Somesukulaisten sekouksissa muotoilema tapahtuma

Julkaistu: 18.5.2013 | Kirjoittanut: Eija

Nettishamaanit
ja verkostotarhurit
SomeTimessa.

Hyvät käytännöt
opimme toisiltamme
yhdessä tehden.

Vapaan matikan
tekijänoikeudet:
saatte päivittää!

SomeTime2013, jo neljäs somesukulaisten itseorganisoituvissa sekouksissa muotoilema tapahtuma, täytti Aalto Design Factoryn 18.5.2013.

Somen pimeä puoli

Jyrki Kasvi kertoi somen pimeästä puolesta, epäsosiaalisesta mediasta. Sosiaalista ei ole huutaminen sormet korvissa ja fleimaamista oli jo 1980-luvulla. Jotkut suhtautuvat nettiin kirjoitettuun kuin painettuun sanaan.

Verkko ei välitä lukijoiden ilmeitä ja sarkasmi toimii verkossa huonosti. Osa ihmisistä on kusipäitä ja heillekin some antaa tilaisuuden ilmaista itseään. Jotkut eivät kykene tuntemaan empatiaa verkossa. Tutkimusten mukaan netissä riehujilla on taipumusta itsekeskeisyyteen ja masennukseen. Tulehtuneita keskusteluryhmiä on jouduttu sulkemaan, kun tyrannosaurukset kuvittelevat, että netti on maailman ulkopuolella eikä normaaleista käyttäytymissäännöistä tarvitse välittää.

Netissä tarvitaan viestinnän ja juridiikan osaamista.

Kun ihmisjoukot kokoontuvat spontaanisti, ei ole ketään, kehen ottaa yhteyttä, ei johtajia, joita pidättää. Ihmisiä voi kuitenkin tunnistaa kuvista ja pyytää muita heitä tunnistamaan. Somessa voi esiintyä toisena henkilönä. Joissain maissa herjaus on sallittua ja palvelin saattaa sijaita siellä. Lehdissä kerrotaan itsemurhan tehneistä lapsista, joita on kiusattu netissä.

Pitäisikö netissä olla omalla nimellään? Pitäisikö lapsen ja nuoren olla siellä omalla nimellään? Some yhdistää pieniä intressiryhmiä, mutta myös vihaa ja kaunaa. Tutkijat ja toimittajat eivät uskalla puhua tietyistä aiheista. Miksi ovia ei saa avata ellei odota jotakuta? Miten somepalveluiden ikärajoihin pitäisi suhtautua? Miksi lapset eivät kerro vanhemmilleen ongelmistaan netissä? Kieltäisivätkö nämä oitis lapselta netin käytön, niin että kiusaaminen kostautuisi sen uhrille?

Keskustelussa kysyttiin, miten suhtautua lasten digisyrjäytymiseen? Tarvitsisivatko vanhemmat digikasvatusta enemmän kuin lapset? Mikä on koulun rooli? Yleisöstö kerrottiin myös hyvistä kokemuksista: netin käyttöä ja somepalveluita hallitsevat oppilaat voidaan koulussa jalkauttaa opettajien avuksi.

#Oppiminen

Oppiminen-träkin aloittanut Leena Vainio kysyi, miksi hankkeiden hyvät käytännöt eivät leviä arkeen? Hyvien käytänteiden tuotteistaminen, asian mallintaminen, vaatii enemmän kuin vain sen kertominen. Innostuneessa keskustelussa korostettiin luottamusta ja ehdotettiin videoita, joissa näytettäisiin kokemuksia ja osaajia.

Vesa Linja-aho suositteli siviili- ja työminän sekoittamista. Sähkötekniikka, jota hän opettaa ammattikorkeakoulussa, ei ole kovin seksikäs ala, mutta seuraajia ja verkostoja löytyy somesta, myös sähkötekniikan termipankki. Omaa alaa ei pidä aliarvioida.

Kun kymmenien tuhansien twiittien sekaan mahtuu virheitä ja mokiakin, tärkeää on nopeus regoida. Turha itsekritiikki joutaa roskiin eikä mokaamista tarvitse pelätä.

Asia asiana, älä hosu! Et saa seuraajia, jos et vastaa kommentteihin ja lähetät vain muutaman twiitin päivässä. Pienet jutut saattavat saada yllättävän paljon seuraajia.

Omaa jaksamista pitää hallita. Jos keskustelu muuttuu hankalaksi, muutaman vastauksen jälkeen kannattaa lähettää yksityisviestinä puhelinnumero. Keskustelemalla asia selviää paremmin kuin kirjoittamalla.

Vesa Linja-aho puhui myös avoimista oppimateriaaleista. Hän ei välttämättä kannata avoimesti lisensoituja romaaneja tai lastenkirjoja, koska niitä voi tarpeen mukaan ostaa tai lainata kirjastosta.

Oppikirjat ovat toinen juttu. Oppimateriaaleja tarvitaan kerralla paljon ja ne ovat kalliita, esimerkiksi tenttiä varten 400 ihmistä saatta tarvita kerralla pinon materiaaleja, jotka maksavat yhteensä 200 euroa. Kustantajan liiketoimintavoitto niistä voi parhaimmillaan olla useita kymmeniä prosentteja, joten avoimet oppikirjat tarjoavat valtavan kustannussäästön.

Oppikirjaa jaksaa kirjoittaa korkeintaan pari tuntia päivässä, mutta viikonlopun kirjamaratoonissa syntyi Vapaa matikka. Työläin vaihe oli loppuhieronta ja sen jakaminen monelle. Samalla tietoisuus avoimesta lisensoinnista levisi. Avoin kirja ei välttämättä ole ilmainen, mutta sitä saa kehittää edelleen.

Mikä asiantuntija on sellainen, josta kukaan ei tiedä? Professorin pitäisi ainakin pitää blogia, kansantajuistaa tiedettä ja kumota myyttejä asiantuntemuksellaan.

Avoimia sisältöjä voitaisiin saada lisää, jos apurahan myöntämisehdoissa edellytettäisiin, että tuotokset julkaistaan avoimella lisenssillä.

Keskustelussa toin esiin kirjan ketterästä projektityöstä, jota viime tammikuussa porukalla kirjoitettiin viikonlopun booksprintissä. Kun kirja sunnuntaina klo 18 julkaistiin verkossa Creative Commonsin nimi mainittava -lisenssillä, niin seuraavalla viikolla kustantaja julkaisi sen verkkokaupassaan painettuna ja digitaalisena.

Tero Toivanen julisti, että me päätämme, millainen on oppimisen tulevaisuus. Nettishamanistin ottein hän jakoi meidät ryhmiin heittämällä erivärisiä kiviä kuin noppia. QR-koodeilla löysimme ryhmätehtävät, joiden parissa Wikiopistossa ja LeMillissä ja yhdessä keskustellen aika riensi niin, että yllättäen huomasimme lounastunnin jo alkaneen.

Lounastunnin jälkeen minä kerroin AVO-hankkeen opettajaverkostoista, 5-vuotiaasta Sometusta, jonka verkostotarhurina toimin, ja LeMillistä, verkkoyhteisöstä avointen oppiresurssien löytämiseen, tekemiseen ja jakamiseen. Kerroin mm. Sometun kuukausitapahtumista ja pyysin porukkaa ideoimaan, miten verkostojen toimintaa voisi kehittää. Keskustelussa korostettiin itseorganisoituvien verkostojen tarhurointia ja somepalveluiden käyttöliittymien uudistamista: ihmiset ja toiminta näkyviin. Sometulaisten twiittivirtaa voisi upottaa näkyviin verkkopalvelun sivulle.

Mikko Jordman toi rehtorin näkökulmaa oppimiseen. Koulussa pelastetaan maailman, mutta kun maailma muuttuu ja opettajat pitävät päätään 80-luvun pensaassa, niin mikä on koulun paikka? Koulu ei ole optimaalinen yksilölliseen oppimiseen. Toki koululla on myös päivähoidon ja sosiaalistamisen funktio, mutta oppiminen on tärkeintä. Miksi Ruotsissa menee paremmin, vaikka meillä on pisat? Miksi pelifirmat viihtyvät Suomessa?

Kun koulua ruvetaan muuttamaan, vaarana on, että korjataan ehjää. Pedagogista vapautta, tasa-arvoa ja luovuutta ei voida mitata. Tärkeitä asioita voi opetella itsekseen, jos niitä ei koulussa opeteta. Arvosana pitäisi antaa opettajalle eikä oppilaalle.

Krista Korelin Sjöblom kertoi Sanomien Oikotiestä ja asiakaspalvelusta Facebookissa. Kun mennään someen, prosessit ovat tärkeitä.
Kun markkinointibudjettia leikattiin ja yt-neuvottelut käynnistyivät, ruvettiin analysoimaan, mitä tehdään. Miksi oli kolme presenssiä Facebookissa? Mikä on blogin idea? Kuka tätä tekee? Mikä on sisältö, jota oikeasti halutaan kertoa?

Palvelu jakautui kolmeksi, oikotie asunnot, unelmien asunnot ja kesämökit. Ei ollut ihmisiä tekemään, mutta talon sisältä löytyi joku, joka oli kiinnostunut huolehtimaan palvelusta oman toimensa ohella. Rahaa ei ollut, mutta luotiin selkeät tavoitteet ja kunnon mittarit.

Palvelu on sisältö, ja ongelmiin, kuten snusgateen, pitää reagoida nopeasti. Kun tarvitaan resursseja, pitää todistaa, että tehdään firmalle jotain tuottavaa. Miten joustavasti ollaan somepalveluissa ja miten prosesseissa varmistetaan, että erilaiset tilanteet hallitaan?

Krista Korelin Sjöblom kiteytti sanomansa:

  • mieti sisältöä
  • organisoi intohimojem mukaan, intohimoa ei voi opettaa
  • sido mittarit liiketoimintaan
  • varaudu kriiseihin

Heikki Hallantie korosti ihmiskuntaa, oppimista, luovuutta ja teknologiaa. Hän pyysi meitä kuvaamaan asioita, jotka liittyvät hyvään oppimiseen, hyvään opettajaan ja hyvään opetukseen, ja kirjasi ne valkotaululle. Peilasimme yhdessä työstettyjä listoja nykyiseen kouluun.

Oppiminen-träkin lopuksi totesin, että kun tilaemäntänä päivän olin juoksuttanut mikrofonia osallistujien joukossa, jotta kommentit ja kysymykset välittyisivät netin etäosallistujille, niin ymmärrän entistä paremmin kalamaljan ideaa; siinä puheenvuoron käyttäjä siirtyy itse eikä kenenkään tarvitse juoksuttaa mikrofonia.

Päivän päätös

Jyrki Ollinen ja Anne Stolt kertoivat Sosiaalinen media Suomessa 2013 -kirjaprojektista, jossa on jo yli 50 kirjoittajaa. Sen jälkeen Peter Gréen ja Janne Saarikko johtivat porukan uuteen nousuun twitter-äänestyksin. Minna Takala, joka tilaisuuden alussa toivotti meidät tervetulleiksi Aalto Design Factoryyn, pyysi meitä tilaisuuden päätteeksi kasaamaan tuolit esiintymistiloista.

Nyt somepalvelut pursuavat kuvia, videoita ja kiitoksia SomeTime2013-tapahtumasta. Saimme ja annoimme toisillemme paljon.

Tallennettu kategorioihin Opetus, sosiaalinen media | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Tietokirja selviää

Julkaistu: 16.5.2013 | Kirjoittanut: Eija

Kirjoitusmerkki,
kirjapaino, internet -
neljäs kumous?

Suuremman kuvan
antaa kirjan hitaasti
sulava tieto.

Keväinen luonto viheriöi ikkunoiden takana, kun Suomen Tietokirjailijat ry vietti 30-vuotispäiviään Finlandiatalossa 16.5.2013. Trio Festivo loihti tunnelmaa aamu- ja iltapäivien seminaareihin. Taikuri Heikki Harha näytti korttitemppujaan lounastunnilla jossain coctail-pöydistä, mutta lounastunnin puolivälissämuutamat ihmettelivät, miksi luvattua taikuria ei näkynyt. Tunnissa ehdin lounastaa ja verkostoitua, lounastauon toisen tunnin istuin Finlandiatalon edustalla auringonpaisteessa, selailin täppäristäni viestejä ja vastailin niihin. Buffet-illallisella monet totesivat, että aamupäivän paneeli oli antoisampi kuin iltapäivän. Ikävä vain, että yleisö ei saanut esittää kysymyksiä tai kommentteja panelisteille.

Aamupäivän seminaari

Markku Löytönen loi katsauksen kirjallisuuden kolmeen vallankumoukseen. Kirjoitusmerkkien keksiminen mahdollisti ”tiedon siirtämisen yli sukupolvien muussa kuin geneettisessä muodossa” ja kirjapainotaidon myötä koulutusjärjestelmä alkoi perustua kirjallisuuteen. Internet on mahdollistanut elämänrytmiä kiihdyttävän vuorovaikutteisen, globaalin ja mobiilin tiedonvälityksen, jossa eritasoiset tiedot elävät rinta rinnan ja vastuu siirtyy tiedon etsijöille. Tiedon tuottajan vastuuta ei saisi unohtaa.

Jäsentutkimuksen mukaan tietokirjailijat ovat hyvin koulutettuja, noin 60-vuotiaita ja ansaitsevat tietokirjojen kirjoittamisesta noin 1500 euroa vuodessa.

Suomen menestykseen tarvitaan osaamista ja laatua myös nettiin. Riittääkö siihen vain ilmaiseksi luotu ja itse itseään korjaava oppimateriaali? Vai tarvitaanko kuitenkin tietokirjailijoita, jotka ovat asiantuntijoita ja hallitsevat suomen kielen ja tekstin juoksutuksen?

Tietoympäristön muutos

Paneelissa Hanna Nikkanen, Fredrik Rahka, Kirsti Lonka, Mikko S. Lehtonen ja Markus Leikola keskustelivat Arto Nybergin johdolla tietoympäristön muutoksesta. Keskustelun pohjaksi oli heitetty viisi provosoivaa visiota:

  • Pirstaleisuus lisääntyy, kaikki löytyy netistä.
  • Hukkaamme suuren osan kirjalliseen kulttuurin perustuvasta osaamisesta.
  • Painettujen kirjojen määrä vähenee.
  • Kustannettuja oppikirjoja ei tarvita, kun opettajat valmistavat materiaalit itse.
  • Äidinkielen taito heikkenee ja lukeminen vähenee.

Hanna Nikkanen kertoi, että 2000-luvun alun journalistikoulutuksessa korostettiin, ettei saa kirjoittaa pitkiä tekstejä, koska kukaan jaksa lukea yli 500 merkin tekstiä ruudulta. Opiskelijoille kerrottiin myös, että piratismi ja ilmaisuus lisääntyvät, joten he valmistuvat suoraan kortistoon. Kaikki tiedon tuottamisessa on muuttunut, mutta ei siten kuin kymmenen vuotta sitten ajateltiin.

Fredrik Rahka näytti povitaskuun mahtuvaa, yhdellä kädellä pideltävää minikirjaa. Hän toivoi unelmia siitä, mihin suuntaan haluamme viedä maailmaa.

Kirsti Lonka painotti, että lääketieteessä elintärkeää on jatkuva oppiminen, mitä 15 vuotta sitten aloitettu tutkivan oppimisen pedagogiikka tukee. Emme halua opiskelijoista passiivisia tiedon omaksujia vaan aktiivisia tiedon luojia ja kehittäjiä. Diginatiivit opettavat vanhempiaan käyttämään sosiaalisen median palveluita.

Mikko Lehtonen kysyi, mihin kirjallisuuden vallankumouksessa unohtui keräilijöiden oraalinen ja visuaalinen kulttuuri? Suomessa on maailman sivistynein rahvas, mutta silti annamme vallan markkinavoimille. Realisti ei muistele vanhoja hyviä asioita vaan keskittyy siihen, miten uudet huonot asiat saadaan paremmiksi.

Markus Leikola kysyi, mikä on neljäs kumous tai harppaus. Miten nykyisyys ja sen suunta ymmärretään? Yhä tärkeämpää on räätälöitävyys, haettavuus ja löydettävyys. Googlen hakukenttään kirjoitetaan vapaasti, mitä etsitään, eikä käytetä jonkun valmiiksi luomia hakusanoja. Alkuun netti jäljitteli perinteistä maailmaa, mutta nyt tilanne on päinvastainen: kaupassa asiakaspalvelija joutuu etsimään yrityksensä nettisivuilta tietoa, joka asiakkaalla jo on. Kaikki ei kuitenkaan löydy netistä.

Ehkä netissä on nyt vastaava tutkiva ja anarkistinen vaihe kuin Neuvostoliitossa 1920-luvulla. Kenties maksullisuus ja portit lisääntyvät vähitellen.

Alkupuheenvuorojen jälkeen panelistit totesivat, että ei ole vain yhtä tapaa oppia ja auktoriteetin käsite hämärtyy: neuleblogin pitäjä voi olla netissä auktoriteetti, josta naapurit eivät tiedä mitään.

Mitä on yleissivistys ja tieto? Kenellä on oikeus se määritellä? Emme voisi keskustella tässä ja nyt, jos meidän samalla pitäisi etsiä faktatietoa netistä.

Nykyään kaikki oppilaat kirjoittavat vapaa-ajallaan eikä huono kieli hävetä. Isossa päivälehdessäkin käytettiin muutama päivä sitten sanaa ”suht” ja strömsöistyminenkin yleistyy. Kehittyykö kieli vai rapistuuko, heikkeneekö vai muuttuuko?

Hyvä tietokirja, painettuna tai digitaalisena, auttaa tietojen yhdistämisessä ja maailman monimutkaisuuden kuvaamisessa. Opettajat tarvitsevat työssään tukea ja laadukas oppimateriaali on yksi tuen muoto.

Kun tietokirjailija jäsentää ajatuksiaan oppikirjaksi, hän oppii paljon. Tavoitteena tuskin on, että vain keski-ikäinen kirjailija oppii, vaan että lapset ja nuoret oppivat. Siksi tarvitaan oppikirjoja, jotka mahdollistavat yhdessä tekemisen oppilaiden kanssa. Kuka kasvattaa kasvattajat? Opettavatko oppilaat opettajia?

Käsite ogooglebar viehättää, Googlehan tavoittaa vain yhden prosentin netin sisällöstä. Googlen nimi tulee Googolista, isosta luvusta.

Nuoret arvostavat edelleen painettua kirjaa. He etsivät netistä tietoa, mutta tarttuvat painettuun kirjaan, kun haluavat rentoutua.

Rakastakaa nörttejä, he kehittävät maailmaa eteenpäin!

Iltapäivän seminaari

Helena Ruuska kertoi, että Suomen tietokirjailijat ry perustettin vuonna 1983, jolloin Tietokirjailijain Liitto ja Oppikirjantekijät ry yhdistettiin. Yhdistyksessä oli tuolloin noin 500 jäsentä, nyt jo noin 2900 jäsentä. Kustannussopimukset elävät ja tekijänoikeudet säilyvät; jokaisen on tiedettävä oikeutensa ja velvollisuutensa. Olennaista ei ole keskustelu siitä, julkaistaanko kirja digitaalisessa vai paperimuodossa, vaan siitä, tuottavatko kirjan sisällön ammattilaiset vai amatöörit. Lähdekritiikkiä ei voi sysätä yksin käyttäjän niskoille – ainakaan yleissivistävässä koulutuksessa.

Miksi sisällön pitäisi olla ilmaista? ”Työmies, kirjailijakin, on palkkansa ansainnut.”

Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriöstä painotti, että pelkkä tieto ei riitä; pitää osata tulkita ja ymmärtää. Tarvitaan lisää sektorirajat ylittävää liikkuvuutta.

Warelius-palkinnot jaettiin Peter von Baghille ja Anne-Maria Mikkolalle.

Miten Suomi selviää?

Paneelissa Veronika Honkasalo, Matti Kalliokoski, Leena Majander-Reenpää ja Ritva Viljanen keskustelivat Jaakko Heinimäen johdolla Suomen selviämisestä. Jaakko Heinimäki siteerasi Erno Paasilinnaa: ”Vain itseoppineet ovat oppineita, muut ovat opetettuja.”

Paneelissa pohdittiin, mitä selviäminen tarkoittaa ja pitäisikö Suomi kirjoittaa isolla vain pienellä kirjaimella. Riitta Uosukainen on joskus sanonut: ”Puu ja pää ovat Suomen voimavarat.” Kun puusta ja päästä on jäljellä enää pää, niin taito, tieto, kulttuuri ja sivistys nousevat entistä tärkeämmiksi. Lisäksi tarvitaan rationaalisuutta, sympatiaa ja empatiaa. Esimerkin voima on suuri; jokainen voi pienillä teoilla vaikuttaa merkittävästi omassa lähipiirissään.

Kaivataanko vastakohtien yhteiskunnassa selvää, helposti hahmotettavaa maailmaa? Puhumme maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta uusina ilmiöinä ja unohdamme, että Suomi oli monikulttuurinen ennen toista maailmansotaa.

Koulu ja kirjasto ovat julkisia, tiedollisia tiloja myös nuorille. Mikä on lasten ja nuorten tietokirjallisuutta? Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä?

Ennen olohuoneessa oli televisio ja sen vieressä raameissa vanhempien hääkuva. Nyt lasten kuvat ovat verkon yhteisöpalveluissa. Miksi jokainen nuori kuvittelee olevansa tähti? Peter von Bagh on tehnyt elokuvia, nyt YouTube on täynnä amatöörivideoita. Kehumisyhteiskunnassa nuorilla on ehkä liian suuret odotukset.

Kuka haluaisi satavuotiaana sanoa, ettei minun elinaikanani juuri mitään tapahtunut? Olkaamme onnellisia, että saamme kokea kaiken tämän!

Miten Eurooppa selviää?

Olli Rehn kertoi, miten von Wright aikoinaan ensin kieltäytyi seuraamasta sanomalehtiä, sitten televisiota ja radiota, ja lopuksi keskittyi kirjoihin, jatkuvan tietotulvan sijaan hitaammin sulavaan tietoon. Kirjan kirjoitusprosessi pakottaa miettimään sirpaletietoa suurempaa kuvaa.

Euroopan talous vakautuu ja kääntyy loppuvuodesta nousuun, joka kiihtyy ensi vuonna. Nykyisen laman taustalla ovat 2000-luvun luottobuumit ja kiinteistökulpat, ei pelkästään julkinen velkaantuminen. Myös Suomessa on ongelmia, mistä kertoo alijäämäinen talous. Meillä on Euroopan unioniin annettavaa, ei marisijoina vaan rakentajina, kriisithän auttavat kehittymään. Kaikkea ei voi mitata euroissa. ”Paljonko maksaa tunti rauhaa?”

”Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden.” Malthusin ja Rooman klubin ennusteiden karikkojen merkit ovat ilmiselviä – jälkeenpäin. Parikymmentä vuotta sitten ekonomistit keskittyivät rakenteisiin eivätkä kiinnittäneet huomiota rahavirtoihin. Nyt tiedämme, että Euroopan unionin ongelmat eivät johdu rakenteista vaan kilpailukyvystä.

Tallennettu kategorioihin kirjallisuus, Kulttuuri, Opetus, sosiaalinen media | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Käyttäjä kiittää, some markkinoi

Julkaistu: 25.4.2013 | Kirjoittanut: Eija

Liikut ulkona
opaskoira ja keppi
kanssasi, yksin.

Kuulet Blindsquaren
kertovan paikkatiedon
ympäriltäsi.

Avoin data
ja some tarjoavat
innovaation.

Tietotekniikan liiton liittokokouksessa 25.4.2013 Ilkka Pirttimaa  kertoi kehittämästään BlindSquaresta, vuoden tietotekniikkatuotteesta.

Hän kertoi koodanneensa 12-vuotiaasta asti, opiskelleensa TKK:lla käytettävyyttä ja Taikissa muotoilua ja päivätyönsä ohella Applen ohjelmointikieltä ja osallistuneensa Apps4Finland-kilpailuihin.

BlindSquare on kymmenes hänen kehittämänsä sovellus. Julkisen tiedon avaaminen keväällä 2012 tarjosi ilmaista dataa ja palvelin löytyi Foursquaresta. Sovellus käyttää globaaleja datalähteitä ja voidaan kääntää kaikille kielille.

Sovelluksen käyttäjäryhmään näkövammaisiin hän tutustui Näkemättömin silmin -bloggaavan Ronja Ojan avulla. Ensimmäisissä käyttäjätesteissä todettiin, etteivät sokeat voi käyttää kuulokkeita, koska heidän pitää kuulla ympäristön äänet voidakseen liikkua. Yhdysvalloista löytyi neljäkymmentä dollaria maksava luukuuloke, joka oli kehitetty armeijan metsäharjoituksia varten; sielläkin on tärkeää kuulla ympäristön äänet. Luukuulokkeen ääni kuuluu otsaluun kautta, ei korvien.

BlindSquaren kehitys alkoi noin vuosi sitten eikä edennyt perinteisellä tavalla. Jos kehittäminen olisi aloitettu markkinatutkimuksella, kaikki olisi voinut pysähtyä siihen. Sen sijaan Ilkka Pirttimaa verkostoitui heti loppukäyttäjien kanssa. Yksikkötestit on rakennettu sovelluksen sisään ja varmistavaa tekniikkaa on paljon. Tällaisen käyttäjäryhmän sovelluksen pitää toimia ongelmitta.

Jatkokehityksen myötä hän jatkoi Acapelan kanssa neuvotteluja puhesynteesien lisenssiehdoista. Samoin hän neuvotteli Foursquaren kanssa, joka suhtautui sovellukseen erittäin myönteisesti.

Hän siirsi ilman suurta rummutusta BlindSquaren Apple Storeen. Kuitenkin Mashable julkaisi siitä nopeasti artikkelin, Twitter lämpeni, lyhyessä ajassa 100 000 twiittiä käsitteli BlindSquarea. Tämän jälkeen BlindSquarelle kehitettiin nopeasti verkkosivusto, käyttöohje ja tuki.

Ilkka Pirttimaa korosti, että osa tuotekehitysprosessia on mukanaolo käyttäjien kanssa Twitterissä ja muualla sosiaalissa mediassa, samoin kaikista saaduista ideoista kiittäminen.

BlindSquare oli kolmessa viikossa levinnyt yli kolmeenkymmeneen maahan ja käännetty seitsemälle kielelle. Nyt sovellus tunnetaan yli kuudessakymmenessä maassa kolmellatoista kielellä.

Käyttäjäpalaute palkitsee. Eräs näkövammainen kertoi, että nyt hän voi ensimmäisen kerran yli kuuteenkymmenen vuoteen mennä ulos opaskoiran kanssa ilman avustajaa. BlindSquare ei korvaa opaskoiraa eikä valkoista keppiä, mutta sen avulla näkövammainen löytää huvipuiston ja sieltä vesiliukumäen, kun joku on sen päivittänyt Foursquareen. Toinen näkövammainen totesi, että kun kuulutukset junassa eivät toimineet, hän saattoi levollisesti kuunnella niitä BlindSquaresta.

Tallennettu kategorioihin ICT, sosiaalinen media, systeemityö | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Joukkoistamista ja taivaanrannan maalausta

Julkaistu: 8.3.2013 | Kirjoittanut: Eija

Joukkoistaen
kehitämme itselle,
jälkipolville.

Yhdessä tehden
ideat pulppuavat
uuteen maailmaan.

Tieken Bisnestreffit Kehittävä joukko houkutteli yli kuusikymmentä aktiivista henkilöä Valtiovarainministeriön Pajaan Mariankadulle aamuvarhain 8.3.2013.

Tero Kaukomaa kertoi Iron Skystä, jolle oli vaikea saada rahoitusta, kun budjetti kasvoi neljästä miljoonasta eurosta. Kun vihdoin Cannesista kerättiin 700 000 euroa, isot toimijatkin kiinnostuivat.

Joukkovoima on näkynyt markkinoinnissa, mutta joukkoistamisen hallinnointi vaatii työtä. Joukkorahoituksella ja joukkosijoituksella on eri motiivit, edellisessä ei oleteta, että saadaan rahaa takaisin, kun taas jälkimmäisessä saadaan siivu elokuvan tuotoista.

Iron Skyn kuluja maksetaan vieläkin. Sijoittajat eivät vielä ole saaneet rahojaan takaisin, tai ovat saaneet niistä osan. Kuitenkin Johanna Sinisalon kymmensivuinen käsikirjoitus innosti, siitä oli pakko tehdä elokuva. Asiantuntijoiden mukaan rahaa olisi tarvittu sata miljoonaa euroa.

Tuhansia ihmisiä oli netissä napinpainalluksen päässä, ja vuorokaudessa syntyi erinomainen markkinointitutkimus projektin kannattavuudesta. Entä seuranta? Kuinka moni lähtisi mukaan Iron Sky 2:een?

Kai Hakkarainen Think If Laboratories Oy:stä pohti joukkoistamiskeinoja. Maailmalla on portaalipalveluita, joissa joukkoistetaan parviälyllä tavoitteellisesti. Innocentive tarjoaa intensiivisiä ongelmanratkaisu- ja ideointipalveluita. Starbucks kehittää kahvilatoimintaa. Nokialla ja Dellillä on sidosryhmilleen omat ideointikanavat.

Globaalin brändin, kielen ja markkinan joukkoistamismuotoja ei sellaisinaan voi soveltaa pienille kielialueilla ja markkinoille.

Julkiset palvelut kansalaisille ovat perinteisesti olleet jäykkiä, puheluita luukulta toisella, mikä edellyttää kansalaiselta aktiivisuutta ja tietoa, miten toimia.

Kansalaisaloite ja otakantaa.fi ovat palveluita, joissa kansalaiset voivat vaikuttaa viranomaisten toimintaan.

Toinen lähestymistapa toisi palvelun kansalaisen luo. Planning alerts liittyy kaupunginsuunnitteluun; kansalaisten voimin painostetaan viranomaisia ja kansalainen saa viestin alueellaan tapahtuvista asioista. Talkoistamispalvelu voisi olla kiinnostava, samoin mobiilin mikrotyön tuki. Kansallisarkiston dokumentit digitoitiin pelimäisesti.

Tiedonantoa kuntalaisen ja kunnan välillä voisi kehittää palvelulla, johon kuntalainen kirjautuisi esimerkiksi pankkitunnuksellaan, jolloin profiilissa näkyisivät aiheet, joista hän on kiinnostunut. Kun niissä tapahtuu jotain, palvelu lähettäisi automaattisesti viestiä kuntalaiselle. Kaikki esitetyt näkemykset voisivat olla näkyvissä kunnan palvelussa. Palvelun organisointi ei ehkä olisi helppoa, mutta sitä kannattaisi pilotoida.

Tavoitteellinen joukkoistamisen ideointi ja kehittäminen voisi edetä vaiheittain:

  • ongelman selkeä määrittely
  • muiden ideoihin tutustuminen
  • omien ideoiden esittäminen
  • jatkokommentit ja analyysit.

Nestlen Pingviini-hautomossa voidaan arvioida uusia jäätelömakuja ja kehittää niitä edelleen ja Matinkylän palvelutorilla panostetaan tilasuunnitteluun.

Joukkoistamalla voidaan luoda yhtenäistä terminologiaa, jota tarvitaan sosiaali- ja terveysalan palvelujen kehittämisessä sekä tietojärjestelmien yhteensovittamisessa. Tällaiseen tarvitaan myös sanastotyön osaamista.

Joukkoistaminen onnistuu, kun valitaan riittävän pieniä asioita kerralla ratkottaviksi.

Tallennettu kategorioihin Kulttuuri, Työssä jaksaminen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Viisaus, sosiaalisuus, ihmiseksi kasvaminen

Julkaistu: 21.2.2013 | Kirjoittanut: Eija

Työelämässä
vastuu, vapaus; heikon
signaalin herkkyys.

Kertomuspeli
avaa nuorten maailman
arvot ja toiveet.

Opinahjossa
sirpaleista ihmeitä
suurtarinoihin.

Jyväskylän yliopiston Agoran auditorio täyttyi 21.2.2013 opetusalan ammattilaisista, jotka yhdessä alustajien kanssa selvittivät, miten tulevaisuus haastaa oppimisen.

Juontajat Jaakko ja Kalle Markkanen Äänekosken lukiosta kertoivat pitkistä koulumatkoistaan, joilta tulevaisuuden oppilaat voisivat uusien opetusmenetelmien avulla säästyä. Päivän tilaisuutta saattoi seurata paitsi Agorassa myös samanaikaisena verkkolähetyksenä ja Facebook-sivulla.

Descom

Minna Liminka Descomilta kertoi, miten yksi Suomen parhaista työpaikoista sai alkunsa, kun jyväskyläläiset tietojärjestelmätieteen opiskelijat saunan lauteilla vuonna 1997 päättivät perustaa yrityksen sen sijaan, että olisivat lähteneet Espooseen kesätöihin. Nyt yritys on laajentunut Helsinkiin, Puolaan ja Ruotsiin. Toimitusjohtaja Juha Harju painottaa, että työntekijä saa ”vastuuta, vapautta ja tukea silloin, kun sitä tarvitsee.” Hän myös kääntää päälaelleen perinteisten hierarkkisten organisaatioiden johtajuuden painottamalla, että hyvällä johtajalla pitää tiimissään olla itseään osaavampia ihmisiä.

Descomilla kuunnellaan, ollaan aidosti läsnä, mennään ihmisten maailmaan, ymmärretään, annetaan palautetta ja kiitetään. Nykyisin lapsia kannustetaan enemmän kuin ennen, joten uusi sukupolvi odottaa työelämässäkin uudenlaista kohtelua.

Käsite strategiaprosessi saattaa nuoren koodarin korvissa kuulostaa kiroilulta, mutta sen voi konkretisoida Finladia Marathonilla, johon henkilökunta vuosittain osallistuu. Marathonissa missio voisi olla pysyminen hyvässä kunnossa ja terveenä, unelma maaliin pääseminen ja strategia tiukassa paikassa eteneminen kuusi askelta kerrallaan.

Yrityksen yhdeksän arvoa ovat sisäisessä käytössä, eivät verkkosivulla. Neuvotteluhuoneet on nimetty arvojen mukaan ja käytävillä saatetaan huudella, että kokous on tänään intohimossa. Kun arvoista keskusteltiin yhdessä, eräs työntekijä totesi rehellisyyden tarkoittavan sitä, että ”en kuseta asiakasta myymällä paskaa”. Arvon virallinen kuvaus kirjoitettiin hiukan toiseen muotoon, mutta osuva ilmaus jäi mieleen.

Heikkoja signaaleja pitää tulkita. Kun HR-täti istuu taukotilan sohvalla läppäri sylissään, ihmiset tulevat puhumaan helpommin kuin jos hän istuisi kopissaan. Esimerkkinä henkilöstöstä välittämisestä hän kertoi ostaneensa liukuestesukat portaissa kompuroineelle ja yllättäneensä porukan jäätelökojun vierailulla työpaikalla – ja pyörittäneensä seuraavana päivänä itse jäätelöpallot sille työntekijälle, joka vierailun aikana oli ollut etätöissä.

Hynttyyt yhteen

Hynttyyt yhteen -työpajassa esiteltiin tietotekniikan, äidinkielen ja kirjallisuuden opetuskokeiluja, joissa on kehitetty moniammatillista yhteistyötä ja tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä.

Ensimmäisessä kokeilussa oppijat kehittivät tunnin aikana videoita, joihin he oma-aloitteisesti hakivat netistä tehosteista. Kameroita haettiin ympäri koulua ja ne ladattiin etukäteen, mutta tunnin jälkeen huomattiin, etteivät kameroiden tuottamat videomuodot sopineet yhteen editointiohjelman kanssa. Opittiin, että kaikki pitäisi testata etukäteen. Huomattiin myös, että joidenkin laitteiden toimintaa auttoi niiden uudelleenkäynnistys. Ohjaajat joutuivat käyttämään kokeiluun paljon omaa aikansa.

Työpajakeskustelussa todettiin, että peruspokkarikamera olisi paras. Tableteilla kuvaamista ei suositeltu, ne eivät välttämättä tuota editointiohjelmaan sopivaa video- ja kuvamuotoa. Paikalla olleet tekniset osaajat epäilivät, että niissä todennäköisesti video ja ääni sotkeentuisivat.

Toisessa kokeilussa kehitettiin seitsemässä tunnissa kertomuspelien tarinat, toteutettiin pelit PowerPointilla ja pelattiin. Oppilaat saivat soveltaa ideointikykyjään ja graafisia ja musiikillisia taitojaan. Avoimia äänitiedostoja löytyi Freesound-palvelusta ja niitä editoitiin Audacity-palvelulla. Avoimesti lisensoituja kuvia haettiin Googlen edistyneellä kuvahaulla tai Wikimediasta, ja niitä käsiteltiin Gimp-palvelulla.

Oppilaiden mielestä pelien kehittäminen oli helppoa, mutta samalla he huomaamattaan kehittivät äidinkielen ja kirjallisuuden taitojaan. Monet oppilaat osasivat kurssituksen jälkeen käyttää sovelluksia paremmin kuin opettajat.

Oppilaiden tarinat olivat luovia. Eräässä pelissä piti aluksi valita, meneekö kouluun vai jääkö kotiin. Edellisestä seurasi pistokoe, huono arvosana ja paha mieli, jälkimmäisestä luova pelaaminen, rahan voittaminen ja pleikkarin ostaminen.

Analysoidaanhan oppilaiden pelitarinoita, kun mietitään tulevaisuuden oppimista?

Työpajakeskustelussa todettiin, että Prezi olisi tarinankerrontaan parempi kuin PowerPoint, ja sietäisi paremmin erilaisia video- ja kuvamuotoja.

Kolmannessa kokeilussa, Klassikkopaletissa, oppilaat lisäsivät multimediaelementtejä ja blogipostituksia WordPress-alustalle, joka on huomattavasti joustampi kuin 2000-luvun alun tyylinen Google Sites. Bloggaaminen on helppoa eikä julkaisukynnystä kannata pitää turhan korkealla.

Neljännessä kokeilussa opittiin lähdekritiikkiä. Miten oppija voi arvioida googlettamalla löytämiään lähteitä? Mihin tietoon hän oikeasti voi luottaa?

Tietoisuus, reflektiivisyys, vuorovaikutus

Reetta Jokisen työpajassa keskusteltiin ja liikuttiin. Hän kertoi meille David Bercelin kehittämästä TRE:sta, jännityksiä ja traumoja vapauttavasta liikuntasarjasta. Ihminen on eläin, mutta joskus ihmisen ja eläimen tapa toimia ovat ristiriidassa. Eläimen vaistonvarainen tapa toimia olisi ihmisen elimistölle luonnollinen keino purkaa stressiä, mutta ihminen on oppinut säätelemään käyttäytymistään. Kun stressi ei pääse purkautumaan luonnollisella, fyysisellä tavalla, stressaantunut ihminen kärsii unettomuudesta ja ylivireystilasta: väsyttää, muuta keho on hereillä.

Kehollisuutta ja kehotietoisuutta voidaan käyttää ja ymmärtää. Vuorovaikutustilanteessa havainnoidaan toista kineettisesti, fyysisesti lähellä toisiaan olevat kehot ovat vuorovaikutuksessa vaikka silmät olisivat kiinni.

Miten opettaja pystyisi säätelemään omaa vireystilaansa? Miten hän voisi konfliktitilanteessa muuntaa omaa kehollista reaktiotaan? Huolehtimalla itsestään. Etsimällä rauhaa ja kiireettömyyttä, antamalla tilaa itselleen ja kuuntelemalla itseään; olemalla mahdollisimman aidosti sitä, mitä on. Miettimällä, mistä oma reaktio johtuu.

Kokematon opettaja tai opetusharjoittelija saattaa keskittyä vain itseensä, omaan suoritukseensa luokan edessä eikä avaudu vuorovaikutukseen oppilaiden kanssa. Lapsi ei voi kasvaa, jos toisessa ihmisessä ei ole hänelle tilaa. Opettaja keskittyy liian usein kertomaan vain tietoja ja unohtaa tunteet. Tietoja oppisi paremmin, jos mukana olisi tunne. Hyviin oppimistuloksiin voi päästä erilaisin menetelmin. Oppilaita pitäisi lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen lisäksi opettaa myös reflektoimaan, pohtimaan tapahtumia ja tekemisiään.

Arvioinnilla hyvästä parempaan

Arvioinnin motiiveja ovat vastuullisuus, tiedon tuottaminen ja oppiminen, Jani Goman kertoi. Kehittävä arviointi, jota mm. Antti Kauppi ja Jyri Manninen kehittävät, on jatkuvaa oppimista. Voidaan puhua myös sisäisestä ja ulkoisesta arvioinnista sekä laatujärjestelmien auditoinnista. Mikä erottaa arvioinnin tutkimuksesta ja selvityksestä? Arvottaminen. Arviointi tuo ymmärrystä päätöksentekoon ja ohjaamiseen.

Tulevaisuuden tieto ja osaaminen

Esko Valtaoja puhui oppimisesta, koulutuksesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Meillä on samat aivot kuin esivanhemmillamme sata vuotta sitten. Väkivaltaisuus on vähentynyt, koska sillä ei nykymaailmassa ole käyttöä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Ihminen on laumaeläin, jokaisella yksilöllä on oma perusluonteensa, ajatus tyhjästä taulusta, tabula rasasta voidaan unohtaa. Meillä on kyky mokata ja oppia.

Läheiset sukulaisemme apinat tappelevat keskenään ja saavat käsittämättömiä raivokohtauksia. Koulutus ja oppiminen ehkäisee ihmisten raivokohtauksia. Koko sivilisaation tuhoamiseen riittäisi jättää yksi sukupolvi kouluttamatta.

Jos näkee maailman väärin, näkee myös koulutuksen ja opetuksen haasteet väärin. Historiasta voi oppia, miten hyödytön okra innosti luolamaalauksiin, miten Galilein ja Keplerin tutkimusten myötä alettiin ymmärtää, miten maailma toimii.

Tähänastinen ihmiskunnan historia on valtava menestystarina! Viimeisen vuosikymmenen aikana 300 000 ihmistä on noussut äärimmäisen köyhyyden rajan yläpuolelle. Vauraus tuo hyvinvointia, ruokaa, terveydenhoitoa ja koulutusta. Suomi on lähes maailman onnellisin maa ja subjektiivinen onnellisuus kasvaa sekä Suomessa että maailmassa. Vaurautta käytetään oikein lisääntyvään koulutukseen ja opetukseen. Olemme myös viisaampia, moraalisempia ja osaavampia kuin aiemmat sukupolvet. Uusi sukupolvi nostetaan eri tavoin aina ylemmäs kuin edellinen.

Mutta mitä sanoo nuorisobarometri? Nuorten maailman täyttää pelko, epävarmuus ja huoli. Jos nuoren mielestä maailma menossa vessanpytystä alas, niin miksi hän kouluttaisi itseään? Tämä nuorison asenne on meidän kaikkien syytä!

Työ on muuttunut, samoin tarve opiskella faktoja ja kieliä. Jos kaikki tieto löytyy Wikipediasta tai googlettamalla, niin mitä meidän pitäisi opettaa? Kuinka suuri osa saamastamme opetuksesta on ollut turhaa?

Aiemmin luennoitiin, koska ei ollut teknisiä keinoja laatia luentomonisteita. Tehokkaimmin opimme edelleen kasvokkain osaavan opettajan kanssa. Miltä tuntuisi puutarhakävely Einsteinin kanssa suhteellisuusteoriasta keskustellen? Khan Academy tarjoaa eräänlaista yksityisopetusta ilman yksityisopettajaa. Tämä on tulevaisuutta – ja sitten näperrellään tuntikehysten kanssa! Katsotaan omia tossuja eikä nähdä kymmenen metrin päähän.

Seitsemän veljestä oppivat lukemaan lukkarin koulussa 1800-luvuln lopulla. Mitä opetus on vuonna 2156? Viisaus, sosiaalisuus, ihmiseksi kasvaminen.

Kun tiedon määrä kasvaa, myös roskan määrä kasvaa. Miten erottaa asia hömpästä ja miten vastaanottaa se? Miten sovitetaan yhteen demokratian kanssa fakta, luulo sekä oikea ja väärä mielipide? Joka porukasta puolet keskimääräistä tyhmempiä. Kaikilla ei ole yhtäläisiä kykyjä. Mitä tehdään hännille normaalijakauman molemmissa päissä?

Enää reippaita miehiä ei tarvita tukkijoella. Enää ei ole suuria tarinoita, jotka pitävät porukkaa kasassa. Kuitenkin tarvitsemme yhdistäviä asioita. Peruskoulu on suurempi ihme kuin Talvisota. Maailmalla ihmetellään suomalaista käsitettä ”kasvatus”, jolla tarkoitetaan eri asiaa kuin käsitteellä ”education”.

Opitaanko koulussa olemaan ihmisiksi vai itselle yhä enemmän temppuja? Onko maailmassa vielä ihmisiä, jotka omistavat elämänsä muiden auttamiseen? Koulutuksen päämääränä pitäisi olla parempi tulevaisuus kaikille. Siihen tarvitaan synteesiä, ymmärrystä, viisautta ja ihmettelyä.

Aristoteles määritteli onnelliseksi ihmisen, joka pitää itseään ja maailmaa tärkeänä ja hyvänä ja tuntee voivansa tehdä maailmaa paremmaksi. Toteutuvatko nämä parhaalla mahdollisella tavalla siinä työssä, mitä teemme? Onko meillä ehjä kokonaiskuva maailmasta, kodista ja ihmisen paikasta siinä? Tunnemmeko maailman ja ihmisen suuren tarinan?

Ihmisen tarina on suuri voittokulku unohtamatta vaaroja ja mahdollisuuksia. Maailma on vasta alussa, ei lopussa. Älkää opettako sirpaleita vaan ihmeitä, jotka herättävät ja ylläpitävät kiinnostusta maailmaan, ihmiseen, tieteeseen ja taiteeseen, rakkautta maailmaan.

Lopuksi Esko Valtaoja lausui Whitmanin  runon Ruohoa.

Tallennettu kategorioihin ICT, Opetus, sosiaalinen media, Työssä jaksaminen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Väljää työtä merimaisemassa

Julkaistu: 7.2.2013 | Kirjoittanut: Eija

Konttorin väljyys
rauhoittaa luovuuteen ja
yhteistyöhön.

Tehokas työ ei
aina johda tuloksen
toivottuun laatuun.

Menestyt, kun teet
oikeita asioita
oikeaan aikaan.

Hetkyn ICT Leidit verkostoituivat eWorkin henkilöstön kanssa Keilarannan merimaisemissa 7.2.2013. Bussi Töölöstä toi yllättävän vaivattomasti perille.

Magnus Silén totesi, että nykyinen työnteon malli on rikki. Ihmiset tuskailevat aamu- ja iltaruuhkissa, vaikka konttori ei useinkaan ole tehokkain paikka työskennellä. Valtaosa työstähän on ajasta ja paikasta riippumatonta. Miksi niin monilla ihmisillä on kiire eläkkeelle? Ja miksi saamme jatkuvasti viestiä eläkeiän nostamisesta ja työnteon aloitusiän aikaistamisesta?

The 4-Hour Workweek -teos ravistelee käsityksiämme työstä, kun Pareton periaatteen mukaan 80 % tuloksiin tarvitaan vain 20 % panostusta. Tehdäänkö viikon työ päivässä? Tuottaako raportointi tai virheiden korjaaminen arvoa kellekään? Onko ahkerasti työskentelevä ohjelmoija tehokas, jos kukaan ei pysty ylläpitämään tai korjaamaan hänen koodiaan?

Miten saisimme työpäivään lisää niitä tunteja, jotka tuottavat arvoa?

Tuottavuus nousee, kun tehdään oikeita asioita oikeaan aikaan. Soita yhteistyökumppanille silloin, kun tämä itse vastaa puhelimeen eikä puhelu ohjaudu sihteerille, niin asiasi hoituu kerralla.

Kymmenen vuoden opinnot TKK:lla saattavat vaikuttaa pitkiltä, mutta kun samaan aikaan tekee töitä ja verkostoituu, vaikutus työuraan on myönteisempi kuin neljän vuoden tiiviillä opiskelulla vailla työkokemusta tai verkostoja.

Miten työelämä yhdistetään järkevästi muuhun tekemiseen? Miksei ihminen voisi pitää kunnon lomaa kesällä, jolloin konsultointipäiviä muutenkin on vähän? Silloin hän voisi jaksaa jatkaa työuraansa 75-vuotiaaksi.

Työtilaan ei kannata investoida liikaa. Jos työ on liikkuvaa, niin kahdenkymmenen työpisteen konttoriin mahtuu kahdeksankymmentä työntekijää.

Jussi Mori kertoi, miksi SharePoint-konsulttina ja yrittäjänä viihtyy eWorkissa. Hän saa keskittyä ydinosaamiseensa ja työskentelyyn asiakkaan kanssa eikä hänen tarvitse huolehtia myynnistä ja markkinoinnista. eWork huolehtii sopimuksista, lakikysymyksistä ja asiakkaiden hakemisesta ja suojaa talouden heilahteluilta.

Esitimme paljon kysymyksiä ja saimme hyviä vastauksia. Konsultin sairastuessa eWork voi tarjota asiakkaalle toista konsulttia. Suomen eWorkissa työskentelee noin 200 konsulttia, koko eWorkissa noin 6000. Konsulttisopimukset saattavat olla lyhyitä, kahdesta viikosta kuuteen kuukauteen. Sellaisten hoitaminen veisi turhaa aikaa konsultin työstä.

eWork tarjoaa konsulteille kohtalaisen yleiset ja yksinkertaiset, muutaman sivun mittaiset sopimukset, kun taas toimeksiantajien sopimukset saattavat olla kuusikymmensivuisia.

Joku toimeksiantaja saattaa maksaa palkkion vasta kolmen kuukauden kuluttua, mutta eWork voi tarjota konsultille maksun jo kuukauden kuluttua. Konsultit ovat itsenäisiä yrittäjiä, jotka huolehtivat itse lomistaan ja terveydenhoidostaan.

Asiakkaiden tiimit tarvitsevat hengähdysaikaa, samoin konsultit. Hyvä konsultti auttaa asiakasta ennakoimaan ongelmia.

Etätyö lisääntyy, mutta kulttuurit muuttuvat hitaasti. Etätyötä ehdotettiin Nokialla jo vuonna 1986, mutta silloin ammattiyhdistysliike vastusti. Lainsäädäntö ei vieläkään tue kunnolla etätyötä. Vakuutusyhtiöiden mainoksissahan kehotetaan vakuuttaamaan etätyöläisen lounastunnit.

Muistan, miten 1990-luvun alussa kerrottiin vakuutusyhtiöiden ensimmäisistä etätyökokeiluista. Työnantaja hankki kotityöpisteeseen kiinteän verkkoyhteyden, ergonomiset kalusteet ja lukittavan kaapin. Yksittäisen työntekijän tuottavuus saattoi etätyössä nousta 140 %. Tätä selitettiin mahdollisuudella keskittyä omaan työhön ilman häiriöitä. Etätyöntekijöiksi valikoitui usein sellainen, jolta muut työntekijät kysyivät neuvoa töihinsä. Mitenköhän koko osaston tuottavuus silloin kehittyi?

Jenni Ahlberg esitteli meille eWorkin konttoritiloja. Väljyyttä saatiin, kun vanhat neuvottelutilat purettiin. Talossahan on neuvottelutiloja, joita voi käyttää tarvittaessa. Tilojen värimaailma on huolellisesti suunniteltu, kevyet läpinäkyvät verhot jakavat yhtenäistä tilaa, pöydät ja tuolit voi säätää vaivattomasti, jokaisella työntekijällä on oma ”turvatarkastuslaatikko”, johon päivän päätteeksi kootaan henkilökohtaiset tavarat kuten läppäri ja lasten kuvat. Merenpuoleinen tila on rauhoitettu keskittymistä vaativaan työskentelyyn. Horisonttiin katsominen rauhoittaa. Tilan perältä löytyy kolme pientä huonetta. Ensimmäisessä on neuvottelupöytä, tuolit ja fläppitaulu, toisessa työtila ja kirjoitushyllytapetti ja kolmannessa säkkituolit, oranssi piirtotaulu sekä puisia esineitä ja pehmeitä, legoja muistuttavia värikkäitä palikoita askarteluun.

Tallennettu kategorioihin Työssä jaksaminen, yrittäjyys | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Aivot, uni ja sosiaalisuus

Julkaistu: 30.1.2013 | Kirjoittanut: Eija

Katso seinää,
meditoi ja reflektoi,
tunne itsesi.

Vältä Alzheimer:
nuku, liiku, syö, tapaa
ystäviäsi.

Hetkyn ITU-verkoston Asiaa aivoista -tilaisuuteen 30.1.2013 kannettiin lisätuoleja, jotta kaikki ilmoittautuneet mahtuivat istumaan Tekniskan saliin, kun Ville Ojanen  otti aivomme haltuunsa.

Ihminen on ensisijaisesti kokeva, vasta sitten toimiva. Aivot ovat osa biologista kehoamme ja tuottavat tietoisen kokemusmaailmamme. Syväunessa ihmisestä ei tunnu miltään, kun taas REM-vaiheessa aivot tuottavat unia.

Aivot siis tuottavat subjektiivisen kokemusmaailmamme valvetilassa ja REM-unessa. Osa siitä perustuu ulkomaailman dataan, mutta valtaosan aivot heittävät hatusta. Kokemus olisi reikäinen kuin emmentaljuusto, jos se perustuisi vain dataan.

Unessa aivot toimivat eri tavoin kuin valvetilassa. Jos datat ovat liian syvällä, ongelmanratkaisu ei saa niistä kiinni, mutta unessa data nousee pinnalle. Monimutkaisimmat ongelmat liittyvät sosiaaliseen vuorovaikutukseen.

Aivot prosessoivat yön aikana kehon kieltä ja äänenpainoja. Saattaa olla, että ihminen yön yli nukuttuaan toimii uudella tavalla.

Eräässä tutkimuksessa kaksi koeryhmää suoritti samoja, kohtalaisen vaikeita tehtäviä. Toinen ryhmä aloitti aamulla ja toisti suorituksen kahdeksan tunnnin kuluttua työpäivän jälkeen, toinen aloitti illalla ja toisti suorituksen aamulla kahdeksan tunnin kuluttua. Molemmissa ryhmissä suoritus parani toistamalla, mutta yön yli nukkuneessa ryhmässä merkittävästi enemmän.

Huomio sisäänpäin

Kielen rajat ovat maailman rajat. Ihmisen kokemus on kaikki, mitä hänellä on. Kannattaa pysähtyä, vaihtaa tarkkailun suuntaa sisäänpäin. Tuijottamalla seinää voi tulla yhä tietoisemmaksi itsestään. Ihmiset kuulevat sisäistä puhetta, mutta moniääniset kuulevat useita ääniä, heille puhuu joku muu kuin he itse.

Menetelmiä oman sisäisen kokemusmaailman tarkkailuun ovat esimerkiksi mindfulness, reflektio ja mediataatio. NLP:n ideana on mielikuvien luominen ohjaamaan aivoja ja tunteita. Systemaattisella harjoituksella tekniikasta riippumatta, kun käännämme huomion sisäänpäin, tulemme tietoisiksi tietoiseen läsnäoloon perustuvista kokemuksistamme ja tunteistamme.

Kolmenlaista informaatiota

Autonominen hermostomme käsittelee muista lihaksista tulevaa informaatiota. Toiset aivomme löytyvät vatsasta ja suolistosta. Intuitio voi usein antaa parempaa tietoa kuin looginen ajattelumme.

Aivojen limbinen järjestelmä vastaa tunteidemme kuvaamisesta. Tunteet ohjaavat käyttäytymistämme, mutta kaikkia tunteita ei voi kuvata sanoilla tai käsitteillä.

Korteksi eli aivokuori käsittelee tajuisen kokemusmaailmamme pintaa. Se on poimuttunut, noin kolme milliä paksu aivojen pintakerros, joka levitettynä peittäisi pari neliömetriä.

Ihminen on sosiaalinen eläin

Suuri osa elämästämme on tavanomaista, siksi haemme erilaisia kokemuksia. Alkoholi  on kohtalaisen tylsä innoittaja verrattuna sosiaaliseen vuorovaikutukseen, intensiiviseen yhteyteen toiseen tai rakastumiseen.

Kirjoitetulla kielellä voidaan siirtää ajatuksia ja tunnetiloja aivoista toiseen. Puhelimessa puhumisessa tai keskustelussa, jossa ihmiset näkevät toisensa, he peilaavat toistensa fyysistä olemusta aivoissaan. Puheen tuottaminen ja ymmärtäminen simuloi motorista äänenmuodostusprosessia aivoissa.

Ihminen on eläimistä sosiaalisin. Helppo ratkaisu sosiaalisen elämän sujumiseen olisi, että olisimme kaikki samanlaisia, mutta evoluutio valitsi toisin. Jokaisen ihmisen mieli suodattaa monimutkaista dataa, eri ihmisten eri tavoin, siksi kannattaisi työskennellä yhdessä. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ihminen virittyy toisen aivotoimintaan. Entä kun ”kemiat eivät synkkaa”, kun toinen on liian erilainen? Joskus voi olla vaikea ymmärtää, miten paljon toisen ihmisen aivot poikkeavat omista.

Ihmisen aivot ovat tehokkaimmillaan yhdessä muiden kanssa ja maisemakonttorissa  tähän olisi erinomainen mahdollisuus. Mutta jos samassa tilassa istuvat ihmiset eivät työskentele yhdessä vaan häiriintyvät toistensa työskentelystä, aivot kuormittuvat. Siksi ihmisellä pitäisi olla mahdollisuuksia valita tilansa kulloisenkin työtehtävänsä mukaan.

Katoaako kehollisuuden merkitys sosiaalisessa mediassa, vai antaako se mahdollisuuksia tavata uusia ja vanhoja tuttavia reaalimaailmassa? Masentaako Facebookin itsekehun kulttuuri tai toisten lomakuvat siellä?

Nukkuminen

Yksikin huonosti nukuttu yö vähentää aivojen kognitiivista kapasiteettia 30 – 60 prosenttia. Jos huono uni jatkuu, vähitellen värit katoavat elämästä. Hyötyjä syntyy vasta, kun hyvänlaatuista unta on riittävästi. Säännöllinen, ympäröivän elämän mukainen uni olisi parasta.

Aamu- ja iltaunisuus ovat evoluution tuotetta. Muinoin nukkuminen oli vaarallista. Silloin ei ollut järkevää, että kaikki heimon jäsenet nukkuivat yhtaikaa, vaan valvottiin ja vahdittiin vuorotellen. Vuorotyö ja epäsäännöllinen nukkuminen kuitenkin rasittaa aivoja.

Ville Ojanen piti nykymaailmassa parhaana nukkumista säännöllisesti kymmenestä illalla kuuteen aamulla. Yhteiskuntamme rytmi on sen mukainen ja ihminenhän luonnostaan valvoo päivällä. Hän myönsi kuitenkin, että illanvirkun yksilön, jonka työpäivä säännöllisesti loppuu iltayhdeksältä, ei kannata yrittää nukahtaa kymmeneltä illalla. Jos lapset eivät herätä aamulla, niin säännöllinen uni kahdesta yöllä kymmeneen aamulla voisi tällaiselle yksilölle olla optimaalinen.

Ihminen voi nukkua vuorokauden aikana päivä- ja yöunet, jolloin niiden yhteenlaskettu pituus on vuorokauden unentarve. Kymmenen minuutin torkut virkistävät, eivät pidemmät. Jos nukkuu pitkään, näkee unia tavallista enemmän, jolloin herättyään saattaa tuntea itsensä väsyneeksi. Alkoholi helpottaa uneen pääsyä, mutta tuhoaa syvän unen. Jos alkoholia käyttää unilääkkeenä, pitäisi pidättyä yhdessä lasillisessa.

Nuorten valvomistaipumusta voidaan selittää nukkumisen vaatimalla itsekontrollilla. Itse asiassa aivojen biologinen vuorokausi on 25 tunnin mittainen. Säännöllisyys, kohtuullisuus ja aktiivisuus ovat hyväksi aivoille. Jos tekee samaa asiaa, vaikka pelaa,  ilman taukoja pitkään, tekeminen muuttuu aktivoivasta passivoivaksi. Lapsilla tietoisen läsnäolon taidot kehittyvät hitaasti, mutta niiden kehittymistä voidaan tukea.

Päivä- ja yöunien yhteenlaskettu pituusko vuorokauden unentarve? Muistan nuoruudestani joogamamma Mielikki Ivalon neuvon: kymmenen minuutin täydellinen joogarentoutus vastaa kahden tunnin yöunta. Se auttoi, kun lukio- ja opiskeluvuosien yöunet välillä jäivät niukoiksi.

Muistisairaudet

Muistisairauksia ja Alzheimerin tautia torjutaan parhaiten hyvällä unella, liikunnalla, ravinnolla ja sosiaalisilla suhteilla. Näistä uni on tärkein. Olemme pääasiassa nestettä, ja univaje altistaa kakkostyypin diabetekselle. Liikunta tukee kehon aineenvaihduntaa. Sosiaalinen vuorovaikutus aktivoi tehokkaimmin aivoja: erilaisen ihmisen kohtaaminen on tämän päivän Sudoku. Kellään ei ole Alzheimerin tautiin vääjäämättä johtavia perintötekijöitä, mutta yksinäisyys altistaa sille.

Miksi aivot ylikuormittuvat ja miten ylikuormitusta voisi purkaa tehokkaimmin? Arvot, merkitykset ja tavoitteet ohjaavat aivoja, mutta nykymaailma on niille liian monimutkainen. Aivoihin voi kehittyä energiaa syöviä ja tuhoavia ratoja. Mensa mittaa tietynlaista älykkyyttä, mutta parhaimmillaan älykkyys on kykyä sopeutua tilanteisiin, joihin pitää sopeutua – ja nämä tilanteet ovat eri ihmisillä erilaisia.

Aivoharjoitteita verkossa

Aivoharjoitteita on mm. osoitteissa lumosity, PositScience ja Aivokunto. Esimerkiksi Arvopeilissä voi pohtia elämänsä arvoja ja niiden toteutumista arjessa.

Aivot pysyvät kunnossa, kun ihminen liikkuu, syö järkevästi, ajattelee aktiivisesti ja reflektoi, pyrkii asettamiinsa tavoitteisiin ja on yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Tallennettu kategorioihin Työssä jaksaminen | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Tieteen paini

Julkaistu: 12.1.2013 | Kirjoittanut: Eija

Päivän painissa
työ, some, mittaaminen -
hyvään vai pahaan?

Media muuttuu:
kun porttivahti väistyy,
kansa vaikuttaa.

Työssä kilpailu,
kiire – missä yhteisön
turva, luottamus?

Mittari ohjaa
tutkimusyhteisöä;
syökö luovuuden?

Tutkimus matka
jonnekin, anna aikaa,
luo timantteja!

Tieteen päivien 9. – 13.1.2013 päivän painit käsittelivät mm. sosiaalista mediaa, mittaamista ja työelämää.

Päivän painien ideana oli yleistajuistaa tiedettä. Torstaina Tieteen päivillä julkaistiin teos ”Tieteen yleistajuistaminen”. Päivän painit tallennettiin videoille.

Sosiaalinen media ja demokratia

Keskiviikkona 9.1.2013 Johanna Sumiala johdatteli Tanja Aitamurron ja Lotta Lounasmeren keskustelemaan aiheesta ”Edistääkö sosiaalinen media demokratiaa?” Hän kaarsi myöhäismodernismista ja modernista demokratiasta kansalaisvaikuttamiseen ja lobbaukseen.

Moderneissa yhdeltä monelle joukkoviestimissä portinvartijat, ammattitoimittajat määrittävä, mistä keskustellaan. Internetin ja sosiaalisen median myötä moderni joukkoviestintä kriisiytyy. Nykyisin on yhä vähemmän lähetyksiä, joita koko kansa seuraa. Kuka tahansa voi nykyisin julkaista, kansalaisjournalistit ja kansalaisaloitteet ovat nousseet esiin ja tavallisia ihmisiä kutsutaan osallistumaan. Enää media ei viesti yhdeltä monelle vaan kansalaiset toisilleen monelta monelle, ei ylhäältä alas vaan horisontaalisesti. Mediayhteiskunnassamme eri viestintävälineet kietoutuvat toisiinsa.

Tanja Aitamurto korosti, että kansalaiset pääsevät osallistumaan lakimuutoksiin jo niiden valmisteluvaiheessa. Esimerkiksi Islannissa perustuslain uudistuksesta julkaistiin kolme eri versiota, joita kansalaiset saattoivat kommentoida.

Kansalaisilta voitaisiin kysyä näkemyksiä jo budjetin valmisteluvaiheessa. Joukkoistamista Suomessa -yhteisössä kansalaiset voivat äänestää ja kommentoida toistensa ajatuksia ja keskustakirjaston sivustolla antaa vinkkejä ja ideoita ja keskustella. Avoimessa ministeriössä kansalaiset voivat tehdä toimenpide- ja lakiehdotuksia. Kun kansalaiset saavat lisää vaikutusmahdollisuuksia, kiinnostus politiikkaan lisääntyy.

Demokratiassa olennaisia ovat ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa elämäänsä. Edustuksellinen demokratia toteuttaa tätä vain vähän, kun taas sosiaalinen media mahdollistaa suoran demokratian.

Lotta Lounasmeri kysyi, keillä on mahdollisuus osallistua vuorovaikutteiseen sosiaaliseen mediaan. Eihän se tarjoa oikotietä onneen, se on hyvä apuväline, mutta teknologia ei voi muuttaa ihmistä. Tarvitaan epävarmuuden sietokykyä.

Markkinoiden ja suurten yritysten valta on kasvanut ja televisiolla on edelleen tärkeä asema. Miksi ihmiset haluaisivat käyttää aikaansa osallistuakseen, kun työ, perhe ja harrastukset vievät ajan?

Tanja Aitamurto totesi, että kaikki eivät voi osallistua kaikkeen, mutta yksilö haluaisi varmasti vaikuttaa esimerkiksi lastensa koulutien turvallisuuteen. Osallistuminen on helpompaa netissä kuin menemällä tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan.

Lotta Lounasmeri korosti, että demokratiaan kuuluu tasa-arvo. Netissä on vain pieni osa kansalaisista, ehkä hyväosaiset, ja he osallistuvat. Onko kaikilla pääsyä nettiin?

Tanja Aitamurto näki digitaalisen eriarvoisuuden pienenevän. Lotta Lounasmeri toi esiin taloudellisten ongelmien kanssa kamppailevan yksinhuoltajan, joka ehkä tekee kahta työtä. Ehtiikö hän osallistua? Onko sosiaalinen media vain hyväosaisten juttu?

Tanja Aitamurto myönsi, että osallistuvan demokratian mahdollisuudet eivät korvaa rakenteellisia muutoksia, mutta taloudellisten ongelmien kanssa kamppailevalle ihmiselle osallistuminen olisi nykyisin helpompaa kuin ennen, koska hänellä on pääsy laajaan tietoon ja vaikutusmahdollisuuksiin.

Lotta Lounasmeri väitti, että jos yksilö on vieraantunut politiikasta, ongelmia on vaikea korjata teknologialla. Sosiaalinen media jää usein myös irralliseksi todellisista päätöksentekoprosesseista.

Tanja Aitamurto mainitsi Obaman presidentinvaalikampanjan esimerkkinä sosiaalisen median hyödyntämisestä. Tietokannoista saatiin tietoa, jolla viestiä saattoi kohdentaa tietyille ihmisille. Myös vertaistuki antaa onnistumisen kokemuksia.

Lotta Lounasmeri muistutti, että netissä on paljon samanmielisten keskustelukerhoja, jotka aika vähän sietävät erilaisia mielipiteitä. Netissä on myös vihapalstoja ja hakukoneilla suuri valta.

Tanja Aitamurto kysyi, onko meillä koskaan ollut Habermasin kuvaamaa yhteisen julkisuuden tilaa? Julkisuushan on ajat sitten pirstaloitunut ja eri ryhmien välillä on ollut kitkaa, mutta nyt se näkyy internetissä aiempaa paremmin. Netissä on useita ilmaisia uutislähteitä, ja netissä saa tietää, mitä ihmiset ajattelevat.

Yleisöstä kysyttiin: Uhkaako joukkoistaminen edustuksellista demokratiaa? Missä kulkee demokratian ja anarkian raja? Eikö somea voida käyttää väärinkin?

Mittaamisen hurmos

Torstaina 10.1.2013 Arto Mustajoki johdatteli Jukka Korpelan ja Eero Vuorion keskustelemaan aiheesta ”Mihin mittaamisen hurmos vie tiedettä?”

Tiedeyhteisössä vertaiset ovat arvioineet toisiaan, mutta tieteellisen tuotannon mittaaminen alkoi vasta 1990-luvulla, ensin vakanssin täyttämisessä, myöhemmin ranking-listoissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön uuden rahanjakomallin yhtenä kriteerinä on tutkimuksen laatu. Julkaisujen ja viittausten lukumäärien vertailu ohjaa uudet tutkijat aloille, joilla on paljon viittauksia. Näiden tiedot löytyvät netistä ja yliopistojen ilmoitustauluilta.

Mittarit ohjaavat toimintaa ja ovat vallankäytön välineitä. Ne ovat yhteismitattomia, eivät tue kekseliäisyyttä ja johtavat englanninkielisiin tutkimuksiin. Tutkimuksia pitäisi verrata tieteenalojen sisällä eikä niiden välillä. Hallinto ei yksin ole syyllinen, prosessissa on mukana myös tutkijoita.

Luonnontieteissä tutkimus on havainto, kun taas ihmistieteissä tutkimus on havaintojen summa. Ihmistieteissä suositaan monografioita eikä tunneta ”top-ten”-julkaisufoorumeja, luonnontieteissä taas voidaan joutua odottamaan viisi vuotta tutkimuksen julkaisemista. Myös tieteenaloilla on sisäisiä vääristymiä. Kannattaako väestötutkimus paremmin kuin kulttuurien tutkimus?. Onko historia taidetta eikä tiedettä?

Avoimuus antaa yhä useammalle tutkijalle ja nörtille mahdollisuuden osallistua tutkimukseen. Miten annetaan tunnustusta tutkimuksen tekijälle ja havainnoijalle?

Kuinka moni kykenee ymmärtämään ja arvioimaan parasta tutkimusta? Suomeksi julkaisemista pitäisi arvostaa, koska suomenkielinen tutkimus voisi vaikuttaa yhteiskuntaamme paremmin kuin englanninkielinen.

Työelämä

Lauantaina 12.1.2013 Antti Tanskanen ja Tuomo Alasoini keskustelivat Guy Ahosen johdattamana aiheesta ”Työelämä huonontuu vai kehittyy”. En ehtinyt painin alkuun seuraamaan johdatusta ja Tuomo Alasoinin alustusta.

Antti Tanskanen puhui työntekijöiden kokemasta työelämän laadusta. Eriarvoisuus ja työnantajan hegemonia samoin kuin vuokratyö ja pakkoyrittäjyys ovat lisääntyneet ja tuloerot kasvaneet.

Tuomo Alasoini painotti, että kaikkien objektiivisten indikaattorien mukaan työelämä on parantunut. Työttömyys on laskenut eikä vuokratyön osuus ole lisääntynyt. Suomessa vuokratyön osuus on 0,9 prosenttia, kun se Euroopassa on keskimäärin 15 prosenttia. Suomessa valtaosa vuokratyöntekijöistä on alle 30-vuotiaita, joten kyse ei ole elinikäisestä vuokratyöstä vaan yhdestä vaiheesta työuran alussa. Vuokratyövoimassa on myös hyväosaisia kuten lääkäreitä ja ICT-ammattilaisia. Prekarisaatio on siis lieventynyt. Kumpi on suurempi uhka työelämälle: uusliberalismi vai holtiton taloudenpito?

Antti Tanskanen myönsi, ettei työelämä objektiivisten mittareiden valossa ole huonontunut muuten kuin lisääntyneellä kiireellä. Mutta miksi objektiiviset ja subjektiiviset mittarit eroavat toisistaan? Onko työntekijän vaikutusvalta omaan työhönsä vähentynyt? Pätkätöitä oli vuonna 2008 yhtä paljon kuin vuonna 1984, joten pätkätyö ei ole lisääntynyt eikä työelämä muuttunut epävarmemmaksi, mutta ihmisten pelko työn menettämisestä on lisääntynyt.

Tuomo Alasoini epäili, että kiire ei olisi lisääntynyt kaikilla toimialoilla vaan ehkä kuntasektorilla ja sosiaali- ja terveysalalla. Kokemus työelämän huononemisesta ei välttämättä johdu työelämän huononemisesta vaan julkisesta diskurssista. Mediassa kerrotaan enemmän kielteisistä asioista, usein työelämän reunailmiöistä kuten irtisanomisista. Hän myönsi kuitenkin, että kaikki ei johdu mediasta vaan yksilöillä voi olla työelämän huononemisesta myös aitoja näkemyksiä. Internetin lisääntynyt käyttö kasvattaa ontologista epävarmuutta, kun saamme entistä enemmän tietoa esimerkiksi ympäristökatastrofeista.

Antti Tanskanen sanoi, että elämänhallinnan mahdollisuudet ovat heikentyneet. Mitä ihmiset työelämältä odottavat? Turvallisuutta ja luottamusta? Kuitenkin työntekijöiden välinen kilpailu on kasvanut ja kollektiivisuus vähentynyt sekä esimiehen ja alaisen suhteissa että vertaisten kesken.

Tuomo Alasoini totesi, ettei kilpailu sinänsä ole negatiivista, mutta se voi olla tervettä tai epätervettä. Ennen työelämä oli nykyistä staattisempi ja lojaalisuutta oli enemmän, nykyisin palkitaan tiimejä tai yksikköjä. Talous globalisoituu, mikä tuo työelämään piiskaa ja porkkanaa. Tuottavuuden pitää olla riittävän hyvää, jotta asioita kannattaisi tehdä täällä.

1960- ja 1970-lukuja ei kannata romantisoida; työsuhdeturva olisi silloin osin heikompi kuin nyt. 1980-luvulla oli paljon tunkkaisempi työilmapiiri kuin nykyisin. Työelämässä on nyt raju sukupolvimurros. Kymmenen vuoden kuluttua Y-sukupolvi on töissä ja työelämä muuttuu myönteisempään suuntaan.

Antti Tanskanen kertoi syntyneensä vuonna 1980, joten hänellä ei ollut kokemusta 1980-luvun työilmapiiristä. Hän myönsi, että nykyisin on varmasti enemmän mukavia toimistotöitä kuin ennen. Väitöskirjassaan hän tutki vuokratyötä, jonka laatu kaikilla työelämän mittareilla on huonompaa kuin muussa työssä.

Tuomo Alasoini totesi, että 30 – 45-vuotiaitten osuus vuokratyöstä on vain 0,3 prosenttia. On huonoa, jos vuokratyöstä tulee umpiperä, mutta sehän on yleistä nimenomaan nuorten keskuudessa. Tanskassa alle neljävuotisia työsuhteita on enemmän kuin muualla, mutta silti tanskalaiset kokevat työelämän laadun muita paremmaksi. Siellä työntekijät osallistuvat töiden suunnitteluun ja kehittämiseen eri tavoin kuin Suomessa.

Guy Ahonen nosti keskusteluun työpaikan melun ja epäpuhtauden, joka edelleen on suurta. Itsemurhien määrä Suomessa on vähentynyt, mutta työelämän keskeyttäminen mielenterveyssyistä lisääntynyt.

Tuomo Alasoini pohti kulttuurin muuttumista. Ihmisillä on elämää työelämän ulkopuolellakin.

Guy Ahonen totesi, että mielenterveyshäiriöt ovat vähentyneet kaikilla muilla indikaattoreilla paitsi työelämässä.

Tuomo Alasoini totesi, että miehiä ja naisia ahdistavat eri asiat. Perinteisiä miesten töitä on työelämässä vähemmän kuin ennen. Koulutustaso on noussut huikeasti ja naiset ovat koulutetumpia kuin miehet. Siltalan tutkimuksessa äänessä ovat pääasiassa nuoret naiset. Tilastokeskuksen Työolotutkimuksessa 1977 – 2008 todetaan, että työolot ovat useammalla mittarilla kehittyneet huonommiksi kuin paremmiksi.

Luovuus ja tulostavoitteet

Torstain päivän painia jatkoi paneeli ”Mahtuuko luovuus tieteeseen tulostavoitteiden aikakaudella?”, jossa olivat mukana Arto Mustajoen johdolla Risto Heiskala, Marja Makarow, Kiti Müller, Minna Ruckenstein ja Esko Ukkonen.

Tarjoan tässä sikermän panelistien ajatuksista.

Tietojenkäsittelytieteen luonnetta on jouduttu parikymmentä vuotta selvittämään mittareiden rakentajille. Alan lähteitä löytyy Google Scholarista, mutta ei juurikaan muista tietokannoista. Mittarit katsovat mennyttä, tutkimussuunnitelmat tulevaisuutta.

Anna aikaa aivoille! Mahtuuko luovuus tieteeseen? Jos oivallukseen ja ilmiöön ei ehditä pureutua, niin ulos tulee vain bulkkitavaraa. Tietotekniikan aikakauden yltiömäinen raportointihuuma on tutkijoiden luovuuden ja ajan väärinkäyttöä.

Vaa’alla mitataan painoa, älypuhelimella voidaan mitata omaa toimintaa ja ajankäyttöä, syötyjä proteiineja ja tehokkuutta. Oleilu on palauttavaa, toisen koskettaminen, silittäminen ja lastenhoito. Tutkimus on matka jonnekin – eikä vain yhden tutkimuksen julkaisemista. Kilpailu voi johtaa tietojen panttaamiseen, vääristämiseen ja unettomiin öihin. Tunne töissä syrjäytymisestä voi johtaa jopa rytmihäiriöihin.

Antakaa meille rahaa älkääkä mitatko; me teemme kuitenkin timanttisia juttuja! Ennen puhuttiin vahakabinettiyliopistosta, nyt urheiluseurayliopistosta.

Eri tieteenalojen välillä julkaisujen määrä vaihtelee rajusti. Kaikki tutkijat eivät jää yliopistoon. Kuinka moni heistä ymmärtää yritysmaailman logiikkaa? Miten taiteen tutkijoita pitäisi arvioida?

Bulgariassa on 146 mittaria, ja laitoksen ilmoitustaululla lista hyvyydestä vuosittain. Jos mittareita on paljon, ne eivät enää pääse ohjaamaan vaan muuttuvat pehmeämmiksi.

Yliopiston tehtävänä on tutkimus ja opetus. Tiedon avoimuus haastaa kaikkeen. Jos mittareita on paljon, niin lisääntyykö sepittämisen kulttuuri?

Nykyisin tutkimus on perspiraatiota eikä inspiraatiota, kun ihmisiä kurssitetaan laatimaan EU-hakemuksia.

Tiedeyhteisö arvioi työn laatua, ei esimies. Hegel sanoi, ettei kuningasta valtiossa muuhun tarvita kuin siihen, että hän on ”piste iin päällä”. Sama koskee laitoksen esimiestä.

Yliopistoyhteisö on aina ollut kilpailuyhteisö, mikä katkoo yhteistyö- ja kommunikointisuhteita. Voidaan käyttää kolmenlaista arviointia: mielivaltaa, mittareita tai paneeliarviointia. Ihmisillä on erilaisia kyvykkyyksiä ja tehtävänkuvia. Opiskelijapalaute voitaisiin sisällytetään arviointiin, mutta sen toteuttaminen hankalaa; kuka saisi nähdä arviot? Kun yhdysvaltalaista professoria googlettaa, näkee heti opiskelijoiden arviot hänestä, mutta Suomessa ollaan äärimmäisen varovaisia.

Uutta mittaria, AHELOa, OECD:n PISAa, jolla mitataan yliopistojen opiskelijoita, pilotoidaan parhaillaan. Opiskelija-arviointi on herkkää, vaikea asia voi tuntua inhottavalta. AHELOssa arvioidaan myös yliopistojen laitoksia, kirjastoja ja IT-palveluita. Mittaaminen kehottaa dialogiin uusien journaalien ja rahoittajien kanssa. Reflektiivinen mittaaminen avaa mahdollisuuksia luovuudelle.

Sanger sai kaksi Nobelin palkintoa, vaikka hänellä on vain kymmenen julkaisua.

Yksilöllinen luovuus edellyttää itsenäisyyttä. Vakiintuneisiin lehtiin on vaikea saada läpi vakiintumattomia ajatuksia, mikä vaarantaa tieteen kehittymisen.

Käytetäänkö mittareita valikoiden? Pitäisikö tiedeyhteisöä arvioida tiimitasolla eikä panna erilaisia osaajia kilpailemaan keskenään? Tiedeyhteisössä tarvitaan kollektiivista älykkyyttä ja monimuotoisuutta, erilaisia kompetenssialueita.

Yliopistohan on kasvatusseura, joten yliopistoa pitäisi arvioida tutkimalla yliopistosta valmistuvia opiskelijoita. Kuinka pitkä jono työnantajia heidän perässään?

Joidenkin mielestä Big Data ratkaisee ihmistieteiden kysymykset. Olennaista on kuitenkin, mitä kysymme datalta. Päädymme siihen, mitä yliopisto opettaa: kriittiseen ajatteluun ja asioiden yhdistelyyn.

Tallennettu kategorioihin sosiaalinen media, Työssä jaksaminen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kaunista yrittäjyyttä

Julkaistu: 4.12.2012 | Kirjoittanut: Eija

Vaatteista ruista,
perunaa, sokeria
sodan aikana.

Usko itseesi,
mene, minne haluat.
Älä odota!

Varmista laatu,
pidä lupauksesi -
erotu muista.

Hetkyn ICT Ladies -verkosto ja Yrittäjyysverkosto viettivät yli seitsemänkymmenen hengen voimin yhteistä pikkujoulua Tekniskan saleissa 4.12.2012. Tilaisuuden pääesiintyjänä oli Lenita Airisto, jonka teemana oli kauneus lisäarvona. Tilaisuuden avasi ICT Ladies -verkoston mentori ja Yrittäjyysverkoston puheenjohtaja E. Harri Niemi.

Suomen menestystarina

Lenita Airisto aloitti esityksensä toisesta maailmansodasta, kuvilla Helsingin pommituksista 30.11.1939 Lönnrotinkadulla, Lotista puussa vahtimassa ilmatilaa, omasta lapsuudestaaan. Hän kertoi, miten vaatteita vaihdettiin perunoihin ja ruisjauhoihin, ja miten hänen kauniista essustaan saatiin sokeria. Se sai hänet ymmärtämään kauneuden lisäarvon.

Vanhemmat opettivat, että vaikka kaikki muu ympäriltä hajoaisi, niin oppi ja tieto ei häviä. Kun tyttö opettajan estelyistä huolimatta pyrki oppikouluun, isä muistutti: Isä tietää, että sinä pärjäät. Lenita Airisto sanoi, että isän sanoma on ollut voimanlähde: isä tietää, ei ainoastaan usko, että tytär pärjää – vaikka monet miehet ovat yrittäneet kävellä yli.

Vain yrittäjyydellä voidaan nostaa Suomi nollan alapuolelta, niin toisen maailmansodan jälkeen ja kuin nytkin. Rempseys, rohkeus ja rajojen rikkominen vievät menestykseen, josta esimerkkeinä ovat Lapin muotishow, Marimekko ja Suomen Trikoon Revontulimallisto. Vuosikymmenien aikana Suomella on ollut monia menestystarinoita: Palmroth, Lapponia-korut, Finnair, jäänmurtajat, kulttuuri, Nokian puhelimet. Nanso osti Suomen Trikoon vuonna 2005, ja Revontulimallisto tulee taas ensi kesän valikoimaan.

Ei riitä, että seuraamme omaa alaamme ja tapahtumia Suomessa: tarvitaan aikaa ja rahaa seurata, mitä maailmassa tapahtuu.

Lenita Airiston puolitoistatuntinen esitys kuvineen ja voimaikkaine sanakäänteineen ja tunteineen ei jättänyt kylmäksi. Tulin pikkujouluun suoraan Valtakunnallisilta virtuaaliopetuksen päiviltä, joiden päätteeksi Rovion Peter Vesterbacka julisti, että mikä tahansa on mahdollista, kunhan pääsemme irti suomalaisesta turhasta vaatimattomuudesta ja uskomme itseemme. Sama henki oli Lenita Airiston kertomuksessa elämästään ja Suomen menestystarinasta. Isä tiesi, että hän pärjää. Hän uskoi itseensä ja meni minne halusi – ei odottanut, minne hänet kutsutaan.

Lopuksi Lenita Airisto kehotti lähtemään siniselle valtamerelle. Siellä on tilaa, varsinkin, jos on siellä ensimmäisten joukossa. Otollinen tilaisuus on vaikea saavuttaa, mutta helppo menettää.

Qentinel

Tarja Berg haastatteli Qentinelin perustajia Mari Lättilää ja Marjo Sjöbergiä. He olivat saaneet liikeidean terassilla ja ryhtyneet toimeen. Rahoittajilta he saivat sparrausta, eivät rahaa. He aloittivat tyhjästä tietäen, kuinka monta kuukautta voisivat pyörittää yritystään palkatta, ja katsoivat, lähteekö se lentoon.

Qentinelin kasvu rahoitetaan tulorahoituksella. Periaatteena on kuluttaa vähemmän kuin ansaitaan ja tarttua mahdollisuuksiin, löytää kuhunkin paikkaan oikeita ihmisiä ja verkostoitua.

Ohjelmistojen laatu on elämänlaatua. On kaunista, kun järjestelmät toimivat. Kun tavoite on takaraivossa, sitä kohti mennään. Kun pitää lupauksensa, voi Suomessa erottua muista – mikä oikeastaan on huolestuttavaa.

Qentinelissä keskitytään siihen, mitä tehdään, laadunvarmistukseen, ei ruveta koodaamaan, vaikka sitäkin on pyydetty. Laadunvarmistus ei ole vain testaamista, Qentinel on mukana myös sparraamassa ja katselmoimassa vaatimusmäärittelyä. Asiakaskeskeisyys on olennaista; varmistetaan, että asiakas saa odottamansa liiketoimintahyödyt.

Verkostoitumista

Illan päätteeksi vahvistimme vanhoja verkostoja ja virittelimme uusia ruokapöydissä ja jonottaessamme herkullisia salaatteja ja suklaakakkua. Kotimatkalla keskustelimme pitkään illan esitysten herättämistä ajatuksista, töistämme ja sosiaalisista verkostoista.

Tallennettu kategorioihin Kulttuuri, yrittäjyys | Avainsanoina , , , , , , , , , , | 2 kommenttia

Opitaan oppimaan ja ymmärtämään

Julkaistu: 4.12.2012 | Kirjoittanut: Eija

Heikot signaalit,
megatrendit, joutsenet
lammen pinnalla.

Suuret tarinat
vuorovaikutteisina
leijuvat pilveen

Usko itseesi -
kaikki on mahdollista!
Opi leikkien!

Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät keräsivät runsaasti opettajia, rehtoreita, tutkijoita ja muita opetuksesta kiinnostuneita Helsingin Messukeskukseen 3. – 4.12.2012 seuraamaan esityksiä, osallistumaan työpajoihin, tutustumaan esittelytiskien tarjontaan ja verkostoitumaan. Twitter visersi hashtagilla #vvop2012. Opetushallituksen viestiseinälle  kirjoitetuista kommenteista valikoidut näytettiin esitysten aikana valkokankaalla.

Aulis Pitkälä Opetushallituksesta totesi, että Suomessa tieto- ja viestintätekniikkaa käytetään opetuksen valmistelussa jonkin verran, mutta tunneilla turhan niukasti. Muut Pohjoismaat ja Viro ovat edellämme. Kysymys ei ole koulujen varustelutasosta vaan asenteista ja valmiuksista. Toisaalta Suomessa oppijakeskeinen oppiminen on yleisempää kuin monissa muissa maissa. Opetushallitus perustaa Digitaalisen oppimisen neuvottelukunnan edistämään digitaalisten oppimisympäristöjen käyttöä.

Sirkka Heinonen puhui monitieteisen ja kriittisen tulevaisuusajattelun ja -tutkimuksen merkityksestä. Tulevaisuusmaisema on kuin lammen pinta, jonka alla on epäselviä asioita, megatrendejä, heikkoja signaaleja ja mustia joutsenia. Tulevaisuutta ei voida ennustaa, mutta se ei ole ennalta määriteltyä ja siihen voidaan vaikuttaa.

Jokainen voi laatia oman tulevaisuusstrategiansa mahdollisista, todennäköisistä ja toivottavista tulevaisuuskuvista. Mikä muuttuu ja minkä haluamme muuttuvan?

Äänestimme nettisivulla tai tekstiviestillä Sirkka Heinosen esittämistä tulevaisuuskuvien vaihtoehdoista. Verkko-opetusta käytetään silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Koulu opettaa oppijoita itsenäiseen ajatteluun ja kasvattaa heidän itsetuntemustaan. Tietotekniikka sulautuu kaikkeen huomaamattomasti. Oppijat opettavat toisiaan ja oppivat toisiltaan. Nykyinen sirpaleinen ja hektinen työskentely muuttuu kokonaisvaltaiseksi, ihminen kasvaa kokonaiseksi suhteessa luontoon ja teknologiaan.

Anne Looney puhui merkitysten, yhteyksien ja erojen luonnista. Meillä on vanhat kartat merkkeineen ja paljon tuntematonta maailmaa. Miten osaamme erottaa merkityksellisen merkityksettömästä? Miten osaamme piirtää kartan uudesta maailmasta? Entä onko meillä vanha kartta edelleen tallella?

Aiemmin meillä oli suuria tarinoita, nyt pienet tarinat työntävät suuret tieltään. Oppijat haluavat vuorovaikutusta, eivät vain kuunnella opettajan viisautta.

Nuoret ovat somessa, suomalaiset tilastojen mukaan runsaammin kuin muut. E-portfoliot siirtyvät pilveen vuorovaikutteisiksi portfolioiksi. Sosiaalnen verkosto on koulussa ja koulun ulkopuolella.

Käsitteellä ”screenagers” tarkoitetaan nuoria, jotka viettävät liikaa aikaa netti-päätelaitteen ruudun ääressä.

Voiko opettaja olla oppilaansa kaveri Facebookissa? Onko hän kaikkien oppilaidensa kaveri vai vain joidenkin? Entä, jos oppilas on alle 13-vuotias? Entä, jos oppija ei halua opettajaa kaverikseen? Entä, jos oppilas kokee Facebookin yksityisalueekseen, jonne opettajalla ei ole pääsyä.

Korvaavatko simulaatiot ja powerpointit todellisuuden? Kuinka helppoa on hukata merkitys? Täppärillä on helppo maalata, reaalimaailmassa kynät, värit ja paperi voivat maksaa paljon.

Miksi ryhdyit opettajaksi? Siksikö, että halusit muuttaa maailmaa?

Peter Vesterbacka Roviolta julisti, että tytöt ja pojat oppivat peleistä enemmän kuin koulussa ikinä. Ihminen oppii leikkimällä. Rovio yhteistyössä Nasan ja Cernin kanssa tuottaa Opetushallituksen hyväksymää oppimateriaalia vuorovaikutteisina peleinä ja kirjoina kilpailukykyiseen hintaan. Miksi oppikirjan pitäisi maksaa paljon?

Suomessa pärjätään hyvin, kun tehdään parhaiten maailmassa se, mikä tehdään. Liian usein tekninen ympäristö on kotona parempi kuin koulussa. Paljosta ulkoaoppimisesta voitaisiin luopua, samoin monista perinteisistä oppimisympäristöistä. Opitaan oppimaan ja ymmärtämään.

Mikä sai Rovion lentoon? Kyse on monen tekijän summasta, asenne on olennainen. Mikä tahansa on mahdollista! Irti suomalaisesta turhasta vaatimattomuudesta! Oppija tarvitsee kannustavaa oppimisympäristöä, perussuvaitsevaisuutta, rohkaisua, uskallusta esiintyä.

Kun Peter Vestbacka sanoi, että suomalaiset ovat maailman parhaita markkinoijia, naurahdukset purkautuivat salista. Miksi? Kun hän sanoo saman Yhdysvalloissa, kukaan ei naura vaan kaikki kirjoittavat muistiinpanoihinsa: suomalaiset ovat maailman parhaita markkinoijia.

Itse päätämme, menevätkö kaikki työpaikat Kiinaan. DNA:ssamme ei ole mitään, joka selittäisi, miksi olisimme maailman parhaita kouluttamaan tai tekemään pelejä. Mutta perusinnostus tarttuu. Emme osaa kaikkea, mutta pystymme oppimaan mitä vaan!

Esittelytiskillä

En ole aiemmin ollut esittelytiskillä enkä istunut baarijakkaralla, jolle kiipeäminen ja istuminen lyhytjalkaisena osoittautui hankalaksi – aivan kuten olin kuvitellutkin. Toiseksi päiväksi vaihdoin hameen pitkiin housuihin.

SoMy-koordinointihankkeen esitteet menivät kuin kuumille kiville. Monia kiinnosti, miten Opetushallituksen rahoittamissa yli kahdessakymmenessä kehittämishankkeessa sosiaalinen media leviää yleissivistävään koulutukseen. Muutamat kysyivät some-eväitä ammatilliseen koulutukseen. Sellaisia kehittämishankkeistamme ei suoraan löydy, mutta yleissivistävän puolen ideoita voisi soveltaa ammatillisella.

SoMy-kehittämishankkeista Liikkeelle! ja Koulu 3.0  ovat päättymässä ja loppuraportit löytyvät hankesivuilta. Liikkeelle!-hankkeessa kehitettiin Elgg-pohjainen ympäristö, johon liitettiin paikannustietoja. Kun oppilaat eri puolilla Suomea tutkivat ilman laatua tai kevyeen liikenteen väylien turvallisuutta, mittaustietoihin ja kuviin tallentui automaattisesti paikkatieto. Koulu 3.0:n somen luokkahuonekokeilujen kuvaukset löytyvät pdf-muodossa hankesivulta. SoMy-hankkeissa on ilmiöphjaista oppimista ja kansainvälisyyttä, lukioiden hankkeissa myös yritysyhteyksiä. Monissa SoMy-hankkeissa oppijat näyttävät oppimisensa tuottamalla ryhmässä tai yksin kuvia ja videoita luokan blogiin, wikiin tai Ning-pienyhteisöön.

Tallennettu kategorioihin Opetus, sosiaalinen media, Verkko-opetus | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti