Tieto kulkee – vai kulkeeko?

multimedia
antiikin esteettinen
aistikimara

Lokakuisena lauantaiaamuna puoli kymmeneltä Suomen Tietokirjailijat kokoontuivat ennen Helsingin Kirjamessuja Messukeskukseen seuraamaan Tapio Variksen hengästyttävän vauhdikasta ja monipuolista esitystä. Hesarin aamun pääkirjoituksessa oli ylistetty kirjan käyttöliittymää. Jostein Gaarder toteaa Sofian maailmassaan, että kirja on kaikista välineistä vuorovaikutteisin, interaktiivisin. Sähköisen median napin painallusta ja koneen vastausta Tapio Varis taas nimittää interpassiivisuudeksi.

Päivittäiset mediat siirtyvät verkkoon ja lehtien lukeminen vähenee. Sosiaalinen web nousee ja tietokirja kilpailee Wikipedian ja vastaavien kanssa. Kapea käsitys e-oppimisesta rappeutuu, ja digitaalinen lukutaito nousee uudeksi konseptiksi, kuten Tapio Varis kuvailee artikkelissaan Parnassossa.

Tapio Varis tutki tiedon kulkua eri tieteiden näkökulmista ja luetteli viestinnän, pedagogiikan, kirjallisuustieteen ja sosiologian tutkijoita kuten Freire, Dewey, McLuhan, Innis ja Ong. Jokainen uusi media mahdollistaa uudenlaisia ajatteluprosesseja. Minkä median maailmassa toimimme ja minkä valitsemme päämediaksemme? Vai sokaistummeko vain yhdelle medialle?

Jakaminen ja välittäminen, sharing and caring, nousevat arvoonsa, samoin avoimet ympäristöt. Retoriikka (puhuminen) oli aiemmin yksi tärkeimmistä taidoista, mutta enää sitä ei arvosteta. Kuitenkin opiskelijoista valtaosa haluaisi mieluummin hyvän opettajan kuin sähköisen materiaalin. Vaan mistä löydämme hyviä opettajia?

Sähköiset mediat ovat hyviä välittämään tietoa, joka muuttuu päivittäin, mutta meillä pitää olla myös pysyvää tietoa. Kirjan tekeminen vaatii erilaista älyllistä ponnistelua kuin jonkin asian heittäminen verkkoon. Syntyykö kirja uudestaan? Pääseekö siitä nauttimaan vain eliitti, kun muille tarjotaan sähköisen median sirkushuveja?

Kasvatuksen vallankumous, uusi renesanssi, tuottaa uudenlaisia ajatuksia, ylittää tieteen ja taiteen rajoja. Tunne ja uskonto ovat älykkyyden yhdeksäs ulottuvuus. Maailman hallitsemiseen tarvitaan erilaisia taiteen lajeja. Aikakautemme ei suosi diletantteja – mutta emmehän me tarvitse millään alalla ihmisiä, joiden tunne-elämä olisi nolla.

Unescossa tutkitaan monilukutaitoa, multimodaalisuutta. Pitäisikö puhua monikulttuurisesta maailmasta eikä digi-ajasta? Vahvistammeko EU:ssa huomaamattamme tekno-tieteellistä ajattelutapaa?

Ihmisen muistirakenne muuttuu. Kirjoitettu ajatus irtoaa puhujasta. Yliopistomaailmassa alkuperäiseen puhujaan viitataan referenssein. Yhden tutkijan osuus yhteisestä tuotoksesta on yleensä mitättömän pieni.

Innisin mukaan viestintärakenteen häiriintyminen tuhoaa valtakunnan. Maissa, joissa sensuuri vallitsee, verkko tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia, joita heillä muuten ei ole.

Tapio Variksen mukaan televisio on häviävä maailma. Eri aisteja yhdistävä multimedia taas voisi yltää Aristoteleen runousopin tavoitteisiin.

Tapio Varis näytti tuoretta juhlakirjaansa ”Communication and learning in the Multicultural World”, jonka ovat toimittaneet Pekka Ruohotie ja Rupert MacLean ja julkaissut Tampereen yliopisto.

Keskustelussa todettiin, että vaikka tieteen kieli on englanti, tieteestä pitäisi kirjoittaa myös suomeksi, jotta suomalainen tieteellinen käsitteistö eläisi.

Kategoria(t): ICT, kirjallisuus, Opetus, Verkko-opetus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *