ITK98

Interaktiivinen teknologia koulutuksessa (ITK) -konferenssi Hämeenlinnassa Aulangolla 17.-18.4.1998
Eija Kalliala, Helia
e-mail: eija.kalliala @helia.fi
19.4.1998

Sisältö

Opettamisesta oppimisen ohjaamiseen
Suomi Ykköstietoyhteiskunnaksi – Opi Lastesi Huominen -kampanja
Miten hiljainen tieto siirretään toiselle?
Kokemuksia tietoverkko-opiskelusta
Muuta
Tekniset ongelmat
Ideat Tietie-projektille

Kahteen konferenssipäivään Aulangolla mahtui 7 yhteisluentoa, 26 samanaikaissymposiumia, 21 Areena-puheenvuoroa, 31 työpajaa sekä 40 näyttelyosastoa. Ei siis ole ihme, että Hämeenlinnan kaikki hotellihuoneet olivat täksi viikonlopuksi varattuja jo kuukausi sitten.

Tämän vuotisen yhdeksännen ITK-konferenssin järjestelystä vastasivat Hämeen kesäyliopisto ja Tampereen yliopisto yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun, Kanta-Hämeen tietotekniikkayhdistyksen, Koulun tietotekniikkakeskuksen, Luokanopettajaliiton, MAOLin ja opetushallituksen kanssa.

Konferenssin laajasta tarjonnasta sain paljon vastauksia kysymyksiin, joita kokemukseni Helian ja neljän muun ammattikorkeakoulun Tietie-projektissa projektipäällikkönä ja yhden opintojakson opettajana sekä keskusteluni opiskelijoiden kanssa heidän tuntemuksistaan ja toiveistaan ovat herättäneet. Erityisesti vastaavien projektien esittelyt samanaikaissymposiumeissa ja keskusteluni perjantai-iltana erään tällaiselle kurssille osallistuneen opettajan kanssa vahvistivat ja konkretisoivat käsityksiäni tietoverkko-opiskelun hyvistä ja huonoista puolista sekä toimenpiteistä, joilla Tietie-opiskelusta voitaisiin saada entistä hedelmällisempää.

Opettamisesta oppimisen ohjaamiseen

Opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala korosti konferenssin avauspuheenvuorossaan, että teknologialla ei ole arvomaailmaa, se on hyvä renki mutta huono isäntä. Koulun tehtävänä on kasvattaa ihmisistä sellaisia, jotka kykenevät kommunikoimaan toistensa kanssa ja arvostamaan muita ihmisiä ja kulttuureita. Kaiken teknologian keskellä ihminen on tärkein eikä tätä saa unohtaa.

Kansanedustaja Markku Markkula julisti oppimisen iloa, intohimoa oppia, joka pienessä lapsessa näkyy hyvin. Oppiessaan ihminen on onnellinen. Markkulan esittämistä elinikäisen oppimisen neljästä peruspilarista ensimmäinen onkin pienen lapsen oppimiskyky. Muut kolme pilaria ovat opettajan muuttunut rooli, henkisen pääoman arvostus ja täysavoin oppimisympäristö.

Tutkijalehtori Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta kuvaili, että opetuksellisissa tilanteissa pyritään auttamaan ihmistä kehittämään ajatteluaan mutustelemalla yhdessä ajatusraakileita, joista tieto syntyy tämän prosessin tuloksena. Oppiminen on muuttumista eikä vain tiedon lisääntymistä. Ihminen on prosessi eikä tuote, eikä hän saisi koskaan rakastua itseensä sellaisena kuin on nyt, koska silloin ihmisen kehittyminen pysähtyisi.

Kirsti Lonka herätti vilkkaan ajatustenvaihdon näyttämällä helsinkiläisen paikallislehden ”Pieniä julmia tarinoita” -sarjakuvaa, jossa isä tulee auttamaan läksyjen ääressä ahertavaa lasta ja toteaa lopuksi, ettei tuosta tule yhtään mitään ja että lapsi tulee ihan äitiinsä. Moni yleisön joukosta tunnisti itsensä, isänsä tai miehensä. Rönsyilevässä keskustelussa todettiin, että suomalaisessa koulussa lapsille opetetaan se, mitä he eivät osaa, kun opettaja osoittaa heille vain heidän virheensä. Sarjakuvasta löydettiin kuuntelemattomuuden ja ajankäytön ongelma sekä perheen vanhempien suhteeseen liittyvät ongelmat. Lapselta vietiin oikeus omaan oppimiseen. Isä opetti sen sijaan että ohjaisi lapsen oppimista.

Kirsti Lonka osoitti sarjakuvan varsinaisen pommin isän sanoissa: ”Ei tuosta mitään tule, olet kuin äitisi.” Näillä sanoilla isä viittaa pysyvään ominaisuuteen, joka on lapsen oman kontrollin ulkopuolella ja determinoi lapsen tulevaisuuden.

Tietoverkko-opetuksessa mikään kone ei korvaa opetuksellista vuorovaikutusta, mutta vuorovaikutuksessa on mahdollista sekä tuhoava että kannustava ote. Rakentava palaute esitetään kysymällä ja se kohdistuu prosessiin eikä henkilöön.

Suomi Ykköstietoyhteiskunnaksi – Opi Lastesi Huominen -kampanja

Ennen ITK-iltamia projektipäällikkö Veli-Antti Savolainen ja rehtori Martti Hellström väittelivät Suomen ykköstietoyhteiskuntatalkoista, jotka alkoivat viime syksynä. Kampanjan ideana on, että opettajat opettavat talkootöinä oppilaiden vanhemmille niitä asioita, joita oppilaat tarvitsevat huomisen yhteiskunnassa. Väittely oli kiivas, ja yleisö osallistui siihen aktiivisesti, osin omia kokemuksiaan ja tunteitaan purkaakseen, osin saadakseen jokaiselle puheenvuoron käyttäjälle palkinnoksi luvatun Kisällin opas -kirjasen.

Suomi Ykköstietoyhteiskunnaksi – Opi Lastesi Huominen eli SYTY -kampanjassa pyritään poistamaan sukupolvien välinen kuilu tietoyhteiskuntavalmiuksissa kutsumalla vanhemmat kouluun oppimaan sitä, mitä heidän lapsensa oppivat. Mutta kun kolmenkymmenen vanhemman sijaan koululle tulee toista sataa vanhempaa ja sukulaista, ja samaan aikaan toisissa kunnissa opettajia pakkolomautetaan, talkoohenki voi olla koetuksella. Joissain kunnissa koulun kerhotoiminta- ym. varoista on voitu korvata opettajien ylimääräinen työ, joissain on jopa kierrätetty hattua.

Miten hiljainen tieto siirretään toiselle?

Sitran tutkimusjohtaja Antti Hautamäki valotti perjantaiaamun ensimmäisessä esityksessään loistavasti tietoverkkojen rajallisuutta inhimillisen kommunikoinnin välineinä. Hän perusti esityksensä pääasiassa ranskalaisten filosofien ajatuksiin – eikä tällä ITK-iltamien jälkeisen aamun esityksellä ollut juuri mitään yhteistä ITK-kirjaan painetun Hautamäen informaation, tiedon ja merkitysten käsitteiden pohdiskelun kanssa.

Hautamäki aloitti esityksensä Saussuren kommunikointimallista, jonka mukaan kommunikointiin ei liity tulkintaongelmia. Hän jatkoi Baudillardin ajatuksilla merkkien viettelystä ja merkitysten romahtamisesta, jolloin merkkien ylivallan myötä kadotamme kommunikaation ytimen. Lohdutuksen hän löysi Gianni Vattimon ajatuksesta läpinäkyvästä ja hallittavasta yhteiskunnasta, jossa erilaisia maailmankäsityksia tarjoava kaaos vie pois fasismista, yhden tulkinnan maailmasta. Hautamäki siirtyi Rousseaun romantiikan aikaan, josta hän vastaparien puhe – kirjoitus, tunteet – tarpeet, vapaus – orjuus kautta päätyi Derridan vastapariin läsnäolo – poissaolo. Puheella kuvataan tunteita, joilla saavutetaan vapaus ja läsnäolo, kun taas kirjoitus kuvaa tarpeita, jotka johtavat orjuuteen ja poissaoloon. Fenomenologian antina Hautamäki toi esitykseensä läsnäolon problematiikan, miten ihminen kohtaa toisen ihmisen minän. Kehollisuus on ihmisen primordiaalinen (eli alkeis-) esitieto ja ajallisuus on tärkeä osa ihmisenä olemista.

”Te varmaan vannotte konstruktivisten oppimiskäsityksen nimiin?” kysyi Hautamäki ja laukaisi: ”Minä en usko!” Hän kuvasi subjektin (= minä ja toinen) koostuvan tietoisuudesta, tunteista ja kehosta. Suurin osa tiedostamme on kehossamme, se on geenien ja sosiaalisuuden viisautta. Mutta tietoverkkojen virtuaalimaailmassa keho katoaa. Hautamäen johtopäätös oli, että virtuaaliyhteisöissä ei päästä eteenpäin, ellei voida järjestää inhimillisiä kohtaamisia, joiden avulla syntyy ymmärtämisen edellytykset, luottamus.

”Miten hiljainen tieto siirretään toisille?” kysyi Hautamäki. Hänen mielestään hiljainen tieto on varsinainen osaamispääomamme – ei se rationaalinen tieto, joka voidaan esittää kahdella lauseella ja välittää sähköpostilla.

Keskustelussa Hautamäki totesi, että parhaita oppimistuloksia ei synny sähköisillä materiaaleilla vaan kommunikointia parantamalla. Meidän pitäisi löytää yhteiset eettiset koodit, yhteinen käsitys siitä, mitä tarkoitamme ja mitä arvostamme.

Kokemuksia tietoverkko-opiskelusta

Lehtori Pentti Hietala Tampereen yliopistosta sanoi, että verkkoon sopivien oppimistapojen seulonta on vasta alullaan. Tämä on kuitenkin tärkeä alue, jossa opettajan pedagoginen näkemys korostuu.

Ymmärtämisen kasvuun johtavat vaiheet, joista muodostuu oppimisprosessin jatkuva silmukka, ovat:
o Käsitteellistäminen, jolloin tutkitaan toisten tekemää oppimateriaalia.
o Konstruointi, joka on tekemällä oppimista, entisen materiaalin uudelleen luokittelua ja jäsentelyä sekä uuden materiaalin luontia.
o Dialogi, joka on molemminpuolista kyselyä.
Tietoverkko-opiskelussa ensimmäinen vaihe voisi olla tiedon hakemista internetistä, toinen omien kotisivujen tekemistä ja kolmas keskustelua tietoverkoissa. Joidenkin tutkijoiden mielestä kolmas vaihe on tärkein. Sen muotoina tietoverkoissa voivat olla sähköposti, keskusteluryhmät, irkkailu tai erityiset tietokonepohjaiset konferenssit.

Tampereen yliopistossa on kehitetty yhteistoiminnallisia järjestelmiä dynaamiseen ryhmäkommentointiin webissä. Opettaja antaa keskusteluaiheita sekä niihin liittyviä videoita ja muuta lisämateriaalia. Opiskelijoiden pitää kommentoida vähintään viittä keskusteluaihetta ja kertoa kommenteissaan, mitä lähteitä ovat käyttäneet. ”Oma mielipide” oli tärkein opiskelijoiden nimeämistä lähteistä.

Keskustelujärjestelmissä käsitellään myös opiskelijoiden omia ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. Näistä keskustellaan ja äänestetään, mitä ideoista kehitellään edelleen. Opiskelijoille jaetaan kiertäviä vastuita esim. mentorin ja kommentaattorin roolista. Keskustelun seuraaminen voidaan rajata niin, että mukaan pääsee vasta kun itse on esittänyt mielipiteen. Toisaalta keskustelua seuraamallakin tapahtuu oppimista, joten edellisten vuosikurssien keskustelu voitaisiin säästää seuraaville vuosikursseille.

Apulaisprofessori Seppo Pohjolainen ja erikoistutkija Heli Ruokamo Tampereen teknillisestä korkeakoulusta esittelivät kehittämäänsä avoimen oppimisympäristön mallia, jossa oli varattu tilaa kursseille, asiantuntijoille, kirjastolle, näyttelylle, hallille, opettajienhuoneelle, webmasterille sekä hallinnolle. Kun Pohjolainen esitteli oppimisympäristössä toteutettua matematiikan kurssia, yleisön joukosta kysyttiin, missä oppiminen tapahtuu, kun materiaalissa on pelkkiä kontrollitehtäviä.

Projektipäällikkö Esa Niemi Oulun yliopistosta esitteli hajautettua opettajakoulutusta. Projektiin liittyneet 21 paikallista oppimiskeskusta eri puolilta Pohjois-Suomea tarjoavat
o lähitutoroinnin ja -opetuksen
o tarvittavan teknologian (videoneuvottelustudio ja tietokoneluokka).
Projektissa ei uskota puhtaaseen verkko-opetukseen, joten lähitutoreiden rooli ja koulutus on tärkeä. Paikalla ollut lähitutor kertoi kokemuksistaan. Hän joutuu tekemisiin asioiden kanssa, joita ei aina ihan tunne hallitsevansa. Opiskelijat odottavat palvelua lähes yötä päivää, eikä viikon viive vastauksissa tule kysymykseenkään. Kaikki palvelu annetaan yhden luukun periaatteella, joka tarkoittaa sitä, että lähitutor selvittää verkostonsa avulla ne asiat, joita ei tiedä, ja välittää ne sitten opiskelijoille.

Opiskelun ytimenä on opintopäiväkirja ja projektityö, jotka viedään tietoverkkoon, jossa niistä voidaan yhdessä keskustella. ISDN-pohjaisissa videoneuvotteluissa välitetyt luennot, joita on viiden opintoviikon jaksolla yhteensä 27 tuntia, ovat vain näihin liittyvä yksi resurssi.

Kaikki tiedotus hoidetaan sähköpostitse, mutta keskustelu ohjataan keskusteluryhmään, jossa se säilyy ja syventyy.

Oppimismateriaalin opiskelijat tekevät itse. Perinteinen malli, jossa opettaja valmistaa hirvittävän kasan web-sivuja, joita opiskelijat käyvät lukemassa, on projektissa hylätty.

Opiskelijoiden mukaan kurssi oli työläs mutta antoisa. Kriittisimpiä kommentteja saivat videoneuvottelut. Kun opiskelijoita oli yhteensä yli neljäsataa, vuorovaikutusta ei juuri esiintynyt. Toisaalta paikallisissa videoneuvottelustudioissa keskustelua oli sitäkin runsaammin. Yleisön joukosta kysyttiin, miksi luennot välitettiin videoneuvotteluina eikä opetusvideoina, jos vuorovaikutusta ei tapahtunut. Niemi kertoi, että monipistevideoneuvottelu oli heille selvästi edullisempi kuin opetusvideoiden jakelu. Jokaisessa oppimiskeskuksessa oli videoneuvottelulaitteisto, josta soitettiin Oulun yliopiston siltaan. Tällöin laitteiston hankintakustannukset ja siltamaksut jäivät pois.

Keskustelin ITK-iltamissa ivalolaisen opettajan kanssa, joka oli osallistunut Oulun yliopiston hajautettuun opettajakoulutukseen. Hän sanoi monta kertaa, että videoneuvottelu oli todella hyvä asia, kun ei tarvinnut matkustaa luentoja varten. Pohjoisessa välimatkat ovat pitkät. Mutta kurssi oli työläs ja riittävän ajan irrottaminen oli ongelmallista, projektityöhön meni illat ja viikonloput. Toisaalta hänen mukaansa pohjoisessa ei pimeään aikaan ole juuri muutakaan tekemistä, joten tietoverkko-opiskelu on hyvä vaihtoehto.

Muuta

Education counsellor Ulf Lundin, joka on Ruotsin edustajana Brysselissä, esitteli Eurooppalaista koulutietoverkkoa, jonka sisältö muuttuu jatkuvasti, mutta jonka rakenteen pitäisi pysyä selkeänä. 18 maata kasvattavat koulutietoverkossa infrastruktuuria, jota mahdollisimman monen toivotaan käyttävän. Lundin lopettikin puheensa sanoihin: ”Use it! Join it!”

Apulaisprofessori Ken Haase MITin medialaboratoriosta USA:sta puhui syvästä mediasta (deep media). Tekniikka tarjoaa vaikka minkälaisia mahdollisuuksia, mutta ihmiset käyttävät sitä pääasiassa sähköpostien lähettämiseen. Ihminen on siis ennenkaikkea sosiaalinen. Haase kysyi yleisöltä, kuinka monen vanhemmilla on sähköpostiosoite. Kovin monta kättä ei noussut.

Tampereen yliopiston filosofian lisensiaatti Ilkka Mäyrän aiheena oli verkko kulttuurikasvattajana. Monille kuulijoille taisi olla yllätys, että Mäyrä puhui esityksessään postmodernin pirstoutuneen maailman alakulttuureista kuten hakkereista, roolipelaajista ja harrastajakirjoittajista. Ilkka Mäyrä tempasi humanistin sanavuolaudella yleisönsä, ja joku kuulijoista totesi tilaisuuden päätyttyä vierustoverilleen, että tämä oli ensimmäinen kunnon esitys.

Ilkka Mäyrä kertoi, että internet on joillekin muutakin kuin tv:n kautta kotiin tuleva käytännöllinen linkkilista. Se on erilaisuuden esille tulemisen väylä, jossa kaikki on mahdollista. Sinne voidaan rakentaa sekä katedraaleja että huonon maun pyhäkköjä. Hän ehdotti, että tietoverkon sijasta puhuttaisiin Leena Krohnin käyttämästä maailmanverkosta tai maailmojen verkosta, koska internet sisältää tiedon lisäksi muutakin kuten pelkoja, haaveita, toiveita ja ahdistuksia.

Ilkka Mäyrän mukaan hakkerit, öisin näppäimistön ääreen nousevat kummajaiset, loivat maailmanverkon ja tekivät perinteisestä laskukoneesta viestinnän välineen. He toteuttavat itseään ja etsivät omaa identiteettiään kehittelemällä linuxin kaltaisia käyttöjärjestelmiä. He ovat sosiaalisia toisin kuin kuvitellaan ja juhlivat saavutuksiaan juomalla kokista ja syömällä pizzaa tuntikausia kunnes nukahtavat pää näppäimistöllä.

Tekniset ongelmat

Dean Hagi Shein Concordia International Universitysta Tallinnasta oli pulassa, kun internet-yhteys ei toiminut hänen esityksensä alkaessa. Tuntia aikaisemmin hän oli tarkistanut kaikki linkkinsä, joilla halusi osoittaa, miten monipuolisesti Virossa on lyhyessä ajassa otettu tietoverkko käyttöön. Linkit löytynevät lähiaikoina ITK-98 -sivuilta. Linkkejä oli Sheinin luettelossa niin paljon, että hän tuskin olisi ehtinyt esitellä niistä kovin monta siinä varttitunnissa, joka hänen esitykselleen oli varattu.

Ennen Sheinia esiintyneellä tohtori Andrey Narvskylla Pietarin State Marine Technical University’sta ei ollut mitään ongelmia Virtuaali-Pietaria (Pietarin nähtävyydet) ja Pyhää Venäjää (Venäjän kirkot) esittelevien näyttävien ja monipuolisten cd-romien kanssa. – Olisin ehkä ostanut häneltä cd:n, jos olisin löytänyt hänet myöhemmin ITK-98:n valtaisan tarjonnan seasta.

Vastaavanlaisia ongelmia kuin Dean Hagi Sheinilla oli apulaisprofessori Seppo Pohjolaisella Tampereen teknillisestä korkeakoulusta. Ilmeisesti tällöin syy oli sovelluksessa, ja apuun rientäneet sovellusta laatineet nuoret tutkijat saivat osan yhteyksistä nopeasti toimiviksi.

ITK-98:n puhujista useimmat olivat varustautunut kalvoilla, joista osa oli kopioita web-sivuista. Lieneekö tämä edelleen konferenssihotellin esiintyjien varmin strategia varsinkin silloin, kun yhtaikaisia esityksiä on paljon?

Ideat Tietie-projektille
Videoneuvottelujen määrä ja laatu riittäviksi

Antti Hautamäki korosti inhimillisiä kohtaamisia, puhetta sekä hiljaisen tiedon kuten tunteiden ja kehon kielen välittämistä. Tietie-projektissa opiskelijat ovat toivoneet enemmän videoneuvotteluja niihin opintojaksoihin, joissa neuvotteluja on vain yksi tai ei yhtään. Opiskelijat haluavat nähdä opettajan. Heiltä on myös joskus tullut kitkerää palautetta, miksi opettaja ei ole matkustanut opiskelijoiden luo. Ivalolainen opettaja ITK-iltamissa taas piti hyvänä sitä, että videoneuvottelun avulla vältytään matkustamiselta.

Videoneuvottelu ei ole sama kuin inhimillinen kohtaaminen, mutta yhteyden laatua parantamalla esim. kolmen ISDN-linjan avulla, johon Tietie-projektin osapuolilla ja teleoperaattorilla olisi mahdollisuudet ja jossa kuva vastaisi VHS-videon tasoa, voidaan päästä lähemmäs inhimillisen kohtaamisen tuntua. Internet-pohjaisilla videoneuvotteluohjelmistoilla voitaisiin ehkä järjestää opettajan säännölliset etävastaanotot.

Keskusteluryhmissä kommentointi osin pakolliseksi

Tampereen yliopiston yhteistoiminnallisissa ryhmäkommentoinnin järjestelmissä opiskelijoiden piti kommentoida tiettyä määrää opettajan antamista aiheista ja kertoa kommentoinnissa käyttämänsä lähteet. Lisäksi opiskelijat esittivät ideoita, äänestivät niistä ja kehittelivät niitä yhdessä eteenpäin. Oulun yliopistossa taas oppimispäiväkirjat ja projektityöt vietiin tietoverkkoihin kaikkien kommentoitaviksi.

Tietie-projektissa keskusteluryhmien toimimattomuus on ollut ongelma. Opiskelijat ovat sähköpostin avulla saaneet hyvin yhteyden opettajaan, mutta yhteyttä muiden paikkakuntien opiskelijoihin on harvoin muodostunut. Opiskelijoista osa on pitänyt tätä selvänä puutteena ja pettymyksenä. Pakollinen opponointi ja kommentointi voisi avata tien vapaaehtoiselle kommentoinnille ja keskustelulle, kun keskusteluympäristöt tulisivat tutuiksi.

Oppimismateriaalin tuottaminen?

Oulun hajautetussa opettajakoulutuksessa opiskelijat tuottivat oppimismateriaalin itse. Sopiiko tämä vain opettajakoulutukseen vai voisiko ideaa käyttää muussakin opiskelussa? Ja aiheuttaisiko tämä lisäpaineita paikallisille tutoreille?

Paikalliset tutorit?

Oulun kokeilussa paikalliset tutorit olivat hikisessä paikassa ja heidän paineensa olivat kovat. Tietie-projektissa vastaavat paineet on ollut opintojaksoista vastaavilla opettajilla. Voisiko paineita hajauttaa Tietie-projektissa? Jos voisi, niin millaisia järjestelyjä ja millaisia koulutus- ym. kustannuksia tarvittaisiin?

Valmiit oppimisympäristöt

Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä korkeakoulussa ja Oulun yliopistossa kehitettiin oppimisympäristöt, joissa ITK-konferenssissa esiteltyjen projektien opetus toteutettiin. Tietie-projektissa on kokeiltu Lotus Learning Spacea, joka on kaupallinen oppimisympäristö. Muitakin oppimisympäristöjä on olemassa, ja niiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia voisi kartoittaa Tietie-projektissa. Vaikka kokemukset Lotus Learning Spacesta ovat ehkä tänä keväänä olleet kirjavia teknisten ongelmien vuoksi, integroitu oppimisympäristö lienee jatkossa tietoverkko-opetukseen tarkoituksenmukaisin.

Orientointi ja tuki

Ivalolainen opettaja vahvisti Tietie-projektissa moneen kertaan vastaan tulleen ongelman: Aikaa on vaikea irrottaa tietoverkko-opiskelulle. Keskeyttäneitä oli Oulun hajautetussa opetuksessa jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän kuin Tietie-opetuksessa. Paikalliset tutorit ja projektiopiskelu, jossa opiskelijoilla on omat sisällölliset tavoitteet alusta asti, vaikuttavat varmasti siihen, että opiskelijat sitoutuvat ja löytävät aikaa opiskelulleen.

Ehkä Tietie-projektissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota opintojaksojen käynnistämiseen ja orientointiin sekä kehittää paikallista tukea ja opettajan etävastaanottoja.

Eija Kalliala, Helia
Sivu päivitetty 19.4.1998
Tekstiin lisätty avainsanat 22.10.2014

Kategoria(t): Ei kategoriaa, Opetus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *