opiskeluaikanaan.

Varapuheenjohtaja Sirpa Wassin tervehdyssanat eivät välittyneet Finlandia-talon Helsinki-salin mikrofonista ihan kaikille kuulijoille. Hän kuvasi tieto- ja oppikirjallisuutta tietona ja taiteena. Tiedon tarve lisääntyy jatkuvasti, mutta mikä on sähköisessä maailmassa virtaavan tiedon painoarvo? Eihän tiedon sisältö ole hukkunut elinikäisen oppimisen ja monimuotoisuuden kulissiin?
Juhlaesitelmässään Kaari Utrio muisteli taivaltaan tietokirjojen parissa: seitsenvuotias rillipää löysi kodin hyllystä tiiliskivimäisen historiakirjan ja 60-luvun opiskelija tentti teoksen, joka hehkutti Suomen vaikutusvaltaista asemaa Ruotsin, Venäjän ja Baltian maiden historiassa.
Kirja voi antaa sysäyksen, joka määrittää koko elämän suunnan. Teoksissaan Kaari Utrio muuntaa tutkittua tietoa yksilön kokemukseksi. Nöyrästi hän selvittää asiantuntijoilta yksityiskohdat hautaustavoista, linnuista, puista ja kasveista. Suomessa neuvoja saa hyvin eikä niistä laskuteta. Joskus neuvot ja korjaukset tulevat vasta tarkkaavaisilta lukijoilta. Niistäkin kirjailija on kiitollinen.
Kuinka paljon tietoa romaani kestää muuttumatta tietokirjaksi? Ehkä vain kymmenesosan kirjailijan omasta tietomäärästä. Romaanin kaiken tiedon pitää olla yksilön koettavissa. ”Kill your darlings.”
Kaari Utrion nuoruuden tietokirjat olivat yhden ihmisen näkemyksiä alastaan, kun taas nykyään tietokirjat ponnistavat monen ihmisen yhteistyöstä. Ilman toisiamme olisimme hukassa, mutta toisaalta tietokirjallinen yleisnäkijä ei saisi olla katoava kansanosa.
Paneelikeskustelussa Aulikki Kalalahti totesi, että oppilaille tietokirjan hakeminen koulun kirjastosta tuntuu olevan vaivalloisempaa kuin wikipedian hakunapin painaminen. Kirsti Mäkinen ehdotti, että koulut rakennettaisiin kirjastojen yhteyteen, jolloin matka syvällisen tiedon aarreaittaan ei olisi kohtuuton.
Kirsi Mäkisen mukaan oppilaat tuottavat paljon tekstiä, mutta siltä puuttuu tarkoituksenmukainen ja looginen rakenne. Markku Löytönen totesi, että sama jatkuu yliopistossa, jossa hän joutuu lukemaan tenttijöiden spagettivastauksia.
Anto Leikola totesi hyvän tietokirjan kestävän ajan hammasta, vaikka osa tiedosta vanhenisikin, johon Kirsti Mäkinen totesi Viron uuden historiakirjan olleen erittäin tervetullut.
Paneelin puheenjohtaja Pirjo Hiidenmaa muistutti, että tietotekniikka vapauttaa kirjojen varastoinnista ja mahdollistaa tiedon joustavan päivittämisen. Kirsti Mäkinen muisteli Juicen ajatusta, että suomalaiset eivät lue Kalevalaa vaan kirjoittavat sen.
Anto Leikola kaipasi uutuustuotteista julkaistujen kritiikkien lisäksi jatkuvaa kirjallisuuskeskustelua lehdissä.
Mietin, miksi vain lehdissä? Blogeissahan on jatkuvaa avointa keskustelua kirjallisuudesta, johon kuka tahansa voi osallistua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *